KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK5/2023

11149. SK5/2023

Rillo2.2.2023 klo 10:40
Olipas tylsähkö piilosana,onneksi ei jatkoa luvattu.
2. Jiikoo2.2.2023 klo 11:25
Suomen Kuvalehden nroa 5 ei vielä ole minulle kannettu, mutta Parkkis-Antin piiliksen maistelin netistä ennakkoon minäkin. Veikeä juttu! Parasta antia V7, jonka keksin ensimmäisenä. Loppu oli aika helppoa ja joutuisaa, kun kupletin juoni aika piankin selvisi.

Ristikon laatijan nimeä en nettiversiosta löydä. Vaikuttaa melko vaativalta ollakseen ”vain” kaksitähtinen. Tarjonnee siis ajanvietettä iltapäivän puolella pidemmäksikin aikaa.
3. Elva3.2.2023 klo 00:43
Ristikko Ekin ja Helin mainio kaksitähtinen. Siinä oli minulle kaksi kiperää kohtaa, toinen koillisessa ja toinen kaakossa. Viimeisenä ratkesi kaakko, johon olin väkisin yrittänyt ympätä erilaisia fiksuja sanoja, jotka ei sitten sopinutkaan keskenään. Ja kävl niinkuin usein ennenkin, yksi täysin unohdettu sana kaipasi korjausta, jolloin koko kulma ratkesi nopeaan tahtiin.

Antti Parkkisen piilis ei ollutkaan niin helppo kuin alussa kuvittelin. Edelleen siinä on luoteessa sana jonka epäilen olevan väärin. Täytynee palata sitä miettimään myöhemmin.
4. lapatossu3.2.2023 klo 18:10
Minulla ristikossa samat ongelmakohdat kuin Elvalla. Koillinen ratkesi lopulta helposti, kun viimein näin tähtien valon.

Sitä jäin pohtimaan, että eikös tuo ote kitarasta kaakossa ole paha harhautus? Muistelen, että oli aiheesta pitkä keskustelu jonkin HS-ristikon yhteydessä.

Sitten piiliksen kimppuun.
5. lapatossu3.2.2023 klo 18:25
Juu, Parkkisen piilis on ihan mielenkiintoinen vaikka onkin hyvin helppo yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
Taisin tehdä tässä ennätyksen: Ensilukemisen jälkeen vain 6 sanaa oli avoinna ja niistäkin 5 löytyi heti.
Vs 7:ään sain sanan, johon olen tyytyväinen, mutta en ole ollenkaan varma, onko se oikein.
6. PM3.2.2023 klo 21:37
SK5 jaettiin jo eilen torstaina, joten illalla pääsin piiliksen pariin. Siinä saatesanoissa mainittu laatijan erikoisidea alkoi siintää mielessä heti ensi vihjeen eli vs7:n vastaussanassa. Ja vahvistui sitten vs8:ssa, helpottaen seuraavienkin vastaussanojen ratkomista. Sainkin sitten ratkomisen valmiiksi yhdellä istunnolla.

Ristikon ratkontaan ryhdyin tänään. Ristikko osoittautui minulle tähditystään haastavammaksi ratkoa, ollen myös melko tietovihjepainotteinen. Tapani mukaan vastustin kiusausta alkaa käyttämään tietolähteitä, mikä johti useisiin ratkontasessioihin ja toki myös elämyksiin vihjeiden avautuessa. Luoteen kulma oli melko erillään muusta ristikosta, ja ehdinkin jo luulla alueen jäävän viimeisenä ratkottavaksi. Ei kuitenkaan niin käynyt, kaakon kulmasta hieman keskelle päin erisnimi-/tietovihjerykelmä oli lopulta se paikka, jossa viiden kirjaimen vielä puuttuessa ryhdyin täydentämään tietojani muualta. Senkin alueen sain avuilla täyteen, samalla korjasin kolme väärää kirjainta.
Kitaravihjeestä komppaan lapatossua (4), yhteys vastaussanaan ei taida olla ihan kohdallaan.

Ristikon vaikeustaso on kaksi tähteä, mutta oma ratkojakokemani vaikeustasosta on enemmän.
7. Jiikoo3.2.2023 klo 23:25
Ristikon ratkonnalle löytyi aikaa vasta tänään illalla. Täytyy myöntää, että ilman tietokoneavusteista lunttausta olisi homma minulla lyhytpinnaisella yhä kesken. Ei todellakaan mikään helppo kakkoseksi, respektiä siis kaikille, jotka tämän ovat ihan omin avuin selättäneet!
8. Heppu4.2.2023 klo 22:57
Kuten PM ja Jiikoo yllä toteavat, ristikko oli vähän kuin tietokilpailuun osallistuisi. Kova oli vaatimustaso ainakin ilman kuukkelia rockmusiikista ja kirjallisuudesta. Pitkään rakennettuja kirkkoja piisaa kovin monta ja tämä edelleen kesken oleva on pikatyö useiden vuosisatojen projekteihin. Luinen ja tähtien paikka olivat hyviä harhautuksia.
9. TKu5.2.2023 klo 09:12
Melkoisen turhauttava kattaus tällä kertaa. Ristikko on vielä kesken, enkä päässyt ollenkaan alkuun ennen kuin googlasin neljä vaativaa tietokilpailuvihjettä kaakossa. Tähditys on mielestäni epäonnistunut, kuten muutkin ovat jo vihjanneet, enkä muutenkaan pidä ristikoista, joissa onnistumisen avaimena on iso määrä nippelitietoa. Vähiten kaipaan nevöhööd-ihmisten nimiä ratkaisusanoiksi.

Piilosanaviritys oli innovatiivinen ja idean valjettua hieman hymyilytti, mutta sen jälkeen täyttely muuttui puuduttavaksi. Jostain syystä V7 oli minulle haastavin vihje.

Onneksi seuraavassa numerossa on takuuvarmasti mieluisampaa ratkottavaa.
10. lapatossu5.2.2023 klo 13:52
Vaikeuksista huolimatta ristikko oli mielestäni mitä hauskin. Pidän siitä, kun opin jotain uutta -tällä kertaa se oli tuo kapinakenraali, jonka jouduin googlaamaan. Kuvajournalisti jäi kyllä varmentamatta, koska olin varma risteävistä.
Eli juuri sopivasti uusia asioita.
11. Elva5.2.2023 klo 14:33
Olen lapatossun kanssa samaa mieltä. Pidän yleissivistävistä vihjeistä, myös nimistä. Jos en jotain ennestään tiedä, opinpa uutta. Tässäkin tuli kapinakenraali mieleen, mutta enkeliltä jouduin pyyhkimään pölyt.

Minusta on hauskaa miettiä mistä lähteä etsimään jotain määrättyä tietoa. Usein tosin, etsinnän tuloksena huomaa että kyseessä olikin kompa ja vihje olikin jäänyt ymmärtämättä. Mutta, ihme ja kumma, sen sijaan että harmittelisin turhaa työtä, ihastelenkin laatijan nerokkuutta.
12. Eikka5.2.2023 klo 14:46
Lainaus: 9. TKu 5.2.2023 klo 09:12
Piilosanaviritys oli innovatiivinen ja idean valjettua hieman hymyilytti, mutta sen jälkeen täyttely muuttui puuduttavaksi. Jostain syystä V7 oli minulle haastavin vihje.

Aloitin tällä kertaa piiliksestä, ehkä vähän uteliaisuuttani, kun jotain uutta oli luvassa. Ja olihan tämäkin osaltaan kuin anopin nimipäivät.

Piiliksen vaikeusasteessa yksi mittarini on kuinka monta kohtaa ratkea ensiyrittämällä. Sillä perusteella tämä oli helpoimmasta päästä. Muidenkin mahdollisesti hankalaksi mainitsema v7 jäi minuakin askarruttamaan vihjeen jälkiosan osalta, mutta muuten tämä meni yhdellä kulauksella.
13. vintilä5.2.2023 klo 15:37
Olen lapatossun (4.) ja PM:n (6.) kanssa samaa mieltä, että oikean alakulman kitaravihje ei ole oikea siitä tulevalle ratkaisusanalle. Googlaamalla löytyy paljon kuvia asian varmistamiseksi.

Tämä on hieman samantyylinen harhakäsitys kuin parilla laatijalla on tykin osista. Olen suorittanut varusmiespalvelukseni tykistössä ja siellä painettiin päähän, että tykissä EI OLE PIIPPU vaan PUTKI. Jos tätä ei oppinut, seurauksena oli "hyötyliikuntaa", jonka avulla asia iskostui kovimpaankin kalloon. Taisi silloin kunto olla ihan hyvällä tolalla!
14. Eikka6.2.2023 klo 08:43
Aamu oli tällä kertaa iltaa viisaampi ja v7 ratkesi, oli nimittäin 1. ja 3. kirjain sittenkin väärin. Aika ovela, kuitenkin lyhyt sana ja piiliksen ensimmäisenä. Oletan, että harhautus oli tarkoituksellinen.
15. Mittarimato7.2.2023 klo 19:36
Ristikko oli tosiaan aika hankala. Yleistietoa tarvittiin; jouduin siis käyttämään tekoälyä.

Kuten muut ovat jo todenneet, piilosana oli tosi helppo. Minullakin vaaka-7 tuotti tuskastumista, vaikka helppohan sekin oli, kun osasi vain yhden sanan tulkita oikein. Monessa paikkaa anagrammit oikein tyrkyttivät itseään. Laatija voi kuitenkin tuntea aiheellista tyytyväisyyttä symmetriasta ja kirjaimistosta. Tyytväinen olen minäkin. Kiva tätä oli ratkoa, ei se aina ole vaikeustasosta kiinni.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *