Wexin muistikuvia ristikoista

Aivan pentuna 60-luvun alkupuolella alaluokkalaisena eksyi joskus hyppysiini "Antero Vipusia" tai Joka poika-aviiseja. Yksi pystyrivi kaipasi kaverikseen vaakarivejä, yhtä monta kuin oli pystyrivissä pukstaaveja. Ei hyvin pitkään jaksanut innoittaa. Koulukirjoissa niitä ei ollut, ne olivat kierrätystavaraa, joita ei passanut sotkea ellei halunnut lähenpää tuttavuutta nurkkaan.

Äitini oli ahkera ratkoja, joka antoi omille ja naapuruston viikkolehdille kyytiä. Kun meille pojille tilattiin Suosikki, tottahan muori sutena kimppuun. Meillä vesseleillä oli hauskaa kun mutsi täysin ummikkona englannin, ja varsinkin ääntämyksen suhteen tiedusteli:
-Pojat! Onks tää mies se Taavit Povie? tai,
-Onko sellaista orkesteria kuin The Temtaations?
Hesarin ristikko eksyi kerran vanhan synnyttäjän kainaloon, mutta se oli myrkkyä.
-Eihän tästä tule mitään! Vessapaperille on roiskaistu länttejä jotka saattavat olla vaakunoita, tai jotain muita, ja tuossa mikä muistuttaa karttaa, saattaa olla joko Itä-Timor tai Okapin pää, lointeli muori.

Ensimmäiset omat ristikot täytin varmaankin Cottoniin (Jerry). Jollain tavalla ristikot soveltuivat minulle, Ei tarvinnut helpohkoja ristikoita pitkään pähkäillä. Ratkonta oli kuitenkin sattumanvaraista, hyvin harvakseltaan.

Jonkilaisen kipinän sain vasta alle kolmikymppisenä. Olin töissä "erään verstaan" työnjohtajana, missä oli mahdollisuus työn ohessa täytellä Hesarin ristikkoa. Siihen aikaan "Aulis" ilmestyi lauantain lehdessä. Projekti alkoi maanantaina (otin ristikon ruokalasta), ja täyttelin sitä parin päivän ajan aina ohi kulkiessani. Alaisenani oli kaksi vanhempaa asentajaa, jotka olivat molemmat mielestäni "velhoja". Kaverit lukivat "Aulista" kuin avointa kirjaa. Heiltä sain verhottuja vihjeitä viimeistelyyn. Loistkavereita.

Tuolta ajalta ovat muistissa pari hauskaa hassutusta, kuten keskustelupalstallakin aktuellina esiintynyt "näkymätön mies lepuuttaa jalkojaan".

Työpaikan vaihdoksen jälkeen innostus ristikoihin sammahti vuosiksi.

Vuonna 2003 jouduin leikkauklseen ja pitkähkölle sairaslomalle. Tilasin Iisakin, ja pidin siitä. Iisakki ei ole turmeltunut sudokuilla tai kryptoilla. Vaikeusaste vaihtelee sopivasti. Suurin osa lehdestä täyttyi 3-4:ssä päivässä, ja kolme pahinta vaati minimissään parisen viikkoa. Palautin lehden täytettynä kahden vuoden ajan Ouluun arvontaan. Joskus toki pahempi Lavonius ja loppuaikoina juuri lanseerattu Alf Simbergin "kuukauden vaikein" osoittautuivat turhan ruotoisiksi. Ei palkinnon palkintoa.

Taas laiskuin ristikoihin, nyt pahan kerran. Suorastaan karttelin niitä muutaman vuoden. Näppänen vuosi sitten kahvitellessani kantapömilässä, aloin uudestaan täytellä aikaa tappaakseni iltapäivälehtien ristikoita. Niihin mukavoituu nopeasti, ja haasteellisuus katoaa sen myötä.

Pari kuukautta taaksepäin tartuin kohtalokkasti Hesariin. No pitihän sitä ryhtyä. Jouduin heti toteamaan, että ovatpa "Aulikset" riettaat vaikeutuneet. Sain parissa ristikossa muutaman päivän painittuani työvoiton.

Mutta niinhän se on, "anna pahalle pikkusormi, niin haisee koko käsi". Jo piti kantaa ristikkosivu kotiin ja, hyi olkoonkin, googlettaa vastauksia "Sole Uexkull" harhautti minut Sanaristikot.netin keskustelupalstalle.

Olen vaarassa jumittua ko. foorumiin, vaikka olen aina vieroksunut vastaavanlaisia. Tosin olen nimimerkillä "Wexi" hauskuuttanut itseäni ja kenties paria muutakin (palautteesta päätellen) pienillä turinoillani.

Saa nähdä kuinka kauan innostus nyt kestää.

Wexi