KESKUSTELUT > RISTIKOT > TÄMÄN SANAN HALUAISIN RISTIKKOON 2
6281. Tämän sanan haluaisin ristikkoon 2
Jaska1.7.2011 klo 12:11
Upouusi hyvä ristikkosana olisi OLLANTA (= Humala), mutta en ole vielä havainnut sitä käytetyn. Vihjeeksi esim. TUSKIN JULKISESTI ITSESSÄÄN.2. Eki1.7.2011 klo 12:15
Tässä yhyedessä kannattaa mainita, että eka säie samalla nimellä on numero 705. Vaihda se tuonne osoitteeseen luvun 6281 tilalle, niin pääset suoraan sinne.
3. RA1.7.2011 klo 13:17
TUSKIN JULKISESTI ITSESSÄÄN > OLLANTAJoopa. Kuulen jo korvissani ratkojien AHAAt.
4. Matti1.7.2011 klo 14:24
Haastateltava radiossa käytti ötökästä sanaa öttiäinen. Se oli hauska.
5. Lonnikka3.7.2011 klo 17:55
Käveli äsken housuihini.
6. Eki7.7.2011 klo 09:51
Talviolympialaiset 2018 järjestävä Pyeongchang? Jotenkin ei huvittaisi tehdä ratkojille sellaista temppua.
7. Tiio7.7.2011 klo 09:57
Ei Ekin tarviikaan tehdä, Pitkälä tekee kuitenkin.
8. Eki7.7.2011 klo 10:03
Niin ja mahdollisesti jo seuraavassa uutisristikossa ensi tiistaina.
9. Funny7.7.2011 klo 12:54
Kysymys: miksei meille enää käy nimi Pjongjang? Milloin tuo muutos on tehty?
10. JTak7.7.2011 klo 13:07
Kyse on eri paikasta ja eri maastakin.
11. Matti7.7.2011 klo 13:09
Talviolympialaiset Pjongjangissa olisikin aika paukku.
12. Funny7.7.2011 klo 13:10
Sori, olin hämääntynyt. Oivalsin itsekin mokani heti.
13. Kravattimies7.7.2011 klo 15:15
Alueen nimi: Gangwon (Jengi voitti)_http://en.wikipedia.org/wiki/Pyeongchang
14. Eki26.7.2011 klo 15:08
Norjan tapahtumien takia tämä ykkössäikeen aloitusehdotus tuntuu hieman makaaberilta.705. Tämän sanan haluaisin ristikkoon
Lähettäjä: Pekka Pietari 3.2.2004 klo 09:59
Jokainen sanaseppo tietää suomen kielen loppumattoman rikkauden. Mielestäni jokaisessa ristikossa saisi olla ainakin yksi tuore sana, miten se tuoreus sitten määritelläänkin.
Minkä sanan Sinä haluaisit nähdä joskus ristikossa? Aloitan omalla toivomuksellani: DUMDUMLUOTI. (Nyt tulee tietysti joltain laatijalta viesti, että minähän käytin sitä silloin ja silloin...)
15. Marco Poloinen7.8.2011 klo 16:47
SIAULIAI (Latvian neljänneksi suurin kaupunki)En nyt välttämättä itse halua ristikkoon, mutta joku laatija saattaisi halutakin...
16. Seitenvitonen7.8.2011 klo 17:52
Vuosia sitten, (nyt jo edesmenneen) kaverini kanssa kuuluimme kansanmusiikkiyhtyeeseen. Reissuun lähtiessä tuli luvattua, ettei tällä markalla VÖTMÄHDELLÄ, mikä tarkoitti monenlaista ukkomiehelle sopimatonta käytöstä. Noudattaminen ei aina ollut helppoa.
Liekö sana tunnettu muualla päin Suomea, kuin itäisessä Hämeessä?
17. Seitenvitonen7.8.2011 klo 17:53
p.o. tällä matkalla
18. Kommentaattori16.8.2011 klo 08:18
VAATEVAADEPunaisessa Pelikaanissa 4/2011 esiintyi mahdollisuus tuohon sanaan (taisi tulla ..N......). Olin lähes varma,
että sana on oikein, koska tuo sana kutkutti. Ei sitten
tullutkaan.
19. RA16.8.2011 klo 08:46
Minäkin vaalin pitkään tuota samaa VAATEVAADE-sanaa! Ei tullut, tuli toinen hyvä sana.Kyseessä siis Pitkälän Tonin ristikko (s. 29) ja vihjeenä puhekupla: JOTAIN ON SAATAVA PÄÄLLE!
20. si-tee-raaja8.9.2011 klo 00:23
YHDEKSÄNVYÖVYÖTIÄINEN(Lähde: Wikipedia)
(http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdeks%C3%A4nvy%C3%B 6vy%C3%B6ti%C3%A4inen)
21. Jaska7.1.2012 klo 11:11
AMERIKANMONISUKASMATO
22. Pirkko9.1.2012 klo 23:56
TARMOERKALETV1:n sanakirjassa joku kertoi, että aikoinaan energian suomalaiseksi vastineeksi ehdotettiin sanaa tarmo ja kvantin vastineeksi sanaa erkale, eli energiakvantti olisi tarmoerkale. Olen itse joskus käyttänyt sanaa leikkimielisesti vaihdikkaasta tyttärenpojasta.
23. Matti3.2.2012 klo 20:06
LEIKKOKUKKAVIRKISTE
24. iso S6.2.2012 klo 16:59
MUROIDEA"Hyvä" tapa kiertää sitä suositusta että ristikossa ei saisi olla vieraskielisiä sanoja. Samalla mahdollisuus torjua syytökset kovakantisista kirjoista löytymättömistä yhdyssanoista. Sanan kun voi vihjeyttää niin että haetaan muroihin liittyvää ideaa, mutta oikeasti se on hiirensukuisten jyrsijöiden yläheimon tieteellinen nimi, siis latinaa.
Taivutettujen sanojen kiellon kiertää sujuvasti kiertäviä nisäkkäitä ovat
PAKARANA ja KOLUMBIANBAMBUOLALLA
25. Nadessa8.2.2012 klo 10:04
Tätä ei Nykänen tunne:"Iron Sky -elokuvan tekijät nujersivat ylivoimaisetkin haasteet - KUUNATSIELOKUVA valmistui". (IS:n nettisivu tänään)
26. Olutta ja menutta...8.2.2012 klo 20:57
MESAUVAKÄVELIJÄ ja vihjesanaksi GUINNES. Seinäjoella Suomi sai sauvakävelyn MM:n.
27. Kravattimies31.7.2012 klo 02:20
Sopisiko 30:n aakkosen kryptoon?HAGÅTÑA (aiemmin Agana) on Guamin pääkaupunki.
Samassa sanassa on sekä ruotsalainen oo että espanjalainen änjä!
Lähde:
_http://fi.wikipedia.org/wiki/Hag%C3%A5t%C3%B1a
28. iso S16.11.2012 klo 22:35
Ristikoissa on joskus mitenkään Hesaria mainitsematta, tylsä vihje "sukunimi" ja ratkaisuksi tulee nimi jota kukaan ei ole koskaan kuullut, asianomaista itseään ja hänen tuttujaan lukuun ottamatta. Yleensä noissa nimissä ei ole edes mitään huvittavaa.Kielitoimisto on tarjonnut auttavan kätensä julkaisemalla taivutusohjeen joukosta sukunimiä. Tämä löytyy osoitteesta
kaino.kotus.fi/sukunimientaivutus/
Poimin sieltä muutamia joiden omistaja on luultavasti joutunut toisenkin kerran tavaamaan nimeään puhelimessa. Suluissa on Suomessa asuvien elossa olevien asianosaisten määrä:
Ammunet (50), Arvanne (alle 5), Atio (alle 5), Auas (5), Hammais (6), Hannusas (11), Isotahdon (33), Hommas (14), Kangaskortet (21), Karnaattu (96), Karta (11), Kiljain (22), Kinaret (59), Kokkaret (13), Lannetta (42), Lähdet (alle 5), Maalas (alle 5), Mielty (74), Minkenen (6), Ruusunko (8), Torvin (alle 5) ja Usvanko (alle 5)
29. Matti17.11.2012 klo 17:03
Minua on aina huvittanut sukunimi Kahelin. Yllä on sen vastine Torvin. Atioita on siis alle viisi. Muuan heistä on inttikaverini vuodelta 1966.
30. Jussi vain18.11.2012 klo 00:56
Kahelin on todellakin persoonallinen sukunimi. Voisiko olla myös tokaisu KAH elin....
31. Matias-Myyrä18.11.2012 klo 16:11
Mulla oli 70-luvulla työkaverina yksi Kahelin. Ihan fiksu tyyppi, ei suinkaan porukan kahelin!
32. iso S18.11.2012 klo 17:58
Kuka sitten mahtoi olla porukan kaheli, jonka omistama tuo Kahelin oli... ymmärtääkseni kahelin superlatiivi on kahelein eikä kahelin.Inttikavereista tulee mieleen, ja tämän lienen aiemminkin maininnut, että luulin muistavani aivan selvästi alokas Pöljän. Nimipalvelun mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole koskaan ollut yhtään Pöljää, mutta 82 Pöljöä on elossa. Ehkäpä olen väärin kuullut ja siksi ihan näihin aikoihin asti väärin luullut. Luuloani tuki se että Siilinjärvellä on Pöljän kylä ja Pöljän yksityistie. Nyt on siis todettava että tuvassa oli yksi herkkäuskoinen pöljä.
33. Jaska18.11.2012 klo 22:49
iso S ei esille ottanut essentielliä tietoa, että Siilinjärvellä on myös Pöljän koulu. Saihan hän sen jo tammikuussa 2007 ratkomastaan Skytän IS-koviksesta.
34. iso S19.11.2012 klo 19:57
Jos on totta että olen joskus onnistunut ratkomaan Skytän koviksen sen on täytynyt olla niin traumaattinen kokemus että kaikki asiaan liittyvä (ja paljon muuta) on pyyhkiytynyt muististani!Jos Skyttä olisi eläin, mikä eläin hän olisi? Luullakseni kivunsupiainen (Crocidura kivuana, milloin tapaamme ristikossa?), niin kivuliasta on selvitä skytismeistä. Toisaalta, moni kovisristikkobiologi todennee suupielestä supisten: kun se on parasta ollut, on se työtä ja vaivaa ollut.
Skytän ratkotun ristikon kadonnutta muistoa kunnioittaen!
35. iso S22.11.2012 klo 20:49
Avaran luonnon jakson "Krokotiilien kuningas" lopputeksteissä osui silmään hauska nimi Lopopolo, joka kyseisen tuotanto-operaatioiden ohjaajan etunimellä Roseanne vihjaten ei olisi mitenkään hyväksyttävä muuten kuin sukulaisille suunnatussa ristikossa.Lähes riittävän tunnettu sukunmikaima löytyy: italialainen nyrkkeilijä Sandro Lopopolo, joka sai olympiahopeaa alle 60-kiloisissa ja oli ammattilaisena välisarjan maailmanmestari täsmälleen vuoden, 29.4.1966 - 29.4.1967 (Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 704–705).
36. Jukkis22.11.2012 klo 21:14
Kääpiöplaneetta Makemake:bbc.co.uk/news/science-environment-20426114
37. Eki4.1.2013 klo 01:13
Avarassa luonnosta jostakin syystä pysäytti sana RUOHOSTOMAA.
38. Marco Poloinen30.3.2013 klo 11:04
OHRATTO (suositaan kotimaista!)
39. Juho30.3.2013 klo 11:18
OHRAKAS, vois olla myös OH RAKAS.
40. Portteri1.4.2013 klo 22:38
kkauppa vois hämätä sokkokryptossa hetken
41. Jaska1.4.2013 klo 23:03
Päivänä muutamana joku ulkolainen kaheli esitteli teeveessä ihmiselle sovitettuja eläinten liikkumistapoja. Siitä tuli mieleen KYYKKYHYPPELYTYYLI.
42. Wexi1.4.2013 klo 23:46
Olen muistelevinani jonkun ulkomaanelävän (saattoi olla japanilainen) viehättyneen sanasta JÄÄTELÖTÖTTERÖ.En muista koskaan törmänneeni tuohon ristikoissa.
43. Portteri3.4.2013 klo 10:45
ristikko missä on paljon ä- ja ö-kirjaimia vois olla sana VÄÄJÄÄMÄTTÄ
44. Jaska3.4.2013 klo 12:41
Vääjäämättä siinä ei ole yhtään öötä.Tämän lauseen haluaisin ristikkoon:
TÖRTTÖ TÖÖLÖSTÄ HÄÄRÄÄ PÄÄMÄÄRÄTTÄ SÖRKÄSSÄ
45. RA3.4.2013 klo 12:45
... jotta päästäisiin taas kerran vääntämään, että onko se Sörkkä vai Sörkka...?
46. Jukkis3.4.2013 klo 12:51
Olinkin kanssa kirjoittamassa että kauankohan kestää ennen kuin joku oikeaoppisena itseään pitävä stadialainen tulee tänne valittamaan. Kannattaa hänenkin ensin lukea vaikka tämä:esoteerinenmaantiede.blogspot.fi/2010/01/valihuomi o-sorkka-versus-sorkka-kiista.html
47. qwertsu3.4.2013 klo 19:08
JukkisMitä siinä plogissa kerrotan?
Olet käynyt ylimieliseksi viime vuosina. Vanhuusko vaivaa, vai arvostuksen puute?
48. Jukkis3.4.2013 klo 19:31
"Mitä siinä plogissa kerrotan?"Kannattais mennä ja hankkia semmoinen ATK-internet, siellä sitten voit mennä ihan itse katsoman että mitä siellä kerrotan.
Miten niin "viime vuosina"?
49. Jaska3.4.2013 klo 21:56
Korjataan nyt sitten, että törttö on Töölööstä, ja juuri siksi hän häärää Sörkässä eikä Sörkassa.
50. Wexi3.4.2013 klo 22:00
Asiallinen täsmennys.
51. ässä20.4.2013 klo 19:37
Timo Soinin eduskunnassa käyttämä uudissana kyhelö oli ainakin minulle täysin uusi ilmaus, tarkottanee vissiinkin aikaansaamatonta tai jotakin siihen suuntaan. Ehkäpä joku vähemmän kyhelö laatija ottaa sen joskus käyttöönkin :-)
52. Juho20.4.2013 klo 20:30
ässä, hämäläismurteelle käännettynä kyherö on tuo Soinin käyttämä kyhelö. Tuttu joistakin sanan muunnoksista, muistaakseni.
53. O16.5.2013 klo 20:55
Jokunen päivä sitten oli Hesarissa:GAYBABYBUUMI!
54. Marco Poloinen15.7.2013 klo 13:04
Itse (useimmiten valitettavan) asian yleistymisestä en niinkään välittäisi, mutta aikaansaseuraavan laatijan ristikkoon tullee lähiaikoina ratkaisusanaksi HAKTIVISMI tai -STI
55. Eki20.7.2013 klo 13:39
Uusimmassa Sanaseppo-lehdessä on toteutettu yksi toive tästä säikeestä.
56. jpq20.7.2013 klo 16:15
O: johan on sanahirviö.
57. Matti13.8.2013 klo 00:06
PYÖRTÄNÖKATTARA (heinä, Bromus arvensis. Värikuvakasvio WSOY 1951)
58. Jaska13.8.2013 klo 00:49
ELOISETapani Kansan hitti ansaitsisi paikan ristikkorengissäkin!
59. Pekka Harne26.11.2013 klo 13:28
SYYTTÄMÄTTÄJÄTTÄMISPÄÄTÖS (25 kirjainta ja siksi vain koko aukeaman kuvaristikkoon sopiva sana)
60. jpq29.11.2013 klo 04:16
Pekka Harne: tai sivun korkuiseen kryptoon :) olen joskus haastanut itseni noilla pitkillä.
61. Olavi Kivalo30.11.2013 klo 15:05
KALVISTO (vasikkaluettelo)
62. Olavi Kivalo30.11.2013 klo 15:26
Unohdin referenssin. Jukka Ukkola, SK 48/2013.
63. qwertsu14.12.2013 klo 15:07
Keulapaksunnos. On bulpin suomennos
64. qwertsu14.12.2013 klo 16:23
Amorellalla menee nyt juomat firman piikkin.Olisinpa mukana.
65. 14.12.2013 klo 19:52
"ÄTERITSIBAARI." Vanhoja valokuvia arkistoidessa tuli eteen pohjoisempaan Suomeen ja Norjaan suuntautunut lomamatka. Sallassa oli, ehkä monen tietämä tai kuulema, Äteritsiputeritsipuolilautatsi-Baari, joka puhekielessä oli Äteritsibaari (Wikipedian mukaan lopettanut jo toimintansa v. 2006). Naapurikunnassa Savukoskella on Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä, jonka myös Google Maps tuntee. Mikä lienee noin eriskummallisen ja pitkän ja taivuttamattoman sanan (35 kirjainta) alkuperä? No, minusta ristikkoon ja piilosanaan mahtuvana tämä puhekieleen juurtunut lyhyempi ja kansanomainen ilmaus kelvannee jollekin vihjeittäjälle etu- tai takaperin tai sikinsokin :-)
66. Hannu14.12.2013 klo 19:54
Unohtui lähettäjä edellisestä.
67. Matti16.12.2013 klo 00:59
Nyt vasta huomasin, että toivomani sana oli saanut Pertti Malon tarttumaan laatijakynään, Sanasepot 3/2013, sivu 31. Kellonajoista päätellen ei laadinnassa kauaa nokka tuhissut. Hauskaa!
68. Kravattimies17.12.2013 klo 13:16
Matti, viisinkertainen aika.
69. Antti Skyttä17.12.2013 klo 16:26
Minulla on seuraava muistikuva edellä mainitun Äteritsibaarin nimen synnystä (olen lukenut siitä muistaakseni aikoinaan Apu-lehdestä):Baarin perustaja ja pitäjä halusi baarilleen aivan tavanomaisen nimen mallia Kaarinan baari. Kuitenkin kävi niin, että kun hän haki hyväksyntää tuolle nimelle, viranomaisbyrokratia ilmoitti, että ei käy, kun sellainen on jo olemassa.
Seuraavaksi hän yritti jkollakin toisella etunimellä, olkoon vaikka Johannan baari. Sama vastaus viranomisilta kuin aiemmin.
Lopuksi mies suivaantui todella ja päätti, että seuraava nimiehdotus ei, jumankauta, tule takaisin. Hän tunsi myös tuon legendaarisen jängän nimen ja valitsi sen baarinsa nimeksi: Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baari. Viranomisilta tuli vihreä valo!
70. Eki15.9.2014 klo 14:30
USA:n kurjissa kuppiloissa tuli eteen sana, jota oli aluksi vaikea hahmottaa: ristikontaminoituneet.
71. joskus20.9.2014 klo 08:36
Silloin tällöin tapaa vihjeen, jossa ruutu on jätetty tyhjäksi. Ratkoja yrittää keksiä ruutuun tulevan kirjaimen mennäkseen pidemmän sanan/sanojen avulla k.o. ruudun yli, mutta sanat eivät sovi. En ole vielä tavannut päinvastaista vihjettä, so. ruudussa olevaa valmista kirjainta, joka ei ole vihje, vaan kuuluu osana ratkaisusanaan.
72. Eki20.9.2014 klo 09:29
Kyllä kaikenlaisia variaatioita on nähty, mutta selvästi harvemmin. Ja siinä tapauksessa logiikka ei ole yhtä selvä. Missä on logiikka, jos yksi kirjain on pantu paikalleen ja se ei ole vihje? Tyhjä ruutuhan on aivan oikea vihje ruutu ja tyhjyys on vihje. Mutta on tuosta toisesta ideasta hauskojakin juttuja keksitty.
73. Juha N20.9.2014 klo 09:50
Ekin kaipaama logiikkaa löytyy, jos kyseinen valevihje sattuu olemaan ristikon teema. Kuten eräässä Ekin, Pekan, Juhan, Teemun ja Heikin (= Team Katalinin) ristikossa, joka ratkottiin SM-välierien kolmantena ristikkona muistaakseni vuonna 2011. Sen teema oli luku 10 (myös ensimmäisessä ja toisessa välieräristikossa oli ollut numeroteema), joka sitten löytyikin muutamasta "vihjeruudusta" sellaisella fontilla, jossa ykköstä markkeerasi suora viiva. Mutta kas, kyseessä eivät tässä tapauksessa olleetkaan luvut 10 vaan vokaalikaksikot IO, eivätkä kyseessä olleet vihjeet IO, vaan noissa ruuduissa vokaalit IO olivatkin osina sekä pitkiä pystysanoja että pitkiä vaakasanoja, jotka ristesivät ruudun IO kohdalta. Fiilis oli aika messevä, kun juju ratkonnan jossakin vaiheessa aukesi.
74. Wexi20.9.2014 klo 13:30
Jokunen Pelikaani sitten oli (en nyt muista laatijaa) tehtävä jonka "otsakkeena" oli "symmetrinen".Ryhdyttyäni siihen huomasin, että eihän tämä aivan symmetrinen olekaan... kunnes vihdoin huomasin, että olipas sittenkin. ;-)
Muistaakseni hiukan vasemmistossa oli jotain jännää...
75. Matti20.9.2014 klo 21:25
Mäkin muistan ton. Vasemman laidan tyhjän ruudun osoittauduttua vihjeruuduksi kateissa ollut symmetria saavutettiin.
76. Hannu24.9.2014 klo 20:43
LOUE. Kylä Tervolan kunnassa ja retkeilyssä taukoiluun tai yöpymiseen käytettävä suojakangas.
77. Eki24.9.2014 klo 21:08
Loue on myös lokki.
78. Hannu24.9.2014 klo 21:15
Joo, pitää paikkansa. On toki voinut ristikoissa ilmetä, mutta itse en ole sanaan törmännyt vielä ristikoissa, että ainakin harvinainen ja vähemmän käytetty.
79. iso S25.9.2014 klo 11:41
Tilastoimissani ristikoissa loue on ollut 3 kertaa. Ratkomiani on paljon enemmän, joten uskallan arvella että olen törmännyt siihen ainakin kuudesti. Sanan harvinaisuudesta tai harvinaisuudettomuudesta antanee jonkinlaisen kuvan se, että samassa tilastossa kolmesti esiintyneitä ovat mm. aamupala, aavistaa, ahmatti, aikaero, ajava, ajella, aktivisti, ...Nuo ja monet muut ovat ns. hyviä sanoja, eli yleisesti tunnettuja ja normaaliin kielenkäyttöön kuuluvia. Niiden yleisyyttä ristikossa estää pituus ja/tai kirjainrakenne. Nelikirjaimisia kolmesti esiintyneitä ovat esimerkiksi ahjo, Arvi, Asmo, Audi, haju, hela, home, huvi, hymy, juro, kehä ja monet muut ihan kelpo sanat. Sanojen yleisyyteen normalikäytössä peilattuna minusta loue on pikemminkin yliedustettu ristikoissa. Riippuu tietysti paljon siitä, kenen ristikoita ratkoo ja missä porukoissa retkeilee.
80. Funny25.9.2014 klo 12:15
Loue on muodoltaan niin erikoinen sana, että laatijalla voi olla käyttöä sille. Monessako sanassa on vastaava kolmen vokaalin yhdistelmä?
81. iso S25.9.2014 klo 12:47
Aika monessa, mutta harvassa nelikirjaimisessa. Tulee tässä säiettä lueskellessa yksi mieleen...Tässä muutamia: aiai (täyspotti, neljä vokaalia!), Aias, auer, Gaia, hioa, Kaye, Leea, Leia, loue, Maia, Maui, maya, miau, Miia, nioa, niue, Nooa, Piia, säie, Tiia, Tiiu ja Wiio.
Kirjainyhdistelmä OUE onkin hankalampi löytää muuten kuin yhdyssanoista, joiden alkuosa on tuo loue (louevaate, Louekoski, Louevaara, Louevirta). Mieleen tulee Helsingin kokoluokkaa oleva ranskalainen kaupunki Rouen.
Lisähaulla löytyy Louella (Parsons), Kouerjärvi (1,16 km²), Louejärvi (1,42 km²), Silhouette (yksi Seychellien saarista), (Emmanuel) Eboue, (Ilkka) Loueranta, (Maria) Mroue ja (François-Marie) Arouet (alias Voltaire).
Maailmassa monta on ihmeellistä OUE-asiaa. Tässä oli muutama niistä.
82. Seppo25.9.2014 klo 15:26
Muistuipa tuosta Funnyn (25.9.2014) kommentista mieleeni, kuinka eräs korkeasti kunnioitettu kielemme tutkija kauan sitten kevensi luentoaan esimerkillä vokaaleista: Hänen mukaansa suomen kielen pisin vokaaleja sisältävä sana olisi HÄÄYÖAIE.Tässäpä vokaaleja kaipaavalle laatijalle kylliksi; ongelmana vain, että vihjesanan keksiminen saattaa olla vaikeaa - ainakin perhelehteen.
83. venyttelijä25.9.2014 klo 15:50
Kylliksi? Vielä viisaammat ovat keksineet RIIUUYÖAIE-sanan.
84. Funny25.9.2014 klo 16:22
RIIUUYÖAIEOIONTA on esiintynyt ristikossa, muistaakseni Sanaseppo-lehdessä.
85. Wexi25.9.2014 klo 16:29
...keksineet? Mieluummin jalostaneet.
86. Wanha25.9.2014 klo 16:42
HÄÄYÖAIE oli Hesarin ristikossa joskus 1980-luvulla. Muistaakseni vielä vasemman kulman pääkuvasta.
87. [Juha N]25.9.2014 klo 18:34
[Menee osin tai kokonaan ohi aiheesta, siksi hakasulkeet.Kuulostaa erikoiselta, että joen virtaussuunta voisi vuodenajan mukaan noin vain vaihtua. Tällaisiakin jokia silti on: esimerkiksi Kambodžassa sijaitseva Tonlé Sap -joki. Se kuljettaa noin sadan kilometrin matkallaan Tonlé Sap -järven vesiä suureen Mekong-jokeen, johon se yhtyy Phnom Penhissä. Paitsi että e.m. tieto pätee vain osan aikaa vuodesta, marraskuusta toukokuuhun. Kun Mekong sitten alkaa monsuunisateiden seurauksena tulvia, Tonlé sap -joen virtaussuunta kääntyy puoleksi vuodeksi Tonlé Sap -järveen, jonka pinta-ala lopulta kuusinkertaistuu.
Myös Suomessa voi suurien jokiemme liepeillä toki olla tällaisia sivujokien osa-aikaisia jonkin matkan päähän ulottuvia takaisinvirtauksia tulvia-aikaan. Mielessäni on kuitenkin eräs spesiaalitapaus, jossa väärään suuntaan virtaava vesi ei jää sivu-uomaan pantiksi vaan palaa saman tien emäjokeen. Missä päin Suomea on tällainen neljän ellei viidenkin kilometrin mittainen jokiosuus?]
88. Wexi25.9.2014 klo 18:54
Luntattua:"Kyllä Aurajoessa on ihan joumaveden raakavettä, humus värjää veden ruskeaksi, ei se ole kuraa. Eri asia on sitten, että joessa kesäkuumalla kelluu kuollut rotta tai pari, tai että koukku takertuu varastettuun jokeen viskattuun fillariin. Ja erikoisuutena vielä, että joki virtaan kuivana aikana väärään suuntaan..."
89. Juha N25.9.2014 klo 19:24
Wexi: En tarkoittanut tuota. Ja sen väärään suuntaan virtaavan veden oli tarkoitus palata emäjokeen saman tien.
90. Matti25.9.2014 klo 21:50
[[Virossa on Emäjoki]]
91. Marco Poloinen25.9.2014 klo 22:39
[Et, Juha, tarkoittanut tätäkään, mutta Jämsänjoessa korkeusero on 15 km:n matkalla vaivaiset 10 senttimetriä ja siinä vesi seilailee välillä edestakaisin. Veikeää!
92. nenukko25.9.2014 klo 23:56
Viljelykasvien nimistössä on ollut aikoinaan (en tiedä nykypäivästä) sellainen kasvi kun PARANANARAUKAARIA. Näyttää aika hauskalta kirjoitettuna!
93. Vili29.10.2014 klo 17:28
Perkolaattori, Näin HS:ssa jutun kyseisestä kahvinkeittimestä ja tuo nimi jotenkin huvitti. Iäkkäämmille ratkojille oletettavasti ihan tuttu vempele, jonka hommasin myös itselleni, ja nyt välillä ratkotaan ristikoita perkolaattorilla keitetyn kahvikupposen kera. Toivottavasti joskus sana tulee vastaan ristikossakin.
94. Öö22.11.2014 klo 11:13
Sieppasin muutamia sanoja eilisen Pressiklubin keskustelusta:Start up -skene, hypetys, spinnata, bluffata, kompata.
Kivoja suomalaisia sanoja.
Komppasimme kimpassa kumppaniamme kampaamossa.
95. joskus22.11.2014 klo 12:18
"Napakampi" voisi olla osuvampi nimi veiville
96. upa25.11.2014 klo 20:44
Puoli seitsemän-ohjelmassa tänään haastattelussa ESKARIOPE. Tuli mieleen CANTALOUPE.
97. huhu5.2.2015 klo 15:01
Päällelyöjä.
98. Jaska5.2.2015 klo 15:51
En ole koskaan tavannut ristikossa sanaa PUNXUTAWNEY, vaikka se aina helmikuun alussa paistattelee tai on pilvessä uutisotsikoissa. Vihjeeksi vaikkapa MYYRÄN TYÖPAIKKA.
99. Matias-Myyrä5.2.2015 klo 16:39
En mää oo tuolla töissä. Se on pikkuserkkuni murmeli!
100. --5.4.2015 klo 21:50
IS:n nettisivuilta Janne Joutseniemen nimitys Tähdet tähdet -ohjelmassa: genreguru.
101. --28.6.2015 klo 21:25
Näin netissä tämmöisen sanan kuin pakitustypisteknoppi. Hohoi, laatijat!
102. Tarja5.1.2016 klo 09:01
Kouvolan Sanomien mukaan alkuainetaulukkoon on lisätty neljä uutta alkuainetta: ununtrium (Uut), ununpentium (Uup), ununseptium (Uus) ja ununoctium (Uuo). Odotan kovasti näitä sanoja ristikkoon!
103. Tarja5.1.2016 klo 09:13
[Näyttääpä tästä ketjusta muuten löytyvän tavallisten hakasulkujen lisäksi vielä tuplahakasulkujakin, joista minua syksyllä kovasti kritisoitiin... ;) ]
104. Eki26.1.2016 klo 00:34
Tv-sarjassa Laava on ollut puheena myös laavikko. Saga Matkojen sivuilla tätä sanaa käytetään, mutta sanakirjoihin ei ole tainnut ehtiä.
105. Pena28.2.2016 klo 22:45
SANDHJA
106. Eki28.2.2016 klo 22:51
Ei ihan tässä kuussa enää mutta melkein.
107. Olavi Kivalo1.3.2016 klo 11:06
ULKOULLULALAINENSe joka ei kuulu Lohjan lintutieteelliseen yhdistykseen, mutta osallistuu sen aktiviteetteihin (kuten minä)
108. Olavi Kivalo1.3.2016 klo 11:49
Siis lullulalainen
109. Olavi Kivalo23.3.2016 klo 08:36
Nolla-ammunta on ollut kovasti esillä. Sen soisi esiintyvän ristikossa kuvallisella vihjeellä, jossa lehmän suusta tulee nollia.
110. TJV30.3.2016 klo 18:40
Pissahätäasento
111. TJV4.4.2016 klo 19:24
InstitutionalisoituaSana jäi mieleeni kenraali Hägglundin haastattelusta tämänpäiväisessä HS:ssa hänen uutta kirjaansa koskevassa Anna von Hertzenin jutussa "Päivän vinkkaaja".
Sana mainitaan Pesosessa ja Kielosessa, mutta ei vielä Nykäsessä.
112. Pena13.5.2016 klo 22:13
SHIRLY
113. pappa15.5.2016 klo 11:35
Kollamustuminen
114. O15.5.2016 klo 11:50
Emoji
115. Pena15.5.2016 klo 13:54
JAMALA
116. Eki15.5.2016 klo 14:21
Penalla on nopeita toteutettavia.
117. iso S15.5.2016 klo 16:34
Hui kamala, joko tiistaina?
118. Eki15.5.2016 klo 17:44
No sitä ennen ei kyllä ehdi.
119. Pena16.5.2016 klo 23:10
PULLERVO
120. Jy16.5.2016 klo 23:48
YLEISJOHTAJA"Miksi espoolaisen tv-katsojan tarvitsee tietää Haminassa rymistelevästä karhusta? – ”Yleisjohtaja on katsonut aiheelliseksi antaa vaaratiedotteen televisiossa” "
[Ei muuten kummoinen sana, mutta kuka osaisi sanoa, millainen pesti on yleisjohtaja, jollei em. asiayhteyttä lukisi?]
121. Pena11.7.2016 klo 07:37
Marco Lundberg, Erika Vikman, Antti Ruuskanen, Eder.
122. Pena11.7.2016 klo 07:39
ja vielä Henri Kontinen!
123. Klenkku20.7.2016 klo 20:50
RNA:n rakenneosista emäs nimeltä URASIILI tarjoaisi useampiakin kuvavihjemahdollisuuksia, jos vain tila riittää tarpeeksi selvälle kuvalle. Ainakin:- siili lyllertää lovessa
- siili kirjoittaa lisäriviä pitkään CV:hen
- siilin piikit on vedetty säntilliselle jakaukselle
124. Tarja29.8.2016 klo 09:24
Tammikuun 5. päivä klo 09:01 mainitsemani uudet alkuaineet ovat saaneet nimet (nimien lopullinen vahvistaminen tapahtunee marraskuussa). Ne ovat nihonium (Nh), moskovium (Mc), tennessine (Ts) ja oganesson (Og).Nihonium saa nimensä Japania tarkoittavasta sanasta Nihon (Nippon). Muita maiden mukaan nimensä saaneita alkuaineita ovat kupari (Kypros), germanium (Saksa), rutenium (Venäjä), polonium (Puola) sekä gallium ja frankium (Ranska).
125. Pena3.10.2016 klo 22:36
Kersti Kaljulaid
126. Pena10.10.2016 klo 19:56
Oikein kuvan kanssa, kiitos! d=)
127. Pena10.10.2016 klo 20:36
Bengt Holmström, suomalainen nobelisti.Muuten vain mukava olisi Thaimaan prinsessa Sirivannavari Nariratana!
128. Eki11.10.2016 klo 08:00
Samanlaisella viipeellä...
129. joskus11.10.2016 klo 10:09
Minusta sopiva(mpi) sana olisi keskusveivi eli napakampi
130. Aku11.10.2016 klo 18:07
Tipotie. Kadunnimi Tampereella Pispalan kupeessa.
131. iso S10.11.2016 klo 09:29
Valkotakkiverenpaine (joillakin ihmisillä verenpaineen mittaus antaa korkeampia lukemia, kun sen suorittaa lääkäri)
132. joskus16.11.2016 klo 13:36
olkapääsello
133. riiu16.11.2016 klo 14:04
alkoauto
134. Selma16.11.2016 klo 14:17
Toi violonsellon suomennos onkin hyvä!
135. Selma16.11.2016 klo 16:59
Korjataanpa (Jaska olis sen muuten asiallisesti tehnyt)Violoncello!
136. lefa16.11.2016 klo 18:37
Sikanauta se lukee kaikissa jauhelihoissa.
137. Jaska17.11.2016 klo 13:22
KOPTIOPTIKKO
138. Pena12.12.2016 klo 14:16
Saara Aalto, X-factor ja salibandykulta.
139. Jaska12.12.2016 klo 18:40
Ja nyt Eki joutuu ylitöihin korjaamaan huomista uutisristikkoa mahduttaakseen siihen edes yhden Penan ehdotuksista:(
140. lefa18.12.2016 klo 16:09
Emovaha on hyvä sana ristikkoon
141. Tarja11.4.2017 klo 09:26
Lankutus (vatsalihasliike)
142. iso S11.4.2017 klo 09:59
louskutus (leukalihasliike)
143. Eki11.4.2017 klo 11:48
Nyt pännii. Laadin klo 9.30 jälkeen huomisen IS-ristikon ja olisin voinut ottaa nuo siihen, kun olisin ajoissa vilkaissut, ainakin lankutuksen, joka olisi voinut muutenkin tulla aiheeksi, koskapa siitä paljon on nyt puhuttu.Tämän päivän uutisristikon kuvat ovat muuten piirtäjänsä ottamia, koskapa Heli sattui matkaamaan Tukholmaan seuraavana päivänä.
Ajankohtaisuus on ilomme!
144. iso S11.4.2017 klo 13:43
Kenkutus (laatijan mielenliike)[Ei se lankutus niin päivän päälle iskevä liike ole etteikö se olisi ajankohtainen vielä ensi viikollakin. Tietysti yllätys on nyt pienessä piirissä vesittynyt.]
145. Eki11.4.2017 klo 13:56
Joo, kyllä se lankutus tulee.Tämä vastaa vähän tilannetta, kun MMM-kirjani tilaus tuli sunnuntaina klo 23.44. Olin juuri lähdössä Postikeskukseen, jonka laatikko tyhjennetään klo 24 sunnuntaisin (tai se oli silloin). Olin siis ehtinyt lähteä lukematta tuota meiliä. Olisi siinä tilaaja ollut äimänä, kun maanantaiaamuna olisi postiluukku kolahtanut...
146. Matti11.4.2017 klo 20:00
länkytys (rähjääminen)
147. TU11.4.2017 klo 20:46
Mulle just assosioitui jostakin, säiettä lukiessa, ihan oma keksimä vihje, takkis/kappas. Varmaan jo monta kertaa aiemmin keksitty, mutta itse olin tyytyväinen itseeni! ????
148. +/-010.8.2017 klo 23:53
Jarkko Finni naisten 400 metrin alajuoksun finaalissa Zuzana Hejnovasta AITATAITAVA
149. Kynis11.8.2017 klo 10:21
Pääkuvaan: AIKATAITAVA AITATAITAVA
150. iso S11.8.2017 klo 12:27
Pääkuvaksi yksi kolmiloikkaajista, joka oli osannut pukea paitansa niin että toinen "olkain" oli kainalossa, eli pää ja toinen käsi oli pujotettu samasta aukosta. Hän oli PAITATAITAVA.
151. Matias-Myyrä26.9.2017 klo 09:36
YLIJÄÄMÄINFRAPUNAKIIKARINAKKIPIPO (https://www.varusteleka.fi/fi/product/puolalainen -pnw-57-infrapunakiikarinakkipipo-ylijaama/24667)
152. Pena1.10.2017 klo 21:03
Michaela Söderholm
153. Eki10.10.2017 klo 10:19
Michaelahan olikin jo viikko sitten, kuten Pena varmaan arvasikin. Alkuviikon jättiuutinen ei valitettavasti ehtinyt tämänpäiväiseen uutisristikkoon.
154. Tarja20.10.2017 klo 09:56
Apinanleipäpuu eli baobabpuu. Koska luen aina paikallisen marketin leipäosaston mainoksen ARINARUISLEIPÄ muodossa APINARUISLEIPÄ.
155. iso S21.10.2017 klo 11:35
Koltaani: puhekielinen nimitys, jota käytetään niobiumia ja tantaalia sisältävistä malmeista erityisesti Keski-Afrikassa. Nimitys johtuu malmien vaihtelevaa koostumusta kuvaavasta geologisesta käsitteestä kolumbiitti-tantaliitti. Kulutuselektroniikalle tärkeä koltaani ruokkii konfliktia Kongossa. Ilman Kongosta kaivettavia mineraaleja maailman viestintä pysähtyisi ja lentokoneet jäisivät maahan. (sitaatteja sieltä sun täältä)Sanan lienen joskus kuullut, mutta ei ole tarttunut mieleen. Nyt se tuli vastaan Sean Penn -elokuvassa Gunman, samassa, jossa Peter Franzén on mukana.
Sana ei liene kooste osista kol ja taani:
Kol (tai Aka-Kol) oli keskisiin isojen-andamaanien kieliin kuuluva kieli, jota puhuttiin Keski-Andamanin saaren kaakkoisosassa Andamaaneilla Intiassa.
Taani (taani keeles Danmark) on maa Euroopas Skandinaavia poolsaare ja Saksamaa vahel.
Oikea selitys nimelle on jo viestin alkupäässä, mutta vielä selvemmin se näkyy englanninkielisessä lähteessä: "Coltan (short for columbite–tantalite and known industrially as tantalite)".
156. keijo10.12.2017 klo 15:06
Kimrööki.
157. Ritu31.1.2018 klo 22:06
AMIRALITEETTIENKASKASKÄPINKÄINEN (32)Birdlife Suomi on päivittänyt maailman kaikkien lintulajien suomenkieliset nimet. Tämä tuli sinne uutena nimenä. Ennestään oli jo yksi samanpituinen listoilla.
158. Eki31.1.2018 klo 22:13
Jospa sittenkin panisin Emmerdalessa tänään nähdyn sanan KAKADUSEKO. Jäisi kraalinipo kakkoseksi.
159. Jaska31.1.2018 klo 22:53
En ole vielä huomannut missään Sanarisin ristikossa poliitikkojen ja muiden julkisten esiintyjien nykyisin käyttämää syvältä luotaavaa uudissanaa juurisyyt. Voisiko Eki kaivaa juurta jaksain päivänvaloon mainitun esiintymättömyyden juurisyyt.
160. Clas21.3.2018 klo 06:08
zairenleveähuulisarvikuonouros
161. iso S21.3.2018 klo 08:13
Suomeen on leviämässä vaarallinen myrkkykeiso, jonka voi helposti sekoittaa koiranputkeen. Valistuksen nimissä ristikkoon olisi hyvä saada sen sisältämä kikutoksiini, jonka voi helposti sekoittaa kikytoksiiniin ja suuremmalla vaivalla mutta valinnanvapautta käyttäen sotetoksiiniin.
162. Jiikoo21.3.2018 klo 08:21
Mättämättäjättämispäätös. On esiintynyt netin keskustelupalstoilla ennenkin, mutta tuskin ennen tekemääni lanseerausta.
163. Ritu21.3.2018 klo 08:34
Liikutkohan iso S vaarallisilla vesillä. Houkuttelet laatijoita laittamaan ristikkoon kikutoksiinia. Mitä siitä ratkojapoloinen voi saada ---> MYRKYTYS!
164. Clas25.3.2018 klo 08:06
Thanasi Kokkinakis voitti Federerin yllättäen, melkoinen nakkikokki onkin kun maailmanlistan ykkösen keitti pehmeäksi.
165. Tarja7.5.2021 klo 08:58
Hanhipaimen. Hanhipaimenen tehtävä on karkottaa muuttomatkalla olevia hanhia Pohjois-Karjalan pelloilta.
166. iso S7.5.2021 klo 10:47
No nyt pelottelen myrkytettyjä ratkojia toisen takajalan amputoimisella. Puljujärvi laukoi b-pisteeltä komean TOISPOLVILÄMÄRIn takakulmaan
167. TJV18.5.2021 klo 13:56
Sananvapauskinat (T. Keskisarja)
168. isoäiti21.5.2021 klo 08:23
Jättipökkövehka eli ruumiskukka (HS 21.5.2021)
169. iso S21.5.2021 klo 10:45
Jatkan myrkkylinjalla. Tummapärskäjuuri: myrkyllinen, pienen määrän syöminen ei yleensä aiheuta oireita. Siltä siis näyttää, että kerran voi käyttää!
170. Jaska21.5.2021 klo 10:47
Siis vihjeeksi KERTAKÄYTTÖINEN
171. iso S22.5.2021 klo 11:29
Eräät kaskaat ovat tavallaan kertakäyttöisiä: kömpivät toukkavaiheiden jälkeen esiin, parittelevat, munivat ja kuolevat (koiraat parittelun, naaraat munimisen jälkeen). Eräistä lajeista tulee lisäksi mieleen sana HARVAKÄYNTINEN: Magicicada-suvun kaskailla on lajista riippuen joko 13 tai 17 vuoden pituinen elinkierto. Brood X on pesueista yksilömäärältään ja levinneisyydeltään ylivoimaisesti suurin ja sen parveilu on juuri alkamassa.Kaskaiden aiheuttaman metelin lähteeksi paljastuu hauska sana, KUTIKULA. "Tymbaalit ovat takaruumiin kitiinikuoreen kehittyneitä kalvorakenteita, joiden kutikula tuottaa naksahtavan äänen kun koiras taivuttaa sitä erityisillä tymbaalilihaksillaan."
Muuten, onko tämä reilua peliä: "Koiraat kykenevät sulkemaan korvansa laulaessaan itse kovaäänisesti." Humanoideilla tämä ominaisuus esiintyy todennäköisesti myös joillakin feminiineillä:
https://www.youtube.com/watch?v=fw07CDid0JM
172. Eki31.5.2021 klo 08:58
Yksi toive toteutuu tulevassa Passelissa. Pari viikkoa sitten sijoitin Uutisristikon viiden pystylauseen sekaan suomen kielen vaikeimmaksi lausuttavaksi valitun sanan. Oli "hauska" haaste, kun en halunnut yhtään piilokirjaintakaan. En kerro sitä tässä suoraan heti.
173. iso S31.5.2021 klo 17:22
Seuraava haaste: vihjeeksi "Ranskan ex-valuutta laita". Ratkaisu ja sen selitys Googlen sujuvasti suomentamana:Frangipane on makean mantelin maustettu vaniljakastike, jota käytetään monin eri tavoin, mukaan lukien kakut ja leivonnaiset, kuten Bakewell-torttu, keskustelupiirakka, jésuite ja pithivier. Ranskalainen oikeinkirjoitus vuoden 1674 keittokirjasta on franchipane.
Eikös muuten J. Vainio laulanut aihetta sivuten "kun suihkutin pihtipieleen, ei ollut se jonkun mieleen"? Pihtipieli on melkein sama kuin pithivier kun sillä silmin eli lukihäiriöisesti synoniimt katsotaan.
174. iso S5.6.2021 klo 19:25
Winnipegissä on keksitty uusi mineraali: KAMMONIITTI". Sen käytöstä (ristikossakin?) voi tulla seuraamuksia."Winnipegin Mark Scheifelelle neljän ottelun pelikielto kammoniitistä"
175. iso S7.6.2021 klo 09:50
IS tarjoilee taas uuden ratkaisusanan ja sille vihjeen:Jukka Jalosella -> TOIMINTAPADAT
"Eikä hän tinkinyt periaatteistaan sen enempää omien toimintapatojensa kuin varsinkaan peli-ideansa suhteen."
176. iso S7.6.2021 klo 10:28
Eikä siinä vielä kaikki.Armian paketoima -> KATKOKAMA
"Armia paketoi pelin katkokamalla"
Moinen kama sitaatteihin paketoituna saa Googlelta kolme osumaa, joista yksikään ei ole suomenkielisellä sivulla, ja kommentin Tarkoititko: "katkokamera"
Sellainen on minut yllättäen ihan olemassa oleva värkki ja siis ristikkokelpoinen. Esimerkiksi vaikkapa Valmetilta sellaisia saa: "Valmet toimittaa katkokamera- ja vianilmaisujärjestelmät Blue Paperin tehtaalle Ranskaan."
Toimintapata on sen sijaan Googlelle tuttua huttua myös suomeksi, mm. "Ehkä Gigantin ja vastaavien toimintapata sekoittaa ihmisten päätä?"
177. Funny8.6.2021 klo 16:47
PIIOKSIDIAEROGEELI
178. Eki13.7.2021 klo 15:29
IRAKILAISHUIJAUSTAPAUShs.fi: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kumoaa Suomen saaman langettavan päätöksen irakilaishuijaustapauksessa
179. iso S28.7.2021 klo 20:39
IS: ”Päräyttäväksi” kuvailtu koppakuoriainen löytyi spitaalisten karkotussaarelta.Harvinaisille lajeille välttämättömiä ympäristöjä on hoidettu pitämällä niitä avoimina niittämällä ja laiduntamalla.
Nyt saadaan viitteitä siitä, että toimet eivät ole olleet turhia.
– Usein lajistossa nähdään muutosta, kun hoitotoimia on jatkettu kymmenkunta vuotta. Tämä voi kertoa siitä, että harvinainen lajisto on alkanut runsastua, Malmberg sanoo.
Saaristomereltä on kesän kartoituksissa löytynyt seuraavat lajit: rahkahyrrä (Bembidion humerale), kärsämökuoriainen, (Chrysolina analis), lyhytsiipislaji (Aleochara tristis), mantulantiainen (Liothorax plagiatus), lounalantiainen (Calamorsternus granarius), lohjanseppä (Pseudanostirus globicollis), leppäkauniainen (Dicerca alni), särkkälantiainen (Bodiloides ictericus), ukkotöyryläs (Heterocleud obsoletus) ja pähkinäkaitalude (Orthotylus prasinus).
************************************************** ***************************************
Noista rahkahyrrä on tavattu Suomessa viimeksi 40 vuotta sitten, silloinkin tuskin ristikossa. Saa nähdä milloin laatijat alkavat laiduntaa ja runsastuttaa näitä uhanalaisia poloisia.
180. Jaska29.7.2021 klo 10:02
En välttämättä halua, mutta kelpuutan ristikkoon israelilaispoliitikon Rivka Ravitzin etunimen. Tunnettuusperuste täyttyy kokoaukeaman jutusta Hesarissa.
181. Eki1.8.2021 klo 13:02
Jalasjärvellä Juustoportin NÄYTTÖJUUSTOLA.
182. isoäiti3.8.2021 klo 10:38
Alikasvoskuusi ja kuusettuminen (HS 3.8.2021)
183. Pena24.8.2021 klo 08:24
Kauan odotettu löytyi: NOHYNEK.
184. Eki24.8.2021 klo 08:27
Arvaan mistä löysit. Tuli jo toistamiseenkin jonnekin.
185. Tarja24.8.2021 klo 09:12
TAIDEPÖMPELI. Kouvolassa sähkökaappeihin on maalattu taideteoksia ja niitä kutsutaan taidepömpeleiksi.
186. Tarja24.8.2021 klo 13:11
Noista taidepömpeleistä löytyy kuvia:https://m.facebook.com/taidepompelitkouvola/?local e2=fi_FI
187. si-tee-raaja24.8.2021 klo 16:57
Seiska: "Tämä Mervi Tapolan ränsistynyt ÖKYRANTATALO on kaupan – katso kuvat myös sisältä!"
188. vasikoija27.8.2021 klo 08:33
KRIISINHALLINTAOPERAATIO kesti Afganistanissa pari vuosikymmentä.
189. Tarja27.8.2021 klo 21:42
Vasta nyt on ollut aikaa ratkoa heinäkuun Passelia. Iloinen yllätys oli, kun sieltä löytyi aiemmin täällä toivomani sana. Kiitos!
190. Matti30.8.2021 klo 02:06
Ristikon ratkoja oppii asioita, mm. että USA:ssa on kolme nelikirjaimista osavaltiota: Utah, Iowa ja Ohio. Viikonlopun IL:n Pienessä ristikossa esiintyivät ne kaikki. Ah onnea!Pääkuvasta tuli fraasi, joka ei päättynyt ristikon reunaan, vaan keskelle ristikkoa. Ei kyllä häirinnyt pätkän vertaa, vaikka epävirallisten sääntöjen vastainen onkin. Sama ilmiiö esiintyy IL:n ristikossa usein. Eikä se ristikkoa huononna millään lailla. Sääntöjä voisi jo päivittää.
191. Ylläpito30.8.2021 klo 02:22
Reunaan loppuminen ei ole mikään sääntö. Suositus korkeintaan.
192. PM30.8.2021 klo 15:46
KOVISTENRATKONTATAUKO. Tätä sanaa tulin käyttäneeksi aiemmin tänään kommentoidessani IS:n viimeisintä kovista ja sen ratkontaa kesän aukaisen tauon jälkeen. Jos tuo sana olisi ristikossa, nokkelat laatijat varmaankin keksisivät sille loistavia vihjeitä.
193. Funny30.8.2021 klo 16:39
Hyvä sana, voidaan pohtia, onko ratkonnassa tauko, vai pidetäänkö muusta puuhasta tauko, jotta päästään ratkomaan.
194. Eki30.8.2021 klo 16:47
Minäkin olin aikoinaan ulkomailla laadintalomilla... laatimassa.
195. Eki12.9.2021 klo 18:37
Sijoitin täältä yhden sanan seuraavaan kovikseeni... orporuudun takia piti katkaista!
196. Juha N16.9.2021 klo 17:06
”Sisätiloihin sopeutunut navettaikkunakärpänen onkin tutkijoiden mukaan HYÖTYHYÖNTEINEN, sillä se hävittää tuhohyönteisiä.” HS 16.09.21
197. Pena27.9.2021 klo 22:07
Olaf Scholz
198. reyo3.10.2021 klo 18:31
Paatipunkka
199. Funny15.10.2021 klo 17:45
VEIKKAUSLEIKKAUSRIITASiinä päivän uudissana.
200. iso S4.11.2021 klo 09:33
Ympäristönsuojeluyhdistys, pyörörutavesiäinen, lähdeparvikirsikäs ja ujonorokirsikäsEnsin mainittu on loukkaantunut noiden kolmen hyönteislajin puolesta. Ne ovat vaarassa, jos Tampereen ratikkaliikenteen laajentamista varten suunniteltu tekosaari toteutuu. Ainakin ujonorokirsikäs on niin kaino ettei itse kehtaa valittaa. Julkisuus voi auttaa poloisten asiaa. Miljoona ratkojaa on valtava lobbausmahti.
201. Pena9.11.2021 klo 18:06
Mustakurkkumurri
202. Pike12.11.2021 klo 07:47
hybridivaikuttaminen, hybridioperaatio, hybridihyökkäys
203. Jiikoo12.11.2021 klo 09:31
Lainaus: 202. Pike 12.11.2021 klo 07:47hybridivaikuttaminen, hybridioperaatio, hybridihyökkäys
Jos hybrikseni olisi kehittyneempi, voisin kai kehaista olleeni hybridivaikuttaja (lue: pieni pelinappula) Euroopan hybridimarkkinoilla muutaman vuoden ajan 1980-luvun alkupuolella. Senaikaisen työnantajani edustaman hybriditekniikan markkinarako on sittemmin kaventunut entisestään enkä itse ole kyennyt näyttäviin hyökkäysoperaatioihin sen jälkeisissäkään ympyröissä – en palkollisena enkä itseni työnantajana. Aika on kuitenkin tehnyt töitä hyväkseni, joutonomin tutkinto on tullut suoritetuksi ja voin omistautua näihin leppoisiin ristikkohommiin...
204. iso S27.11.2021 klo 11:13
pelitapaesimerkkipelaaja.IS:n mukaan Calgary Flamesia edustava Andrew Mangiapane on sellainen. Valmentajan käskyltä kuulostava sukunimi tuskin liittyy pelitapaan eikä varmaan huolestuta moottoripyöräilyn maailmanmestari Anton "Toni" Mangia, joka ei osanne suomea. Painonnoston ME-mies Rudolf Mangia vielä vähemmän, hän kuoli 2018.
205. Eki2.12.2021 klo 20:43
Päivi Topo, Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu, 21 kirjainta, haluatteko?
206. Eki2.1.2022 klo 10:55
Eräs Jaskan toive toteutuu Sanasepossa. Sen jouduin koviksesta taannoin poistamaan orporuudun takia.Muuan Piken toive taas oli Pelikaanissa. Meni kai harakoille.
207. Eki2.1.2022 klo 10:58
Sen sijaan sanaa DUETOINTI en pannut, kun sitä ei jostain syystä ole hyväksytty Kieloseen. Onneksi kukaan ei ole pyytänytkään.
208. Ritu3.1.2022 klo 10:42
PÖYTYÄLÄISMUMMOT ovat kuin ketkä tahansa mummot, paitsi että heidän Myssyfarmistaan ovat kirjoittaneet Scandinavian Vogue, japanilainen taloussanomalehti Nikkei, Financial Timesin How to Spend it ja korealainen muotijulkaisu FashionBiz. Sopinevat suomalaiseen sanaristikkoonkin.
209. Pike8.1.2022 klo 14:59
AIVOKAPASITEETTI
210. Tarja8.1.2022 klo 16:40
HYRYSYSY. Kuulin autoradiosta mainoksen, jossa kerrottiin, että automobiilin suomenkieliseksi vastineeksi on joskus ehdotettu hyrysysyä. Se, mitä mainostettiin, ei jäänyt mieleen, mutta tuo kiva sana jäi. On varmaan joskus ollutkin ristikossa, mutta voisi olla uudelleen.
211. Eki17.1.2022 klo 20:46
Pitäisikö panna todellinen uudissana MÄKIELÄKELÄINEN.
212. Jiikoo17.1.2022 klo 21:51
Ilmeisesti mäessä ei eläkettä kerry kummoisestikaan, koskapa muuan 44-vuotias mäkieläkeläinen kuuluu ryhtyneen pesuhommiin – on kuulemma pessyt melkein kaikki Suomen mäkimiehet. Aika erikoinen uranvaihdos, karskin korston kyseessä ollen varsinkin. Ennen ainakin saunoissa esiintyi tietääkseni lähinnä pelkästään pesijättäriä.
213. Matti23.1.2022 klo 18:23
Opioidiepidemia
214. Joutilas24.1.2022 klo 17:45
Turkki vaihtaa englanninkielistä nimeään. Maa on kyllästynyt tulemaan yhdistetyksi siipikarjaan, sillä maan englanninkielinen nimi ”Turkey” tarkoittaa myös kalkkunaa. Jatkossa maa käyttää turkinkielistä nimeään Türkiye myös kansainvälisissä yhteyksissä.Miten tämä vaikuttaa ristikoihin? Saako ja voiko enää käyttää suomenkielistä Turkkia, ettei vaan loukkaa turkkilaisia?
Turkkia varmaan saa vieläkin käyttää pienellä kirjaimella, vaikka se joitakin kettutyttöjä loukkaakin.
Varmuuden vuoksi opettelin kirjoittamaan ü-kirjaimen. ;)
215. Eikka24.1.2022 klo 18:16
Ehkei se ole kuitenkaan se ”kalkkuna”-käännös, joka heitä risoo…Erdoganin uhoon ei varmaan sovi se, että hänen maansa on fiasko, idiootti tms.
216. Jiikoo24.1.2022 klo 19:37
Ankara on tuo päätös!Jos ”ruotsalainen” (substantiivimielessä) on englanniksi ”Swede” ja lanttu ”swede”, niin luulisipa länsinaapureitammekin risovan.
Eikös muuten Norsunluurannikko vaatinut taannoin, ettei maata saa millään kielellä kutsua muulla kuin maan ranskankielisellä nimellä Côte d'Ivoire? Kuuroillepa korvillepa taisi vaatimus kiiriä.
”Suomessa maata kutsutaan Norsunluurannikoksi. Ranskankielistä nimeä Côte d’Ivoire käytetään diplomaattisissa suhteissa. Norsunluurannikon hallituksen vuonna 1985 tekemän päätöksen mukaan maan nimi on kaikilla kielillä Côte d’Ivoire, eikä muita kuin ranskankielistä nimeä saa käyttää. Ulkomailla tätä ei kuitenkaan usein noudateta ja maahan viitataan usein englanninkielisellä nimellä Ivory Coast.” (Wikipedia)
Etelänaapurimme kielellä nimi on niinkin veikeä kuin Elevandiluurannik.
217. Jaska24.1.2022 klo 20:55
Vähän tylsä nimi tuo Norsunluurannikko. Suositukseni uudeksi nimeksi on säväyttävä Syöksyhammasrannikko. Sopii paremmin etenkin valtion mahd. alkaessa sodan muita kuin ranskalaista nimeä käyttäviä vastaan.
218. Eikka24.1.2022 klo 21:35
Pari muutakin valtiota voisi vaihtaa suomenkielisen nimensä. Aakkosten loppupuolelta voisi aloittaa.
219. Tyhmyri25.1.2022 klo 11:53
Tänään Radio 1 soitti "Muistojen bulevardissa" Toivo Kärjen "Laivat puuta, miehet rautaa", laulajana Tapio Rautavaara. Tästä saisi koko ristikon. On jopa eksoottisia paikkoja kuten Rangoon. Ollut kyllä tietyn esittäjän tunnetuimpiin pohjaavia ristikoita.
220. iso S9.2.2022 klo 19:01
Ristikoihin ja kaikkien huulille:pusuainejäämät
(IS: Jos käyttää lieden putsaamisessa pesuaineita, on aineen rippeet hyvä pyyhkiä pois kostealla liinalla, ettei pusuainejäämiä jää lieden pintaan.)
221. Jaska28.2.2022 klo 10:42
HS-mainosliite 28.2. Harvinaiset sairaudet: pulmonaariarteriahypertensiotapauksia. Sivuaa yksikössä (34) Ekin superkuurekkaa.
222. Tarja13.3.2022 klo 10:41
Näin eilen Lidlin keksihyllyssä tuotteen, jonka nimessä yhdistyi kaksi minulle mieluista asiaa: SUKLAARISTIKOT.Joku voisi käydä nappaamassa tuotteesta kuvan ja laittaa laatimukseen...
223. iso S13.3.2022 klo 15:07
Olenko nähnyt unta vai joko Eki sen teki? (Yksi) ratkaisulause jotakin tyyliin "ei ollutkaan lehti".
224. Eki13.3.2022 klo 15:13
Kyllä se oli Pelkaaneissa pääkuvana jo viime vuoden lopulla, kuvan sain Sanaseppojen hallituksen whatsapp-ryhmästä, jääköön pääsyyllinen paljastamatta.
225. Tarja13.3.2022 klo 16:05
Okei. Minulta on kyseinen lehti sitten jäänyt ostamatta.
226. Eki13.3.2022 klo 16:29
Täältä pesee, Tarja!
227. Tarja13.3.2022 klo 16:37
Ei kun hei, löysin lehden! Olen ostanut sen, mutta se on jäänyt jostakin syystä muiden lehtien alle ja ratkomatta. Hyvä kuva! Nyt ei muuta kuin ratkomaan.
228. Skiiggeböy20.3.2022 klo 14:37
JUOVAHÄNTÄROTTAKÄÄRME
229. Iso S21.3.2022 klo 08:20
Bonamassa (Joe Bonamassa, blueskitaristi)Likeltä liippaa että saisi etunimenkin mukaan pääkuvan aiheeksi: läjä vauvanruokaa lipumassa joella. Pitäisi vain keksiä, miten tekisi selväksi nimeä mainitsematta että se on juuri Bonaa, ei Pilttiä.
230. Tarja21.3.2022 klo 08:37
Bonamassa oli Iltiksen koviksessa pääkuvana muutama vuosi sitten. Muistaakseni Anttilan ja Vuokilan yhteislaatimus. Muistan sen hyvin, koska olin silloin kovisratkontojeni alkutaipaleilla ja koin koviksen melkoisen vaikeaksi. Samassa ristikossa taisi olla myös "konebimbo", jota muistelen kritisoineeni.
231. Ylläpito21.3.2022 klo 08:39
Ilmo Juhani Liljeroos on tehnyt aiheesta ristikon Apu Ristikoihin, onhan yksi jäsenistä erityisen suuri kitaristin ihailija ja kaksi muutakin riittävästi.Tarjan mainitsemaa ristikkoa emme nyt täällä kukaan muistakaan.
232. Tarja21.3.2022 klo 08:46
Wiki kertoo Bonamassan käyneen Suomessa syksyllä 2018. Luultavasti se oli niihin aikoihin, sillä minulle tuntemattoman henkilön käyttöä pääkuvassa perusteltiin mm. sillä, että Helsingissä oli ollut tyypin mainoksia linja-autokatosten luona. No, eihän niitä täällä syrjäseuduilla näkynyt.
233. Tarja21.3.2022 klo 08:54
Löysin ristikon anatomiasta 5.9.2015 ristikon, jossa on ollut aiheena Bonamassa. Konebimbo olikin eri ristikossa. Tuo 5.9. laatijana oli Skyttä.
234. iso S21.3.2022 klo 12:19
Itse kirjoittamani todistuksen mukaan olen tuota ristikkoa ratkonut. Valmistumisesta ei ole merkintää. Samassa säikeessä (8572. IS-viikonloppu 5.-6.9.2015) todistettiin että olen väärässä, on ihan oikein ja suositeltavaa tavuttaahaara-
utua.
Bonamassa osui silmään tv-ohjelmaa selatessa. Torstaina 17.3.klo 21:55 Yleltä tuli ohjelma "Guitar Man Joe Bonamassa", jonka esittelyteksti oli "Musiikin ihmelapsesta B.B. Kingin suojatiksi ja kitarasankariksi: 44-vuotias kitaristi Joe Bonamassa on ollut keskeisesti nostamassa bluesia marginalisoidusta perinnemusiikista stadionit täyttäväksi rockspektaakkeliksi."
2019 Joe-poika (ei Singaporesta) valittiin maailman parhaaksi blueskitaristiksi. Naisten sarjassa Erja Lyytinen oli kakkosena, eli Suomi mainittu, torille!
16.2.2009 päivätty uutinen: "1990-luvulla kitaran ihmelapsena tunnetuksi tullut Bonamassa esiintyy Helsingin uusitussa Savoy-teatterissa maanantaina 11. toukokuuta." Wikipedian mukaan se oli toinen kerta:
Bonamassan Suomen ensiesiintyminen tapahtui Järvenpään Puistobluesissa 3. heinäkuuta 2001. Toisen kerran hän esiintyi Suomessa 11. toukokuuta 2009 Savoy-teatterissa Helsingissä. Tilaisuus oli loppuunmyyty. Kolmannella kerralla Bonamassa esiintyi Tavastia-klubilla 21. ja 22. toukokuuta 2010. Neljännen kerran Bonamassa esiintyi Finlandia-talossa 13. maaliskuuta 2012 jälleen loppuunmyydyssä konsertissa. Bonamassan viides esiintyminen Suomessa oli Hartwall-areenalla 13. lokakuuta 2013. Bonamassan viimeisin esiintyminen Suomessa oli Helsingin jäähallissa 22. syyskuuta 2018.
Jatkuvasta täällä ramppaamisesta huolimatta nimi ei ole tarttunut mieleen. Päässä on varmaan sellainen suodatin jota blues ei läpäise. Noilla meriiteillä on kuitenkin ristikoitumisen ansainnut, oma vika jos ei tunne.
235. Tarja21.3.2022 klo 13:05
Aika rientää. Enpä aluksi arvannut, että Bonamassan ristikkoesiintymisestä on noinkin kauan. Saanen siis anteeksi erheeni laatijaoletuksesta, sillä noin kaukaiset muistot jo helposti sekoittuvat keskenään. Konebimboristikko oli samana vuonna 1,5 kk aiemmin ja mainitsemani kaksikon laatimus. Sitä jäin kuitenkin miettimään, että miksi Bonamassan kuvia oli linja-autokatoksissa syksyllä 2015. Olivatko ne jäänteitä 2013 esiintymisestä vai ennakkomainoksia vuoden 2018 esiintymiselle.
236. Tarja21.3.2022 klo 13:10
Vastaankin itse heti. Bonamassa on ollut Suomessa esiintymässä 2015, vaikka Wikipedia ei sitä mainitse.
237. Joutilas22.3.2022 klo 07:50
Eläinkommunikaatio. (Markku Mäkelän kuvittamana)
238. Tarja5.4.2022 klo 12:07
LUUTISTI, mielellään piirroksena
239. Jiikoo7.4.2022 klo 14:09
MÄMMIMUDCAKETulevaa perinneherkkua? Cittarin tarjouslehti kehottaa katsomaan reseptin K-Ruoka.fi -sivustolta tai vastaavasta sovelluksesta. Hyvää jälkiruokahalua!
240. Ylläpito14.4.2022 klo 14:39
Eräs nimimerkki kiitteli nopeaa toimintaa, mutta ei kerrota sen enempää, kiitos vaan kiitoksista! Useampiakin toiveita on toteutumassa!
241. Pekkatyttö16.4.2022 klo 11:59
Venäjän petturikonklaavista tuli tieto että putininLääkitys lopetetaan ja maailmanvalloitus jäädytetään toistaiseksi kunnes uusi oligargiyhteiskunta löytää uuden edustajansa
242. Lenni5.5.2022 klo 14:58
Radiokuuluttajan spiikki Scott McKenzien esittämästä kappaleesta San Francisco oli hippihymni.
243. Pirjopoika5.5.2022 klo 16:03
Oligargiyhteiskunta ristikossa voisi herättää ratkojat.
244. Portteri5.5.2022 klo 22:41
Riiuuilta
245. Jiikoo7.5.2022 klo 08:59
LASITERASSI. Pinnoitetun keramiikan puhdistusväline vai sääsuoja virvokkeiden kesäistä nauttimista varten?
246. Joutilas26.5.2022 klo 17:05
Tänään opin uuden sanan: vipevöinti. Muistin vahvistamiseksi siihen olisi mukava törmätä jossain ristikossa.
247. Eki4.6.2022 klo 12:01
Tämän sanan (LAATATA) haluaisin Kieloseen!https://sanaristikot.net/sekal/laatta.jpg
248. Tarja10.6.2022 klo 16:55
Vasta nyt Passelin 3/2022 kimppuun, kun on ollut muuta puuhaa. Kiitokset toteutuneesta toiveesta!
249. Eki10.6.2022 klo 17:48
Olepa hyvä! Toinenkin toive siinä liki toteutettiin. Jopa eräs Piken on ollut, mutta hänelle yksikin Pelikaani taisi olla liikaa (vai oliko se liian vähän).
250. Eki27.6.2022 klo 15:18
Kävin täältä taas nappaamassa yhden aiheen.
251. Lenni27.6.2022 klo 16:34
Maisteri Lindgren radio-ohjelmassaan "Muukalaismusiikkia" käytti stand up -komiikasta termiä PYSTYSEISONTAHASSUTTELU.
252. Ylläpito3.7.2022 klo 13:20
Lainaus: 237. Joutilas 22.3.2022 klo 07:50Eläinkommunikaatio. (Markku Mäkelän kuvittamana)
Ihan vielä ei ole aika repostella Pupe 3/2022 juttuja, mutta sen verran uskallamme jo paljastaa, että tämä toive oli siellä. Jos nimimerkki Joutilas ei ole Pupen asiakas, hän voi pyytää lehden täältä toimituksesta pelikaaniristikot (ät) gmail (piste) com. Oli nimittäin aika messevä pääkuva.
253. Joutilas3.7.2022 klo 14:51
Olin kovin otettu toiveeni pikaisesta ja mainiosta toteutuksesta.Kiitokset siitä ja tarjouksesta, mutta olen PuPen tilaaja.
254. Ylläpito3.7.2022 klo 15:09
Kiitos. Hieman yli kolmen viikon päästä toiveesta oli ristikko lehdessä. Hämmästyttävää.
255. Ylläpito14.7.2022 klo 11:46
Viime viikolla toteutui Iltiksessä yksi toive.
256. Ritu14.7.2022 klo 17:16
Toivottavasti toivesanan esittäjä tuon Ekin mainitseman ristikon bongasi. Tuplastihan siinä toiveensa toteutui.
257. Ritu14.7.2022 klo 17:18
Ai niin, ylläpidon nimissä hän tuo maininta siitä olikin kirjoitettu. No ehkä Ekilläkin sormensa jossain määrin pelissä.
258. Eki15.7.2022 klo 08:54
Lainaus: 196. Juha N 16.9.2021 klo 17:06”Sisätiloihin sopeutunut navettaikkunakärpänen onkin tutkijoiden mukaan HYÖTYHYÖNTEINEN, sillä se hävittää tuhohyönteisiä.” HS 16.09.21
Nyt se voi jo kertoakin. Viime perjantain Iltiksessä tämä oli. Juhalle voin lähettää kappaleen.
259. seurailija26.7.2022 klo 22:30
Tänään uutisissa KÄYTTÖHUONEALOITE.
260. lapatossu31.7.2022 klo 14:06
SUURUUDENHULLUUS -tuntuu olevan ajankohtaista nykyisinHYTYTYMPÖNEN -sieni. Oikeastaan olisi kiva saada ristikko Mirja Pihlajamäeltä, jossa olisi paljon kummallisia sienten nimiä
261. Juha N1.8.2022 klo 21:26
Hups. En ole nyt kesällä seurannut tätä säiettä, joten Ekin viesti numero 258 on jäänyt minulta pimentoon. Vieläköhän sen kappaleen voisi saada?
262. Eki1.8.2022 klo 22:44
Kyllä se vielä löytyy.
263. Juha N5.8.2022 klo 23:01
Jes, sain tuon puheena olleen IS-kappaleen, jonka Eki oli minua varten jemmannut. Nätisti ovat sekä NAVETTAIKKUNAKÄRPÄNEN että HYÖTYHYÖNTEINEN vaakariveillä vain kahden väliruudun päässä toisistaan.
264. iso S6.8.2022 klo 09:37
Huomasitko, että siellä oli ratkaisusanana eräs kahdeksankirjaiminen kutsumanimi, joka taisi olla tahallinen vinkkaus siihen suuntaan, että juuri sinä olit antanut aiheen ristikkoon?
265. Eki23.8.2022 klo 18:58
Lainaus: 239. Jiikoo 7.4.2022 klo 14:09MÄMMIMUDCAKE
Tulevaa perinneherkkua? Cittarin tarjouslehti kehottaa katsomaan reseptin K-Ruoka.fi -sivustolta tai vastaavasta sovelluksesta. Hyvää jälkiruokahalua!
Tämä oli IS-ristikossa 11.8.
266. Ritu2.9.2022 klo 09:58
Keskiviikon 31.8. IS-ristikossa oli pienin muutoksin täällä pyydetty sana. Aiheena myös mediassa keskustelua herättänyt. Siinä helppojen ristikoiden ystäville taas taidolla aikaansaatu makupala.
267. Juse2.9.2022 klo 17:18
Magneettikalastaja. https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009042772.ht ml
268. iso S18.10.2022 klo 13:34
Fomofobinen.Lainaus [toisesta säikeestä]: 23. kaplas 17.10.2022 klo 07:38
Nyt iski fomo. Kärkijuitsua on niin paljon hehkutettu!:-))
Itse siis en lehteä omista...
Kalkkiksena jouduin selvittämään itselleni, että fomo on Fear of missing out eli pelko että jää jostakin paitsi. Tuon selvittyä olen nolo eli "no olipa liikaa oletettu" tietämyksestäni.
269. Jaska21.10.2022 klo 13:47
Tarkoituksenmukaisuusharkinta (Hevosurheilu 42/2022, keskiaukeamakamaa)
270. kravattimies1.11.2022 klo 01:37
malousnuotannostoavanto
Suomen etymologinen sanakirja
https://kaino.kotus.fi/ses/
271. Pena1.11.2022 klo 19:30
Möpsö
272. Jiikoo17.11.2022 klo 23:55
Prisman kassajonossa sattui tänään silmiin käsityöteemainen lehtihylly ja siellä julkaisu nimeltä JÄMÄLANKASUKAT. Tuli mieleen, että upeita vaatekappaleitahan ne kasukat ovat, mutta Fingerporin kartaltakohan tuo Jämälä löytyy? No, yhdet ääkköspisteet siitä taitavat puuttua... Mutta virossa/Virossahan taitavat aakkoset ja ääkköset viihtyä yhdessä muuallakin kuin yhdyssanoissa? — Ehkä en sittenkään taida haluta tuota sanaa ristikoihin.
273. Ritu18.11.2022 klo 10:39
Eikös tuossa ole kyse sukista, jotka tehdään sellaisista muista neuletöistä jääneistä jämälangoista.
274. Jiikoo18.11.2022 klo 12:34
Lainaus: 273. Ritu 18.11.2022 klo 10:39”Eikös tuossa ole kyse sukista, jotka tehdään sellaisista muista neuletöistä jääneistä jämälangoista.”
Hyvä huomio, saattaapa hyvinkin olla! Kansikuvassa olin kasukoiden sijasta jopa näkevinäni kirjavia villasukkia.
275. Jiikoo18.11.2022 klo 13:20
Jatkoa edelliseen: itse teen käsitöitä lähinnä puusta ja metallista. Vaimossani on enemmän tekstiili-ihmistä, ja hän kertoi nyt kysyttäessä neuloneensa aivan äskettäin jämälankasukat miniällemme. Kasukoiden ompeluun hän ei sano ottaneensa tuntumaa.
276. Funny6.1.2023 klo 13:25
ProkrastinaatioOlen jo kauan suunnitellut tuon sanan esittelemistä täällä.
277. Jiikoo10.1.2023 klo 11:48
Lainaus tämänpäiväisen Hesarin sivulta B17, TV & RADIO, Päivän elokuvia:”Lattea komedia on käännetty versio 1980-luvun Herrasmieshuijareista, joka sekin oli remake.”
Olen tainnut elää omassa suppeassa kuplassani, koskapa en ole tuollaisista remakkeista koskaan kuullutkaan. Voisin kylläkin kuvitella, että sana on sukua senkaltaisille sanoille tai käsitteille kuin make up.
Ehkä en sittenkään halua tuota sanaa ristikoissa nähdä. Tekee pikemminkin mieli nauraa sille remakat naurut.
278. Eki10.1.2023 klo 12:00
Psykoremakeidis tuli Gus Van Santille 1990-luvulla.https://fi.wikipedia.org/wiki/Psycho_(vuoden_1998_ elokuva)
279. Eki15.1.2023 klo 08:32
Lyijyhaulikielto (Ylen aamu-uutisissa kuultua, ehkä Metsästys ja Kalastus -lehteen)
280. kp15.1.2023 klo 09:51
TRASSATA
281. kp15.1.2023 klo 10:49
https://www.suomisanakirja.fi/trassataPanin ristikkooni. Tässä juonipaljastus....
282. iso S15.1.2023 klo 16:48
Tee kaksiosainen trilogia, seuraavaan ristikkoon trassaatti. Tässä ennakkovinkki:https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/trassaatt i?searchMode=all
283. +/-016.1.2023 klo 00:18
Piruettilusikka
284. iso S28.1.2023 klo 13:29
Hankesekamelska"Opetuksen järjestämisen virheitä yritetään rehtorin havainnon mukaan laastaroida hankesekamelskalla, joissa ulkopuolinen hanketyöntekijä tulee havainnoimaan ja ratkomaan koulujen ongelmia."
285. Eki10.2.2023 klo 16:54
Yhtä toivetta toteuttamassa.
286. Eki11.2.2023 klo 23:46
Edellisen viestin ristikko on muuten alkavalla viikolla Iltiksessä ja otin siihenkin yhden hauskan lisähaasteen, samanalkuisten sanojen sijoittelun sinne tänne.Äsken sanaa hakiessa tuli Kielosesta eteeni todella hauska sana: TYLLIUNELMA.
287. iso S12.2.2023 klo 11:34
On se niin väärin että Kielonen on rotusortaja. Tylli on kangastyyppi, mutta myös kahlaajiin kuuluva rantalintulaji. Tasapuolisuuden vuoksi Kielosen pitäisi unelmoida myös esimerkiksi lirosta. Onhan se hieman sirompikin (liro 62 g, tylli 64 g). Jos haaveilee suuremmista kahlaajista, niin miten olisi kuoviunelma (730 g). Nyrjähtänyttä huumoria pääkuvaan?
288. Lars13.2.2023 klo 18:47
Tänään radiosta kuultu LÄSNÄTYÖ eli etätyön vastakohta, saattaa toki olla jo täällä, en plarannut säiettä alkuun asti.
289. iso S13.2.2023 klo 18:51
Kännykän selaimessa ei kai ole hakumahdollisuutta. Siksi tykkäänkin enemmän läppärillä operoimisesta. Ctrl-F, hakukenttään läsnätyö ja hetkessä selviää: ei ollut ennestään.
290. kännykänkäyttäjä13.2.2023 klo 19:34
Suoralta kädeltä voin onneksi todeta, että ainakin minun Samsungini Chrome-selaimen yläreunan aukiklikattavasta valikosta löytyy käyttökelpoinen hakutoiminto ("Haku sivulta").
291. Jiikoo13.2.2023 klo 20:41
Menin jokunen vuosi sitten ostamaan ensimmäistä Android-luuriani. Luulin valitsevani Samsungin, mutta myyjä sai minut ostamaan Honor 9:n (omaa sukua Huawei). Oli kuulemme tuoreempi ja etevämpi kuin saman hintaluokan Samsung. Menepä ja tiedäpä häntä. Tällä luurilla olen toimeen tullut sen verran että olen toistaiseksi onnistunut välttymään pakottavalta vaihtamistarpeelta ja sen mukanaan tuomalta ruljanssilta.Kännykkäni aloitusnäytöllä on vierekkäin kuvakkeet Haku ja Google. Haku-kuvakkeelle minulla ei ole ollut käyttöä. Kun klikkaan Google-kuvaketta ja kirjoitan sen hakukenttään sanan ”läsnätyö”, tarjoilee kuukkeli ensimmäisenä sivuston kielikello.fi otsikkoa ”Etätyö, lähityö ja läsnätyö”.
Pojanpoikani Onnin isoäiti ja minä yritimme eilen olla läsnä taaperon (ikä 13 kk) varhaislapsuudessa kännykän WhatsApp-etäyhteyden avulla ja mielestämme ilahduttavasti onnistuimmekin. Pikkukaverin isä yrittää tehdä 7500 km:n päässä etä- ja äiti läsnätyötä. Onneksemme Onni vanhempineen muuttaa lähempänä kesää taas tuohon 4–5 km:n päähän, jolloin isovanhemmuutemme pääsee konkretisoitumaan tiiviimmin.
292. Jiikoo13.2.2023 klo 20:47
Täsmentävä korjaus (291.):Kun klikkaan Google-kuvaketta ja kirjoitan sen hakukenttään => Kun klikkaan Google-kuvaketta ja kirjoitan avautuvan sivun hakukenttään
293. iso S14.2.2023 klo 11:29
Jiikoo vedättää tai ei ymmärtänyt mistä on kysymys, kännykänkäyttäjä sen sijaan ymmärsi ja on onnekkaampi/osaavampi kuin minä.Minullakin on Samsungin luuri. On mahdollista käyttää eri selaimia ja ilmeisesti olen jossakin vaiheessa valintani tehnyt. Nyt en edes tiedä, minkä selaimen varassa toimin, luultavasti Samsungin oman, kun tulen avausnäytön hakukentästä tänne hakusanalla sanaristikot.fi (sanaristikot.net ei onnistu, kun virustorjunta väittää sivua pahikseksi). Joka tapauksessa tässä selaimessa en näe hakutoimintoa.
Läppärillä käytän Firefoxia. Jotenkin muistelen että siinä olisi aikojen alussa ollut hakutoiminto yläpalkissa näkyvillä. Nykyään se on suoraan käytettävissä tuolla näppäinyhdistelmällä Ctrl-F (F niin kuin Find). Muuten täytyy älytä klikata selainikkunan oikeassa yläkulmassa olevaa kolmen vaakaviivan kuvaketta. Se avaa valikon, josta löytyy Etsi sivulta... ja muistutus tuosta näppäinyhdistelmästä, jolla pääsisi hakuun suoraan.
Tietämättömille tiedoksi: kyseisellä haulla haetaan haluttua tekstiä siltä ja vain siltä sivulta, jossa tässä ja nyt ollaan. Hakukentän vieressä on väkäset ylös ja alas, joilla voi hakea viimeksi löytyneestä ylös (kohti sivun alkua) ja alas (kohti sivun loppua).
Kunkin tämän sivuston sivun yläosan vasemmasta reunasta löytyy uudehko (muutama vuosi sitten ilmestynyt hakuikkuna "Hae sivustolta/Haku. Sillä voi hakea tekstiä koko sivustolta. Tämä toimii myös kännykkäni selaimessa. Hakukenttä on kyllä eri paikassa eli heti sivun varsinaisen sisällön yläpuolella. Se etsii ensin säikeiden otsikoista ja sitten säikeiden nimistä. Silläkin voi yrittää varmistaa, onko sanaa aiemmin käytetty. Jostakin mielenkiintoisesta syystä se löytää etätyöstä lukuisia linkkejä, mutta läsnätyöstä ei yhtään. Johtuneeko siitä että Googlen hakurobotti ei ole ehtinyt päivittää tätä tuoreehkoa mainintaa?
Googlen haku etsii koko netistä niiltä osin mihin sen robotin lonkerot ulottuvat. on mahdollista rajoittaa sen haku tänne lisäämällä hakuun määritys site:sanaristikot.net. Haku läsnätyö site:sanaristikot.net ei löydä mitään. Tämä vahvistaa käsitystä siitä että kyse on Googlen päivitysrytmistä. Päivän tai muutaman kuluttua tulos lienee parempi.
En tiedä kuinka kauan kestää että robotti kahlaa koko netin läpi. Joka tapauksessa näyttää siltä että Ctrl-F on ainoa varma keino löytää sivulta tuoreet lisäykset, tietysti sivun läpilukemisen lisäksi.
294. Lars14.2.2023 klo 19:06
Kotiharjun saunan eteen rakennettiin ”kikkeliaita”. Iltasanomissa eilen.....
295. iso S18.2.2023 klo 09:49
Levuiinihappo.Sillä voi tienata. Entinen pallonpotkija Mathieu Flamini oli vuonna 2008 perustamassa biokemikaalialan firmaa ja on nykyisin sen toimitusjohtaja. Iltiksen mukaan yhtiö pystyi ensimmäisenä maailmassa levuiinihapon kustannustehokkaaseen massatuotantoon. Kyseisestä aineesta voi tehdä biopolttoainetta, joka toimii öljynkorvikkeena kemianteollisuudessa. Nyt Flaminin ja hänen yhtiökumppaninsa Pasquale Granatan omaisuus on noin 9?558?170?100 euroa.
Riittävän tarkasti on tutkittu, mutta ihan lompakolla ei sentään ole käyty viimeisiä euroja laskemassa.
296. iso S26.2.2023 klo 11:19
Kerttu Niskasen ALAMÄKIOSAAMINEN ei saanut VALTIONAISKOHTELUa eetterissä.
297. Jaska26.2.2023 klo 11:33
LAPSIVUOTEUS
298. Eki1.3.2023 klo 12:48
TRIPLA-TUPLANikola Jokic nousi sataan tripla-tuplaan NBA-historian kuudentena pelaajana!
299. iso S3.3.2023 klo 09:46
Hanna Pakarinen: "Olen huomannut elämän myötä, että minähän olen todella utelias. Luen iltapalaksi Wikipediaa. Ihan vaan, koska TERMOHALIINIKIERTO ja avaruus kiinnostavat."
300. Jaska3.3.2023 klo 11:03
Lasse Virén. Aksentti e:n päälle onnistuu, miksei samalla tavalla c:n päälle? Onnistuu siis jotenkin muuten. Minulla on ollut erikoismerkkien kikkalista, mutta nyt en löydä sitä.
301. Jaska3.3.2023 klo 11:36
Toisaalta kikka on hyödytön, jos kone ei hyväksy sitä. Niin kuin Ekillä näyttää käyneen.
302. iso S3.3.2023 klo 12:15
Normaalissa eli ASCII-merkistössä (numerokoodit 1-255) ei ole hatullista c:tä. Eniten sitä muistuttaa ¢ (koodi 160). Unicode-merkistöstä löytyy iso hatullinen C eli ? (koodi 262) ja pieni hatullinen c eli ? (koodi 263). Minulle käy ilmeisesti samalla tavalla kuin Ekille eli kysymysmerkkiä pukkaa. Tässä lähettäessä merkit vielä näkyvät, mutta happanevat matkalla.Haluamansa merkin voi syöttää numeronäppäimistön avulla, jos tietää sen numerokoodin. Alt-näppin alas ja koodi nelinimeroisena. Esimerkiksi Alt alaspainettuna 0262 antaisi ison hatullisen C-kirjaimen. Valitettavasti minulla ei ole numeronäppäimistöä, kun on tällainen kapeampi näppäimistö. Kirjainnäppäinten yläpuolella oleva numerorivi ei toimi tähän tarkoitukseen syystä jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Peli ei ole menetetty. Silloin harvoin kun joudun tuollaisia vaikeasti saatavia merkkejä kirjoittamaan, naputtelen koodin Exceliin ja saan vastaavan merkin Merkki-funktiolla (normaalit Ascii-merkit) tai Unicodemerkki-funktiolla (normaalit merkit plus ne joiden koodi on suurempi kuin 255).
Jos Exceliä ei ole käytettävissä, voi turvautua Windowsin erikoismerkkivalikkoon. Lainaan ohjeen Ylen sivulta
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/04/06/digitreen it-promillet-potenssit-ja-celsiukset-hukassa-nain- kirjoitat
Windowsissa voit hakea etsimäsi merkin erikoismerkkivalikosta eli merkkikartasta. Merkkikartta on apuohjelma, josta voit napata erikoismerkin mihin tahansa tekstiin.
Kirjoita Windowsin hakukenttään (suurennuslasi työpalkissa) merkistö (tai englanniksi character map). Merkkikartassa näet kunkin fontin eli kirjasinlajin kaikki tarjolla olevat merkit. Hae merkkisi, paina Valitse > Kopioi > liitä merkki tekstiisi.
Näin siis Windows-koneella voi kokeilla kotona ja printata erikoisen merkillistä tekstiä. Tällä sivustolla ne kyseenalaistetaan.
Kännykällä ja omenafirman vehkeillä on eri metkut.
303. isoäiti3.3.2023 klo 23:55
VÄESTÖNVAIHTO on ainakin Talouselämän (8 3.3.2023) Puheenvuoro-jutun kirjoittajan mukaan yksi kolmesta vaalien pääaiheesta.
304. Epävarma26.3.2023 klo 17:41
Olisko mahdollista saada ß-kirjain ristikkoon? Weiß-alkuisia erisnimiä löytyisi, mutta ovat aika tuntemattomia. Graß löytyy kartalta, mutta tosi pieni paikka. Günter Grass oli alun alkaen Graß, joten GÜNTER ALUN PERIN ratkaisusana voisi olla GRAß.
305. Jiikoo26.3.2023 klo 18:35
Lainaus: 304. Epävarma 26.3.2023 klo 17:41”Olisko mahdollista saada ß-kirjain ristikkoon? Weiß-alkuisia erisnimiä löytyisi, mutta ovat aika tuntemattomia. Graß löytyy kartalta, mutta tosi pieni paikka. Günter Grass oli alun alkaen Graß, joten GÜNTER ALUN PERIN ratkaisusana voisi olla GRAß.”
Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin å-kirjaimen yhteydessä. Tuota ß-kirjainta käytetään Saksan ja Itävallan saksassa, mutta Sveitsin saksankieliset käyttävät sen tilalla kahdennettua s-kirjainta. Tanskassa ja Norjassa näkee vaihtelevasti käytettävän å-kirjaimen tilalla kahdennettua a-kirjainta (Ålborg/Aalborg, Århus/Aarhus). Tämä tuntuu tuottavan vaikeuksia mm. urheiluselostajille, jotka lausuvat aa:n a- eivätkä o-äänteisenä kuten kuuluisi.
Saksankielisissä sanoissa yksinään esiintyvä s-kirjain on lähtökohtaisesti soinnillinen, mutta tuo ß (”scharfes S” tai ”Eszett”) ääntyy meikä-ässän s tapaan soinnittomana.
Saksan kielen oikeinkirjoitusta korjailtiin Saksassa muutama vuosikymmen sitten. Kirjaimen ß käyttöalue kapeni tällöin siten, että esimerkiksi meidän että-konjuktiomme saksankielinen vastine kirjoitetaan nykyään dass (ennen daß). Taitaa johtua siitä, että edellä on lyhyenä ääntyvä vokaali. Jos edellä on pitkänä ääntyvä vokaali tai diftongi, käytetään edelleen ß-kirjainta, esim. heiß (= kuuma). Sveitsinsaksalainen kirjoittaisi heiss.
En pane pahakseni, jos joku tietävämpi korjaa tai täydentää – päinvastoin!
Meille suomalaisille ss:n käyttö ß:n tilalla on käsittääkseni sallittua enkä ainakaan minä näe tarvetta ß-kirjaimen käyttöön suomenkielisissä ristikossa silloinkaan, kun on kyse ratkaisusanoista, jotka saksalainen kirjoittaa ß:llä. Onneksi en ole toistaiseksi törmännyt tapauksiin, joissa laatija mokomaa edellyttäisi.
306. Jiikoo26.3.2023 klo 18:49
Englanninkielinen Wikipedia-artikkeli ß-kirjaimesta:https://en.wikipedia.org/wiki/%C3%9F
(Suomenkielistä en valitettavasti löytänyt)
307. Jaska26.3.2023 klo 18:51
HUTSULI(T)
308. Epävarma26.3.2023 klo 18:53
Jens Weißflog Ylen jutuissa on Jens Weissflog, mutta olisihan ß kiva erikoisuus johonkin ristikkoon vähän samaan tapaan kuin Ž.
309. iso S30.4.2023 klo 13:29
Tämän sanan haluaisin ristikkoon - lähinnä siksi että säie pysyisi muistissa: sisukalu.IS: Näppäimistö on siisti, mutta ei kovin ihmeellisen näköinen. Syy sen erinomaisuudelle löytyy sisukaluista.
310. Ritu30.4.2023 klo 13:41
Sähköpotkulautaonnettomuusriskialttius
311. iso S31.5.2023 klo 14:48
tiple[Kolumbian kansallissoitin on odottanut kärsivällisesti pääsyä ristikoihin jo yli 270 vuotta. (Käännetty englannista): Tiple on kitaraperheen kynitty tyypillisesti 12-kielinen akordofoni. Tipple pelaajaa kutsutaan tiplistaksi. Ensimmäinen maininta kärjestä tulee musiikkitieteilijä Pablo Minguet e Irolilta vuodelta 1752.]
312. Pena2.9.2023 klo 13:03
Pitkospuususi
313. Lenni13.9.2023 klo 10:17
JOPOMOPO. Lapin Kansan (12.9.) artikkelissa poliisi varoittaa, että polkupyöriin lain mukaan ei saa asentaa itse polttomoottoria. Silti niitä on lastenkin käytössä Lapissa ja muualla Suomessa.
314. Eki10.10.2023 klo 10:53
Yksi toive toteutuu perjantaina Iltiksessä.
315. iso S12.10.2023 klo 10:08
Kompromaatti (henkilöstä kerätty potentiaalisesti kiusallinen tai vahingollinen aineisto)[Suomen murteiden sanakirjan mukaan maatti on suustaladattavan pyssyn ruutimitta. Mahdollisesti on olemassa sukupuuttoon kuollut Maattien suku. Tästä on ainakin jälkiä nykyisessä sanastossa. Oletettua sukua voisi kunnioittaa teemaristikolla, johon olisi koottu suvun edustajia, esimerkiksi nämä:
Auto
Akro (tuotemerkki, mm. taikasieni)
Aro
Dal (intialainen linssipata)
Diplo (yhdysvaltalainen DJ ja tuottaja)
Esti
Fer (Fernando "fer" Alvarenga, brazilialainen Counter-Strike -pelaaja)
For (only for you my friend: akronyymi Free on Road)
Hu (mongolialainen metalliyhtyesensaatio The HU; Helsingin Uimarit)
KOMPRO (arkkitehti- ja insinööritoimisto)
Pri (YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet, Principles for Responsible Investment)
Sykla (norjalainen tamma, s. 1900, suomeksi sykli)
To (torstai; To Jyder, tanskalainen popduo 1970-luvulla)]
316. lapatossu12.10.2023 klo 10:53
Eikö nämä myös:Gluta -kasvisuku
Fil -Filippiinien kielitunnus, tai ruotsiksi viili, tai englanniksi appiukko (father-in-law)
-yleensä tuossa maatin perässä on 'nen', mutta se kai pätee myös aro:oon.
317. iso S12.10.2023 klo 13:48
Aromaatti ilman savolaismallista aatelispäätettä: Tepa-termipankki alias Erikoisalojen sanastojen ja sanakirjojen kokoelma - Sanastokeskus kertoo näin:hiilivety, jonka rakenneosana on kuuden hiiliatomin muodostama bentseenirengas
huomautus
Aromaattien nimi johtuu niille ominaisesta makeasta eli aromaattisesta tuoksusta. Tyypillisiä aromaatteja ovat bentseenin lisäksi tolueeni ja ksyleeni.
Lähde:
Neste - öljystä muoveihin, sanasto-osa (Neste, 1992)
318. lapatossu12.10.2023 klo 14:04
Aina voi oppia jotain uutta :)
319. lapatossu12.10.2023 klo 14:07
Tuota filmaatti -sanaakin (ilman neniä) näytään käytettävän somekielessä, mutta llienee liian puhekielinen ristikkoon
320. Eki12.10.2023 klo 17:39
No mutta huomenna Iltiksessä on sana, jonka merkitys minun piti selvittää ennen laatimista.
321. Pena13.10.2023 klo 09:24
Hauska, siellähän se oli.
322. iso S13.10.2023 klo 10:18
Yleensä en viitsi printata keskiviikon, torstain ja perjantain ns. rutiininomaisista ristikoista, kun ratkottavaa ja muuta puuhaa on muutenkin tarpeeksi. Nyt "mainoksen uhrina" uhrasin pari minuuttia kallista aikaani tulosteen askartelemiseen ja noin 7 minuuttia ratkaisemiseen. Ei harmita.Hahmotuskykyni on iän myötä heikentynyt ja se jarrutti nytkin kahdessa kohdassa. Vasemmassa reunassa suunnilleen keskellä ei kuvavihje (-A) hahmottunut oikein, kun mittakaava ei ollut tiedossa. Olin näkevinäni siinä jonkinlaisen laiturin tai siltarakennelman ja sen edessä poikittain olevan veneen, Sitä se viina teettää vaikka ei joisikaan? Toisessa kohdassa hahmotin sanalle varatun tilan väärin ja aloin tarjota siihen konstipaatiota, mutta tajusin muutaman kirjaimen jälkeen että eihän pituus riitä. Konstit on monet, mutta tämä oli väärä konsti ja siinä mielessä pöljä arvaus, että sana lienee Ekille tuttu. Ilmiön tuttuutta en mene arvailemaan. Lauseen toisen ja neljännen sanan merkitykset ovat minulle omakohtaisesti tuttuja, vaikka toinen sana itsessään ei ollutkaan ainakaan aktiivisessa muistissa. Puuttui myös keräämästäni noin 303000 sanan kokoelmasta, mutta ei puutu enää. Ristikoista oppii.
Kintaalla ristikkoon viitaten, positiivisia ovat myös laatijoilla, ei vain ihmisillä.
323. Jaska14.10.2023 klo 11:21
Niin kuin helposti oikein arvata saattaa, kyseinen vuoden upein ristikkouutuussana on lainasana latinasta. Se pohjautuu latinan huomista tarkoittavaan sanaan. Aikojen saatossa huominen on lykkäytynyt aina uusiksi huomisiksi. Niitä voi riittää jopa henkilökohtaisten huomenien päättymiseen saakka. Vihoviimeistäkin huomistaan lykkääjä tykkäisi lykätä.Muuten iso S ei kovasti paljon erehtynyt ensioletuksessaan konstipaatiosta. Onhan siinäkin kyse lykkäämisestä. Tai jos tarkkoja ollaan, lykkäämisen lykkäytymisestä. Eli elimen lais... sori oli tulla vinkki vikasta ratkaisusanasta
324. Jiikoo14.11.2023 klo 20:40
Yleisradion kanavalla puhuttiin tänään jotakin ruokakoneesta. Jotenkin ymmärsin sellaisen masiinan olevan Ylen omia juttuja, mutta muuten meni ohi korvien.Tarvittaisiin varmaan meillekin. Lompakon suorituskyky ei viittaa ulkona syömiseen päinkään, ja hellapoliisin kanssa on jatkuvaa kinaa siitä, kumman meistä pitäisi tarttua kauhan varteen. Jos homman saisi koneellistetuksi, olisi yksi kärhämöinnin aihe vähemmän.
Mihinkähän Yle on koneensa sijoittanut? Ainakin jokunen vuosikymmen sitten talossa oli väen muonittamista varten Osuusruokala Ylensyöjät. Koneen voisi kai olettaa majailevan siellä ruokalan kyökissä.
325. iso S15.11.2023 klo 10:02
Ruokakoneesta puheen ollen:Lea Laven lauloi ennen Soley, soley ja voisi nyt tehdä siitä mainoskäyttöön sopivan version solein, solein.
https://www.mtvuutiset.fi/makuja/artikkeli/ilmasta -ruokaa-valmistava-tehdas-valmistuu-pian-vantaalle /8807560
Ilmasta ruokaa valmistava tehdas valmistuu pian Vantaalle
30.10.2023 — ... Vantaalle. Teknologiayhtiö Solar Foods on kehittänyt tavan tuottaa runsaasti ravinteita sisältävää Solein-proteiinia ilmasta ja sähköstä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi › ruoka
Solar Foods käynnistelee ilmasta ja sähköstä proteiinia valmistavaa tehdastaan ? kapasiteetti 120 tonnia vuodessa.
Ettei liikaa innostuttaisi, muistutan että tehdas tuottaa ilmasta ruokaa, ei ilmaista ruokaa. 120 tonnia kuulostaa paljolta, mutta eihän siitä riitä kuin vähän yli 20 grammaa per kansalainen. Jostakin pitää saada muutakin murua rinnan alle. Oli miten oli, ruokakone ja solein menevät tarvittaessa (suussa)sulavasti ristiin ympyräsuisen eli o:n kohdalta.
[eikä tarvinnut ruksata kuin seitsemät kuvat]
326. iso S3.1.2024 klo 09:31
Mpemba-efekti"Kovat pakkaset innoittivat Ilta-Sanomien lukijoita kokeilemaan Mpemba-efektinä tunnettua ilmiötä. Ilmiössä on kyse siitä, että tietyissä olosuhteissa kuuma vesi jäätyy nopeammin kuin kylmä.
327. kravattimies7.1.2024 klo 05:19
HYTYTämä on hauska sana, minulle uusi. Kohta ajankohtainen.
Käytössä joka neljäs kirjain englanninkielisestä onnittelusta Happy Birthday.
328. kravattimies8.1.2024 klo 03:43
Edellä mainittu "hyty" = vauhti, nöyhtä- Suomen murteiden sanakirja
329. matts8.1.2024 klo 06:47
Jotenkin tuli em. hytystä mieleen HYNTTYYT, ehkä on esiintynytkin jo ristikoissa?
330. iso S9.1.2024 klo 16:01
Voisi kuvitella että on, ehkä jopa pääkuvasta lähtevässä lauseessa. Vaikkapa uutisristikossa saattaisi olla maininta, että joku julkkispari on lyönyt hynttyyt yhteen. Yhyy, y hankaloittaa asiaa, se ei pelaa kiltisti yhteen kaikkien vokaalien kanssa. Olen kirjannut niukasti yli 30000 ristikoissa vastaan tullutta sanaa, mutta hynttyyt ei ole yksi niistä.Tiedän että olen vain raapaissut pintaa. Arvioni (joka ei perustu tietoon vaan luuloon) mukaan ristikoissa julkaistaan nykyään vuodessa noin miljoona sanaa. 100 ristikkolehteä (mennekö yläkanttiin?), keskimäärin 6 numeroa vuodessa, 20 ristikkoa per lehti, 80 sanaa per ristikko. Se on 960000, ja muiden kuin varsinaisten ristikkolehtien ristikot päälle. Kaikkiaan on julkaistu oletettavasti ainakin 20 miljoonaa sanaa (alkuvuosina tarjonta oli vähäisempää). Jotkut sanat toistuvat useammin kuin toiset, mutta uskallan veikata että 100000 erilaista ristikoissa käytettyä sanaa on pikemminkin varovainen arvio kuin liioittelua, ja siihen ei oleellisesti vaikuta se, jos sanojen kokonaismäärän arvioin yläkanttiin. Mitä enemmän sanoja, sen enemmän toistoa. Tämä pätee sekä ristikoihin että minuun.
Ristikkoakatemia yhteistyökumppaneineen on saanut haltuunsa ja tietääkseni tallentanut mekoisen määrän ristikoita, mutta varsinainen tutkimus taitaa olla jäissä. Ainakaan minkäänlaisia tuloksia en ole nähnyt, mikä ei tietysti todista mitään. Siellä kuitenkin lienee olemassa parempi tieto hynttyiden käyttöasteesta kuin minulla. Pitää vain toivoa että data jalostuu informaatioksi.
331. iso S12.1.2024 klo 11:26
PiilosoittoOmakohtainen ote Omakannasta:
Appendix lähetetty näytteeksi, tästä piilosoitto kirurgian poliklinikalle.
Sana oli minulle uusi ja outo. Mikä on sellainen soitto että sen tekemiseksi täytyy mennä piiloon? Onneksi on Google, selityksiä löytyy.
Mikä on kannassa lukeva Piilosoitto?
Muistilista eli lääkäri tarkistaa esim laboratoriovastaukset mutta ei soita oikeaa puhelua ellei ole tarvetta.
Piilosoitto tarkoittaa, että paperit tulevat lääkärille nähtäväksi ja tarvittaessa, esim, jos on jotain jatkotoimenpiteitä tarvitsevaa, lääkäri ottaa yhteyttä eli yleensä soittaa.
Piilosoitto??? jos pahalaatuinen lääkäri soittaa ja jos ei niin sitten ei kuulu mitään.
Selvä tämä. Epäselväksi jäi, mistä tietää onko soittava lääkäri pahalaatuinen. Minulle ei soittanut hyvä eikä paha. Se on kai hyvä, että lääkäri ei soittanut oikeaa puhelua vaan oli vain soittavinaan.
Lääkärijargonia siis ja ammattipiireissä ymmärretään, mutta olisi toivottavaa kirjata kantaan asiat niin että rahvaskin tajuaa. Pois mokomat appendixit! Ai niin, fyysisesti se otettiinkin pois, mutta kirjaukseen sama suomeksi, tehkää niin hyvin.
332. Eki25.1.2024 klo 08:17
Panisinko TERMOJERSEYT? Tänään Hesarissa mainoksessa.
333. iso S25.1.2024 klo 09:27
Ehkä pitäisi, yötä kohti sää taas kylmenee.Mie repesin: evankelikaalinen
IS: Etelä-Carolinan republikaaniäänestäjät ovat lähtökohtaisesti Trump-myönteisempiä eli konservatiivisempia ja evankelikaalisempia.
Yllättäen sana on oikeasti olemassa ja käytössä, vaikka tutkija Markku Ruotsila sitä arvosteleekin:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/evankelinen-vs-e vankelikaalinen
"”Kaali on maassa kasvava vihannes, eikä se muutu teologiseksi, vaikka siihen lisättäisiin etuliite ’evankeli-’”, Ruotsila kirjoittaa."
Siitä vaan, kaali ristikkoon hurskastelemaan ja tutkijalle hapankaalin maku suuhun.
334. Jiikoo25.1.2024 klo 10:25
Lainaus: 332. Eki 25.1.2024 klo 08:17”Panisinko TERMOJERSEYT? Tänään Hesarissa mainoksessa.”
Nähdäkseni peräti THERMOJERSEYT. Onkohan asialla sama mainostoimisto, joka myy meille lithiumakkuja, tehty varmaan jalompaa alkuainetta kuin litiumia hyödyntäen. Eipä siinä mitään, näkeehän meille silloin tällöin sellaisiakin alkuaineita kuin sodiumia ja potassiumia tyrkytettävän...
Termo- tai thermojerseykalsonkien päälle sopinee vetäistä kuorihousut. Kun syksyllä huomasin sellaisiakin olevan myynnissä ja muuan outlet myi 50 prosentin alennuksella, jopa ostin mokomat! Hirvimetsällä ajomieshommissa märässä metsässä osoittautuneet mainioiksi. Pitäisiköhän minun miespoloisen saada vielä parkatakki suojakseni?
335. Eki25.1.2024 klo 10:34
Kappas, thermojerseyt tosiaan.Menestysreseptin voittajan aiempi hittituote muuten on JÄÄTELÖSANDWICH.
336. Jiikoo25.1.2024 klo 11:03
Lainaus: 333. iso S 25.1.2024 klo 09:27”Mie repesin: evankelikaalinen”
Kun joka paikassa pitää nykyisin olla vaihtoehtoja erityisruokavalion noudattajille, sopinee seurakunniltakin odottaa tarjolle evankeliaakikoille tarkoitettuja gluteenittomia öylättejä.
337. Jaska25.1.2024 klo 12:48
Sopivathan ne myös katolikeliaakikoille.
338. Joutilas6.2.2024 klo 22:25
Curlingin jäänteko sanastoa: pebli ja peblaus.Mitä pebli on?
Pebli (eng. pebble) on pieniä vesipisaroita, joita levitetään tasaisesti koko radan pinnalle. Peblin tarkoituksena on luoda pienikitkainen pinta, jossa kivet liukuvat nopeasti ja kaartavat. Peblin tulisi kestää kokonaisen pelin ajan ilman, että se kuluu tasaiseksi. Ilman pebliä kiven ja jään välinen kitka on niin suuri, ettei kivien pelaaminen radan toiseen päähän ole mahdollista. Toinen tärkeä peblin ominaisuus on vähentää roskien ja jääsirujen vaikutusta kiveen. Epäpuhtaudet asettuvat jään ja peblin väliseen tilaan, eivätkä ylety koskettamaan kiven pohjaa. Kuluneella peblillä näkee tästä syystä useammin kivien muuttavan suuntaa roskista.
339. Jiikoo6.2.2024 klo 23:33
Tuolla englannin sanalla ”pebble” (338.) taitaa ensisijaisena merkityksenä olla tietynlainen (sileäpintainen) pikkukivi. Google-kuvahakuun syötettynä saa näkyviin esimerkkejä.Kiviset ja Soraset -sarjakuvan (engl. The Flintstones) Kivisten pikkutyttö on suomalaisversiossa etunimeltään Siru, alkuperäisnimi on Pebbles. Tulee näkyviin em. kuvahaussa, kun vierittelee kuvakavalkadia tarpeeksi. Siruja pukkaa näkyviin suoraan kuvaruudun täydeltä, kun hakuun kirjoittaa koko nimen Pebbles Flintstone.
340. iso S7.2.2024 klo 11:10
Ihanko oikeasti ne peblit ovat vielä pelin aikanakin vesipisaroina vai onko tarkoituksena saada aikaan pieniä jäänystyjä?************************************************** *******''
Verensokerijarru
Verensokerijarruja ovat kuitu, proteiini ja rasvat. Kun hiilihydraatti nostaa verensokeria, toimivat nämä muut ikään kuin jarruina, eli tasaavat sitä.
341. ++juh7.2.2024 klo 12:12
Pebli on jään karhea pinta, joka on saatu aikaan sumuttamalla jäälle vettä.
342. iso S8.2.2024 klo 19:08
Sapelikolibri tai peitsikolibri.Nimitystä sapelikobri käytettiin luontodokumenttisarjassa Planeettamme Maa II ainoasta lintulajista jonka nokka on pitempi kuin vartalo. Saattoi olla kääntäjän oma keksintö. Wikipedia käyttää nimitystä peitsikolibri ja se kuvaa mielestäni paremmin tuota julmettua imulaitetta, jota on mahdotonta käyttää höyhenten sukimiseen.
Lajin tieteellinen nimi on Ensifera ensifera ja englanninkielinen nimi sword-billed hummingbird alias swordbill.
https://observation.org/media/photo/44536724.jpg
343. Eki26.2.2024 klo 19:49
Haluaako joku? EROKOTI?Veronica Verhon ja Juhani Koskisen erokoti myynnissä – näin paljon he pyytävät 86 neliöstä Helsingin Punavuoressa
344. Juse26.2.2024 klo 20:57
Joku aika sitten uutisoitiin vanhempien kritiikistä ammattikoulujen opetuksen vähyydestä ja löyhyydestä. Ammattikoulu on vanhempien mielestä nykyisin ETÄSÄILÖ.
345. isoäiti3.3.2024 klo 20:05
Talouselämä 7/2024 tarjosi ainakin minulle uuden termin AIKUISKOTI. Samassa jutussa olivat myös termit aikuispalkka, aikuisharrastus ja vielä verbi aikuistelu, jonka käännös oli ilmeisesti toimittajan käännös sanasta adulting.Missä viipyvät vanhuskoti, vanhuspalkka (=eläke?) ja vanhusharrastus? Entä vanhustelu?
Olisi hienoa saada vanhuspalkkaa!
346. isoäiti3.3.2024 klo 20:25
Täsmennyksenä: toimittajakin oli onneksi vähän sekoillut verbin ja substantiivin kanssa termeissä adulting ja aikuistelu. Minä vanhustelin perässä.
347. Eki8.3.2024 klo 21:56
Elokuvan Olen kuten haluat alussa puheena iltavalium.
348. Eki14.3.2024 klo 13:37
Virroitinhttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000010293338.html
349. 49er15.3.2024 klo 09:51
Haarasoipio. https://kielikello.fi/haarasoipio-viela-kerran/
350. iso S24.3.2024 klo 11:22
OjankoHarvinainen sukunimi (alle 10), jolla voi harhauttaa ratkojia vihjeellä kaivetunko. Ei välttämättä tulisi ensimmäisenä mieleen että kysyvä liite periytyy ratkaisuun.
Kielosen mielestä sana on kuollut sukupuutton, mutta Nykänen muistaa vielä sen merkityksen: kans. kuivuneen joen tms. pohja, notkelma, ojanne.
Esimerkkinä siteerataan Seitsemää veljestä: Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle.
351. Pike4.5.2024 klo 10:18
Vornaspyssy (lähde: Iltalehti)
352. Doula21.5.2024 klo 17:05
KÄTILÖKAPINA. https://kuntalehti.fi/uutiset/katilokapina-koolla- eduskuntatalon-edustalla-synnytyssairaaloiden-lakk autukset-eivat-ole-ratkaisu-sote-ammattilaisten-sa atavuuteen/
353. Pena15.6.2024 klo 19:19
IS:n otsikosta:JUHANNUSSÄÄLÄSSÄHDYS
354. Funny4.8.2024 klo 16:49
Keräilyerät
355. Funny23.8.2024 klo 22:07
Rasittamattomuussyndroomahttps://pjarvinen.blogspot.com/2024/08/rasittamatt omuussyndrooma.html
356. Eki23.8.2024 klo 23:16
Maaseudun tulevaisuudessa esittelyssä RST-Steelin valmistamat karjapuskurit.
357. Pena15.9.2024 klo 13:58
Matilda Wirtavuori
358. Pena17.9.2024 klo 07:17
Oikein kuvan kanssa, kiitos Eki!
359. Funny24.9.2024 klo 19:28
Standardioperointiproseduuri
360. Jaska24.9.2024 klo 20:40
KERTTU (perin harvoin, jos ei koskaan ennen päässyt?)
361. iso S25.9.2024 klo 09:47
Perin harvoin kyllä, mutta ei huolta: toive on toteutettu.Kauan sitten tehdyn 108856 sanaa sisältävän tilaston mukaan Kerttu on tullut minulle vastaan kerran, samoin läheistä sukua sille olevat sanat kerttuset ja Kepa (monen Kertun kutsumanimi). Lähteeksi sopii epäillä Hesarin ristikoita, mutta varmuudella en pysty sanomaan.
Tuoreemman epäsuoran osuman voi tarkistaa, jos on pääsy Iltiksen näköislehtiin. 22.1.2024 oli Vuokilan laatimassa Histksessä vihjeenä "Niskanen" ja ratkaisu oli Kepa eli Iivon sisko Kerttu "Kepa" Niskanen.
362. Jiikoo25.9.2024 klo 11:14
[Googlailin vähän Kerttua. Muuan nimien merkityksiä selittävä englanninkielinen sivusto tietää etymologiasta vallan kummia, vaikka mainitsee nimen olevan suomalaista alkuperää:https://www.thebump.com/b/kerttu-baby-name
Tunnen muutamia Kerttuja; kaikkien identiteetti on selvästi feminiininen. Merkityksen olen mieltänyt viittaavan pikemminkin lintu- ja hyönteismaailmaan päin.
Sisareni eli lapsuutensa ja nuoruutensa Suomessa Terttu-nimisenä. Ruotsiin muutettuaan hän totesi, etteivät sikäläiset osanneet lausua hänen nimeään oikein tai edes sinne päin ja nimi meni virallisestikin vaihtoon.
Ruotsalaistuneen sisareni anopin etunimi on Kerstin. Isävainaa (1914-2000) ei ollut 4-luokkaisen kansakoulunsa jäljiltä kielimiehiä eikä hän edes yrittänyt jäljitellä nimen ruotsalaista ääntämystä. Hänelle uusi lahdentakainen ”sukulainen” oli lyhyen ytimekkäästi ”Kersti”, mutta eipä tuo ystävällistä kanssakäymistä mitenkään haitannut!]
363. Juse25.9.2024 klo 19:54
[https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia /nimien_alkuperasta/kerttuJossakin, en nyt saa päähäni että missä, on muistaakseni mainittu, että Kerttu olisi maamme vanhin kristillisperäinen naisennimi.]
364. lapatossu25.9.2024 klo 22:58
Kirjahyllystäni löytyy Jokakodin suuri nimikirja (Suuri suomalainen kirjakerho, etunimet-osasta vastaa Kustaa Vilkuna), jossa nimestä Kerttu kerrotaan näin:"Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882-83 H.A.Reinholm suositti Kerttua ristimänimeksi 1879 Uudessa Suomettaressa. Kerttu on vanha suomalinen asu muinaissaksalaisesta nimestä Gertrud. Piispa Henrikin surmavirressä, joka on runoiltu 1200-luvulla, mainitaan Köyliöstä Lalloilan Kerttu-niminen emäntä. Kerttu onkin vanhin Suomesta tuntemamme kristillisperäinen naisennimi. Hellittelymuoto Kerttuli pääsi almanakkaan 1929. Muita puhuttelumuotoja: Kepa, Kepu, Keke, Kepsa ja Kepsu."
Tuo voisi kyllä kaivata faktantarkistusta...
365. Jaska25.9.2024 klo 23:05
363. Mitä sitten kristillisperäiisyydellä tarkoitetaankaan. Kerttu on suomennos germaanista alkuperää olevasta nimestä Gertrud, siis alunperin pakanallisesta nimestä.Tietysti Gertruditkin käännytettiin lopulta kristinuskoon niin kuin suomalaiset Kertutkin, poikkeuksena epäilemättä Lallin parempi (?) puolisko. Kyseinen katala Kerttu valehteli Lallille piispa Henrikin jättäneen maksamatta eli ryövänneen talosta elintarvikkeita, tunnetuin seurauksin. Siis ellei koko homma ole pelkkää legendaa.
366. lapatossu28.9.2024 klo 22:22
VOMERONASAALIELIN -käärmeen suuontelon katossa sijaitseva haistamiselin. - HS perjantai 27.9 Tiede, lasten kysymykset: 'Miten käärme haistaa kielellään?'
367. Juse1.10.2024 klo 20:44
Lainaus: 365. Jaska 25.9.2024 klo 23:05363. Mitä sitten kristillisperäiisyydellä tarkoitetaankaan...
Piti vielä kaivella kirjavarastoa ja löysin Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirja (WSOY), jossa seuraavaa:
"Kerttu, Kerttuli, suomalaisia muunnoksia –> Gertrudista, siksi almanakassamme kumpikin tämän perinteisenä päivänä 17.3., edellinen v:sta 1890 ja jälkimmäinen v:sta 1929. Kerttu mainitaan jo 1200-luvulta periytyvässä Piispa Henrikin surmavirressä tämän surmaajan Lallin vaimona. Siten se on vanhin Suomesta tunnettu kristillisperäinen naisennimi."
368. Funny8.10.2024 klo 22:13
Häagen-DazsYhdysvaltalainen jäätelöbrändi. Nimen haluttiin kuulostavan tanskalaiselta. Voitte päissänne miettiä, onnistuttiinko siinä. Joka tapauksessa tuotteet menevät hyvin kaupaksi. Niinpä erääseen sellaiseen ristikkoon, joita en ratko, tuo olisi ihan omiaan. Olisi taas porukalla ihmeteltävää.
369. Eki8.10.2024 klo 22:30
Tämän päivän Uutisristikossa on - puolivahingossa - nimi, jonka sen omistaja kertoi jossain haluavansa joskus ristikkoon.
370. Jiikoo8.10.2024 klo 22:53
Lainaus: 369. Eki 8.10.2024 klo 22:30”Tämän päivän Uutisristikossa on - puolivahingossa - nimi, jonka sen omistaja kertoi jossain haluavansa joskus ristikkoon.”
Taidanpa melkein arvata, mikä. Ei ollut vaikea ristikko muutenkaan.
371. Jiikoo8.10.2024 klo 23:10
Lainaus: 368. Funny 8.10.2024 klo 22:13”Häagen-Dazs
...Nimen haluttiin kuulostavan tanskalaiselta. Voitte päissänne miettiä, onnistuttiinko siinä.”
[Joskus vuosikymmeniä sitten olin mukamas bisnesasioissa (ihan selvin päin) tekemisissä tanskalaisen vastapuolen kanssa, Sanoin tulleeni Norjassa auttavasti tai ainakin yrittäneeni tulla jotenkin toimeen kouluruotsilla, mutta olevani hänen kanssaan pakotettu käyttämään ”englantia” – tanska kun ei meidän suomalaisissa korvissamme ole kieli vaan kurkkusairaus. Toteamukseni ei tuntunut mitenkään edistävän yhteistyötä.
Vähän sama juttu Sveitsissä. Siellä tulin tekemisiin potentiaalisen asiakkaan kanssa, oli unkarilaista syntyperää. Tuumasin, että mehän olemme sukulaiskansakuntia: yhtä matkaa lähdettiin jostakin Volgan mutkasta joskus taivaltamaan länteen päin. Kun sitten tuli eteen tienviitta, jossa oli teksti SUOMEEN, käännyimme me lukutaitoiset sen osoittamaan suuntaan, kun taas illitteraatit painelivat suoraan, kohti Pannonian tasankoja. Tämäkin lohkaisuni sai aikaan ynseähköä ymmärtämystä.
Huonon huumorin ymmärtäjiä taitaa olla valitettavan vähän.]
372. iso S9.10.2024 klo 10:07
Yhdellä entisellä työkaverilla oli vanha kuplavolkkari. Kerran satuimme lähtemään töistä suunnilleen samaan aikaan. Kaveri yritti hönkäillä jäätynyttä lukkoa auki. Kysyin, onko kuplasta ilma vähissä. Tällä kaverilla oli taipumusta kiivastumiseen, etenkin silloin jos kun alkoholilla oli osuutta asiaan. Nyt ei ollut, joten aavistuksenomaisen kulmien kurtistumisen jälkeen hän otti asian huumorin kannalta.Tästä johdan sanan, jonka haluaisin ristikkoon: kuplanpuhaltaja.
Vielä parempi olisi sama sana monikossa, jos sen onnistuisi kuvittamaan pääkuvaan kahdessa eri merkityksessä. Yksi varastaa, toinen sulattaa lukkoa.
373. Eki9.10.2024 klo 10:20
Edesmennyt Hese Hyvärinen oli SM-tiimin kanssa kisajärjestelyjen aloituspalaverin jälkeen mukanamme Elitessä aterialla. Siellä päähäni pälkähti yksi ristikkoaihe, jonka mannekiiniksi pyysin Hesen. Hän työnsi juomalasia povitaskuun. Ristikkoon tuli vastaukseksi LASINPUHALTAJA.
374. Funny9.10.2024 klo 10:52
Olen kuullut tuon Volgan mutkasta tulleiden tarinan vähän toisin. Sen mukaan viitassa luki AURINKOISEEN PANNONIAAN. Lukutaitoiset kääntyivät sinne, mutta lukutaidottomat toiseen suuntaan, päätyen tänne. (Mutta tuohan on tyypillistä, meillä Suomen ja suomalaisten mollaaminen on melkeinpä kansanhuvi.)Tanskassa pitkään asunut serkkuni toi joskus meille sikäläisen ystävänsä. Kun he puhuivat keskenään tanskaa, siitä ei todellakaan käsittänyt mitään, vaikka kirjoitettu tanska on ihan ymmärrettävää.
375. Jiikoo9.10.2024 klo 11:34
Lainaus: 374. Funny 9.10.2024 klo 10:52”Tanskassa pitkään asunut serkkuni toi joskus meille sikäläisen ystävänsä. Kun he puhuivat keskenään tanskaa, siitä ei todellakaan käsittänyt mitään, vaikka kirjoitettu tanska on ihan ymmärrettävää.”
Noinhan se menee. Itsekin olen syyllistynyt kääntämään yhden kirjasen (~90 sivua, kuvia mukana, väljähkö taitto) tanskasta suomeen osaamatta tanskaa lainkaan. Kouluruotsi ja ymmärrys käännettävän fakkitekstin aihepiiristä riittivät ja toimeksiantajakin ilmaisi olevansa tyytyväinen. Suullisesti olen ollut Tanskassa pakotettu turvautumaan englantiin tai saksaan (jota jotkut tanskalaiset tuntuvat osaavan paremmin kuin englantia).
376. Jiikoo11.10.2024 klo 16:58
Törmäsin eräässä toisessa säikeessä sanaan ”airfryer”. Ei taida olla Agricolan eikä edes Lönnrotin aikaista suomea? Sana esiintyy mm. täällä:https://aijaa.com/eB8aCv
Valion nettireseptiikka kirjoittaa erilleen: ”air fryer” ja mainitsee synonyymin ”ilmafriteerauskeitin”.
https://www.valio.fi/artikkelit/miten-kayttaa-air- fryeria-ruoanlaitossa/
Sekä airfryer että air fryer maistuvat hieman epäkypsiltä suomalaiseksi ristikkosanaksi eikä tuo ilmafriteerauskeitinkään juuri nasevuudella pilattu ole. ”Ilmakypsennin” olisi ainakin lyhyempi, mutta kertoisiko se tarpeeksi ollakseen ymmärrettävä ja voidakseen kelvata kenellekään?
Parempia synonyymiehdotuksia kaipaillaan. Olisi myös kiva tietää, kuinka sanaa airfryer taivutetaan: pitäisikö kirjoittaa ”airfryerista” vai ”airfryeristä”? Lausuminen tuntuisi suosivan takavokaalia a ja kirjoitustapa kaipaisi pikemminkin etuvokaalia ä. Sivumennen: kielenhuoltomme kirjoittaa ”synonyymista” eikä ”synonyymistä”.
Kyökistämme tuollainen trendikäs kapistus puuttuu. Ahtaasta työpöytätilasta tappelemassa on värkkejä jo liikaakin, pistorasioiden ja kaappitilan vähyydestä puhumattakaan.
KOMMENTOI