KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3030

9865. HS 3030

Uusi2.11.2018 klo 07:40
Ristikossa paljon mukavia vihjeitä, mutta myös paljon haileita kuvia, joista ei saa mitään selvää. Täytyisi ensin keksiä sanat ja sitten kuvitella ne kuvaan. Harmaat olikin ne helpoimmat. Jäänpä odottelemaan .
2. Jiikoo2.11.2018 klo 10:29
Sama vika: kuvien painojälki on ainakin minun lehdessäni paikoittain luokattoman haileaa! Yksistään tätä en voi kuitenkaan syyttää siitä, että minulla puuttuu kirjain vielä kymmenestä ruudusta (harmaiden yläpuolella keskellä, vihjeestä Joseph tulevan ratkaisusanan ympäristössä). Aika monta palkitsevaakin vihjettä, mutta myös ontuvan makuisia ja loppuun kaluttuja. Vau ja blääh – on siis syytä sekä ruusuihin että risuihin, jo totuttuun tapaan.
3. Jiikoo2.11.2018 klo 10:51
Nyt puuttuu enää lakikokoelman piilokirjain, vaihtoehdoille en löydä vahvistusta. Jotain voi risteävissä olla väärinkin, esimerkiksi ylhäällä keskellä olen näkevinäni tikkaiden alapään, mutta viereisestä kuvasta vasemmalla en erota yhtikäs mitään, joten siitä tuleva ratkaisusana on täysin risteävien ja arvailun varassa.
4. Jukkis2.11.2018 klo 11:13
Mainittu tikkaista vasemmalle oleva kuva selventely-yrityksen jälkeen:
https://aijaa.com/vcXNcb
5. HT2.11.2018 klo 11:50
Minulle tuo kuva selvisi digiversiosta, mutta pikku läntti vasemmalla alanurkassa SUU KIINNI! -vihjeen alapuolella ei silläkään tavalla. Laatija ei liene älynnyt, että siihen olisi mahtunut reilusti isompikin kuva.
6. Uusi2.11.2018 klo 13:40
Lakikokoelman seutu on epäselvää, eikä ole löytynyt varmistusta ratkaisulleni
7. Rampe2.11.2018 klo 13:44
Kyllä minä jätän tämän suttukuvien ihmettelyn! Tällaista "visaisuutta" en ristikkoihin kaipaa.
8. Pipsa2.11.2018 klo 14:24
Käsittämätön tuotos Aulikselta: haaleita kuvia, yktiöpientä tekstiä, kökkö ristikko, jonka jätän kesken. Ensimmäinen vuosikausiin, jonka hylkään keskentekoisena.
9. Potter2.11.2018 klo 15:04
Olipas hakemista, että tuon keskiosan sai kokoon. Nyt näyttäisi olevan kaikki koossa. Kyllä noissa muutamissa kuvissa tästä digiversiosta on hyötyä, kun heikonkin kuvan saa jollakin tavalla selville suurentelemalla.

Kiitosta vaan, hyvät harmaat ainakin!
10. Ultsi2.11.2018 klo 15:25
Kuvista en saa minäkään mitään selvää.puoliltapäivin aloitin vaan eipä ole valmista vielä täälläkään.
11. Owlie2.11.2018 klo 15:46
Enemmän mietittävää kuin netistä haettavaa. Haaleita kuvia lukuun ottamatta ihan kiva ristikko.
12. Elva2.11.2018 klo 16:46
Ristikko minun makuuni, eikä suttukuvatkaan pahemmin häirinneet. Ainoa probleema on ylävasemmalla ruutu jossa tuttu vaakuna sekä ”suuri”. En ymmärrä ruudusta vaakaan enkä pystyyn lähtevien sanojen yhteyttä vihjeisiin. Mielestäni kaikkien risteävien sanojen pitäisi olla oikein. Onko kellään näkemystä tähän?
13. pelaaja2.11.2018 klo 16:51
Elva, näkyyköhän lehdessäsi, että SUURI-vihjeessä nuoli osoittaa R-kirjaimeen.
14. Masa I2.11.2018 klo 16:56
Morjens !
Oikea yläkulma vielä tökkii. Samaa mieltä haileista kuvista. Googlattavaakin riitti.
15. Elva2.11.2018 klo 17:22
pelaaja
Kiitos neuvosta. Vaikka on paperinen versio, olin huomioinut nuolen. Mutta kun ei leikkaa. Palaan asiaan joskus myöhemmin, etten veisi keksimisen iloa mahdollisilta muilta. Entä vaakuna, onko siihen järkevää selitystä? En kaipaa yksityiskohtaista vihjettä.
16. Jondalar2.11.2018 klo 17:47
Minusta siinä vaakunan edessä pitäisi olla EL, eikä OL. Keskiosassa on haastetta, hyvä niin. Kyllä se selvisi.
17. Rampe2.11.2018 klo 18:11
EL ja OL ovat joskus synonyymejä, Auliksen ristikoissa useinkin.
Ei tämä hullumpi ristikko ole, mutta ei pitäisi laittaa pieniä valokuvia vihjekuviksi. Mustavalkoisessa paperilehdessä haalistuvat tunnistamattomiksi.
Ratkojista sain viimein vastauksen LAKIKOKOELMAan ja sitä kautta alkoivat suttukuvatkin valkenemaan, mm. merirosvorahaa muistuttava klöntti..
Vasen ylänurkka on hyvää laadintaa, mutta ylälaidan tunnistamattomat kuvat pilaavat sen(kin).
18. Uusi2.11.2018 klo 18:31
Tuon lakikokoelman jälkeen täälläkin valmista
19. Pekkatyttö2.11.2018 klo 18:52
Kyllä tämä laatija joutaa eläkkeelle tekemän pajukoreja sekä patalappuja
20. tuffa Porist2.11.2018 klo 18:58
Kyl tämmöst o kenkkumaine ratkoo! Osast vihjeit ei saa mittää selvää. N. 80 prossaa kunnos.
21. Elva2.11.2018 klo 19:56
En ymmärrä tätä suunnatonta itkua ja hammastenkiristystä epäselvistä kuvista. Ei löydy ainoatakaan kuvaa joka estäisi tämän ristikon ratkaisemisen. Päinvastoin, ratkomisen etenemisellä kuvatkin rupeavat selkiintymään. Ehkä innostukseni osaksi johtuu siitä, että olen suht uusi ratkoja, joka ihastelee Lehdon monipuolisia ja välillä hyvinkin kimurantteja vihjeitä. Mielestäni Hesarin ristikko on täysin omassa luokassaan.
22. ristikkorabbe2.11.2018 klo 20:14
Kyllä täytyy yhtyä niihin mielipiteisiin, jotka moittivat harmaita kuvia, joista ei saa mitään selvää.
Kyllä ristikon vaikeus pitää saada aikaan muulla tavoilla kuin vaalentamalla kuvat näkymättömiksi.
Lisäksi lukulasit eivät vaakunoissakaan tahdo aina riittää, vaan tarvitaan välistä suurennuslasia.
Koskahan alkaa mikroskooppia tarvitsemaan.
Ei ole järkeä selvittää vasta lopuksi, mitä kuva esitti, vaikkei sitä näekkään.
23. Mattus2.11.2018 klo 20:48
Melkein maalissa. Vain vasemmalla, pääkuvan yläpuolella sijaitsevaa lippua en pysty tarkistamaan mistään. Ja tietysti se vaikuttaa U- vihjeen sanaankin.
24. make2.11.2018 klo 21:02
Mattus, lippu intialaisen maakunnan, jonka nimi takaperin on fysiikan suure.
25. Mattus2.11.2018 klo 21:23
Kiitos make
26. Mattus2.11.2018 klo 21:29
Intiaan päädyin mutta en vieläkään löydä ko. maakunnasta kuvan lippua.....
27. make2.11.2018 klo 21:38
Hakukoneeseen sana ja "flag". Pitäisi näkyä värillisenä. Tämä oli jokin aika sitten Lehdon ristikossa.
28. Pipsa2.11.2018 klo 22:21
Elva
Minut estää ratkomasta loppujakin tästä ristikosta vasemman yläkulman täysin tunnistamattomat vihjekuvat. Niissä on vain harmahtavaa häivää. Samoin se logo , 8 kirjainta vaakaan hevosen alimman alapuolella. Jätskitöttö js avoin kirjakin selviäisivät, js saisin jotakin järkeä vasemman yläkulman äärimmäisiin haaleanharmaisiin vihjeisiin.
29. Mattus2.11.2018 klo 22:45
Aivan, nyt löytyi. Kiitos
30. Rampe3.11.2018 klo 06:04
Pipsa,
vasemmassa yläkulmassa piti olla Ilmari Tapiovaaran suunnittelema tuoli ja kaksi toisilleen huutavaa ihmistä.
31. Pike3.11.2018 klo 08:12
Kuvat ihan selkeitä, kun vähän vaivautuu miettimään. Eiväthän niissä kaikki kirjaimet ole piilokirjaimia.
32. Attica3.11.2018 klo 09:56
HT (5):
Siinä alavasemmallahan ON reilusti isompi kuva! Vapaata tilaa kannattaa tarkkailla huolellisesti myös alarivistä...
33. Elva3.11.2018 klo 09:57
Pipsa, selvisikö ongelmat? Viides rivi ylhäältä, vasemmassa laidassa oleva logon ratkaisuksi sain yritysrypästä tarkoittavan sanan. En kuitenkaan ole löytänyt ko logoa mistään. Osaako kukaan neuvoa?
34. Attica3.11.2018 klo 10:18
Tämä taas näitä ristikoita jotka pistävät puhkumaan kiukusta. Menee masokismin puolelle, jos nauttii siitä että vihjekuvasta mitään selvää saadakseen pitää ensin keksiä ratkaisusana. Joskus toki satunnaisen vihjeen kanssa näin käy, mutta kun tässä ristikossa sellaisia kuvia oli puolen tusinaa. Samoin se, että ratkojiin vaikutti nyt ilmestyneen poikkeuksellisen monta tämän ristikon sanaa - epämääräisiä ihmisten ja paikkojen nimiä, yhtyeitä ym., kertoo karua kieltään ristikon laadusta.

Ja "synonyymit" OL ja EL... Kohta joutuu varmaan ratkomaan ensin yhden osavihjeen saadakseen osavihjeen, jonka ratkomalla saa varsinaisen vihjesanan. Vähän samaa osastoa oli tuo ISKE-.

Olen pitkään ollut samalla mielellä Elvan kanssa - ihastellut Hesarin ristikoiden haasteellisia mutta mielekkäitä vihjeitä. Mutta nyt on menty jonkin aikaa selvää alamäkeä. Saa nähdä kauanko näitä jaksaa.
35. Attica3.11.2018 klo 10:19
Elva (33):
Se rypäs on tämän ristikon taustoja varsin lähellä.
36. Elva3.11.2018 klo 10:44
Attica, kiitos. Tulipahan taas tosi hölmö olo.
37. HT3.11.2018 klo 11:12
Lainaus: 32. Attica 3.11.2018 klo 09:56
HT (5):Siinä alavasemmallahan ON reilusti isompi kuva! Vapaata tilaa kannattaa tarkkailla huolellisesti myös alarivistä...

Totta turiset, vika oli hoksottimissani.
38. Attica3.11.2018 klo 11:13
Eipä tuo nyt niin hölmöä ollut. Minä taas katselin että siinä ryppään logon yläpuolella oli mm. ruoanlaitossa tarvittava vaatekappale.
39. reyo3.11.2018 klo 13:57
Kiitos vihjeistä, mutta toi "ilmaston muutoksen loppu" eka kirjain tai sitten minulla on viimeinen rivi oikealla väärin
40. Kaj3.11.2018 klo 14:27
Herrahenkilö, oikea yläkulma, käsi päälaella, kuka lienee?
41. Elva3.11.2018 klo 14:34
reyo, kannattaa keskittyä alariviin, koska jos sanan ratkaisu on oikea, sen myös tietää oikeaksi.
Kaj, tunnistamisesta ei ole kyse.
42. reyo3.11.2018 klo 14:38
Lainaus: 40. Kaj

En tiedä, mutta vihje liittynee siihen eleeseen
43. tuffa Porist3.11.2018 klo 16:42
Klaaraantu se vihdo ja viime! Kuvistaki sai jollai taval selvää, ko sai ensi niihi oikee vastaukse, ei kai se tätä tiät kuulus men, mut olkoo ny sit!
44. reyo3.11.2018 klo 21:48
Lainaus: 41. Elva 3.11.2018 klo 14:34
reyo, kannattaa keskittyä alariviin, koska jos sanan ratkaisu on oikea, sen myös tietää oikeaksi.

Nyt vasta se meni jakeluun. Kiitos sinulle. Taitas olla nyt kokonaan täytetty
45. Virkku4.11.2018 klo 06:41
Tämänkertaisen ristikon koin takkuilevaksi. Varsinkin vasen yläkulma teetti töitä. Kuviedn laatu täällä on jo morkattu moneen otteeseen. Samaa mieltä, vaikeutti ratkontaa. Työvoitto kuitenkin, Valmiiksi oli pakko saada.
46. Leenanneli4.11.2018 klo 17:50
Olipa vas ylänurkka hankala, mutta tehty. Ongelma on kuva ylhäällä Seuras sanan vasemmalla puolella. En näe mitä kuva esittää ja vastaussanasta puuttuu vain piilokirjaimet. Toinen piilokirjainpuutos on noin keskellä oleva työkalu vaakaan.
47. Jondalar4.11.2018 klo 20:50
Omenaa kuvassa halkaistaan. Onko kyseessä sama työkalu ristissä pystyyn ja vaakaan? Yhteinen piilokirjain antaa sopivat sanat. Mallaa siihen eri kirjaimia niin löydät sopivan.
48. anu urtis5.11.2018 klo 19:45
9. rivi ylhäältä melk. keskel jonkun tod.näk.naisen kasvot.pienen vihjeen paikka?
49. Rampe5.11.2018 klo 20:05
70-luvun missejä.
50. anu urtis5.11.2018 klo 20:21
kiitos rampe.reiska ei tienny.elää muuten vielä. t.naukkis
51. EMH5.11.2018 klo 20:41
Vasemman alanurkan perhekuva, Kotikatsomoa siinä haetaan? Olisiko vinkkejä?
52. Elva5.11.2018 klo 21:03
EMH, liittyy elämiseen ympäristössään
53. Säde6.11.2018 klo 14:23
Ylin vasemman kulman avoin kirja tuottaa päänsärkyä ja yhdyn kyllä siihen, että haaleat kuvat ovat todella epäselviä.
54. Juho6.11.2018 klo 15:24
Säde, avointa kirjaa voisi lukea, mutta sitaatit ja yläreunasta vajaa kirja ovat vihjeen ydintä.
55. Säde6.11.2018 klo 16:23
Juho. Suurkiitos.Syntyi oivallus
56. PIENI HARMI7.11.2018 klo 10:03
Joka puolella vaahdotaan senioiren siirtymisestä digiaikaan. Kannattaisi tämän palstankin käyttäjien harkita sitä. Kuvat näkyy. Ei voi syyttää kuvien harmautta, kun ei itse hoksaa.
57. iso S7.11.2018 klo 12:02
Minäkin olen seniili ori. Olen harkinnut ja siirtynyt. Ongelmana on se, että koko ristikko ei mahdu kerralla läppärin näytölle. Kuvaa joutuu siirtelemään, jolloin pitää kirjoittaa jo ratkaistujen sanojen päälle. Kokonaisuuden hahmottaminen muodostuu vaikeaksi. Jos lähettäisin ratkaisuja, moisesta sillisalaatista otetulla kuvakaappauksella tuskin heruisi palkintoa.

No niin, oikeasti olen kyllä keksinyt että digilehdessä olevan näköisristikon voi printata. Tulos on valitettavasti näytössä näkyvää kuvaa hailakampi. Ei tunnu kovin mielekkäältä istua ratkomassa paperilla olevaa ristikkoa koneen ääressä, joten esimerkiksi tämän ristikon vasen ylänurkka piti kasata vaakasanojen avulla ja arvaillen. Ihan nurkassa oleva kuva häämötti sen verran että tunnistin sen moneen kertaan nähdyksi. Ilman aiempaa kokemusta en olisi hahmottanut. Tuolin oikealla puolella olevat hahmot olivat pelkkää usvaa. Pipon ja ositain näkyvän a:n oikeaal puolella olevasta möykystä luulin hahmottavani pesässään hautovan emolinnun, mutta ratkaisusanassa oli yksi kirjain enemmän, siis ei. Piti päästä tulokseen poikiitaisten avulla ja ihmetellä, mitä kuvassa oikeasti on. Suht lähellä vasenta alakulmaa luulin näkeväni erikoisen kameran ja sain siihen hoopon sanan, mutta mitäpä tuosta, en minä kaikkia kameroiden nimiä tiedä. Näköislehdestä katsottuna kaikki nämä kuvat ovat riittävän hyvin hahmotettavissa. Ei se ollutkaan kamera, joten rivikään ei ole rati ja vauvassakin on virhe. Lievästi huvittava ratkaisusana siitä vauvasta tulee!

Oikeassa alanurkassa oleva kuva ei minulle kirkastunut näytöltäkään katsoen. Elämä on. Julmaa.
58. PIENI HARMI7.11.2018 klo 17:08
Iso S
Minulle tulee digilehden lisäksi HS-viikko, jossa on ristikko. Ratkon siihen lehteen ja digiversio on auki tabletilla, jossa voin suurennella kuvia. Siinä alakulmassahan on valaisin, joka näkyy osittain ja verbistä jää alku pois. Onko sinun "kamera"ksi luulemasi vaakaan vai pystyyn?
59. pelaaja7.11.2018 klo 17:13
Minäkin olen seniili. Olen myös jo aikoja sitten siirtynyt sinne, minne viestittäjä nro 56 kehottaa menemään. Ongelmani on nyt kuitenkin se, etten saata käsittää, miten seniili nro 57 kirjoittaa ratkaisuaan läppärin näytölle, siirtelee kuvaa ja kirjoittaa taas, johonkin kohtaan. Olisi huikeaa nähdä se!
Itselleni on ihan luontevaa ratkoskella tulostetulle paperille mukavalla ja vielä nätilläkin pöydälläni pitäen samalla läppärissä ristikon näkösällä. Näin voin sitten useitten tarpeitten tullen suurennella tai vaikka tarkennusmielessä pienennellä himmeitä suttuja. Joskus se auttaa, joskus ei. En kuitenkaan laita hoksaamattomuuden piikkiin sitä. että kaikista sutuista ei saa aina selvää millään konstilla. Joskus kuvat toki mystisesti alkavat näyttää jotain sinne päin, kun ratkaisun on ensin risteävien avulla keksinyt tai pitänyt jotenkin mahdollisena. Mutta näin tehdessäni läppärin näyttö pysyy puhtaana ja paperiversiokin on luettavissa.
60. Leenanneli7.11.2018 klo 17:35
Jondalar, niinpä onkin omena. Hahhaa. Näin siinä kaksinkerroin olevan ison kalan. Niin ne silmät heittää. Mutta kun tietää mitä kuva esittää, niin sitten on selvä.
61. Make7.11.2018 klo 18:07
Pöytäkoneen 24":n näyttö mahdollistaa jo melko hyvin ruutujaon Windows 10:ssä. Voit esim. vasemmalle puolelle viedä ristikon digiversion. Oikealla puolella voi esim. hakukoneelta etsiä kuvahausta vihjeeseen sopivia kuvia tai syynätä ratkojia. Etu on, että vasen ei riipu oikeasta mikä vähentää hiiriklikkailuja. Ratkaisut voi kirjoittaa tulostettuun paperiversioon. On olemassa joitain ohjelmia, jolla ruutua voi pilkota vieläkin enemmän, kolmeen tai neljään osaan. Siinä tapauksessa vähintään 27" tuuman ruutu on paikallaan.
62. Keltanokka8.11.2018 klo 17:21
Hankalahko ristikko. Kasari näytti puhelimelta, ex-valuutta piirrosoliolta ja putken pätkä ties miltä kummalta, kun vain tummat osat erottuivat.
Saisinko vielä vinkkejä kapistukseen 7. rivillä alhaalta lukien ja sen oikealta puolelta löytyvään vaaleanharmaita-vihjeeseen? Kun en tuota traktoriakaan tunnista.
63. kapa8.11.2018 klo 17:27
Keltanokka, mikäs se siinä traktorin edessä onkaan...
64. Keltanokka8.11.2018 klo 17:59
Erinomaisen hyvä kysymys. Täyttyi, tattis!
65. Arialisa12.11.2018 klo 19:45
Yhdeksäs rivi alhaalta, siinä vasara vaaka-asennossa, saan siihen tasara-sanan, ei kuulosta oikealta, mitä voin korjata? Ylhäällä oikealla uivat evät, mitä kaloja ja kainalosauvojen tukema henkilö ja suuryritys, löytyykö se ratkojista? Saisinko apua, ei liian monimutkaisia, putkiaivo kun ole, kiitos!
66. Arialisa12.11.2018 klo 22:36
Okei, ratkoin itse kaikki muut edellä kysymistäni, paitsi sen vaaka-asennon vasaran, onko tasora, vai...mikä on sen kuvan idea?
67. Elva12.11.2018 klo 23:21
Ongelmaasi on jo käsitelty aiemmissa kommenteissa. Kannattaa etsiä sieltä.
68. Arialisa13.11.2018 klo 15:37
Siis tasara, onko oikein? piilokirjaimet pitäis muka olla aat.
69. Aksu13.11.2018 klo 15:52
Arialisa, mietipä risteävät sanat uudelleen? Vai onko kirjoitusvirheitä?
70. Elva13.11.2018 klo 15:56
Arialisa, luepa 47. vihje tarkasti. Siinä on ratkaisu tarjottimella.
71. EJlo13.11.2018 klo 19:29
Arialiisa; Oletko asioinut joskus siirtomaatasorakaupoissa ?
72. Pinkki13.11.2018 klo 20:09
Rohkenen kysyä, onko suuryritys oikealla ylhäällä suomalainen yritys? Ja kaloihin? kaipaan hiukan apua.
73. Elva13.11.2018 klo 23:16
Pinkki, yritys ei ole suomalainen, on kuitenkin pohjoismaalainen. Kalojen ratkaisu on hyvinkin yksinkertainen.
74. Pinkki14.11.2018 klo 08:23
Kiitos elva, kalaongelma selvis, mutta yritys jäi vielä epäselväksi. Amerikkalainen firma kyllä löytyy, muttei pohjoismaalaista.
75. Pinkki14.11.2018 klo 08:31
Elva, nyt se selvis. Eli yrityksiä löytyy sekä Amerikasta että Pohjoismaista, jotka sopivat tuohon.
76. mummo 80v.16.11.2018 klo 10:48
Oikeanpuoleisten harmaiden yläpuolella joku kantaa jotain josta ei ota selvää" seppäkään"
77. ep16.11.2018 klo 11:46
Keskellä ylhäällä "tikapuun" vasemmalla puolella mitä siinä leikataan?
78. isoäiti16.11.2018 klo 12:34
Mummo 80 v! Jos ymmärsin, mitä kuvaa ihmettelet, ei sillä ole väliä, mitä kannetaan. Olet melkein ratkaissut sanan!
ep! Minun ratkaisuni mukaan lähinnä on kyse sijainnista, mistä leikattavat ovat, ei niinkään siitä, että leipää leikataan.
79. mummo 80v.16.11.2018 klo 14:38
Kiitos isoäiti avusta ja ennen kaikkea siitä että olit vielä kulolla.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *