KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN - 316

7217. Kirjailijat ketjuun - 316

Maikki6.12.2012 klo 17:43
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´.
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. Kopioi osoiteriville ajatusviivaa lukuun ottamatta

–http://tinyurl.com/744rq4

ja tsekkaa!

Lähettäjä: Eki 6.12.2012 klo 17:35
Dale Purves (Neuroscience; yksi tek.)
2. Maikki6.12.2012 klo 17:43
Samedoglu, Jusif (Tuomiopäivä)
3. Eki6.12.2012 klo 18:10
Frank I. Katch (Exercise physiology; yksi tek.)



(Kiiiiittäen!)
4. Maikki6.12.2012 klo 18:23
Hesiodos (Jumalten synty. Löytyy väärin kirjoitettuna)
5. Eki6.12.2012 klo 18:24
Seppänen, Raimo (MAOL-taulukot: matematiikka, fysiikka, kemia; yksi tek.)
6. Maikki6.12.2012 klo 18:29
Markku Torkko (Lapin kaskukirja; toinen tekijä, aivan uunituore, julkaistu eilen. Toinen tekijä on jo mainittu M. Kylli.)
7. Eki6.12.2012 klo 18:31
Katch, Victor L. (Exercise physiology; yksi tek.)
8. Maikki6.12.2012 klo 18:39
Lessing, Gotthold Ephraim (Viisas Natan : viisinäytöksinen runonäytelmä)
9. Eki6.12.2012 klo 18:49
McArdle, William D. (Exercise physiology; yksi tek.)
10. Maikki6.12.2012 klo 18:57
Matti Matikainen (Juksu ja valkeat koripallotossut)
11. PP7.12.2012 klo 11:58
Nancy Mehl (Missing Mabel)
12. Maikki7.12.2012 klo 12:08
H. L. Dennis (The Orphan of the Flames)

(PP, kiva nähdä sinua täällä!)
13. Eki7.12.2012 klo 18:15
Stina Wikberg (Suomen Laki II 2012)


(Näkis vaan... onneksi näkee tekstit!)
14. Maikki7.12.2012 klo 18:22
Gatford, J. D. (Nursing Calculations; toinen tekijä)
15. Eki7.12.2012 klo 19:30
Joyce Marie Mushaben (Gendering the European Union - New Approaches to Old Democratic Deficits; toinen toim.)
16. Maikki7.12.2012 klo 19:46
Bulstrode, Christopher J. K. (MCQs and EMQs in Surgery; 1/3)
17. Eki8.12.2012 klo 00:01
James O. McNamara (Neuroscience; yksi tek.)
18. Maikki8.12.2012 klo 00:28
Richard P. Brown (The Healing Power of the Breath; toinen tekijä)

(Unia!)
19. Eki8.12.2012 klo 09:32
William C. Hall (Neuroscience; yksi tek.)
20. Maikki8.12.2012 klo 11:36
Lorentz, H. A. (The Einstein Theory of Relativity)
21. Eki8.12.2012 klo 12:22
Hänninen, Laura (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)
22. Maikki8.12.2012 klo 12:53
Rowan, K. S. (Spending Halloween with Grandma)
23. Eki8.12.2012 klo 13:51
Korhonen, Tarja (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)
24. Maikki8.12.2012 klo 14:08
J. Larry Jameson (Harrison's Principles of Internal Medicine; 1/6)
25. Eki8.12.2012 klo 14:19
Otto Friedrich Bollnow (Mensch und Raum)
26. Maikki8.12.2012 klo 14:20
Wells, Zeb (Daredevil)
27. Eki8.12.2012 klo 18:54
Brown, Derren (Miten mieltä hallitaan)
28. Maikki8.12.2012 klo 19:13
Ramsey, V. K. (The Third Key)
29. Eki8.12.2012 klo 19:27
Kahlos, Maijastina (Uskonnot antiikin Roomassa; yksi tek.)
30. Maikki8.12.2012 klo 20:02
Amy Mindell (Metaskills: The Spiritual Art of Therapy)
31. Eki8.12.2012 klo 20:18
LaMantia, Anthony-Samuel (Neuroscience; yksi tek.)
32. Maikki8.12.2012 klo 20:38
Levy, Laura (L)

(voipi anastaakin, ajattelin vain mukavammaksi näin.)
33. Eki8.12.2012 klo 20:57
Risto Vataja (Kliininen neuropsykiatria; yksi tek.)


(samat sanat)
34. Maikki8.12.2012 klo 21:20
Jill Paton Walsh (A Presumption of Death: The new Lord Peter Wimsey Novel; toinen tekijä, arvaatko kuka toinen?)
35. Eki8.12.2012 klo 21:30
Hänninen, Marja-Leena (Uskonnot antiikin Roomassa; yksi tek.)
36. Maikki8.12.2012 klo 21:42
A. L. Berridge (Into the Valley of Death)
37. Eki8.12.2012 klo 21:44
George Yule (The Study of Language)
38. Maikki8.12.2012 klo 22:00
L. A. Weatherly (Angel)
39. Eki8.12.2012 klo 23:16
Laura Benyik (Ymmärrä elekieltä: näetkö mitä sanon sinulle?; toinen tek.)
40. Maikki8.12.2012 klo 23:27
Kagawa, Julie (The Iron King)
41. Eki8.12.2012 klo 23:52
Irma Parkkila (MAOL-taulukot: matematiikka, fysiikka, kemia; yksi tek.)
42. Maikki9.12.2012 klo 11:46
Leigh Bardugo (The Gathering Dark)
43. Eki9.12.2012 klo 12:12
George B. Forsythe (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
44. Maikki9.12.2012 klo 12:21
Higgins, Wendy (Sweet Evil)
45. Eki9.12.2012 klo 12:36
David Fitzpatrick (Neuroscience; yksi tek.)
46. Maikki9.12.2012 klo 12:46
Kemmerer, Brigid (Storm)
47. Eki9.12.2012 klo 12:54
Diana Schwarzbein (The Schwarzbein Principle; toinen tek.)
48. Maikki9.12.2012 klo 12:58
Irvine, Ian C. P. (The Orlando File)
49. Eki9.12.2012 klo 13:02
Camilla Munsterhjelm (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)
50. Maikki9.12.2012 klo 13:05
Morton, B. A. (Wildewood Revenge)
51. Eki9.12.2012 klo 14:45
Björn Falck (Kliininen neurofysiologia; yksi tek.)
52. Maikki9.12.2012 klo 15:00
Cat Patrick (Revived)
53. Eki9.12.2012 klo 15:25
Kathy Crosswell (Ascension Through Orbs Meditations; toinen tek.)


(kuis päis vais)
54. Maikki9.12.2012 klo 16:45
Hodkin, Michelle (The Unbecoming of Mara Dyer)
55. Eki9.12.2012 klo 17:06
Leppänen, Leevi (Rokkaavat rummut)

(Käännä vaan!)
56. Maikki9.12.2012 klo 17:54
V. L. McDermid (Final Edition)

(Ei nyt liikoja, ettei varkaaksi leimattas...)
57. Eki9.12.2012 klo 18:32
Diana Tullberg (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
58. Maikki9.12.2012 klo 18:35
Greg Pak (X-Men: Magneto Testament TPB; toinen tekijä)
59. Eki9.12.2012 klo 20:13
Kohen, Shamuel B. (Ymmärrä elekieltä: näetkö mitä sanon sinulle?; toinen tek.)
60. Maikki9.12.2012 klo 22:40
Brian Michael Bendis (Castle; 1/3)


(Saap julistautua rosmoksi...)
61. Eki10.12.2012 klo 00:07
Simon Geoghegan (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
62. Maikki10.12.2012 klo 12:22
Alderson, Sarah (Losing Lila)
63. Eki10.12.2012 klo 12:45
Hasan, Joel (Kliininen neurofysiologia; yksi tek.)
64. Maikki10.12.2012 klo 12:47
Lupacchino, Emanuela (Castle; 1/3)
65. Eki10.12.2012 klo 12:57
Augustine, George J. (Neuroscience; yksi tek.)
66. Maikki10.12.2012 klo 13:06
Jennifer Lynn Barnes (Taken by Storm<9
67. Eki10.12.2012 klo 13:23
Snellman, Tomi (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
68. Maikki10.12.2012 klo 13:38
Marv Wolfman (Batman A Death In The Family; 1/4)
69. Eki10.12.2012 klo 14:19
Nancy Deville (The Schwarzbein Principle; toinen tek.)
70. Maikki10.12.2012 klo 15:10
Lili St. Crow (Strange Angels)
71. Eki10.12.2012 klo 15:55
Wendy M. Williams (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
72. Maikki10.12.2012 klo 16:17
Mahoney, Karen (The Wood Queen)
73. Eki10.12.2012 klo 16:32
Richard K. Wagner (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
74. Maikki10.12.2012 klo 17:03
Robin LaFevers (Grave Mercy)
75. Eki10.12.2012 klo 17:27
Satu Raussi (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)

(miten kuten)
76. Maikki10.12.2012 klo 17:50
Schapelle Corby (No More Tomorrows: The Compelling True Story of an Innocent Woman Sentenced to Twenty Years in a Hellhole Bali Prison; toinen tekijä)
77. Eki10.12.2012 klo 18:02
Bror Bäckström (Parturin tuolista - tarinoita lööppijulkisuuden takaa; toinen tek.)
78. Maikki10.12.2012 klo 18:08
Megan Miranda (Fracture)

(Kuin vain)
79. Eki10.12.2012 klo 18:32
Dienert, Andreas (Vanhan talon uusi elämä; toinen tek.)

(kuten haluatte)
80. Maikki10.12.2012 klo 19:00
Starlin, Jim (Batman A Death In The Family; 1/4)
81. Eki10.12.2012 klo 19:11
Meller, Jorma K. (Parturin tuolista - tarinoita lööppijulkisuuden takaa; toinen tek.)
82. m10.12.2012 klo 19:24
Kendare Blake (Anna Dressed in Blood)
83. Eki10.12.2012 klo 20:47
Kapp, Maria (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
84. Maikki10.12.2012 klo 21:44
Angelini, Josephine (Starcrossed: Dreamless)
85. Eki10.12.2012 klo 21:45
Elena Grigorenko (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
86. Maikki10.12.2012 klo 22:08
Kelly Sue Deconnick (Castle; 1/3)
87. Eki10.12.2012 klo 23:38
Carl Boggs (Hollywoodin sotakone; toinen tek.)
88. Maikki10.12.2012 klo 23:53
Griffin, W. E. B. (Empire and Honor; toinen tekijä)
89. Eki10.12.2012 klo 23:57
Bramming, Pia (Många möjliga metoder; yksi tek.)
90. Maikki11.12.2012 klo 00:01
Abbi Glines (Because of Low)
91. Eki11.12.2012 klo 00:53
Stina Bengtsson (Många möjliga metoder; yksi tek.)
92. Maikki11.12.2012 klo 12:17
Oliver, Jana (The Demon Trappers)
93. Eki11.12.2012 klo 12:21
Anhalt, Peter (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
94. Maikki11.12.2012 klo 12:26
Ruth Warburton (A Witch in Winter)
95. Eki11.12.2012 klo 13:03
Oliver Krebs (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
96. Maikki11.12.2012 klo 13:20
Braun, Eldon M. (The Gift of Dyslexia: Why Some of the Brighest People Can't Read and How They Can Learn; toinen tekijä)
97. Eki11.12.2012 klo 14:00
Mäntyjärvi, Jaakko (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
98. Maikki11.12.2012 klo 14:32
K. E. Mills (Wizard Squared)
99. Eki11.12.2012 klo 14:37
Leppänen, Vesa (Många möjliga metoder; yksi tek.)
100. Maikki11.12.2012 klo 14:55
Stead, C. K. (My Name Was Judas)
101. Eki11.12.2012 klo 15:41
Carl Cato Wadel (Många möjliga metoder; yksi tek.)
102. Maikki11.12.2012 klo 16:35
Lee, Jacques K. (Mauritius: Its Creole Language - The Ultimate Creole Phrase Book and Dictionary)
103. Eki11.12.2012 klo 17:41
Seppo Villa (Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö)
104. Maikki11.12.2012 klo 18:31
Laura K. Lawless (Learn French in a Hurry)

(miten haluatte)
105. Eki11.12.2012 klo 18:48
Karttunen, Seija (Työmatkat ja verotus - Työmatkakustannukset ennakkoperinnässä ja arvonlisäverotuksessa; yksi tek.)
106. Maikki11.12.2012 klo 18:51
Jeremy Butterfield (Damp Squid: The English Language Laid Bare)
107. Eki11.12.2012 klo 20:52
Degenhardt, Mathias (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
108. Maikki11.12.2012 klo 22:07
Sale, Tim (Batman Dark Victory TP; toinen tekijä)
109. Eki11.12.2012 klo 22:09
Misiano, Viktor (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
110. Maikki11.12.2012 klo 22:15
R. F. Chapman (The Insects: Structure and Function; 1/3)
111. Eki11.12.2012 klo 22:19
Anne Hey (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
112. Maikki11.12.2012 klo 22:24
Edmondson, Elisabeth (Voyage of Innocence)

(kuis vais)
113. Eki11.12.2012 klo 22:51
Horvath, Joseph A. (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
114. Maikki11.12.2012 klo 22:54
Henry Hitchings (The Language Wars)

(ed.)
115. Eki11.12.2012 klo 23:47
Susanna Perko (Kestävä johtajuus - Bisneksen uusi elinehto; toinen tek.)
116. Maikki12.12.2012 klo 00:03
Kimberly Derting (Desires of the Dead)
117. Eki12.12.2012 klo 00:10
Gary Brozek (Trident K9 Warriors: My Tale of Training and Combat with the Navy Seals'Elite Multi-Purpose Dogs; toinen tek.)
118. Maikki12.12.2012 klo 00:19
Kiera Cass (The Selection)

(...uuniin...)
119. Eki12.12.2012 klo 00:26
Seija Petrow (Kohtaamisten voima; toinen tek.)
120. Wexi12.12.2012 klo 00:42
William D. Barry (Adequate medical records in group medical practice)
121. Maikki12.12.2012 klo 11:50
Redwine, C. J. (QUERY: Everything You Need to Get Started, Get Noticed, and Get Signed)
122. Eki12.12.2012 klo 22:08
Jari-Pekka Vanhala (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
123. Maikki12.12.2012 klo 22:15
Lilith Saintcrow (The Iron Wyrm Affair)
124. Eki12.12.2012 klo 22:39
Wayne G. Hammond (Hobitti Tolkienin silmin; toinen tek.)
125. Maikki12.12.2012 klo 22:51
Dan S. Cohen (The Heart of Change; toinen tekijä)
126. Eki12.12.2012 klo 23:36
Holgersson, Helena (Många möjliga metoder; yksi tek.)
127. Maikki12.12.2012 klo 23:42
Arthur, Keri (Darkness Hunts)


(Unia)
128. Eki12.12.2012 klo 23:44
Ritland, Michael (Trident K9 Warriors: My Tale of Training and Combat with the Navy Seals' Elite Multi-Purpose Dogs; toinen tek.)

(Jees.)
129. Maikki13.12.2012 klo 11:26
Lemire, Jeff (Sweet Tooth)
130. Eki13.12.2012 klo 13:11
Fekjaer, Silje (Många möjliga metoder; yksi tek.)
131. Maikki13.12.2012 klo 13:28
Jacen Burrows (Crossed Volume 1; toinen tekijä)
132. Eki13.12.2012 klo 15:12
William J. Mann (Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar)
133. Maikki13.12.2012 klo 15:57
Angeline Hawkes (The Commandments)
134. Eki13.12.2012 klo 16:06
Shampoo ni Lola
135. Eki13.12.2012 klo 16:07
Scull, Christina (Hobitti Tolkienin silmin; toinen tek.)

(öh)
136. Maikki13.12.2012 klo 16:11
Andrew Carr (Oxford Textbook of Orthopedics and Trauma; 1/7)
137. Eki13.12.2012 klo 16:11
Rautiainen, Johanna (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)
138. Maikki13.12.2012 klo 16:15
Nelson, James W. (Boat Sailors)
139. Eki13.12.2012 klo 16:19
William S. Klug (Concepts of Genetics with MasteringGenetics™; yksi tek.)
140. Maikki13.12.2012 klo 16:46
Geraint Fuller (Neurology and Neurosurgery Illustrated; 1/3)
141. Eki13.12.2012 klo 16:49
Raymond Murphy (English Grammar In Use with Answers and CD ROM: A Self-study Reference and Practice Book for Intermediate Students of English)
142. Maikki13.12.2012 klo 16:58
Hodgson, Greg (Nuclear Hornet)
143. Eki13.12.2012 klo 17:01
Gary L. Convis (Toyotan tapa lean-johtamiseen; toinen tek.)
144. Maikki13.12.2012 klo 17:34
Sandy Woodward (One Hundred Days)
145. Eki13.12.2012 klo 17:44
Degenhardt, Andreas (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
146. Maikki13.12.2012 klo 17:51
Stephanie Capparell (Shackleton's Way; toinen tekijä)
147. Eki13.12.2012 klo 18:04
Larry Shapiro (Zen ja juoksemisen taito)
148. Maikki13.12.2012 klo 18:05
Riker, H. Jay (Silent Service)
149. Eki13.12.2012 klo 18:24
Abigail A. Salyers (Bacterial Pathogenesis; yksi tek.)
150. Maikki13.12.2012 klo 18:35
Shackleton, Ernest (South)
151. Eki13.12.2012 klo 19:25
Tom Pollard (Hollywoodin sotakone; toinen tek.)
152. Maikki13.12.2012 klo 20:13
(Tuo aiemmin laittamani onkin elokuva, Paikkaan sen tällä

Simmons, Kristen (Article 5)

ja jatkan

Daugherty, C. J. (Night School)
153. Eki13.12.2012 klo 20:17
Jennifer Hedlund (Practical Intelligence in Everyday Life; yksi tek.)
154. Maikki13.12.2012 klo 20:26
Dawson, James (Hollow Pike)
155. Eki13.12.2012 klo 21:25
Spencer, Charlotte A. (Concepts of Genetics with MasteringGenetics™; yksi tek.)
156. Maikki13.12.2012 klo 22:26
Ashton, Brodi ((Everneath)
157. Eki13.12.2012 klo 22:33
Dixie D. Whitt (Bacterial Pathogenesis; yksi tek.)
158. Maikki13.12.2012 klo 22:46
Tadd, Win (Ethics and Nursing Practice; toinen tekijä)
159. Eki13.12.2012 klo 22:50
Niemi, Jarkko (Hyvinvoiva tuotantoeläin; yksi tek.)
160. Maikki13.12.2012 klo 23:00
Kiersten White (Endlessly)
161. Eki13.12.2012 klo 23:40
Takanen, Terhi (Kohtaamisten voima; toinen tek.)
162. Maikki13.12.2012 klo 23:50
Hudson, Tara (Arise)
163. Eki13.12.2012 klo 23:56
Ahern, Abigail (Girl's Guide to Decorating)
164. Maikki14.12.2012 klo 00:21
Lee Monroe (Dark Heart Rising)

(Yötä!)
165. Eki14.12.2012 klo 00:30
Erik Miller (Tarinankertojien aika - kertova ja etäinen katse entisten neuvostotasavaltojen taiteessa; yksi tek.)
166. Maikki14.12.2012 klo 11:57
Rosenthal, Saul M. (Sex Over 40)
167. Eki14.12.2012 klo 12:33
Michael R. Cummings (Concepts of Genetics with MasteringGenetics™; yksi tek.)
168. Maikki14.12.2012 klo 12:52
Gwen Hayes (Dreaming Awake)
169. Eki14.12.2012 klo 13:16
Sylvia Winnewisser (Herkullisia riista- ja linturuokia)
170. Maikki14.12.2012 klo 13:26
Revis, Beth (A Million Suns)
171. Eki14.12.2012 klo 14:04
Hirvikallio, Seija (Hämeenpuisto - Tampereen Esplanadi)
172. Maikki14.12.2012 klo 14:30
Jean Haus (In the Band)
173. Eki15.12.2012 klo 09:42
Salmi, Tapani (Kliininen neurofysiologia; yksi tek.)
174. Maikki15.12.2012 klo 11:12
Nancy J. Stevens (Ben and Jerry's Homemade Ice Cream and Dessert Book; 1/3)
175. Eki15.12.2012 klo 11:26
Sylvia Day (Bared to You - Crossfire Trilogy #1)
176. Maikki15.12.2012 klo 11:27
Aprilynne Pike (Destined)
177. Eki15.12.2012 klo 16:55
Kulla, Heikki (Virkamiesoikeuden perusteet; toinen tek.)
178. Maikki15.12.2012 klo 18:18
Kalayna Price (Once Bitten)
179. Eki15.12.2012 klo 19:41
Colin King (Vakoilijan käsikirja)
180. Maikki15.12.2012 klo 19:44
Gay, Kelly (Shadows Before the Sun)
181. Eki15.12.2012 klo 22:21
Lauerwald, Paul (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
182. Maikki15.12.2012 klo 22:47
L. E. Modesitt, Jr. (Imager's Battalion)
183. Eki15.12.2012 klo 23:39
Jäntti, Ville (Kliininen neurofysiologia; yksi tek.)
184. Maikki15.12.2012 klo 23:44
Lois McMaster Bujold (Captain Vorpatril's Alliance)
185. Eki15.12.2012 klo 23:47
Leuckefeld, Monika (Eichsfeld-Jahrbuch 2011; yksi tek.)
186. Maikki16.12.2012 klo 00:01
Kody Boye (Amorous Things)

(Good Night...)
187. Eki16.12.2012 klo 08:23
Ehn, Billy (Många möjliga metoder; yksi tek.)
188. Maikki16.12.2012 klo 11:16
L. E. Harner (Deep Blues Goodbye; toinen tekijä)
189. Eki16.12.2012 klo 12:04
Raimo Siltanen (Löytöretki Espanjaan)
190. Maikki16.12.2012 klo 12:14
T. A. Webb (Deep Blues Goodbye; toinen tekijä)
191. Eki16.12.2012 klo 12:16
Brenda A. Wilson (Bacterial Pathogenesis; yksi tek.)
192. Maikki16.12.2012 klo 12:22
Nyrae Dawn (Charade)
193. Eki16.12.2012 klo 12:43
Winkler, Malcolm (Bacterial Pathogenesis; yksi tek.)
194. Maikki16.12.2012 klo 12:50
Mark Henwick (Sleight of Hand)
195. Eki16.12.2012 klo 12:59
Clarke-Stewart, Alison (Social Development; toinen tek.)
196. Maikki16.12.2012 klo 13:08
Neighbors, Toby (Crying Havoc)
197. Eki16.12.2012 klo 13:15
Beccy Clarke (New Directions in Jewellery II; yksi tek.)
198. Maikki16.12.2012 klo 13:52
Kenneally, Miranda (Catching Jordan)
199. Eki16.12.2012 klo 15:57
Dean C. Coddington (Beyond Managed Care; yksi tek.)
200. Maikki16.12.2012 klo 16:12
Niki Burnham (Sticky Fingers)
201. Eki16.12.2012 klo 16:37
Michael A. Palladino (Concepts of Genetics with MasteringGenetics™; yksi tek.)
202. Maikki16.12.2012 klo 17:13
Ockler, Sarah (Twenty Boy Summer)
203. Eki17.12.2012 klo 10:33
Hannu Soini (Koululaisten kunnon ja liikehallinnan mittaaminen; toinen tek.)
204. Maikki17.12.2012 klo 12:13
Nina LaCour (Hold Still)
205. Eki17.12.2012 klo 12:32
Richard L. Clarke (Beyond Managed Care; yksi tek.)
206. Maikki17.12.2012 klo 12:52
Katie McGarry (Pushing the Limits)
207. Eki17.12.2012 klo 13:06
Risto Telema (Koululaisten kunnon ja liikehallinnan mittaaminen; toinen tek.)
208. Maikki17.12.2012 klo 13:11
Margot Morrell (Shackleton's Way; toinen tekijä)

(Kuin vain)
209. Eki17.12.2012 klo 17:59
Lin Cheung (New Directions in Jewellery II; yksi tek.)
210. Maikki17.12.2012 klo 18:49
G. Willow Wilson (Alif the Unseen)
211. Eki17.12.2012 klo 21:14
Nupponen, Heimo (Koululaisten kunnon ja liikehallinnan mittaaminen; toinen tek.)
212. Maikki17.12.2012 klo 22:26
Mark Millar (Superman Red Son TP; 1/5)

(Kuin vain)
213. Eki17.12.2012 klo 23:05
Antero Mäkkylä (Karavaanarin keittokirja; toinen tek.)
214. Maikki17.12.2012 klo 23:17
Lee Bermejo (Joker HC: Dark Knight; toinen tekijä)
215. Eki17.12.2012 klo 23:59
Jaakkola, Kaisa (Hormonidieetti)
216. Maikki18.12.2012 klo 11:18
Susanne Winnacker (The Other Life)
217. Eki18.12.2012 klo 11:39
Reijo Knuutinen (Verosuunnittelua vai veron kiertämistä)
218. Maikki18.12.2012 klo 11:51
Ilsa J. Bick (Ashes)
219. Eki18.12.2012 klo 12:10
Christian Busse (Abi saksa)
220. Maikki18.12.2012 klo 12:11
Stirling, Joss (Seeking Crystal)
221. Eki18.12.2012 klo 15:58
Strandberg, Magne (Bevisprövning i tvistemål :teori och praktik. Bevis 9; toinen tek.)
222. Maikki18.12.2012 klo 16:21
Elizabeth Spillius (Projective Identification; toinen toim.)
223. Eki18.12.2012 klo 17:06
Smyth, Jolene D. (Internet, Mail, and Mixed-Mode Surveys; yksi tek.)
224. Maikki18.12.2012 klo 17:12
Dannika Dark ((Impulse)

(äs juu vis...)
225. Eki18.12.2012 klo 17:51
Karne, Heimo (Karavaanarin keittokirja; toinen tek.)
226. Maikki18.12.2012 klo 18:14
McIntee, David A. (Star Trek: The Next Generation)
227. Eki18.12.2012 klo 19:06
Don A. Dillman (Internet, Mail, and Mixed-Mode Surveys; yksi tek.)
228. Maikki18.12.2012 klo 19:35
Allison Pang (A Sliver of Shadow)
229. Eki18.12.2012 klo 20:17
Gary Kielhofner (Model of Human Occupation)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *