KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > PIILOSANARISTIKOIDEN LAATIMISESTA

12827. Piilosanaristikoiden laatimisesta

kerrospannukakku9.10.2026 klo 19:58
Olen joskus vuosia sitten koettanut ratkoa piilosanoja, ilman mainittavaa menestystä, mutta Suomen Kuvalehden digiarkiston myötä piilosanakärpänen puri uudestaan muutama viikko sitten. Päätin kerrankin perehtyä aiheeseen tarkemmin ja sain kuin sainkin ratkottua yhden. Sitten innostuin ja käytin ratkomiseen yhä enemmän töistä pakoiluun varattua aikaa.

Pian piilosanat alkoivat pyöriä mielessä vähän liikaakin, joten päätin koettaa itse tehdä ristikon, jotta se kutina lakkaisi. Laadin muutaman alkeellisen harjoitelman ja tarjosin niitä näytille Redditissä, eikä siellä tullut ihan täyttä tyrmäystä. Kyseisellä alustalla eivät piilosanaristikot tunnu kuitenkaan hirmu paljon kiinnostavan, joten on vaikea sanoa, onko kyhäelmistäni mihinkään, vaikka vain jonkinlaiseksi siemeneksi.

Ajattelin siis rohkaistua kysymään oikeilta harrastajilta, onko näistä mitään iloa kenellekään muulle (itseäni laatiminen on huvittanut kyllä). Olen siis täysiverinen aloittelija enkä ole harrastanut ristikoita aiemmin ollenkaan, enkä oikeastaan tiedä piilosanojen tarkkoja sääntöjäkään, vaan olen niitä ikään kuin rekonstruoinut ratkaisemieni perusteella.

Tässä linkki kahteen, jos jotakuta kiinnostaa kokeilla. Mikäli tämä on turhanaikainen postaus, niin poistakaa toki.

https://puzzel.org/fi/crossword/play?p=-P2JYrzTkXi fO7aufJk_
https://puzzel.org/fi/crossword/play?p=-P3MJlQCz1e JqKzENE6b

Linkkinä:
Kpk-IV
Kpk-V
2. iso S10.10.2026 klo 11:48
Lainaus: 1. kerrospannukakku 9.10.2026 klo 19:58
Olen siis täysiverinen aloittelija enkä ole harrastanut ristikoita aiemmin ollenkaan, enkä oikeastaan tiedä piilosanojen tarkkoja sääntöjäkään, vaan olen niitä ikään kuin rekonstruoinut ratkaisemieni perusteella.

Tässä linkki, jossa annetaan ratkojille ohjeita. Ohjeita tulkitsemalla pystyy päättelemään niitä sääntöjä.

https://sanaristikot.net/artikkelit/?p1=piilosan

Luvatussa myöhemmin tulevassa jatko-osassa ehkä mainitaan sellainen vihjetyyppi, jollaisen muistelen joskus tavanneeni. Tässä häthätää kyhätty esimerkki:

On porukan apuna seuramatkalla (4)

Koko lause on suora vihje ja sanojen alkukirjaimet on piilovihje.
3. Entinen10.10.2026 klo 12:40
Lainaus: 1. kerrospannukakku 9.10.2026 klo 19:58
Ajattelin siis rohkaistua kysymään oikeilta harrastajilta, onko näistä mitään iloa kenellekään muulle (itseäni laatiminen on huvittanut kyllä). Olen siis täysiverinen aloittelija enkä ole harrastanut ristikoita aiemmin ollenkaan, enkä oikeastaan tiedä piilosanojen tarkkoja sääntöjäkään, vaan olen niitä ikään kuin rekonstruoinut ratkaisemieni perusteella.

_ _ _

Pikaisesti katsottuna vain muutama vihje-ratkaisupari vaikutti selvältä, joten vaikeusaste lienee sopiva. Täytyy yrittää jossain vaiheessa perehtyä tarkemmin ratkontaan. Vihjeiden suomen kieli vaikutti rennolta, ja siistit olivat piilosanat ulkoasultaan muutenkin.
4. eol10.10.2026 klo 15:09
Ratkoin ylemmän (eli ilmeisesti piilosanan Kpk-IV). Vaikutelmani on positiivinen: kyllä siinä minusta selvästi on huomattavasti enemmänkin kuin vain "jonkinlainen siemen". Eikä ollut turhan helppo, eikä toisaalta sisältänyt ylivaikeilta tuntuvia kohtia.
5. kerrospannukakku10.10.2026 klo 18:06
Lainaus: 2. iso S 10.10.2026 klo 11:48
Tässä linkki, jossa annetaan ratkojille ohjeita. Ohjeita tulkitsemalla pystyy päättelemään niitä sääntöjä.

- - - -

Kiitos tästä. Näytti tutulta, eli olen varmaan lukenut joskus, ainakin pintapuolisesti tai kauttarantaisesti. Ohjeen 4. ja 5. kohta, eli sanaleikit ja yhdistelmät, vaikuttavat aika kimuranteilta saada tasapainoisiksi. Täytyy panna sivu kirjainmerkkeihin ja konsultoida tarvittaessa.

- - - -

Lainaus: 2. iso S 10.10.2026 klo 11:48
Tässä häthätää kyhätty esimerkki: On porukan apuna seuramatkalla (4)

- - - -

Tämmöistä ei olekaan vissiin tullut vastaan tähän asti ratkomissani piilosanoissa. En kyllä olisi keksinyt. Juuri nämä erilaiset sanoilla leikittelyjen niksit ovat hiukan hämärän peitossa.
6. kerrospannukakku10.10.2026 klo 18:10
Lainaus: 3. Entinen 10.10.2026 klo 12:40
Pikaisesti katsottuna vain muutama vihje-ratkaisupari vaikutti selvältä, joten vaikeusaste lienee sopiva. Täytyy yrittää jossain vaiheessa perehtyä tarkemmin ratkontaan. Vihjeiden suomen kieli vaikutti rennolta, ja siistit olivat piilosanat ulkoasultaan muutenkin.

- - - -

Kiitos palautteesta. Luultavasti yritän tähdätä mieluummin helpohkoon pikemmin kuin vaikeaan. Ehkä sellaiseen, että itse pystyisin rajallisilla taidoilla tekemään. Sitä on tietysti vaikea arvioida, kun ei ole ketään, keneltä kysyä. Kiva, jos kieli tuntuu kulkevan hyvin, siihen olen ainakin pyrkinyt, kun juuri vinkkien vähän vinksahtanut kieli kiehtoi alun perin eniten.
7. kerrospannukakku10.10.2026 klo 18:13
Lainaus: 4. eol 10.10.2026 klo 15:09
Ratkoin ylemmän (eli ilmeisesti piilosanan Kpk-IV). Vaikutelmani on positiivinen: kyllä siinä minusta selvästi on huomattavasti enemmänkin kuin vain "jonkinlainen siemen". Eikä ollut turhan helppo, eikä toisaalta sisältänyt ylivaikeilta tuntuvia kohtia.

- - - -

Juu, se on Kpk-IV. Eli nimimerkkini ensimmäisten kirjainten yhdistelmä ja neljäs tekemäni piilosana. Kolme ensimmäistä oli sikäli harjoitelmia, että niissä ristikko ei ollut symmetrinen, vaan rakennettu ikään kuin sana kerrallaan.

Kiitos palautteesta. Kiva kuulla, että vaikutelma oli positiivinen ja ettei ollut turhan helppo tai liian vaikea. Vaikeusasteen arvioiminen onkin hankalaa, kun on itse vinkit tehnyt. Voi tuntua herkästi, että on liian helppo, vaikka ehkä olisikin ihan sopiva. Toisaalta on mukavaa, kun joskus älyää piilosanan helposti, varsinkin jos siinä saa vaikka pienenkin ahaa-elämyksen.
8. Entinen10.10.2026 klo 18:51
Myös Pertti Oskalan sivuilta löytyy ohjeita ja esimerkkejä.

https://sanojensommittelua.wordpress.com/piilosana n-ratkontaohje/

Tässä vielä omasta tehtävästäni eräs vihjetyyppi, jota tosin aika harvoin näkee nykyään (olen kehittänyt vihjetyypille nimen PÄÄLLELMÄ):

Erikoisrakeita ostaessa hassuttelijan eteen punokset osittain valahtivat. = PELLETIT (Pelle- ja Letit-sanoissa kaksi yhteistä kirjainta > pel(le)tit)
9. kerrospannukakku11.10.2026 klo 11:30
Lainaus: 8. Entinen 10.10.2026 klo 18:51
Myös Pertti Oskalan sivuilta löytyy ohjeita ja esimerkkejä.

- - - -

Iso kiitos tästä. Auttoi taas lisää hahmottamisessa. Käänteiset jaotelmat ovat tuntuneet vaikeilta ratkoa. Välimerkin käyttö sanan osana oli jotenkin uusi juttu, vaikkakin yksi sellainen tulikin hiljattain vastaan. Alkukirjainjaotelmaksi tässä kutsuttiin tuota iso S:n viestissä mainitsemaa vinkkityyppiä.

- - - -

Tässä vielä omasta tehtävästäni eräs vihjetyyppi, jota tosin aika harvoin näkee nykyään (olen kehittänyt vihjetyypille nimen PÄÄLLELMÄ):

Erikoisrakeita ostaessa hassuttelijan eteen punokset osittain valahtivat. = PELLETIT (Pelle- ja Letit-sanoissa kaksi yhteistä kirjainta pel(le)tit)

- - - -

Tämä onkin kekseliäs vihjetyyppi. En vielä muista törmänneeni tämmöiseen. Olisi varmaan mennyt sormi suuhun tuon kanssa, joskin ehkä osittainen valahtaminen olisi auttanut. Mistä voisin löytää tekemiäsi tehtäviä? Missä ylipäätään on piilosanoja? Olen ratkonut toistaiseksi vain Suomen Kuvalehdestä.

Onko netissä mitään paikkaa, minne voisi tarjota näytteille tekemiään piiliksiä? En tarkoita mitenkään kaupallisesti, vaan ihan harrastuspohjalta. Näiden tekeminen on mukavaa puuhaa, mutta jos ei saa ketään ratkomaan, niin tuntuu ehkä hiukan haaskuulta. Jos olisi edes yksi ihminen, jota varten tehdä, olisi heti sadoin verroin innostavampaa.

Vai onko tässä vähän samanlainen tilanne kuin musiikissa, kun yrittää saada ihmisiä kuuntelemaan omia sävellyksiään, eikä ketään kiinnosta? Musiikkia onneksi voi soittaa omaksi ilokseen, ristikot pitää ensin unohtaa tykkänään :-)
10. Entinen11.10.2026 klo 12:41
Lainaus: 9. kerrospannukakku 11.10.2026 klo 11:30
Tämä onkin kekseliäs vihjetyyppi. En vielä muista törmänneeni tämmöiseen. Olisi varmaan mennyt sormi suuhun tuon kanssa, joskin ehkä osittainen valahtaminen olisi auttanut. Mistä voisin löytää tekemiäsi tehtäviä? Missä ylipäätään on piilosanoja? Olen ratkonut toistaiseksi vain Suomen Kuvalehdestä.

Onko netissä mitään paikkaa, minne voisi tarjota näytteille tekemiään piiliksiä? En tarkoita mitenkään kaupallisesti, vaan ihan harrastuspohjalta. Näiden tekeminen on mukavaa puuhaa, mutta jos ei saa ketään ratkomaan, niin tuntuu ehkä hiukan haaskuulta. Jos olisi edes yksi ihminen, jota varten tehdä, olisi heti sadoin verroin innostavampaa.

_ _ _

https://piilosanat.blogspot.com/?m=1

Tuolta blogista löytyy tekemiäni piilosanoja.

Suomen Kuvalehden lisäksi Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa on piilosana, samoin taitaa olla Aamulehden sunnuntainumerossa.

Myös tämän sivuston Ristikkoarkistosta löytyy jonkin verran piilosanoja (valitse tehtävätyypiksi Piilosana) - linkki ohessa.

https://sanaristikot.net/ristikot/?p=arkisto#julka isu

Helpoin tapa saada omia piilosanoja julki taitaa olla joko oman blogin perustaminen tai esimerkiksi tuo linkkaamasi puzzel.org -sivusto. Tälle sivustolle saa varmasti linkata tekemiään tehtäviä, ainakin se on ollut itselleni sallittu näissä ketjuissa.

https://sanaristikot.net/keskustelut/?id=11504
https://sanaristikot.net/keskustelut/?id=11497

Jos liityt Sanaseppoihin, niin omia tehtäviä voinee saada lehdessä julki (en ole itse jäsen). Toki tälläkin sivustolla voisi harrastajien tehtäville tehdä oman osionsa, mutta se toki vaatisi teknisesti varmaankin paljon työtä.
11. kerrospannukakku11.10.2026 klo 15:28
Lainaus: 10. Entinen 11.10.2026 klo 12:41
Tuolta blogista löytyy tekemiäni piilosanoja.

- - - -

Kiva, aloitin sitä ylintä ja tykästyin heti kovasti 9. vaakasuoraan vihjeestä (Young, miltä kuulostaa? Ensimmäisenä tämä monille tulee mieleen, kun kysytään pitkää jokea.). Hauska. Muuten kyllä näyttää siltä, että ei ole helpoimmasta päästä. Katsotaan, onnistuuko.

- - - -

Suomen Kuvalehden lisäksi Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa on piilosana, samoin taitaa olla Aamulehden sunnuntainumerossa. – – Myös tämän sivuston Ristikkoarkistosta löytyy jonkin verran piilosanoja (valitse tehtävätyypiksi Piilosana) - linkki ohessa.

- - - -

Täytyypä tsekata.

- - - -

Tälle sivustolle saa varmasti linkata tekemiään tehtäviä, ainakin se on ollut itselleni sallittu näissä ketjuissa. – – Toki tälläkin sivustolla voisi harrastajien tehtäville tehdä oman osionsa, mutta se toki vaatisi teknisesti varmaankin paljon työtä.

- - - -

Hyvä tietää. Olisi kiva, jos olisi jokin osio, minne voisi laittaa, mutta ilmeisesti piilosanailu ei ole niin suosittua, että sille olisi riittävästi kysyntää.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *