ARTIKKELIT > SM 2009 KÄYNNISTYY
↶ Takaisin Artikkeleihin

SM 2009 käynnistyy

Yhdeksännet nykyaikaiset ristikonratkonnan SM-kisat alkavat 9. helmikuuta. Suomen mestarin haku starttaa, kun Ilta-Sanomien maanantain Ristikkoextrassa julkaistaan ensimmäisen alkuerän ristikko.

Seuraavalle listalle saadaan täydennys ennen pääsiäistä:

1993 Päivi Sarolahti
1995 Riitta Rustari
1997 Marianna Rossi
1999 Pekka Harne
2001 Riitta Rustari
2003 Seppo Rosenberg
2005 Päivi Sailola
2007 Tuomas Lähteenmäki
2009 ?

Kolmen asteittain vaikeutuvan alkueräristikon oikein ratkaisseista valikoituu satakunta parasta, jotka kokoontuvat 4.4. Helsingissä. Kiasman vieressä sijaitsevassa Ravintola Pääpostissa on mainiot tilan niin hermokeskukselle (tuomariston ja toimitsijoiden tilat) kuin hermoilukeskuksellekin (sali jossa tehtävät ratkotaan).

Kilpailujen selkärankana on IS:n ohella edelleen Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n talkooväki, joka tarkastaa alkuerien ristikot sekä 4.4. myös välierien ratkomukset. Tehtävien sisällöstä vastaa Team Katalin, laatijoina tuttu nelikko Juha Hyvönen, Pekka Joutsi, Teemu Pallonen ja Erkki Vuokila sekä piirtäjänä IS-viikonloppuja jo noin 20 vuotta piirtänyt Heikki Lavonius. Tuomaristossa on sen puheenjohtajan Antti Skytän lisäksi jäseninä Juha Hyvönen ja Erkki Vuokila myös Sanasepoista sekä IS:n edustajana Juhani Tolvanen. Juttuja on iloksemme yhä kirjoittamassa eläköitynyt IS-toimittaja Heikki ”Hese” Hyvärinen, jonka hersyvä huumori on tehnyt kisa-artikkeleista vähemmän tärkeilevää luettavaa.

Kisan suojelijan julkistaminen ja haastattelu nähdään Ilta-Sanomissa 9.2.

↶ Takaisin Artikkeleihin