KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3028

9844. HS 3028

Uusi19.10.2018 klo 09:34
Tässä ristikossa keksinkin aika alussa nuo harmaat. Muutenkin ihan mukavaa ratkottavaa ,ei liian helppo. Vasemmalla alhaalla kädessä olevasta sätkän näköisestä en saa selvää, joten piilokirjain puuttuu
2. Rampe19.10.2018 klo 09:55
Pidin ristikosta, koska googlettaa tarvitsi vain vähän.
Dumellin oikealla puolella olevasta sormikuvasta sain sanan mitä en kuvassa kyllä näe.
3. Jiikoo19.10.2018 klo 12:06
Rampen mainitsemasta ”sormikuvasta” en saa järkevää sanaa millään piilokirjaimella (enkä hahmota tuosta suttukuvasta yhtikäs mitään). Ylärivin vihjeen MEHUTAHRAA oikealla puolella olevasta arsenaalista en saa ratkaisusanaa, joka sopisi yhteen vihjeestä PIPLIAA tulevien vaihtoehtojen kanssa. Oikeanpuoleisissa harmaissa vielä muutama ruutu tyhjää. Muilta osin taputeltu ja ymmärrettävissä, jotain saattaa toki olla väärinkin.

Melkoisesti kaukaa haettuja tuntemattomuuksia ja teennäisyyksiä sekä vanhojen vitsien toistoa, totuttuun tapaan. Toisaalta näistä löytyy aina kivasti oivaltamisen iloakin. Antaisin jälleen sekakimpun ruusuja ja risuja.
4. Potter19.10.2018 klo 12:07
Ei ollut helppo ollenkaan. Oikean harmaan kanssa sai otella oikein tosissaan. Hyvät sanat siihenkin vaan tuli lopulta.
Tuo PQRS oli ihan omituinen, mutta googlesta löysin kuitenkin siihen liittyvän asian.
5. Jiikoo19.10.2018 klo 12:11
Heti äsken kirjoittamani jälkeen tuli mieleen PIPLIAA-sana, joka sopii hyvin yhteen ylärivillä olevan arsenaalin kanssa! Kadun siis valitustani tuosta kohdasta.
6. Ultsi19.10.2018 klo 12:42
Ihan sutjakasti täyttyi.Rampe ja Jiikoo samaa minäkin ihmettelin ennenkuin ratkesi,Synonyymi löytyy rarkojastakin.
7. Pekkatyttö19.10.2018 klo 13:46
Latimus, kuten viimevuosina yhtä vitsikästä kuin kaimansa jo eläkkeellä oleva ”gerlanderin” lottoarvontojen juonto
8. kaplas19.10.2018 klo 13:47
Potter, katsopa rimpsu vatupassilla!
9. Alvik19.10.2018 klo 15:13
Keskimmäiseen harmaaseen risteävä ensimmäinen pysty ratkaisusana liittyy mielestäni aurinkoon. Miten piiloon menevään ronsuun? Mikähän tässä mättää? Harmaat ovat ihan järkevän tuntuisia, siis tod näk oikein.
Hauskoja aulismaisia sanaleikkejä taas kuten Capone yksin. Alarivillä parikin vastaavanlaista.
10. Potter19.10.2018 klo 15:15
kaplas, joo, tuo vatupassi-selitys onkin hyvä juttu. Minä kyllä olin löytävinäni toisen selityksen, mutta saman sanan olin saanut niinkin.
11. Juho19.10.2018 klo 15:32
Siihen BÄNDI-vihjeeseen sopii kaksikin kotimaista, toisen viimeinen on N toisen D, kädestä ja sen esineestä ei
kuvasta saa mitään selvää, tulisiko vastaukseksi samanlainen väkäpää, kuin on alempana Hangon kartassa. Mitähän muut olette arvanneet?
12. Riino19.10.2018 klo 15:48
Juho,sellaisen minäkin olin hamottavani! Ristikko laskettavissa luokkaan helpot.
13. kaitsu19.10.2018 klo 17:08
Lainaus: 5. Jiikoo 19.10.2018 klo 12:11
Heti äsken kirjoittamani jälkeen tuli mieleen PIPLIAA-sana, joka sopii hyvin yhteen ylärivillä olevan arsenaalin kanssa! Kadun siis valitustani tuosta kohdasta.

14. kaitsu19.10.2018 klo 17:11
Edelliseen lisäys (jäi pois, liian nopea liipasinsormi?). Ko kohta ("arsenaali") meni arvaamalla. Sain yhdyssanan, jonka ensimmäinen sana suomea ja jälkimmäinen latinan lainaa. Mahtaako olla oikea arvaus?
15. Alvik19.10.2018 klo 17:55
No yhtäkkiä hoksasinkin jujun tästä aurinkoon liittyvässä verbistä! Just niitä sanaleikkejä, joista aiemmin mainitsin, enkä silti heti keksinyt. Kiva ristikko.
16. Seitenvitonen19.10.2018 klo 18:09
Taitaa oikealla sama sana esiintyä kahdesti.
17. tuffa Porist19.10.2018 klo 18:30
Aika vaikea, mutta mielenkiintoinen. Muutama hieno väläys (mm. Capone yksin ja pqrs).Tattis taas!
18. Elva19.10.2018 klo 19:33
Minulle jäi yksi aukko: piilokirjain vihjeestä rupeahanka. Sanan loput kirjaimet pitäisi olla oikein. Sanaan näyttäisi tulevan outo toisto. Toinen omituisuus on pqrs. Sain ratkaisuksi nimen, jolle en muuta selitystä keksi kuin huono sanaleikki.
19. Alvik19.10.2018 klo 19:58
Elva: kaplas (8) sen jo sanoi. Mikä on alin kirjain?
Se rupeahanka on purjehustermi.
20. Elva19.10.2018 klo 20:02
Lisäys edelliseen. En ymmärrä Algeriaa-sanan viereisen piirustuksen suhdetta ratkaisusanaani, jonka uskon olevan oikein. Keksin rupeahanka sanaan piilokirjaimen, jolloin sanaan tuli rilleihinkin liittyvä osuus. Olenko täysin hakoteillä?
21. Make19.10.2018 klo 20:08
Melkein tuli valmiiksi: outo herra kuvassa "Saunio"n yläpuolella, eli piilokirjain puuttuu. Muuten kompaan Elvaa (18), rupeahanka ja pqrs. Teetti töitä.
22. Make19.10.2018 klo 20:13
Alvik (19), Selkis, oli vaikea vihje "maakravulle". Kiitos.
23. Elva19.10.2018 klo 20:24
Alvik
Kiitos vihjeistäsi. Ymmärsin, että huono sanaleikki ja outo toisto pitivätkin paikkansa.
24. Masa I20.10.2018 klo 00:01
Morjens !
Kyllä mulle riitti googlattavaa tarpeeksi ja ratkojatkin auttoi, mutta näin se on näiden kanssa ollut ja tulee varmaan olemaan jatkossakin.
25. tain20.10.2018 klo 12:57
Missä on vihje rupeahanka ?
26. Make20.10.2018 klo 13:08
tain
Alvik edellä kertoi, on purjehdustermi. Ratkojistakin löytyy .
27. Leenanneli20.10.2018 klo 13:10
Ylhäällä kaksi pienokaista, siitä tuleva 4-kirjaiminen sana viimeistä kirjainta vailla. Ei tulis mitään järkevää vai liekö osa sanaa kun toisesta lapsesta puuttuu osa? Lisäksi kolme keskimmäistä tummaa vielä hakusessa.
28. Make20.10.2018 klo 13:10
Siis vihje löytyy ROJUKEKOn yläpuolelta.
29. Elva20.10.2018 klo 15:38
Make 21
Outo herra oli erään pohjoisafrikkalaisen maan pitkäaikainen hallitsija 1900-luvun alkupuoliskolla.
Leenanneli 27
Sana on monikko.
30. Make20.10.2018 klo 16:22
Elva 29,
Oudon herran nimi valkeni, kun korjasin liikennemerkistä saatavaa sanaa yhdellä kirjaimella. Tämän herran mielenkiintoisesta elämästä on lyhyt historiikki Wikipediassa, jossa myös kuva. Itse olen elänyt hänen seuraajansa aikaa. Aikakirjoihin on merkitty, ettei hän kalpene otteissaan edeltäjästään. Kiitos vihjeestä.
31. Jiikoo20.10.2018 klo 16:32
Piti korjailla useammastakin kohdasta ja turvautua Ratkojiin tulleisiin uusiin sanoihin (sekä tähän palstaan) ennen kuin sain täyteen ja uskon ratkaisuni myös kelpaavan. Aika väkinäisen makuista, että sama sana todellakin vaikuttaa esiintyvän ratkaisusanana sellaisenaan kahdesti sekä vielä kolmannen kerran yhdyssanan osana – eikä kovin tyylipuhdasta ole sekään, että vihjesana ja ratkaisusana ovat yhdyssanoja, joiden jälkiosat ovat identtiset. Sontivasta fantista (virtahevosta? sarvikuonosta?) tuleva ratkaisusanakin maistuu ties miltä, ei ainakaan luontevasti vihjekuvaan yhdistettävältä.

Tämänkertainen ristikko ei mielestäni todellakaan kuulu laatijansa parhaimmistoon, vaikka siellä täällä on nautittaviakin oivalluksia. Väkinäinen, epätasainen, vasemmalla kädellä tekaistun oloinen luomus!
32. Pekkatyttö20.10.2018 klo 16:48
Paska tekele siis paskojen paska!!!!
33. pelaaja20.10.2018 klo 16:55
Minusta taas tuo Jiikoon "sontiva fantti" on tämän ristikon toiseksi paras juttu. Veikeä pikkuhoksaus. Parashan tietysti on sen köntystelijän lähettyvillä eli vähän alempana oleva kaksikko.
34. HT20.10.2018 klo 18:30
Kuu-vihjeen vastaus ilmestyi eilen Ratkojiin, mutta kyseessä on tähti, ei kuu.
35. Marutzella20.10.2018 klo 18:57
Miksi ei pitkään aikaan anagrammia,nämä harmaat on nähty!!
36. Leenanneli20.10.2018 klo 19:07
Elva, sitten mulla on varmaan eka kirjain väärin siinä lapsista tulevaan sanaan.
37. Leenanneli20.10.2018 klo 19:13
Hah hah, olipa mulla hassu virhe. Mulla oli (jos tän voi sanoa) juoksijoista alas sana treeni.
38. Jondalar20.10.2018 klo 19:33
Yhdyn kyllä mielipiteessäni pelaajaan. Eihän ne pökäleet norsun takana liity mitenkään ratkaisusanaan. Siinä on vain hauska yhteensattuma samaan aikaan, kun eläin paaden taakse löntystää. Minusta tässä ristikossa oli monta oikein mukavaa juttua. Sama sana kahdesti jäi minulta huomaamatta. Täytyy sitä vielä sitä haeskella.
39. Junamies20.10.2018 klo 20:47
Sain ratkaistua.
40. kartsa20.10.2018 klo 21:34
mikä on kuvassa? rojukeko alapuolella?
41. reyo20.10.2018 klo 21:54
Meni koko ilta, mutta onnekseni ratkaisin, kaiketi, sillä kohta alkaa televisiosta komisario Morse
42. Elva20.10.2018 klo 22:21
kartsa
Kuvassa on vaatetta.
43. Attica21.10.2018 klo 10:54
Taas on pikkumussuttamista monessa kohtaa Aulikselle.

Vähän olisi saanut vääntää enemmän vinoon PQRS:n. Tai oikeasti parempi olisi ollut kääntää vihje pystysanaksi. Tämän vihjeen parempi ratkaisusana olisi ollut SOIKEA.

Dumellin vieressä sormissa olevassa esineessä en hyvällä tahdollakaan näe sitä ratkaisusanaa, jota ristisanat tarjoavat. Ei symbolia eikä ampumaesinettä. Eikä siinä kukaan ole äskettäin kai käyttänyt kieltäänkään.

Rimanalitus Aulikselta oli myös RUPEAHANKA-vihjeen osatoisto.

Auliksen kyseenalaisia suosikkeja on myös tuo random-naaman laittaminen vihjeeksi hyvin geneeriselle sanalle kuten vasemmalla ylhäällä Nina Tapion näköisen kuvan kohdalla.

Yksi aulismi ovat myös "synonyymit", jotka eivät sitä oikeasti ole. Mistä vasemman laidan istuskelijassa näkee, että hän on kotona? Vai yritetäänkö siinä viitata vaatteisiin? Vai onko minulla piilokirjain väärin? Tai sitten (tämä ei tainnut olla tässä ristikossa): mistä lähtien ala on tarkoittanut samaa kuin ura?

PIPLIAA ja tietsikkakuva ylhäällä raavittavat vielä myös päätä. Lieneekö jokin ristisana pielessä?

Se piiloon menevä raskas eläin oli tosiaan tämän ristikon hauskoja joskin vaikeita oivalluksia - ratkaisusana ei kyllä kuulu ainakaan minun aktiivisanavarastooni.
44. Make21.10.2018 klo 11:55
Attica,
PIPLIAAn sopii eräs Egyptiin tulleiden Israelin poikien nimistä. Tietsikkakuvaan tulee yhdyssana,joka muodostuu itse laiteesta ja sen pyörittämästä sähköisestä tiedosta.

Lisäisin vielä laatimaasi "mussutuslistaan" saman ratkaisusanan tautologian.

Dumelin vieruskuvassa tehdään mielestäni sähköstaattista koetta eboniittisauvalla. En vain keksi sopivaa ilmaisua ko. kohtaan.
45. Elva21.10.2018 klo 12:14
Neljäs rivi ylhäältä, vasemmalla, kuvassa kaksi hahmoa. En edelleenkään ymmärrä kuvan yhteyttä ratkaisusanaan, jonka luulisin minulla olevan oikein. Toivoisin kovasti vihjettä.
46. HT21.10.2018 klo 12:19
Attica: "mistä lähtien ala on tarkoittanut samaa kuin ura?"

Ala/ura-pohdiskelua vuodelta 2006:

http://www.sanaristikot.net/keskustelut/index.php? p1=vast.php&id=2910

Tuossa ketjussa mm. Eki ottaa kantaa ja Matti huomauttaa: "Mutta eiväthän vihjeen ja ratkaisun tarvitse olla synonyymejä. Assosiaatio riittää."

Kielitoimiston sanakirjassa ala-sanan merkitys 3: "ammatti- erikoisala, ura"
47. Jondalar21.10.2018 klo 12:22
Make, hyvä havainto tuosta sauvasta. Silloin sen symboli voisi olla osoitin, josta voi johtaa ratkaisusanan.

Piplian henkilön keksin melko nopsaan. Veljeksien nimiluettelo piti osata jo alakoulussa.

Elvan kysymät hahmot näkee yleisten käymälöiden ovissa.
48. Elva21.10.2018 klo 13:06
Jondalar
Paljon kiitoksia. Taas kerran nolottaa, eritoten kun ratkaisuni oli oikein.
49. Attica21.10.2018 klo 13:15
Make,

Tosiaan, yksi veljeksistähän se oli tietenkin. Minä jo aluksi mieleni pahoitin siitä tietsikkasanasta kun hetken luulin että loppuosa oli kasa. Päätin kyllä aika nopeasti, että ei se voi olla ainakaan se.

Minua ei häirinnyt mikään tautologia, kun ratkaisusanan osa ei ollut sellaisenaan missään valmiiksi kirjoitettuna kuten tämän ristikon toisessa vihjeessä.

Sähkötesti on kyllä aika hyvä tulkinta sormikuvasta, mutta kyllä todella kaukaa haettu olisi väkäsymbolisanalle laittaa tuollainen vihje, varsinkin kun ei siitä kärpäsenkakasta saa minusta sitä symbolia mitenkään.
50. Hemppa21.10.2018 klo 14:05
Siinä "sormikuvassa" on selvästi tikkujäätelön tikku, josta sen pitäjä xxxxx jäätelön pois ja jäljellä on enää viimeinen pisara tippumassa tikusta pois.
51. tuffa Porist21.10.2018 klo 14:11
Aika hauska "havainto", Hemppa!
52. Heppu21.10.2018 klo 14:14
Bändi ei mielestäni voi olla n loppuinen koska kädessä oleva esine ei missään tapauksessa ole se väkäsversio.
D alkuisena en löydä siihen mitään muuta kuin musiikkitermin. Mutta mitä tekemistä sillä on kädessä olevan kanssa?
53. Jondalar21.10.2018 klo 15:26
Tosiaan. Jos se onkin kädessä oleva tahtipuikko, jolla kuvassa näytetään kaksi säveltä kolmen neljäsosanuotin aikana. Hempan selitys on myös hyvä. Saa nähdä, mikä on oikea ratkaisu. Ei näin ovelia vihjeitä pitäisi viljellä.
54. Marjatta21.10.2018 klo 16:31
Bändi mielestäni voi olla p loppuinen ja jäätelöpuikon toinen reuna eli xxxxx on osoitettuna.
55. Make21.10.2018 klo 17:47
"Keppi" on outo, ei tunnistettavissa. Myöskään musta kuvio sen alapuolella ei näytä nuolenpäältä suurennettunakaan. Lienee joku taikurin väline. Arvailuksi meni.
56. riku21.10.2018 klo 20:06
Tämän vas. alakulman pystysanan piilo-
kirjain? Vihjeenä lienee valtio ja siellä tuo
kysytty paikka. Säv. kaiketi oikein, vaan tuo
pysty? Ristikko sinänsä siedettävä esim.
PQRS(Ari ja Riitta S.). Suvaitsetteko auttaa?Kiitos?
57. Moksu21.10.2018 klo 20:46
Apua!
Finnair vihje ei anna mun hoksottimille mitään järkevää. Piilokirjain puuttuu.
58. Rampe21.10.2018 klo 21:19
riku, valtio se on kai osavaltiokin. Virnuileva vilttihattu seikkaili aikanaan siellä.
Moksu, mustavalkoinen painos tekee piilokirjaimen hoksaamisen vaikeaksi.
59. Moksu21.10.2018 klo 21:28
Kiitos Rampe, jo selkis.
Vielä yksi epävarma: kaksi pienokaista ylhäällä. Kolme vokaalia perätysten epäilyttää.
Sanan alusta lienee jotain jätetty pois, mutta silti en saa siihen mitään sopivaa.
60. Attica21.10.2018 klo 21:53
Moksu: Mitään ei oo jätetty pois, mutta tsekkaapa sen kummallisen sanan ensimmäinen kirjain ylhäällä. Se ei ole vokaali.
61. jari21.10.2018 klo 23:43
mikä on miehiään Henrik? jääkiekkoilija?
62. Elva22.10.2018 klo 00:20
Jari
On.
63. Tytti23.10.2018 klo 23:17
Mikä on vasemmassa alakulmassa tummasävyisen valokuvan aiheena? Tuleeko vastaukseksi jokin tuotemerkki?
64. Tytti23.10.2018 klo 23:19
Keksinkin heti kun olin kysynyt!
65. miisu31.10.2018 klo 09:02
Vasemmalla reunassa miehen sivukuva pitäiskö minun tuntea ko henkilö?
66. Rampe31.10.2018 klo 09:31
miisu, ei tarvitse jos saat risteävistä oikean etunimen. Tämä Smith oli 1700-luvulla elänyt taloustieteilijä joka pisteli kapitalismin ihanuuden ihan teoriaksi asti paperille.
67. miisu31.10.2018 klo 10:38
Kiitos Rampe kyllä näillä eväillä on hyvä mennä eteenpäin.
68. Ananias1.11.2018 klo 13:56
Hangon satamasta yksi ruutu koilliseen on kuva, joka mietityttää - enpä ihan helpolla keksi vastaussanaa, kun siinä on tuo piilokirjainkin.
69. Rampe1.11.2018 klo 14:08
Siitä kuvasta on arvailuja ollut tällä palstalla enemmänkin.
Itse laitoin siihen väkäpäistä esinettä tarkoittavan sanan, mutta en minä kuvasta sitä näe.
70. Anne2.11.2018 klo 09:36
Eikö kukaan muu ihmettele, kuka on mieshenkilö noin keskellä Eklandin oikealla puolella??? Enää piilokirjain puuttuu, mutta en löydä siihen ketään googlaamallakaan! ???? Hm...jos siis Ekland on se jota ajattelen eli alkaa beellä...
71. Rampe2.11.2018 klo 09:53
Saattaa olla Holle Holopainen. Ainakin soittaa samaa soitinta.
72. Anne2.11.2018 klo 10:00
Ahaa! Olin ajatellut väärin vihjeen TUUP-, nyt hepun alle keksin järkevän sanan! En kyllä edelleenkään tiedä, kuka hän on, mutta sillä ei ole väliä. ????
73. Jondalar8.11.2018 klo 19:52
Huomisessa lehdessä on tämän ristikon ratkaisu. Silloin selviää kädessä näkyvän esineen nimi. Laitoin siihen nuoli, niin varmaan myös moni muu.
74. Aksu8.11.2018 klo 20:15
Ratkaisu löytyy jo netistä. Bändi on ROAN ja kuvassa on tosiaan NUOLI.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *