KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 9/2023

11173. SK 9/2023

TKu1.3.2023 klo 17:37
"Jari Keräsen piilosana arvioitiin koeratkonnassa tavallista kinkkisemmäksi". Ai jaa? No, ei se ihan läpikijoitettava ollut, mutta pienellä tuijottelulla ratkesi kyllä yhdellä istumalla. V14 oli hauska, V10
Pihlajamäen ristikkojen ulkoasu tökkii edelleen, ei voi mitään. Suttuisuus häiritsee niin paljon, ettei saa kunnolla keskityttyä itse asiaan.
2. Jiikoo2.3.2023 klo 17:45
Keräsen piiliksessä jäi minulla viimeiseksi P13, vihje ”Kai voisi harkita joku maanantai muuttamista takaisin maalle.” Mietiskelin, onko laatija käyttänyt pronominia ”joku” tarkoituksella. Koska maanantai ei tässä ole ihminen, olisi oikeakielisyys vaatinut käyttämään pronominia ”jokin”. Saamani ratkaisusana viittaa siihen, ettei kielivirhe ollut tarkoituksellinen. Virhehän on sinänsä arkikielessä varsin yleinen, mutta sen välttäminen laadinta- ja koeratkontavaiheessa olisi ollut helppoa. Sopinee toivoa hivenen enemmän huolellisuutta.

Toinen vastaava tuttu, paljon virheellisesti käytetty sanapari on ”vaan” ja ”vain”.

En toki ole synnitön itsekään, joten antaudun kivitettäväksi.

Pihlajamäen ristikon ratkontaa en ole vielä ehtinyt aloittaa.
3. Elva2.3.2023 klo 19:52
Pidän Pihlajamäen ristikoista, myös tämänkertaisesta. Arvostan hänen erilaisuuttaan ja omintakeista tyyliään. Assosiaatioissakin on omat mainiot haasteensa.

Jari Keräsenkin piilis oli viihdyttävä, kiva ratkottava.
4. Jiikoo2.3.2023 klo 20:03
Nyt voin katsoa myös Pihlajamäen ristikon tulleen täytetyksi ja ratkotuksikin. Ulkoasu ei itselleni ole näissä ongelma – onhan se vähän pelkistetyn lapsekasta (lastenkirjojen kuvittajan taustalla ymmärrettävääkin), mutta mukana on myös annos hyvää mieltä tuovaa sympaattisuutta. Oma ongelmani on pääkuvasta tulevien assosiaatioiden löyhyys, ainakin omasta subjektiivisesta näkökulmastani. Tälläkin kertaa minun on vaikea löytää punaista lankaa. En pitänyt tätä ristikkoa silti vaikeanakaan, tähditys ** on mielestäni aivan paikallaan.
5. TKu2.3.2023 klo 21:14
Ristikko on nyt täynnä. Onnistuin siis voittamaan suttuisuusvastenmielisyyteni siinä määrin, että pystyin keskittymään ratkomiseen. Siltikin toivoisin, että vihjeet olisi tekstattu selkeästi ja ne pikkuiset töherrykset ruutujen kulmissa piirretty edes vähän enemmän nuolten näköiseksi.

Päästyäni yli ulkonäkökynnyksen ristikko oli mukava ratkoa ja tähditys osui mielestäni oikeaan. Aika pitkään tosin kesti ennen kuin tajusin assosiaatioiden luonteen. Sen jälkeen ko. sanoista alkoi olla selvää apua viimeisten aukkojen täyttämisessä.
6. Siru2.3.2023 klo 21:14
Tykkäsin kovasti Pihlajamäen ristikosta, kuten aina ennenkin. Mielestäni assosiaatiot olivat ihan osuvia, eivät mitenkään helppoja. Kiva kaksitähtinen ristikko!
7. Heppu2.3.2023 klo 21:37
Minustakin tämä oli mukava kaksitähtinen. Minua häiritsi vähän kohdittain vihjeen ja ratkaisun utuinen maantiede. Mutta vaikka pääkuva tuntui ensin väärään lehteen laitetulta, sen juju oli lopulta aika vekkuli.
8. lapatossu3.3.2023 klo 17:56
Kiva ristikko Pihlajamäeltä. Värejä tosin kaipaan, silloin kivat kuvat pääsisivät paremmin oikeuksiinsa.
Teema oli hauska. Aloituskohdan löytämisessä oli vähän vaivaa, mutta sen jälkeen ratkonta sujui nopeassa tahdissa.
Piilis ei ollut ollenkaan niin kinkkinen, taattua Kerästä.
9. isoäiti3.3.2023 klo 21:02
Jiikoo 2. Vilkaisepa vaikka Kielitoimiston sivuilta prominin joku käyttämistä ajan yhteydessä. Arkinen kyllä, murteellinenkin ehkä, mutta hyväksyttävissä. En kivitä yhtään, minua tästä varmaan joku viisaampi kivittää.
10. Tarja3.3.2023 klo 22:13
Samoin Kielitoimiston sanakirja hyväksyy vaan-sanan käytön vain-sanan sijasta ja antaa esimerkkejä:
vaan
2.adv., ark. vain.
Hän vaan seisoi ja katseli.
Aina vaan hinnat nousevat.
Mene vaan, jos on kiire.
Anna tulla vaan!
Ettei vaan kävisi hullusti.
Tulen heti kun vaan ehdin.
Tuollaisen nyt tekee kuka vaan.
”Mistäs sen tiedät?” ”Tiedänpähän vaan.”
11. Jiikoo3.3.2023 klo 23:53
Lainaus: 9. isoäiti 3.3.2023 klo 21:02
”Jiikoo 2. Vilkaisepa vaikka Kielitoimiston sivuilta prominin joku käyttämistä ajan yhteydessä. Arkinen kyllä, murteellinenkin ehkä, mutta hyväksyttävissä.”

Lainaus: 10. Tarja 3.3.2023 klo 22:13
”Samoin Kielitoimiston sanakirja hyväksyy vaan-sanan käytön vain-sanan sijasta ja antaa esimerkkejä:
vaan...”

Kiitos kaunis, isoäiti ja Tarja!

Pitänee pitää suuta supummalla kieliauktoriteettien edessä. Omat äidinkielen opintoni rajoittuvat lukiotasolle ja kauas menneisyyteen sittenkin, yli puolen vuosisadan takaiseen. Kieli on ehtinyt kehittyä paljon minua enemmän. Minussa taitaa olla liiaksi liemensäpahoittajan vikaa. Ilolientä kielelleni tilkkanen, kiitos!
12. Rillo4.3.2023 klo 18:44
Mulle noi merkittyjen rivien sanat eivät kyllä oikeen assosisoidu tohon kuvaan.Ei koko ristikkokaan voi olla väärin täytetty ja tuskin toi kuvakaan on vain mun lehdessä väärä:)Voisko joku vähän valaista?Voihan tämä johtua tipattoman tammikuun liiallisesta venyttämisestäkin.
13. PM4.3.2023 klo 21:18
Ristikon merkittyjen rivien sanat sopivat mielestäni hyvin yhteen pääkuvan oikealla puolella ensimmäisen merkityn sanan kanssa. Seuraava merkitty sana siinä heti perässä on tosin sopivuudeltaan hieman vaikeampi ymmärtää.

Piiliksessä oli ytyä. Parhaaksi vihje - vastaussanapariksi asemoin ps1 ja vastaussana, jonka löysin vasta toiseksi viimeisenä.
14. TKu5.3.2023 klo 06:34
Ristikon assosiaatiot ovat kyllä täysin ilmeisiä, kunhan jutun juonen ensin hoksaa. Se taas vaati hiemen laatikon ulkopuolista ajattelua, trendikkäällä nykytermillä ilmaistuna.
15. Rillo5.3.2023 klo 12:36
Kiitokset PM JA TKu,nyt alkoi assosiaatiot hahmottumaan:)ontuen,mutta kuitenkin.
16. Omi6.3.2023 klo 09:31
Jee! Lopultakin keksin sanojen yhteyden. ????
17. Omi6.3.2023 klo 09:33
Kysymysmerkit eivät kuulu tekstiini.
18. JPR6.3.2023 klo 15:41
Mielenkiintoinen ristikko jossa on mukava idea ja kaksitähtinen toteutus.
Ristikon alaosa tuotti minulle mietittävää!

Kiitokset laatijalle!
19. Hese6.3.2023 klo 17:20
Kielitoimistosta on tullut löperö, hyväksyy nykyään ihan mitä vaan.
20. Eikka8.3.2023 klo 22:53
Päätin ottaa futiksen oheen piiliksen. Laadukashan tämäkin oli ja vähän työläskin, etenkin lyhyiden sanojen osalta.

Ristikon osalta sama mielipide ulkoasusta kuin ennenkin eli ei vastaa lehden yleistä tasoa, mutta assosiaatioidea ihan toimiva.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *