KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3246

11101. HS 3246

Jiikoo23.12.2022 klo 10:56
Eipä sitten ollutkaan aukeama eikä tästä koko pyhiksi riittänyt. Ratkojista näkyy löytyvän se mitä tarvitaan. No, yhtä kirjainta puuttuu vielä: ruudussa T14 lienee jokin tuotepakkaus, enkä ole vielä löytänyt sille nimeä tai vastaavaa. Kaksi piilokirjainta.

Mustapohjaisiin nuoliruutuihin valkoisella kirjoitetut vihjesanat (M16, P20) aivan luvattoman heikosti luettavissa, mutta selvisivät risteävien avulla.

Ei tämä ihan sitä ollut, mitä jouluristikolta voisi odottaa.
2. Uusi23.12.2022 klo 11:16
Minäkin odotin koko aukeaman ristikkoa. Noo nyt ehtii tehdä rauhassa jouluvalmisteluja. T 14 kuvittelen löytyvän rautakaupoista. Ja myös huomasin, että Ratkojiin oli tullut jo apuja.
Hyvää Joulua kaikille!
3. Jondalar23.12.2022 klo 11:16
Hyvä virheetön ristikko. Yhtäkkiä tuli valmista. Jiikoon kanssa samaa mieltä huonosti näkyvistä vihjeistä.
4. Ilari Ylväs23.12.2022 klo 11:18
Malttakaa huomiseen lapset, kyllä se jouluristikko sieltä tulee!
5. Jiikoo23.12.2022 klo 12:58
Lainaus: 2. Uusi 23.12.2022 klo 11:16
”T 14 kuvittelen löytyvän rautakaupoista.”

Kiitos, Uusi! Vihjeesi innoittamana avasin digi-HS:n ja otin tuon kuvan esiin suurempana. Vähän sumeansamea, mutta selvisi, että tuotepakkaus-arvaukseni meni pieleen. Tuollaisia työkaluja näyttää todellakin olevan olemassa!

https://aijaa.com/x7s46B

Tuon selvittyä ristikkoni tulikin täyteen.
6. Pekkatyttö23.12.2022 klo 13:06
Hesari on menossa kohti tuhoaan vie titenkin lehdon mukaansa.
Uutisissa virheitä kohtuuttoman paljon siis teksteissä
Ihan kuin harrastelijat asialla pahin moka 10 kysymystä
Huhhuh taitaa olla omistajuss kadonnut
7. Jiikoo23.12.2022 klo 13:29
Yritin etsiä vihjekuvan T14 selvempää ”originaalia”, mutta en ihan onnistunut. Tuollaisia porsinta- ja jyräystyökaluja (sananmuunnos) ei varmaan jokaisen K-Raudan valikoimista (eikä omasta työkalupakistani) löydy, mutta jostakin teknisen kaupan erikoisliikkeistä à la Knorring saattaisi varmaan kysellä. Tässä kuvassa ainakin läheltä liippaavaa korealaistekniikkaa:

https://aijaa.com/ycLakF
8. Juho23.12.2022 klo 14:29
Taitaa olla TAEGU TEC - merkkinen teräosa, löytynee tosiaan Knorringilta.
9. Jiikoo23.12.2022 klo 14:52
Huomasitteko muuten tämänperjantaisen ristikkomme kääntöpuolen: eräs fingerporilainen tähtiratkoja on päässyt ratkonnassaan/ratkonnastaan niin pitkälle, että hänellekin on koittanut omanlaisensa karkkipäivä!

https://aijaa.com/Az1el6
10. kaplas23.12.2022 klo 16:26
Tässähän tämä täyttyi.
Hyvää Joulua!
11. Jiikoo23.12.2022 klo 17:39
Lainaus: 6. Pekkatyttö 23.12.2022 klo 13:06
”Hesari on menossa kohti tuhoaan vie titenkin lehdon mukaansa.
Uutisissa virheitä kohtuuttoman paljon siis teksteissä
Ihan kuin harrastelijat asialla pahin moka 10 kysymystä
Huhhuh taitaa olla omistajuss kadonnut”

Arvoisa Pekkatyttö voisikin tarjota älynsä ja osaamisensa Sanoma-konsernin käyttöön. Ehkäpä tuo valtakunnan ykköslehden taso saataisiin hänen tunnetuilla kyvyillään nostetuksi nykyisestä alennustilastaan.
12. Maikku23.12.2022 klo 18:27
6 Pekkatyttö, 11 Jiikoo. Ei noilla Pekkatytön oikeinkirjoitustaidoilla ole mitään saumaa Sanomatalon työpaikoille. Hänen viiden rivin jutussaan (6) vilisi virheitä aivan liian paljon. Säälittävää.
13. Jondalar23.12.2022 klo 18:46
Mielenkiintoinen ehdotus. Puheena oleva kielinero voisi sammaltavalla kirjoitustavallaan kummasti muuttaa kirjoitusten tasoa. Tarkkana hänen pitää olla ajaessaan Sanomatalon pysäköintihalliin.
14. Harjoittelija23.12.2022 klo 20:16
Jondalar

Sanoit, että virheetön ristikko. Minusta ruutuun R 16 tulee pystysuoraan eri kirjain kuin vaakasuoraan.
Vaikea valita kumman ottaa. Muutoinkin taas ihan ihmeellisiä sanoja, Ei kehua taaskaan irtoa.
15. Artsi23.12.2022 klo 20:26
Täällä on puhuttanut T14. Löysin googlaamalla kyseisen vihjekuvan joka sopi ratkaisuuni oikein hyvin. Painojälki oli taas monin paikoin himmeä joka vaikeutti ratkomista, mutta valmista tuli.
Ihmettelin Z9 vihjekuvaa ja muodostunutta ratkaisua. Kaiketi kyseessä on kurkusta alas kaadettavaa nautintoainetta kohtalaisen isoissa erissä?

Tietääkö kukaan tuleeko huomisen aaton lehdessä vielä jouluristikkoa?
16. Artsi23.12.2022 klo 20:29
Niin ja haluan toivottaa kaikille Hyvää Joulua.
17. harjoittelija23.12.2022 klo 20:36
Tarkoitin tietenkin, että pystysuora vihje antaa ruutuun eri kirjaimen kuin vaakasuora vihje.
18. Jondalar23.12.2022 klo 20:44
Kyllä minun ratkaisussani ruudussa R16 sopii molempiin suuntiin aakkosten kuudes kirjain.
19. Artsi23.12.2022 klo 20:53
17. harjoittelija. Mielestäni kyseisessä kohdassa ei ollut ongelmia kuten 18. Jondalar kirjoittikin. Molempiin suuntiin sopii kuudes kirjain vallan mainiosti.
20. harjoittelija23.12.2022 klo 20:54
Jondalar taitaa sinulla olla väärä ruutu. Minulla ei ole aakkosten kuudetta kirjainta f missään.
21. Jondalar23.12.2022 klo 21:01
Laskin sormilla väärin. Se onkin viides kirjain. Niin varmaan Artsillakin. Kyllä nyt taas hävettää. Peukalo keskellä kämmentä on viides eikä kuudes.
22. Uusi23.12.2022 klo 21:04
Minullakin 5. kirjain on ok.
23. Pekkatyttö23.12.2022 klo 21:04
Anteeksi kirjoitusvirheeni puhelimeni näppäimet tehty neitikokoon
Jehovalaista joulua JiiKoolle, Maikulle ja Jondalarille
24. Artsi23.12.2022 klo 21:07
20. harjoittelija, 21. Jondalar ja 22. Uusi. Juuri näin viides kirjain sopii vallan hyvin molempiin suuntiin.
25. harjoittelija23.12.2022 klo 21:15
Ilmeisesti on muitakin Mikkoja ja Martteja kuin Takalat. Silloin a voi muuttua e:ksi ja olen väärässä. Ristikko on minulla vielä kesken.
26. harjoittelija23.12.2022 klo 21:29
No olihan niitä muitakin kuin Takalat. Ja heti ristikko ratkesi. Kiitokset vastaväittäjille ja hyvää joulua kaikille.
27. Jiikoo23.12.2022 klo 21:40
Minulla riiteli alkuun vaaka- ja pystysanojen yhteinen kirjain ruudussa I14. Ratkojista sain valistusta: pystysanan kirjain kelpaa vaakasanaankin, joskin harvinaisempana. Näin sitä viisastuessaan vanhenee. Ristikoiden ratkonnassa on parhaimmillaan sivistysaspektikin!
28. Jiikoo23.12.2022 klo 21:43
Lainaus: 12. Maikku 23.12.2022 klo 18:27
”6 Pekkatyttö, 11 Jiikoo. Ei noilla Pekkatytön oikeinkirjoitustaidoilla ole mitään saumaa Sanomatalon työpaikoille. Hänen viiden rivin jutussaan (6) vilisi virheitä aivan liian paljon. Säälittävää.”

Valitan, että en osannut pukea sanomaani ymmärrettävämpään muotoon.
29. Artsi23.12.2022 klo 21:46
Tiedustelen uudemman kerran onko tietoa onko huomisessa hesarissa jouluristikkoa?
30. Tulkitsija23.12.2022 klo 22:34
Kuten Artsi (15), viimeiseksi minäkin ihmettelin Z9 vihjekuvaa. Ajattelin myös tyhjien pakkausten kasaa, jos
laittaisi eri loppukirjaimen ja siihen tulisikin jakoavaimesta jokin muu sana, mutta ei kai. Joten kannatan
nautintoainetta.
31. Pekkatyttö23.12.2022 klo 22:39
Onko parempaa trumppilaista luettavaa kuin JiiKoo, Maikku ja Jondalar?
Koittakaa vaikka, en sano mitä?
32. Rampe23.12.2022 klo 22:46
Joulun odotus alkaa Pekkatytön kalsarikännin ensimmäisellä epistolalla ja sitä jatkuu aattoaamuun asti.
Trumppilaisten lisäksi joukosta paljastuu putinisteja, lavronilaisia ja shoigulaisia, Aulis lienee näitä kaikkia.
33. Ylläpito23.12.2022 klo 22:48
Elkää ruokkiko sitä!
34. Artsi23.12.2022 klo 23:29
30. Tulkitsija. Minäkin pohdin samaa. Itse asiassa huomasin, että jakoavaimesta saa myös toisenlaisen toimivan ratkaisun, kun muuttaa piilokirjainta sekä viimeistä kirjainta. Näin jakoavaimesta tulevan ratkaisun merkitys muuttuu ja Z9 saa ratkaisun joka kuvaa pakkaamiseen käytettyä tuotetta, mutta tämän myötä Z9:n ratkaisu ei mielestäni kuvaa niin hyvin vihjekuvaa kuin ratkaisuksi saatu nautintoaine.
35. Artsi23.12.2022 klo 23:47
30. Tulkitsija. 34. Artsi. Katselin Z9 vihjekuvaa suurennuslasin avulla ja tulin siihen tulokseen, että kyseessä ei taida olla nautintoaine vaan jälkimmäinen oivallus.
36. Jiikoo24.12.2022 klo 00:12
Miksi täällä puhutaan jakoavaimesta (U13–14)? Näen ihan kiintosellaisen, ilman jakoavaimelle ominaista säädettävyyttä. Asentajat kentällä eivät jakoavainta isommin arvosta, puhuvat ”mutterisorvista” sen ollessa kyseessä.
37. Artsi24.12.2022 klo 00:18
36. Jiikoo. Olet oikeassa, että kyseessä on kiintoavain, mutta ratkaisun kannalta sillä ei ole merkitystä kutsuuko sitä jako- vai kiintoavaimeksi. Huomasin itsekin, että kyseessä on kiintoavain.
38. Tulkitsija24.12.2022 klo 07:03
Totean vielä sen verran järkiintyneeni, että kyllähän se Z9 esittää pakkausmateriaalia ja kiintoavaimeen pitää
suhtautua yleissanalla, niin hyvin menee.
Iso jouluristikko tuli iloksemme, oivallista.
39. Heppu24.12.2022 klo 09:46
Ehdin jo laittaa tämän hitaasti pyhinä täytettäväksi, mutta kun tänään olikin aukeaman verran joulunautintoa, piti kiireesti ratkoa alta pois. Mukava ristikko.
40. Moosea24.12.2022 klo 11:44
Mihin viittaa kuva S1 ? Piiloja ei ole. Silti ratkaisu "tökkii".
41. Tulkitsija24.12.2022 klo 12:00
Käännä lehti!
42. POH24.12.2022 klo 12:54
Onko HS 24.12 todella ristikko? Jos on niin pitää äkkiä lähteä kimppatilaajan luokse sitä hakemaan. Pikaista vastausta toivoen ennenkuin lehti jää lukkojen taa.
43. Heppu24.12.2022 klo 12:59
POH. Ainakin meille tulleessa oli aukeaman ristikko.
44. POH24.12.2022 klo 13:26
Lainaus: 43. Heppu 24.12.2022 klo 12:59
POH. Ainakin meille tulleessa oli aukeaman ristikko.
Kiitos Heppu.
Ristikko on jo teippausvaiheessa.
45. Mooses25.12.2022 klo 20:00
Niinpä tietysti. Ei ollut ensimmäinen kerta kun menin halpaan. Kiitos tulkitsija.
46. Vahvanäppi27.12.2022 klo 07:16
En ymmärrä mitä on kuvassa z15
47. Jondalar27.12.2022 klo 11:15
Toinen katsoo mietteissänsä upouutta konesahaa, toinen virkkaa, silla tehdään jonkin verran rahaa.
48. Matkamies27.12.2022 klo 12:34
En varmaankaan ryhdy kuluttamaan palstatilaa jatkuvasti. Nyt kuitenkin tuli ' tenkka poo' eteen vihjeessä SENIOREILLE (I 11). Yhdistäisin sen mielelläni ikäihmisille tarpeellisiin ' nokosiin ' vaan ei oikein tunnu käyvän, koska silloin tuo epämääräinen päätön, jonkintapainen olotila kuin myöskään papereitten yhdistämiseen tarvittava tärkeä tarvike eivät tunnu järkeviltä sanoilta. Harmaa 16 on huono kuvavihje. Kuvan adjektiivia käytettänee henkilön ominaisuutta kuvatessa, ei luontoon liittyvissä kuvauksissa. Tarkennan vielä tuota senioreille- vihjettä. Mikäli arvoisa Lehto edellyttää ratkaisusanaksi samaa sanaa kuin minä, niin mainitsen tuon sanan esiintyvän ainoastaan yksikkömuotoisena. Harmaat vihjeet, tuota yhtä adjektiivia huomioimatta olivat sangen sopivia ja kuvaavia. Kuulemisiin!
49. Eikka27.12.2022 klo 13:32
Matkamies (48.) Tuon ratkaisusanan osalta on aiemminkin käyty keskustelua monikkomuodosta, mutta tässä kohta se on turhaa. Ratkaisusana ei tällä kertaa nimittäin liity ihmisen konkreettiseen toimintaan, vaan ennemminkin sen tukemiseen.

Harmaan 16:n adjektiivia en ainakaan ensisijaisesti käyttäisi henkilön ominaisuuksien kuvauksessa. Tässä olevaan kuvaan se sopii mielestäni täydellisesti.
50. Pike27.12.2022 klo 16:33
Eikös tuo SENIOREILLE ole monikko?
51. Jondalar27.12.2022 klo 17:53
Kyllä on. Samaan tapaan kuin housut tai hohtimet.
52. Eikka27.12.2022 klo 17:58
Lainaus: 50. Pike 27.12.2022 klo 16:33
Eikös tuo SENIOREILLE ole monikko?

On toki, jos tarkoitat tuota vihjesanaa, mutta tässä tapauksessa sillä ei ole vaikutusta ratkaisusanaan, jossa on monikon tunnus. Näin myös siinä tapauksessa, että vihje olisi yksikössä.
53. Jondalar27.12.2022 klo 18:22
Nykäsen mukaan yksikössä po. sanassa ei ole monikon päätettä. Uskoin niin olevan, sellaisena sen vanhemmilta ihmisiltä kuulin. Pike ja Eikka ovat oikeassa.
54. Eikka27.12.2022 klo 18:43
Lainaus: 53. Jondalar 27.12.2022 klo 18:22
Nykäsen mukaan yksikössä po. sanassa ei ole monikon päätettä. Uskoin niin olevan, sellaisena sen vanhemmilta ihmisiltä kuulin. Pike ja Eikka ovat oikeassa.

Tässä tapauksessa oikeaa kirjoitusasua on turha hakea Nykäsestä, koska oikea osoite on yritystietojärjestelmä.
55. Matkamies27.12.2022 klo 20:40
Hyvät ystävät! Voi, voi! Joulukynttilävalossa, kinkkuvoileipä kädessä, katsahdin Lawleyn väärin. Sen kun huomasin, ko. sanaseutu muuttui. Enää ongelman aiheutti SENIOREILLE-vihjeen 4. kirjain, jonka tulisi kaiketi olla O. Tällaisena olen ko. sanan kuullut ja kirjoitettuna nähnyt. Väittely yksiköstä tai monikosta jääköön. Liitin-vihjeeseen en osaa tarjota kuin yhtä sanaa, jonk 4. kirjain on A. Tällöin ' nokos-vihje ' ei kuvaa vihjettä oikein. Oikeamuotoisuuden puolesta! Kuulemisiin!
56. Jiikoo27.12.2022 klo 21:12
Lainaus: 55. Matkamies 27.12.2022 klo 20:40
”Liitin-vihjeeseen en osaa tarjota kuin yhtä sanaa, jonk 4. kirjain on A. Tällöin ' nokos-vihje ' ei kuvaa vihjettä oikein. Oikeamuotoisuuden puolesta! Kuulemisiin!”

Minäkin vierastin vahvasti liitin-vihjeeseen puskevaa sanaa, jonka 4. kirjain EI OLLUT A. Ratkojat-sivustosta löytämäni selityksen mukaan kyseessä on validi synonyymi, joskin harvinainen:

”Nykysuomen sanakirjan mukaan harvinainen synonyymi sanoille "xxxxxxxxxx" ja "xxxxxx”.

Niinpä väänsin ristikkooni tuollaisen sanan, hampaitani kiristellen.
57. Pike28.12.2022 klo 07:24
4. kirjain ei todellakaan ole A. Yrittäkää nyt jo vihdoin ymmärtää tätä suomen kieltä!
58. Matkamies28.12.2022 klo 10:36
Ratkojissa on tuo klemmari o:lla. Selvä pyy!
59. Eikka28.12.2022 klo 18:32
Lainaus: 58. Matkamies 28.12.2022 klo 10:36
Ratkojissa on tuo klemmari o:lla. Selvä pyy!

Läppänä varmaan heitit tuon aksiomaattisen, kaikkien lähteiden äidin, eikö niin?
60. EMH29.12.2022 klo 16:11
L26: nestettä valuu, mutta mitä nestettä valuu? Minulla taitaa olla pystysuorissa virheitä, kun en ymmärrä.
61. Jiikoo29.12.2022 klo 16:28
EMH, neste lienee divetymonoksidia eli yleisempää ei taida ainakaan täältä Telluksen tallaajien näköpiiristä juuri löytyäkään. Tässä taitaa astia tulla mukaan jonkinlaisena määreentapaisena.
62. Jiikoo29.12.2022 klo 16:34
EMH, tulkoon noista risteävistä vielä mainituksi, että kuvan L21 kohteesta tuli minulle ratkaisusana mallia nevöhööd. Ehkä oli aikakin saada sanavaraston hyllylle uutta tavaraa, jos sitä ikinä sinne enää mahtuu. Sopii vain toivoa, että sieltä vääjäämättä hylkyyn tippuvat sanat ovat epäkuranttia tavaraa.
63. Jiikoo29.12.2022 klo 16:53
Lainaus: 62. Jiikoo 29.12.2022 klo 16:34
”EMH, tulkoon noista risteävistä vielä mainituksi, että kuvan L21 kohteesta tuli minulle ratkaisusana mallia nevöhööd. Ehkä oli aikakin saada sanavaraston hyllylle uutta tavaraa, jos sitä ikinä sinne enää mahtuu. Sopii vain toivoa, että sieltä vääjäämättä hylkyyn tippuvat sanat ovat epäkuranttia tavaraa.”

Pitipä perehdyttää itsensä tähän sanaan vähän paremmin! Ratkoessani luulin, että muodostunut ratkaisusana on jonkinlainen yleissana, joka tarkoittaa tietynmallista pakkausta tietyille lääkeaineille (silmätipat tms.). Nyt kävi ilmi, että kyseessä on tuotenimi eikä tässä puhuta millilitroista tai niiden osista vaan tuhansista litroista! Materiaalikin vaikuttaa olevan aseptisen muovin asemesta betonia ja sisältö käytössä ollessa kaikkea muuta kuin aseptista tavaraa. Vihjekuvan pienuus ja sumeus pääsi naruttamaan minut pahan kerran. Ratkaisusana säilyi sentään sellaisenaan.
64. TJV29.12.2022 klo 23:16
Jiikoo 63.
Höh. Sama täällä, en olisi arvannut tuotenimeksi.
65. Tirlittan3.1.2023 klo 09:15
Kuka tämä pipopää lienee, siis V-W13?
66. lapatossu3.1.2023 klo 09:41
Tirlittan, hän on suomalainen näyttelijä, tehnyt merkittävimmät roolinsa viime vuosisadan puolella
67. Tirlittan3.1.2023 klo 10:25
Kiitos; niinpä tietenkin!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *