KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN RISTIKOT 4/23

11201. Iisakin Ristikot 4/23

Joutilas4.4.2023 klo 18:39
Ostin pussillisen valmiiksi pakattuja omenia. Harmi vain, että yhdessä omenassa oli mätä kohta, mikä ei näkynyt pakkauksen päälle päin. Tällainen tunne tuli jälleen kerran erään laatijan ristikosta, jossa painojälki on niin luokatonta, ettei kuvista saa oikein mitään selvää. Vaikka laatimus olisi kuinka hyvä muutoin, niin tämä mätä kohta pilaa koko ristikon.
Mielestäni kustantajalta on maksavaa asiakasta halventavaa jatkuvasti (tietoisesti) pakata pussiin yksi mätä omena.
2. Tuulua4.4.2023 klo 19:20
Hyvä Joutilas! Arvaan kenen laatimuksesta on kyse. En ole vielä saanut Iisakkia.
3. isoäiti5.4.2023 klo 18:15
Joutilas, laatija on keksinyt sokkoristikko-version, onhan meillä sokkokryptotkin.
4. pelaaja5.4.2023 klo 21:36
Vallan mainion aukeaman antoivat ratkottavaksi Skyttä ja Löfgren. Muistaakseni olen itse tuollaiseen käänteeseen törmännyt vain kerran aikaisemmin, miljoona vuotta sitten HS-ristikossa.
5. Joutilas10.4.2023 klo 08:52
4. pelaaja, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Skyttä peittoaa kaikki muut tässä lehdessä vähintään 6-0! Järkeni ei edes ymmärrä, kuinka joku osaa laatia tällaisen; onneksi osaa. Respect!
3. isoäiti, näen kyllä leikillisyyden vastauksessasi. Minun puolesta laatija voi laatia vaikka ruuduttoman ja vihjeettömän ristikon, mutta tarvitseeko kustantajan sitä julkaista. Minä maksavana asiakkaana en halua jatkuvasti ostaa epäkuranttia tavaraa, kun tekniikka varmasti tuottaa laadukastakin jälkeä. Näkeehän sen lehden kaikista muista ristikoista. Eli vielä kerran, en kohdista tätä jurputusta laatijaan, vaan kustantajaan.
6. isoäiti10.4.2023 klo 11:30
Joutilas, huumorilla olin kommenttini lähettänytkin. Minusta ko. ristikon joutui osittain ratkomaan ihan sokkona. Kun olin saanut sanat jotenkin kasaan, saattoi kuvassa melkein nähdä joitain vihjeitä sanoista. Olet aivan oikeassa, ei kustantajan pitäisi päästää tällaista lehteen.
Skytän aukeama oli hieno ratkottava! Sitähän ei voinut päästää käsistään ennen kuin se oli valmis. Joskus on ilmeisesti Hesarissa ollut vastaavanlainen, mutta minulla ei ole siitä kokemusta. Hieno idea, hieno toteutus!
7. iso S10.4.2023 klo 11:51
Lainaus: 4. pelaaja 5.4.2023 klo 21:36
Muistaakseni olen itse tuollaiseen käänteeseen törmännyt vain kerran aikaisemmin, miljoona vuotta sitten HS-ristikossa.

Ristikkoa näkemättä ja sen enemmän paljastamatta, mahtaisiko olla kyseessä kesä 2008?
8. pelaaja10.4.2023 klo 14:05
iso S: mahtaa.
9. isoäiti11.4.2023 klo 11:15
Annika Savolaisen ristikossa s. 11 on mielestäni virhe vihjeessä "pahentunut dystonia". Luulen, että vihjeessä on yhden kirjaimen virhe. Mitä mieltä muut olette?
10. iso S11.4.2023 klo 12:18
Lainaus: 8. pelaaja 10.4.2023 klo 14:05
iso S: mahtaa.

Ok, arvasin oikein. Ei siis ollut keksitty uutta ruutia, mutta toivon mukaan ja ilmeisesti onnistunut versio ennen keksitystä. Näistä on on olut ennenkin puhetta, mutta ei paljasteta milloiin ja missä.
11. Sirpa11.4.2023 klo 13:07
isoäiti; ihan oikein näyttäisi Savolaisen vihje olevan.
12. Pike11.4.2023 klo 14:00
Vihje "pahentunut dystonia" on ihan oikein, mutta minä sen sijaan ihmettelen samalla sivulla vasemmalla olevaa vihjettä "missin suku". Vastaukseeni tulee yhden kirjaimen virhe.
13. isoäiti11.4.2023 klo 14:01
Sirpa, sitten olen todellakin ratkonut kunnolla päin mäntyä, jos aivojen neurologisesta sairaudesta saa vastaukseksi sen, minkä sain.
14. Pike11.4.2023 klo 14:02
No niin, turhaan ihmettelin. Kyllä siihen ihan oikea "missin suku" tulee ilman mitään virhettä. Huomasin heti, kun olin äskeisen kirjoittanut.
15. Rune11.4.2023 klo 16:27
Iisakki 4/2023: Miten teillä sujuu takasivun Erikoinen? Täällä tökkii muutaman pahiksen kohdalla pahasti.
16. Ansku11.4.2023 klo 17:20
Savolaisen ristikon virhe on vinkissä "riidaron andersson".
17. Pike11.4.2023 klo 21:16
Näin on Ansku. Kuka lie tarkistanut tämän ristikon? Onko lukenut väärin?
18. Nolla12.4.2023 klo 19:07
Lainaus: 15. Rune 11.4.2023 klo 16:27
Iisakki 4/2023: Miten teillä sujuu takasivun Erikoinen? Täällä tökkii muutaman pahiksen kohdalla pahasti.

8. ja 18. ovat mietityttäneet - kyseenalainen pahis on tyrkyllä toiseen ja toisesta puolikas muka tiedossa. Täytyy tuumata.
19. pösilö12.4.2023 klo 19:18
Minä puolestani ihmettelen Savolaisen ristikon pääkuvalauseen kahta viimeistä ratkaisusanaa.
Kuten vihjekin ilmoittaa, puhe on rypälelajikkeesta, joka on minullekin tuttu, mutta että sen nimeä taivutetaan noin!
20. isoäiti12.4.2023 klo 20:05
Pösilö, entä jos ajattelet kaksi keskimmäistä sanaa lajikkeeksi ja viimeisen sanan eteen väliviivan?
Jokohan muuten vihjaamme liikaa? Ylläpito poistakoon halutessaan.
21. pösilö12.4.2023 klo 21:41
Lainaus: 20. isoäiti 12.4.2023 klo 20:05
Pösilö, entä jos ajattelet kaksi keskimmäistä sanaa lajikkeeksi ja viimeisen sanan eteen väliviivan?
Jokohan muuten vihjaamme liikaa? Ylläpito poistakoon halutessaan.

Totta puhut. Olin fiksoitunut liikaa omaan tulkintaani. Kiitokset.
22. Pekku18.4.2023 klo 23:29
Enpä näköjään saa lehteä kokonaan valmiiksi, takasivulta puuttuu muutamia ja Simbergin "Kevään korvista" koillisnurkka ammottaa tyhjyyttään. Muuten on lehti valmis.
Skytän aukeama oli miellyttävä yllätys, hienosti tehty päälausekierros ja "Skytismiäkin" oli ihan kivasti viljelty.
Janne Salon ristikosta jäi vihje "Todellinen lehti a:na" vaivaamaan. Sanan siihen sain ja jotenkin luulen tajunneekin sen mutta hieman ihmettelen. Aulis Lehdon ristikkoon tarvitsin kirkkaan päivänvalon ja suurennuslasin ennen kuin valmistui. Simbergin kaikki kolme aiheuttivat taas kerran hikisiä hetkiä, kaksi valmistui yksi jäi hieman vajaaksi.
Kiitokset myös kaikille muillekin laatijoille, taas kerran hieno lehti
23. Kalle19.4.2023 klo 11:07
Lehti ammottaa tuossa tyhjänä ja koskemattomana. Kevät sai muita ajatuksia päähän. Taidan pitää paussia ainakin koko kesän. Palataan syksyllä, jos vielä innostaa.
24. Satu20.4.2023 klo 14:15
Lainaus: 22. Pekku 18.4.2023 klo 23:29
Enpä näköjään saa lehteä kokonaan valmiiksi, takasivulta puuttuu muutamia ja Simbergin "Kevään korvista" koillisnurkka ammottaa tyhjyyttään. Muuten on lehti valmis.

Minäkään en saanut Simbergin "Kevään korvista" yksin loppuun asti ratkottua. Oikea ylä- ja alakulma jäivät melkein tyhjiksi. Yksi kaverini pyysi minut ja erään toisen ratkojan ratkomaan ristikon loppuun kimpassa netissä olevalla Magma-sovelluksella ( https://magma.com/ ).
Oli hektinen ristikontekoaika, taisi pari tuntia vierähtää, välillä kävin vähän kotihommia tekemässä :).
Mutta todella hauska ohjelma.
Ristikon vaikeusaste on kuusi. Koimme, ettemme olisi yksin ristikkoa selvittäneet.
Jos täällä on kiinnostusta, voin luoda uuden säikeen, jossa kerron enemmän kimpparatkonnastamme ja kerron, miten se kimpparatkonta netissä käytännössä tapahtui.
25. iso S20.4.2023 klo 18:55
Mikä ettei. Kyllä tänne säikeitä mahtuu ja silloinhan kerronta tapahtuu nimenomaan oikeassa säikeessä eikä asian vieressä!
26. Ylläpito20.4.2023 klo 20:54
Periaatteessa ok, mutta käsittely ei saa johtaa meitä suoraan sylttytehtaalle eli täältä bannatun ja kieltoa jatkuvasti rikkovan henkilön mainostusta. Odotetaan, onko tämän sivuston väellä aitoa halua tähän hieman riskaabeliin afääriin ennen kuin sellaista startataan.
27. Pekku20.4.2023 klo 22:40
Minulla on jo oma kimppakaveri eli vaimoni jonka kanssa näitä yhdessä pähkäillään emmekä ota tätä niin tosissamme että kaikki ristikot olisi valmiiksi saatava keinolla millä hyvänsä. Jos jotkut kohdat joskus jäävät auki niin siihen on tyytyminen, ei me kaivata mitään "help deskiä" :)
28. Justiina21.4.2023 klo 07:58
Savolaisen ristikossa ei mielestäni ole virheitä yllämainituissa kohdissa, sen sijaan olen miettinyt sijamuotojen oikeellisuutta Tiedonhaluinen-ristikossa Ratia-vihjeen kodalla ...
29. Justiina21.4.2023 klo 08:15
Ja vielä tuohon Joutilaan aloituskommenttiin, monet kerrat olen manaillut tuota yhtä ristikkoa, että ei kai se voi olla tarkoitus, että ensin pitää saada ristikko ratkottua ennen kuin voi keksiä, mitä suttuiset kuvat esittävät.
30. Rune21.4.2023 klo 10:24
Lainaus: 29. Justiina 21.4.2023 klo 08:15
Ja vielä tuohon Joutilaan aloituskommenttiin, monet kerrat olen manaillut tuota yhtä ristikkoa, että ei kai se voi olla tarkoitus, että ensin pitää saada ristikko ratkottua ennen kuin voi keksiä, mitä suttuiset kuvat esittävät.

Saman jutun kanssa ovat täälläkin monesti käämit kärähtäneet. Olisi varmaan aika saada kommentit myös kustantajalta siihen, miksi ratkaisijoiden kokema kuvaongelma toistuu ja toistuu muuten niin laadukkaassa lehdessä.
31. Pena6.5.2023 klo 12:45
Ovatko muut saaneet ratkaistua takakannen kuva-arvoituksen nro 18? Se ei tunnu avautuvan millään, ja alkaa vähitellen usko loppua.
32. Anniina7.5.2023 klo 13:05
Täälläkin tuottaa vaikeuksia juuri tuo vikan rivin toka kuva! Olispa kiva jos joku kertoisi, että se on ratkaistavissa. Jaksaisi jatkaa pähkäilyä.
33. Sirpa7.5.2023 klo 13:44
Kuva 18 oli minullakin viimeisenä valmis, arvelen löytäneeni siihen oikean vastauksen. Hankala oli kyllä.
34. Arja7.5.2023 klo 15:57
Kuva 18 teetti minullekkin päänvaivaa, lopulta ratkesi ja uskoisin että on oikein.
35. Pena7.5.2023 klo 16:54
Kiitos kommenteista! Yritän vielä miettiä, ja jos ei avaudu, niin kysyn vinkkejä vastausajan päätyttyä.
36. Rune11.5.2023 klo 08:46
Nyt saanee kysyä: Iisakin erikoisen kuvat 3, 17 ja 18 eivät ole ratkenneet. Mitä lienevät?
37. Arja11.5.2023 klo 09:00
Rune, kyseisiin laitettu MANKI, HYNKEL ja MYERS. Onko sitten oikein jää nähtäväksi?!
38. Jaska11.5.2023 klo 16:53
Tahtoo HYNKELin myös sanavihjeeksi kovikseen. Ratkaisusana POLYYPPI. Miksei toisinkin päin.
39. Pate11.5.2023 klo 20:42
Salon s.22 pääkuvasta alas tuleva lause ?Vieläkö joku muistaisi ?
40. isoäiti11.5.2023 klo 20:48
Pate, vastustuskykyinen
41. Miru11.5.2023 klo 20:49
Mä kysyisin Simbergin s.19 pääkuvan lauseita sekä " vihreäkin " ?
42. Pena11.5.2023 klo 21:22
Simberg s. 19. Minulla tulee pääkuvasta KASVOT MAALITAULU ja ISIN KAUNEUSUNET. Vihreäkin AJATUSSUUNTA.
43. Pena11.5.2023 klo 21:24
Takasivun arvoituksen nro 18 suhteen päädyin lopulta ratkaisuun ELEKID. Oikeellisuudesta ei takeita.
44. Arja11.5.2023 klo 21:35
Nro 18 laitettu ENKELISILMÄ, länkkäripahis?!
45. Pena11.5.2023 klo 21:42
Minulla ENKELISILMÄ on nro 8 eli toisen rivin viimeinen.
46. Arja11.5.2023 klo 22:30
Ups, eipä ollu kirjuttaes kuvat tarosalla, tarkistaa kuhan kerkee
47. Arja11.5.2023 klo 23:04
Nro 18 laitettu MYERS?!
48. Pena11.5.2023 klo 23:08
Ajattelin ele + skidi. Sinulla ilmeisesti my (?) + kersa?
49. Arja11.5.2023 klo 23:18
En ennee tiiä mikä nyt ois se oikee vastaus, ratkaisua odotellen..
50. Pike12.5.2023 klo 08:49
ELEKID on minullakin nro:ssa 18. Siis se on oikea vastaus.
51. Tarja12.5.2023 klo 10:05
Minä valitsisin numeroon 18 Myersin. Ekasta kuvasta hymy, josta vasen suupieli puuttuu kuvasta. Toisesta kersa.
Perusteluina se, että hymy on ilme, ei ele. Toiseksi Pokemonit, joihin Elekid kuuluu, eivät ole pahiksia. Sarjassa pahiksia ovat Jessie jaJames. Sen sijaan Michael Myers on sarjamurhaajahahmo Halloween-elokuvissa, eli selkeä pahis.
52. Tarja31.5.2023 klo 13:22
Uusin Iisakki kertoo, että MYERS on oikea ratkaisu. Pikellä oli siis väärä vastaus!
53. Nolla31.5.2023 klo 20:18
Lainaus: 52. Tarja 31.5.2023 klo 13:22
Uusin Iisakki kertoo, että MYERS on oikea ratkaisu. Pikellä oli siis väärä vastaus!

Errare humanum est
54. Sivustaseuraaja1.6.2023 klo 09:49
MYERS näkyi tosiaan olevan oikea ratkaisu mutta kyllä ELEKID täytyy hyväksyä yhtä lailla.
55. seurailija1.6.2023 klo 10:02
Lainaus: 54. Sivustaseuraaja 1.6.2023 klo 09:49
MYERS näkyi tosiaan olevan oikea ratkaisu mutta kyllä ELEKID täytyy hyväksyä yhtä lailla.

Katso Tarjan perustelu!
56. Sivustaseuraaja1.6.2023 klo 22:26
Kyllä ensimmäinen osavihje on tulkittavissa eleeksi. Lainausmerkeissä oleva vauva voi olla skidi vähintään yhtä hyvin kuin kersa. Myers on toki pahiksena omaa luokkaansa, mutta kyllä Elekid pahiksesta menee. Ärhäkkä kaveri, joka tapaa murtautua ihmisasumuksiin sähköä varastamaan.

Pitäydyn kannassani, että molemmat vastaukset tulee hyväksyä.
57. seurailija2.6.2023 klo 02:31
Kysykää toimituksesta, sillähän se selviää!
58. Ansku3.6.2023 klo 07:52
Voiko joku aukaista vähän anatomiaa: simbergin ristikko sivulla19, vihje "hela hoito uppoaa kariin". Vastaus LATO. Miten tuosta saadaan lato?
59. Ansku3.6.2023 klo 07:55
Toinen epäselvä kohta Salon ristikossa: todellinen lehti a:na. Vastaus on atlantis. ?? Miten muodostuu?
60. Joutilas3.6.2023 klo 08:10
58.-59. Ansku, (ka)lato(ri). Atlantis on tarua, mutta kun lehti IS=a, niin Atlanta onkin todellinen.
61. iso S3.6.2023 klo 13:23
"Kaiken ymmärsin, kunnes selitettiin", paitsi että en ymmärtänyt ennen selitystäkään.

Ymmärrän kyllä, että jos lato uppoaa" kariin niin saadaan kalatori, mutta miksi juuri lato, paitsi poikittaisten pakottamana? Miten vihjeestä pitäisi tulla mieleen kalatori? Ja jos tulee, niin miksi siitä pitää riisua kari pois? Jos jostakin ihmeellisestä syysta hela hoidosta poistetaan he ja hoi niin jäljelle jää lato, mutta mihin silloin tarvittaisiin karia ja/tai kalatoria? En ymmärrä, minäkö tyhmä?

Yhtä käsittämättömästi vihjeestä voisi tulla mieleen vaikkapa kanapari, jolloin samalla tuntemattomalla logiikalla ratkaisu olisi napa. Sitä sitten voisi ihmeissään tuijottaa.
62. Tarja3.6.2023 klo 14:34
Olen jo luovuttanut, että koskaan oppisin ymmärtämään Simbergin ajatuskulkuja. Mutta kysynpähän tuosta s.19 ristikosta silti edellä mainitun lisäksi muutaman epäselväksi jääneen yhteyden:
pienisilmukkainen > KASA
olen nyrkit savessa > SEIS
kassamenestys > SASU
skeittaajan kuva > ITSE
63. pelaaja3.6.2023 klo 15:19
Minulla on kasan tilalla KASI ja sasun tilalla SISU. Ne vielä ymmärrän.
64. Tarja3.6.2023 klo 16:07
Ah, kiitos, pelaaja! Oli kirjainvirhe siinä.
65. Joutilas3.6.2023 klo 17:13
61. iso S, minä ikuisena maalaisromantikkona tiedän vain kaksi suurta kokonaisuutta, helahoitoa. Toinen on (heinä)lato kaikkine heinineen, romppeineen ja latotansseineen. Toinen on Alko kaikkine pulloineen ja purnukoineen. Niitä sitten sovittelin karin sisään. Toisesta tuli tuo kalatori ja toisesta kaalkori. Minä olisin hyväksynyt kumman tahansa, mutta kaalkori kuitenkin kalskahti murresanalta ja epäilin ettei Simberg sitä tarkoita, joten päädyin ratkaisussani latoon.
62. Tarja, skeittaajan ymmärsin niin, että hän ilman apua pysyy laudalla. Olen nyrkit savessa vihjettä en edes yritä selittää, sillä minusta se tarkoittaa työn tekoa ja silloin ei kaiketi voi olla seis???
66. isoäiti3.6.2023 klo 17:53
Nyrkit savessa-ilmaisua käytti hämäläinen isäni ja tarkoitti umpihumalssa olevaa ihmistä. Kenenkään muun en ole kuullut tätä sanontaa tässä merkityksessä käyttävän. Muistui mieleeni, kun yritin keksiä selitystä seis-ratkaisulle.
67. Tarja3.6.2023 klo 18:26
Ristikkosääntöjen kohta "Vihjeen ja ratkaisusanan yhteyden tulee olla looginen ja täsmällinen." tulee ilmeisesti toteutetuksi, kun yksikin ihminen laatijan lisäksi tietää vastaussanan käyttötarkoituksen vihjeeseen liittyen. Eri asia sitten on, onko se isompaa ratkojajoukkoa miellyttävä asia. Mutta Simberg on oman tiensä kulkija, johon on tyydyttävä, kun Iisakkia tilaa.
68. isoäiti3.6.2023 klo 19:15
Tarja, en väitä, että selitykseni seis-sanalle on oikea, halusin vain kertoa oman muistikuvani mahdollisesta yhteydestä.
69. ++juh3.6.2023 klo 20:12
Kielitoimiston sanakirja:

nyrkki
1. kuv. /Olla nyrkit savessa/ umpihumalassa.
70. Jaska3.6.2023 klo 22:30
Heinälato helahoitona on minullekin uutta. Se ei kuitenkaan voi koskaan olla noin täydellinen helahoito kuin Joutilas luettelee. Jos lato on täynnä heiniä, niin ei hän siellä tanssahtelu onnistu. Toki heinissä voi muuten olla tiiviissäkin kontaktissa partnerin kanssa...

Alkuperäinen helahoito on muuten komia kauhavalainen heloineen ja koristeltuine tuppineen. Niin kuin iisakkilaiset alenevassa polvessakin tietysti tietävät.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *