KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 19.-20.6.2021

9730. IS Viikonloppu 19.-20.6.2021

Ylläpito18.6.2021 klo 10:12
Huomenna Vaalamon ja Kärkkäisen kolmemiikka.
2. JPR19.6.2021 klo 12:16
Mantan valinta P Matsson oli helppo jopa minulle. Onko Mantan valinnoissa laskettu rimaa koska ennen nämä olivat mukavasti haastavia?
3. iso S19.6.2021 klo 14:44
Eiköhän siinä ole tarkoituksella haettu vaihtelua. Jokaiselle joskus jotakin. Kokeilin, eikä se minusta ihan äärihelppo ollut. Vasenta yläkuvaa piti hetken oikein miettiä ja näin sain aikaan tuhrautumaan noin 8 minuuttia. Oikeasti helppo tuon kokoinen menisi viidessä. Mukana on jonkin verran tiedon tarvetta ja sellaisia puolikesyjä kikkavihjeitä, että Kyllin Helppoihin (nimi keksitty) tottunut ratkoja olisi pulassa.

Noin yleisesti ottaen Patrikin ristikot ovat keskimäärin helpompia kuin Leinosen. Sillankorvan skaala on lähempänä Matssonia kuin Leinosta, mutta kukin ratkoja kokee eri laatijoiden tyylin omalla tavallaan ja näin ollen mielipiteet vaikeudesta vaihtelevat. Oman, sattuneesta syystä kohtuullisen runsaan kokemukseni perusteella voin sanoa että kukin näistä pystyy säätämään ruuvin kireyden hyvin kattavalla asteikolla. Näiden lisäksi Mantan valinnoissa on tainnut olla välillä myös Jussi Hako. Hänelläkin on omat mausteensa, eli eivät ole laatijat toistensa kopioita. Sehän on hyvä juttu. Vaihtelu virkistää.
4. iso S19.6.2021 klo 15:54
Nyt ratkoin myös pehmiksen. Sen osasin ilman tuumaustaukoja. Iän tuomalla varmuudella edes Kaijan aisaparina olllut Juhani ei hämännyt. Tuo 165-senttinen suurmies löytyy muistini kattaman aikavälin alkupäästä. Lapsuuteni sankari, ei sen vähempää. Ristikko vastasi määritettään, tämän voi hyvin antaa aloittelijan käteen. Silti paatunutkin ratkoja voi sen läpikirjoittaa ja samalla ihailla sujuvan suorituksen mahdollistavaa laadintaa.

Minun mielestäni tällä pehmiksellä ja Patrikin ristikolla on selvästi aistittava vaikeustason ero. Patrikin ristikko lähentelee pikemminkin keskistä kuin pehmistä - olkoon tuollainen välitaso sitten nimeltään vaikka jähmis.

Koviksen kimppuun uskaltaudun sitten myöhemmin. Pelonsekaista kauhua ilmassa, tai sitten ei.
5. Elva19.6.2021 klo 21:55
Vaalamon ristikot ovat suosikkejani, niin myös tällä kerralla. Ruudut ovat täynnä, mutta muutama yhteys vihjeeseen on vielä mietinnässä. Ei ollut superhaastava, mutta hankalia kohtia oli tarpeeksi. Nautinnollista ratkontaa.

Ekin piiliksessä oli myös visaisia vihjeitä, joissa ratkaisusanan saatuaan joutui pohtimaan erikseen joka kirjaimen yhteyttä vihjeen kiemuroihin.

Taviksessa on harmikseni vielä ylimmän rivin eka sana keksimättä, eikä toinenkaan aivan järkevältä vaikuta, täytyy vielä funtsia. Ristis oli jälleen mainio, eikä Kääntiskään ollut aivan läpikirjoitettava.
6. Elva19.6.2021 klo 23:45
Ratkoin näitä tehtäviä samalla kun seurasin futistapahtumia. Ei kovin järkevää. Palasin äsken Taviksen ylimpään riviin, josta oli puuttunut vain ekan sanan keskimmäinen tavu, jolloin myös toinen sana kuulosti oudoilta. Sanat olivatkin Kultin hienoa oivallusta, mikä selvisi kun pidin futiksesta tauon.

Lauri Kultille kiitokset hienoista Taviksista!
7. iso S20.6.2021 klo 09:06
Biorytmit olivat kohdallaan ja kovis ratkesi illalla niin että päällimmäiseksi tunteeksi ei jäänyt tuskanhiki otsalla. Vasen kaista uhkasi sellaisen aiheuttaa, mutta teemasanan keksimisen jälkeen sekin avautui jotakuinkin suosiolla. Kaiken luulen jopa ymmärtäneeni, jos ei oikein niin sitten edes väärin! Viikonlopun anti oli kuin liitteen nimeä eli plussaa.
8. Jiikoo20.6.2021 klo 13:04
Eilen lauantaina piti Vaalamon/Kärkkäisen kovis jättää neljän kirjaimen verran vajaaksi ja hautumaan. Selvyyttä ei tunnu tulevan tänäänkään. Yhdeksän avainkirjainta kuitenkin koossa, joten satasen tavoitteluun ei esteitä.

Pääosin kelpo sanastoa ja metkaa vihjeitystä, ihan nautittava ristikko!

Tavis ja Kryptis menettäneet mielenkiintoaan, koska niillä ei enää pääse vahingossakaan rikastumaan. Voi Iltis minkä virheen teki! Piiliksen kimppuun voisi vielä käydä. Pehmiksen jätän jääkaappikuntamme pehmisspesialistille.
9. Jiikoo20.6.2021 klo 14:24
Kovisummetukseni helpotti oleellisesti äkätessäni, että vihjesana SADEVAATETUS olikin SÄDEVAATETUS. En moiti ulkoasun tekijää vaan omaa ylimalkaisuuttani vihjeen lukemisessa. Nyt ratkaisuni on enää yhtä alarivin piilokirjainta vaille valmis.

Piiliskin tuli samalla ratkottua ihan simmarivaatetuksessa: varjoisan etupihan mittarit (eri kerrosten korkeuksilla) näyttävät karvan verran yli ja alle 30 asteen. Ratkontapaikkani takapihan lukemia sopii vain arvailla, Ainakin tarkenee!
10. Kuju20.6.2021 klo 16:25
Muuten on kovis ratkottu, mutta MAIA ja siitä tuleva ratkaisusana pililokirjaimineen jää ymmärtämättä. Samoin jokin mättää kohdassa PYÖREÄLLÄ / OLEN PÄÄSSYT LAATIJAN KANSSA SAMALLE AALTOPITUUDELLE. Sinne ei toistaiseksi ole kahteen ruutuun löytynyt natsaavia kirjaimia.
11. Kuju20.6.2021 klo 16:35
Ratkesi ne tyhjät. Huomasin, että vihje SUKUNIMI (KEITTIO) olikin ilman öön pisteitä ja siitä lähti oikaisu liikkeelle.
12. Jaska20.6.2021 klo 17:46
Kun ratkoja pitää pitkistä sanoista, pitää hänen taas kiittää Vaalamoa, joka pitää pintansa vertailussa Palloseenkin. Tämänkertaiset 15-, 16-, 17- ja 19-kirjaimiset nostavat keskipituuden hulppeaan lukemaan 6,15. Ne ovat lisäksi laadullisesti erinomaisia. Lyhyemmistä pitää vähän mutista, ei sentään ankarammin rutista. Vihjeistys istuu hyvin kolmemiikkamuottiin. Kokonaisarvio ällä, vaikka yhden pitkän sanan vihje on turhan pitkä.
13. JPR20.6.2021 klo 18:27
IsoS olen samaa mieltä vaihtelusta mutta aiemmin Mantat olivat pykälä helppoja vaikeampia mutta nyt se tuntui olevan helpon kanssa samalla tasolla.

Kovista tuskin saan läpi edes ajan kanssa mutta katsellaan ja yritetään.
14. Ripe20.6.2021 klo 21:02
Mukava ristikko täynnä, vain yksi piilokirjain puuttuu MAIAsta. Ei millään välähdä sanojen yhteys, vaikka kirjaimen arvaankin.
15. Ylläpito21.6.2021 klo 09:13
Pike, sinulle on ennenkin huomautettu uudelleen vihjeittämisestä ennen aikojaan.
16. iso S21.6.2021 klo 11:11
MAIA oli viimeisenä ymmärtämäni. Voisi toivoa ettei tuollaisessa olisi piilokirjainta. Silloin uskottavasti oikein ratkaiseminen olisi mahdollista ilman vihjeen ja ratkaisun välisen yhteyden ymmärtämistä. Ilman hoksaamista tässä jää piilolle vaihtoehtoja. Nykykoviksiin tottumattomalle mahdoton paikka, mutta sehän on kovisten idea että ne alkavat sujua vasta harjoittelun ja kokemuksen kautta, jos sittenkään. Kaikki konstit pitää oppia kantapään kautta ja laatijat pahalaiset pyrkivät keksimään uusia. Tämä ei ollut vihje, vaan koviksiin yleensä liittyvä toteamus.
17. Batman22.6.2021 klo 16:11
Miksi täällä muuten vaietaan autokuvan virheestä? Siinä ei ole se malli, joka tulee vastaukseksi.
18. Ylläpito22.6.2021 klo 16:23
Vaikeneminen loppuu heti jos joku antivaikenee.
19. Jaska22.6.2021 klo 23:31
Batmanin havaitsema virhe on tulkinnanvarainen. Kuvan voi tulkita niin, että se esittää autoja, ei välttämättä tiettyjä automalleja.
20. Eki22.6.2021 klo 23:36
Ristikoissa on toki symbolistisia kuvia, vaikkapa vesilinnut tai kalat ovat joskus kaukana aidosta. Matti Lukkaroisella kaikki kalat piirrettiin kahdella kaariviivalla, oli kiiski tai amia. Helin tyyli on kuitenkin sellainen, että haetaan realismia ja auto ei tosiaan ole näköinen.
21. Kuju23.6.2021 klo 07:53
Kun ratkojat harjaantuvat koviksen genreen liikaa pitää vihjeistystä vaikeuttaa entisestään. Ehkäpä tässä selitys ronskisti tyylitellylle automallien kuvalle.
22. Kuju23.6.2021 klo 10:43
Tuli chekattua läpi Googlen kuvahaulla tosi runsas listaus kyseisestä autosta ja sieltä löytyy itse asiassa tarpeeksi lähellä olevaa muotoilua. Vihje on ihan JEES.
23. Ylläpito23.6.2021 klo 11:17
Hyvä, Heli on siis ehkä sittenkin tutkinut asiaa.
24. Batman23.6.2021 klo 12:24
Lainaus: 22. Kuju 23.6.2021 klo 10:43
Tuli chekattua läpi Googlen kuvahaulla tosi runsas listaus kyseisestä autosta ja sieltä löytyy itse asiassa tarpeeksi lähellä olevaa muotoilua. Vihje on ihan JEES.

Saisiko linkin?
25. iso S23.6.2021 klo 16:24
Minulla on ollut kaksi kyseistä mallia eikä kumpikaan muistuttanut ristikon kuvaa. Googlen kuvahakua käyttäessä täytyy muistaa, että osuma saattaa olla näennäinen, kuvan alla olevasta tekstistä riippumatta. Kuva ja teksti saattavat olla samalla nettisivulla ilman että ne esittäisivät samaa asiaa,

Esimerkiksi haulla X Y, missä X on auton merkki ja Y sen malli, löytyy mm. tämä kuva:
https://www.truck1.fi/img/Muut_kone_Henkiloauto_Fi at_ABARTH_500L-ful-7878/7878_8504358311920.jpg
joka kuvahaun tekstissä väittää olevansa jotakin ina muuta, mutta onkin Alankomaissa myytävänä ollut ja nyt jo myyty Fiat viissatanen.

Vastaavasti haulla Elias Lönnrot löytyy tämä:
https://i.media.fi/incoming/6480248.jpg/alternates /FREE_720/6480248.jpg
enkä usko että kyseessä olisi ainakaan "The Elias" itse.

Siitä huolimatta voi olla että Kujun löytö on ihan jees, enhän ole omistanut kaikkia mallin vuosimalleja ja versioita.
26. Kuju24.6.2021 klo 09:44
En anna linkkiä Batmanille, koska ratkaisuja ei ole syytä paljastaa tässä vaiheessa.
27. Batman24.6.2021 klo 10:21
Lainaus: 26. Kuju 24.6.2021 klo 09:44
En anna linkkiä Batmanille, koska ratkaisuja ei ole syytä paljastaa tässä vaiheessa.

Siinäpä sopivasti hyvä syy. On muuten myös suurin syy tämän palstan keskustelun köyhyydelle. Verratkaapa vaikka hesarisäikeisiin. Kuka jaksaa istua kysymyksensä tai ongelmansa päällä viikon tai pitrmpäänkin?

Eikö kenestäkään muuten ole outoa, että muissa aiheissa on paljon enemmän keskustelua kuin palstan varsinaisessa aiheessa?
28. Batman24.6.2021 klo 10:29
Ja pelkkä vuosimalli riittää. Ei paljasta ratkaisua kenellekkään.
29. Kuju24.6.2021 klo 13:17
Batman: Muuan lattariamerikoissa valmistettu Sporting malli kymmenen vuoden takaa.
30. Batman24.6.2021 klo 13:38
Lainaus: 29. Kuju 24.6.2021 klo 13:17
Batman: Muuan lattariamerikoissa valmistettu Sporting malli kymmenen vuoden takaa.

Tähän sopii mainoksen lausahdus: usein käynti optikolla riittää - ja tiedät sen itsekin.
31. Kuju24.6.2021 klo 15:24
Kun kyse on piirrosvihjeestä kuvien tulkinta riippuu myös katsojasta. Eri asia olisi, jos kyseessä olisivat valokuvat.
32. Elva29.6.2021 klo 13:30
Vaalamon koviksesta jäi kysyttävää:

EI OLE TAVUT VAIHDETUSSA, minulla on LIMA, enkä ymmärrä miksi.
1 TÄHÄN VOI, minulla on OTTAA, enkä tajua jujua.
PYÖREÄLLÄ!, minulla on ULLA. Voisiko tarkoittaa pyöreä = U, siis uu-lla?
3.-, minulla on AKKU. Onko kyseessä C-akku?
33. Ylläpito29.6.2021 klo 13:37
Lima ei ole Malissa.
Voi ottaa yhteen, tähän viittaa yhteen
Eikö pyöreällä ole O:lla? Nyt ei muista...
Litium on 3. alkuainetaulukossa.
34. Tuomas L.29.6.2021 klo 13:38
Lima ei ole Malissa.

Yhteen voi ottaa.

Ei ole ristikkoa käsillä, mutta olisiko pyöreällä kuitenkin OLLA?

Litium on alkuaine numero kolme, siis litiumakku.
35. Ylläpito29.6.2021 klo 13:43
Olimmepa samoilla linjoilla...
36. Elva29.6.2021 klo 14:06
Kiitos Tuomas L. & Ylläpito.

En vieläkään tajua LIMA-vihjeen kieliopillista rakennetta, idean toki ymmärrän.

Noloa etten tajunnut että yhteen voi ottaa.

Minäkin ihmettelin että katsotaanko U pyöreäksi, mutta kun pääseminen laatijan kanssa sanalle aaltopituudella oli (Vaalamon kanssa) TUTTUA, niin ei tullut mieleen että siihen ehkä joidenkin pitää TOTTUA.

Litiuminkin olisi pitänyt tajuta, ja onkohan edes sellaista kuin C-akkua olemassa muualla kuin Googlella?
37. Elva29.6.2021 klo 14:08
po. samalle aaltopituudelle
38. Tuomas L.29.6.2021 klo 14:14
Hiiliakkuja on kyllä olemassa, mutta vihje 3. = C = hiili alkaisi mennä jo liian monimutkaiseksi, ainakin kahden ja puolen tasoisessa ristikossa.

U on kyllä fonetiikassa pyöreä vokaali (kuten myös O, Ö ja Y), joten siinä mielessä ULLA olisi ehkä hyväksyttävissä. TUTTUA ei kuitenkaan käy ratkaisusanaksi, koska se ei ole perusmuoto.
39. Elva29.6.2021 klo 14:25
Kiitos selvennyksistä Tuomas L. Minulta jäi tosiaan oivaltamatta ko. sanan perusmuodon puuttuminen.
40. iso S29.6.2021 klo 15:09
Elva, ei ole tavut vaihdetussa on tosiaan kankeasti typistetty muoto siitä mitä tarkoitetaan, eli "ratkaisusanan tarkoittama kaupunki ei ole valtiossa, jonka nimessä on samat tavut kuin ratkaisusanassa, mutta eri järjestyksessä."

Tämä pidempi versio olisi teoriassa vähentänyt vihjeen visaisuutta, mutta käytännössä olisi käynyt päinvastoin. Vihje olsi pitänyt kirjoittaa niin pienillä kirjaimilla että siitä ei olisi saanut mitään selvää. Painotekniikan rajoituksista johtuen edes suurennuslasi tai mikroskooppi ei olisi auttanut.
41. Elva29.6.2021 klo 15:39
Iso S, kiitos tiedosta. Pyörittelin sanoja ja tavuja mielessäni oikeinpäin ja väärinpäin, enkä päässyt selville siitä mitä tarkotetaan, fiksuimmat ilmeisesti hoksasivat päättelemällä.
42. Grouchland2.7.2021 klo 10:02
Saako vinkkejä taviksen ylimpään riviin? Siihen kuvasta tulevaan kaksisanaiseen kohtaan? En saa mitään järkevää siihen.
43. Ylläpito2.7.2021 klo 10:16
Leikitään sijamuodoilla.
44. Jaska2.7.2021 klo 13:28
Taviksen pääkuvan henkilön etunimen sijamuodon essiivin synonyymi sisäolento tunnetaan tosiaan leikillisesti myös lapamatona. Jälkimmäisen sanan kaasus (sun pierus) on puolestaan partitiivi eli osanto.

Koviksessa OLLA on oikein. Ulla ei käy duaaliksi, koska risteävä sana on TOTTUA. Laatijan kanssa samalle aaltopituudelle pääseminen on toki tuttua monille ratkojille, mutta valitettavasti partitiivi torpedoi duaalin.
45. Grouchland2.7.2021 klo 13:29
Lainaus: 43. Ylläpito 2.7.2021 klo 10:16
Leikitään sijamuodoilla.

Ei kyllä aukea millään. Ekan sanan toinen tavu puuttuu. Jos muut on oikein.
46. Jaska2.7.2021 klo 13:41
Se on -ne-, kyseessä siis persoonapronomin essiivi. Etunimin essiivi viittaa siis ratkaisusanaan,

Sitä paitsi sisäolento on tietenkin inessiivi, essiivi puolestaan pelkkä olento. Toki lapamatokin on olento, seli seli...
47. Arska2.7.2021 klo 13:44
1-9
48. isoäiti2.7.2021 klo 14:49
Arska!
Minulla näyttää olevan robrossoo
49. Arska2.7.2021 klo 15:27
Kiitos isoäiti
50. VO3.7.2021 klo 19:49
Ristikko täynnä, paitsi tuo kohta MAIA. Samoin ymmärtämättä maksutta kiinailijakin, asukas siihen tuli meillä, mutta miksi. Kuka auttaisi?
Muuten virkistävä ristikko, ja omasta suorituksesta ylpeinä täällä ollaan.
51. Jaska3.7.2021 klo 21:29
Uskokaa tai älkää, löysin viime vuosituhannella kerran pyytämättä ja yllätyksenä lompsan sivulokerosta tonnin setelin. Ilmeisesti olin sen pannut sinne joskus taannoin pahan päivän varalle.

Miksi et ymmärrä kiinailevaa asukasta? Jos maksaa (tilapäisestä) asumisesta, se ei ole kiinaamista.
52. isoäiti3.7.2021 klo 21:30
VO! Minä ratkoin kohdan "maia" niin, että ajattelin sanasta puuttuvan keskeltä n-kirjaimen eli.mania on tonnit ja molemmista n pois. Maksutta kiinailija minusta loisii ilmaiseksi, mutta on asukas kuitenkin. Nämä ovat minun tulkinnat, muitakin varmaan löytyy.
53. VO3.7.2021 klo 21:39
Kiitos Jaska ja isoäiti
Kiinailevaa ei olla kyllä vaimon kanssa ikinä kuultu, ihan uusi, mutta aina näköjään oppii.
54. Tuomas L.3.7.2021 klo 22:11
Toinen mahdollinen tulkinta: TONTIT ovat MAITA ja tästä T pois.
55. VO4.7.2021 klo 10:45
Näinpä todellakin.
56. Ylläpito4.7.2021 klo 12:09
Tuo mania ja tonnit on kyllä yllättävä ja aika toimiva kakkostulkinta.
57. JPR7.7.2021 klo 11:48
Ratkontavelka vähenee ja vihdoinkin sain Vaalamo / Kärkkäinen ristikon ratkaistuksi. Erinomainen ristikko josta kiitokset tekijöille!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *