KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KIRJAILIJAT KETJUUN – 394

9812. Kirjailijat ketjuun – 394

Maikki19.9.2018 klo 22:21
Ketjutetaan kirjailijoiden nimiä. Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Kun nimen lopussa on -en, -én, -een tai -nen, niin halutessaan voi jatkaa myös kahdesta niitä edeltävästä eri aakkosesta, esim. Stephenin p:stä tai h:sta, Hiltusen t:stä tai u:sta, Kathleenin h:sta tai l:stä, Colleenin o:sta tai l:stä, mutta Helenistä vain l:llä, koska seuraava on e.
Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. näin Remley, Theodore P., Jr.
Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli. Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi. O'Brien-tyyppisissä nimissä käytetään heittomerkkiä ', ei siis akuutti-korkomerkkiä ´. 
Jos nimessä on von, de tai muu aatelisuutta ilmaiseva liitesana, merkitään se sulkeisiin, eikä sitä käytetä jatkona.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Huom. Jokainen nimi tulee tarkistaa ennen lähettämistä myös kirjailijaketjun koostesäikeestä. 

http://www.sanaristikot.net/keskustelut/?id=4533

ja tsekkaa! 

Tästä jatkuu: Reinwarth, Alexandra (Was ich an dir liebe: Eine originelle Liebeserklärung zum Ausfüllen und Verschenken) > R tai A
2. Maikki19.9.2018 klo 22:23
Ensin tähän alkuun muutama nimi jotka eivät mahtuneet koosteeseen

Andrew Diamond - Dahlia Adler - Robert P. French - Hector German Oesterheld - Deaver, Jeffery -

ja jatkan

Reet Piiri (Suuri kinnaskirja)
3. Eki19.9.2018 klo 22:49
Rölz, Steff (Ich geb Dich nie mehr her!: Ich lieb Dich nämlich viel zu sehr!)

(Paljon paljon kiitoksia)
4. Maikki20.9.2018 klo 12:32
Frej, Jessica (Gluteenittomat pullat, kakut ja piirakat)
5. Eki20.9.2018 klo 13:29
Carlota Perez (Technological Revolutions and Financial Capital)
6. Maikki20.9.2018 klo 14:18
Elisa Mattila (Hyvän olon kuningatar)
7. Eki20.9.2018 klo 21:16
Anselm Bilgri (Bei aller Liebe: Warum die katholische Kirche den Zölibat freigeben muss)
8. Maikki20.9.2018 klo 22:03
Rajala, Jukka (Kaita polku - Rauli Badding somerjoen tarina)
9. Eki21.9.2018 klo 15:37
Karlotta Schultz (Motorische Entwicklung Von Kindern Am Beispiel Der Fahigkeit Zu Malen)
10. Maikki21.9.2018 klo 18:55
Taskinen, Harri (Alvar Aalto - muotoja ja tarinoita)
11. Eki22.9.2018 klo 19:08
Raimundo Fernandez Villaverde (Le Probleme Du Change En Espagne)
12. Maikki22.9.2018 klo 19:16
Dalgliesh, J. M. (Divided House)
13. Eki22.9.2018 klo 21:45
John McDougall (Die High-Carb-Diät: Abnehmen Mit Den Richtigen Kohlenhydraten; toinen tek.)

(Kummin vaan)
14. Maikki22.9.2018 klo 22:10
Hartman, Bruce (Potlatch)
15. Eki22.9.2018 klo 22:44
Cristina Chiperi (Mein Dilemma bist du! Aber wir lieben uns; toinen tek.)

(Ees tai taas)
16. Maikki23.9.2018 klo 12:21
Richard, Marc (A is for Adam: An Alphabet Book for Grown-Ups!)
17. Maikki24.9.2018 klo 20:29
Charles DeMaris (Out Of Time)
18. Eki26.9.2018 klo 14:15
Sally Swift (Ett med hästen : En bok för ryttare på alla nivåer)

(Kuivvaan)
19. Maikki26.9.2018 klo 19:18
Falls, Bella (Moonshine Magic)
20. Maikki28.9.2018 klo 20:03
Leigh, Melinda (What Ive Done)
21. Eki29.9.2018 klo 12:54
David Frydlinger (GDPR : - Juridik, organisation och säkerhet enligt dataskyddsförordningen; yksi tek.)
22. Maikki29.9.2018 klo 16:29
Rayven T. Hill (Blood and Justice)
23. Eki29.9.2018 klo 16:45
Luise Vindahl (Green Kitchen at Home : Enkel och hälsosam vegetarisk mat att njuta av varje dag; toinen tek.)
24. Maikki29.9.2018 klo 16:55
Hartness, John G. (Amazing Grace - A Southern Paranormal Mystery)
25. Eki29.9.2018 klo 17:40
German E. Berrios (The History of Mental Symptoms)
26. Maikki29.9.2018 klo 18:42
Shea, Brian Christopher (The Camels Back)
27. Eki29.9.2018 klo 21:50
Engelmann, Julia (Keine Ahnung, ob das Liebe ist: Poetry)
28. Maikki29.9.2018 klo 22:18
Autumn M. Birt (After the War)
29. Maikki1.10.2018 klo 14:18
Tom Combs (Nerve Damage)
30. Eki2.10.2018 klo 22:53
Byron, Susan (Bayerisch süß: Sweet Bavarian Treats; toinen tek.)

(ees taas)
31. Maikki3.10.2018 klo 12:27
Abrams, Zach (Source)
32. Eki3.10.2018 klo 12:43
Hesse-Biber, Sharlene J. (Feminist Research Practice)
33. Maikki3.10.2018 klo 12:47
James, C. P. (The Perfect Generation)
34. Eki3.10.2018 klo 14:44
Caroline Olstedt Carlström (GDPR : - Juridik, organisation och säkerhet enligt dataskyddsförordningen; yksi tek.)
35. Maikki3.10.2018 klo 15:18
Matthew W. Harrill (The Eyes Have No Soul)
36. Maikki5.10.2018 klo 19:07
Linda Fausnet (Losing His Shirt )
37. Eki6.10.2018 klo 21:23
Tom Abrahams (Pilgrimage: A Post-Apocalyptic Survival Story)
38. Maikki6.10.2018 klo 21:48
Martin, James Conroyd (The Poland Trilogy)
39. Eki8.10.2018 klo 10:43
David Frenkiel (Green Kitchen at Home : Enkel och hälsosam vegetarisk mat att njuta av varje dag; toinen tek.)
40. Maikki8.10.2018 klo 12:28
Linda Lafferty (The Girl Who Fought Napoleon)

(>
41. Maikki9.10.2018 klo 20:28
Driskell, Chuck (Final Mission: Zion - A World War 2 Thriller)
42. Maikki11.10.2018 klo 19:10
Kellerman, Jonathan (A Measure of Darkness, toinen tekijä)
43. Maikki12.10.2018 klo 21:49
Alice Blanchard (THE BREATHTAKER)
44. Eki13.10.2018 klo 14:27
Danny Coward (Java EE 7: The Big Picture)
45. Maikki13.10.2018 klo 16:28
Dixon, Jessi (The Disappearance of the Yuba County Five)
46. Eki13.10.2018 klo 16:32
Sandra Beyer (GDPR : - Juridik, organisation och säkerhet enligt dataskyddsförordningen; yksi tek.)
47. Maikki13.10.2018 klo 16:56
Ryan Green (Killer Cop)
48. Eki13.10.2018 klo 17:08
Natalie Kreutzer (Karlotta)
49. Maikki13.10.2018 klo 17:18
Robert Gatto (Dead Again)
50. Eki14.10.2018 klo 12:56
Thomas Denke (Klockor : Modeller, märken och nörderi)
51. Maikki14.10.2018 klo 14:05
Kate Braithwaite (The Road to Newgate)
52. Eki14.10.2018 klo 16:10
Thom Axelsson (Maktens skepnader och effekter : Maktanalys i Foucaults anda; toinen tek.)
53. Maikki14.10.2018 klo 19:04
O'Neill, Faris (Sheriff Darling)
54. Eki15.10.2018 klo 10:57
Sibylle Knauss (Evas kusin)
55. Maikki15.10.2018 klo 14:13
Samantha Collier (Amish Girl Missing)
56. Eki15.10.2018 klo 16:25
Raimundo Fernandez Villaverde Y Garcia (Le Probleme Du Change En Espagne)
57. Maikki15.10.2018 klo 19:24
Adiva Geffen (The Girl Behind the Secrets)
58. Eki15.10.2018 klo 19:30
Fröberg, Ulf H. (Medicinsk dokumentation Om journalföring och personuppgifter inom hälso- och sjukvård; toinen tek.)
59. Maikki15.10.2018 klo 19:37
Hovey, Joan Hall (And Then He Was Gone)
60. Eki16.10.2018 klo 10:54
Lehtonen, Marja (Meren aallot huuhtovat mielemme hiekkalinnan)
61. Maikki16.10.2018 klo 12:25
Jack Braddock (Write To Kill)
62. Eki16.10.2018 klo 12:37
Charly Cox (She Must Be Mad)

(es tai tas)
63. Maikki16.10.2018 klo 12:56
Long, Martin (Broken Souls
64. Eki16.10.2018 klo 13:07
Nabais, Rita (Boken om rock : För alla små och stora fans)
65. Maikki16.10.2018 klo 13:17
Teri Hughes (Hexed: A Collection of Thrillers)
66. Eki16.10.2018 klo 13:22
Starck, Les (Let's Do Us; toinen tek.)
67. Maikki16.10.2018 klo 13:45
Sarah A. Denzil (Two For Joy=
68. Eki16.10.2018 klo 14:20
Ligety, Charly (Let's Do Us; toinen tek.)
69. Maikki16.10.2018 klo 15:16
Lena Pierce (Ryker’s Baby)
70. Eki16.10.2018 klo 16:26
Charly Bishop (The Ballad of Brexit and Other Brexit Poems)
71. Maikki16.10.2018 klo 19:32
Patching, Will (The Remorseless Trilogy: British Crime Thrillers Books 1-3)
72. Eki17.10.2018 klo 11:33
Larisa Altshuler (Problems to Think: Math Problems for Gifted Children and Their Teachers)
73. Maikki17.10.2018 klo 12:06
Rothman, M. A. (Primordial Threat)
74. Eki17.10.2018 klo 12:44
Alexander Vatlin (Piggy Foxy and the Sword of Revolution; yksi tek.)
75. Maikki17.10.2018 klo 12:51
Ira, Steven (Voices)
76. Eki17.10.2018 klo 13:12
Velma Pollard (Dread Talk)
77. Maikki17.10.2018 klo 14:07
David Pedersen (Angst)
78. Eki17.10.2018 klo 14:19
Stadius, Peter (Communicating the North)
79. Maikki17.10.2018 klo 14:31
Robertson, Michael (The Alpha Plague - Books 1 - 3)
80. Eki17.10.2018 klo 14:43
Larisa Jasarevic (Health and Wealth on the Bosnian Market)
81. Maikki17.10.2018 klo 14:52
Conway, Hannah R. (Christmas on a Mission)
82. Eki17.10.2018 klo 14:58
Houghton, Larisa (Piccadilly)
83. Maikki17.10.2018 klo 15:03
Sherwin, G. M. (IMMORTALIS)
84. Eki17.10.2018 klo 15:10
Gregg Jarrett (The Russia Hoax)
85. Maikki17.10.2018 klo 15:15
Tickner, C. W. (The Humanarium)
86. Eki17.10.2018 klo 16:02
Chad Mynhier (DTrace: Dynamic Tracing in Oracle Solaris, Mac OS X and FreeBSD; yksi tek.)
87. Maikki17.10.2018 klo 19:08
Robinson, Garrett (The Nightblade)
88. Eki17.10.2018 klo 19:37
Tariq Magdon-Ismail (DTrace: Dynamic Tracing in Oracle Solaris, Mac OS X and FreeBSD; yksi tek.)
89. Maikki17.10.2018 klo 19:42
Leslie Edens Copeland (The Odd Pizza Place)
90. Eki18.10.2018 klo 13:32
Dionne Brand (At the Full and Change of the Moon)
91. Maikki18.10.2018 klo 14:27
David P. Warren (Imploded Lives)
92. Eki19.10.2018 klo 13:55
Romina Russell (Black Moon)

(Ees taikka taaskin)
93. Maikki19.10.2018 klo 15:17
LynDee Walker (Cover Shot)
94. Eki19.10.2018 klo 15:38
Romina Picolotti (Linking Human Rights and the Environment toinen tek.)
95. Maikki19.10.2018 klo 15:45
Timothy Fagan (Beach Body Boogie (A Pepper Ryan Thriller)
96. Eki19.10.2018 klo 16:09
Anna Romina Guevarra (Immigrant Women Workers in the Neoliberal Age; yksi tek.)
97. Maikki19.10.2018 klo 19:02
Richard Ryker (I Have Your Daughter)

(>
98. Maikki21.10.2018 klo 14:11
David, Charles Z. (The Dreadful Tango in Paris)
99. Maikki22.10.2018 klo 19:28
Zackheim, Ben (Relic: Sceptre)
100. Maikki24.10.2018 klo 19:13
Bloodworth, K. D. (MrPerfect.com: Her Only Hope is to Escape)
101. Maikki26.10.2018 klo 15:14
Kaine, John (American Homemaker)
102. Matti28.10.2018 klo 00:55
Säie ylitti äskettäin 100 000 kirjan rajan. Tämä on enemmän kuin monen kaupingin kirjaston nidemäärä.
103. Eki28.10.2018 klo 09:52
Helena Englund Hjalmarsson (Webbredaktörens skrivhandbok. Klarspråk på nätet, 6:e upplagan; toinen tek.)

(ees taikka taas)

(Onko 100 000 kirjaa vai kirjailijaa? Joskushan kirjalla on jopa toistakymmentä tekijää.)
104. Maikki28.10.2018 klo 11:25
Dawn Husted (Girl Gone Ghost: A Psychological Thriller)
105. Eki28.10.2018 klo 11:39
Dingjing Huang (Insurance Law in China; toinen tek.)
106. Maikki28.10.2018 klo 12:01
Graves, William (Shocker)
107. Eki28.10.2018 klo 12:15
Mauro, Jim (DTrace: Dynamic Tracing in Oracle Solaris, Mac OS X and FreeBSD; yksi tek.)
108. Maikki28.10.2018 klo 12:39
Michele Pariza Wacek (The Stolen Twin)
109. Eki28.10.2018 klo 12:44
Karin Guldbrand (Webbredaktörens skrivhandbok. Klarspråk på nätet, 6:e upplagan; toinen tek.)
110. Maikki28.10.2018 klo 12:58
Delecki, Jacki (An Inner Fire)
111. Eki28.10.2018 klo 13:15
Kenneth Arvidsson (Hem- och konsumentkunskap åk 7-9; yksi tek.)
112. Maikki28.10.2018 klo 13:59
Nancy McGovern (A Murder In Milburn, The Complete Series: 12 Book Box Set With 12 Delicious Recipes)
113. Eki28.10.2018 klo 16:49
Robert Hjalmarsson (Pengaflöde och andlig energi : En väg till självförsörjning)
114. Maikki28.10.2018 klo 19:21
N. V. Baker (vanished.: A Novel)
115. Eki29.10.2018 klo 15:51
Eva Sjöholm (Hem- och konsumentkunskap åk 7-9; yksi tek.)
116. Maikki29.10.2018 klo 18:59
Moison, Dana V. (Dark Illusion)
117. Maikki29.10.2018 klo 18:59
Moison, Dana V. (Dark Illusion)
118. Eki30.10.2018 klo 12:07
Anette Hjalmarsson (Hem- och konsumentkunskap åk 7-9; yksi tek.)
119. Maikki30.10.2018 klo 14:12
Nevaeh Lee (Defying All Odds)
120. Eki30.10.2018 klo 16:38
Larisa Malashenko (Piggy Foxy and the Sword of Revolution; yksi tek.)
121. Maikki30.10.2018 klo 19:24
K. T. Bowes (About Hana)
122. Eki31.10.2018 klo 13:29
Stephen Hunter (Havana)
123. Maikki31.10.2018 klo 14:17
Rachael Rawlings (Speak to Me: Mystery of the Master Jewel Thief)

()
124. Eki31.10.2018 klo 14:30
Grace Chang (Immigrant Women Workers in the Neoliberal Age; yksi tek.)
125. Maikki31.10.2018 klo 14:36
Gross, Joel (THE BOOKS OF RACHEL)
126. Eki31.10.2018 klo 15:05
Laura Salama (Kommarikakaran Helsinki)
127. Maikki31.10.2018 klo 15:24
Michaels, Kris (Joseph (Kings of Guardian Book 2)
128. Eki31.10.2018 klo 15:33
Strosahl, Kirk D. (Clinical Manual for the Assessment and Treatment of Suicidal Patients; yksi tek.)
129. Maikki31.10.2018 klo 15:40
DeVore, W. E. (Chasing Those Devil Bones)
130. Eki31.10.2018 klo 15:42
Wood, Laura (Poppy Pym & smugglarens hemlighet)
131. Maikki31.10.2018 klo 19:03
Reed, Diane J. (Turquoise Mountain (Iron Feather Brothers Series Book 1)
132. Sepeteus31.10.2018 klo 21:03
Janne Simonpoika Utriainen ( Pyhävaara )
133. Maikki31.10.2018 klo 21:56
Angela C. Blackmoore (Hot Tea and Cold Murder)
134. Eki1.11.2018 klo 13:43
Rooney, Lawrence F. (A Ricochet Life)
135. Maikki1.11.2018 klo 14:14
Foster, Michael K. (The Suitcase Man)
136. Eki2.11.2018 klo 10:40
Laura Weiss Roberts (Clinical Manual for the Assessment and Treatment of Suicidal Patients; yksi tek.)
137. Maikki2.11.2018 klo 12:16
Swallow, L. J. (The Four Horsemen Series Box Set: Books 1 to 3)
138. Eki2.11.2018 klo 13:15
Johanna Hjalmarsson (Insurance Law in China; toinen tek.)
139. Maikki2.11.2018 klo 13:53
Nova Nelson (Death Metal (Eastwind Witches Cozy Mysteries Book 2)

()
140. Eki2.11.2018 klo 14:06
Anki Mattson (Juristens skrivhandbok; toinen tek.)
141. Maikki2.11.2018 klo 15:17
Nelson, C. E. (BLOOD RIVER (A Trask Brothers Murder Mystery)
142. Eki2.11.2018 klo 15:25
Chiles, John A. (Clinical Manual for the Assessment and Treatment of Suicidal Patients; yksi tek.)
143. Maikki2.11.2018 klo 16:23
A. J. Griffiths-Jones (The Circus)
144. Eki2.11.2018 klo 16:29
Staffan Hultgren (Tid för samtal : Vad talar vi om egentligen?)
145. Maikki2.11.2018 klo 19:16
Grant, Cathryn (Alone On the Beach: The Haunted Ship Trilogy Book One)
146. Eki3.11.2018 klo 12:52
Nilda Flores-Gonzalez (Immigrant Women Workers in the Neoliberal Age; yksi tek.)
147. Maikki3.11.2018 klo 16:43
Eliza Graham (The Lines We Leave Behind)
148. Eki4.11.2018 klo 11:07
Maura I. Toro-Morn (Immigrant Women Workers in the Neoliberal Age; yksi tek.)
149. Maikki4.11.2018 klo 12:26
Robert Muccigrosso (The Black Llama Caper (Dick DeWitt Mysteries Book 1)
150. Eki4.11.2018 klo 12:35
Sally Swift (Ett med hästen : En bok för ryttare på alla nivåer)

(Ees taas)
151. Maikki4.11.2018 klo 12:40
Foster, Peter C. (Time Lost)
152. Eki4.11.2018 klo 12:45
Chris Eidhof (App Architecture: IOS Application Design Patterns in Swift; yksi tek.)
153. Maikki4.11.2018 klo 13:00
Falconer, Jay J. (Shadow Games (Time Jumper Series Book 1)
154. Eki4.11.2018 klo 13:01
Jonas Qvarsebo (Maktens skepnader och effekter : Maktanalys i Foucaults anda; toinen tek.)
155. Maikki4.11.2018 klo 13:21
Brenda Browner (My Dark Alleys)

()
156. Eki4.11.2018 klo 14:05
Rob Kerr (Beginning Swift; toinen tek.)
157. Maikki4.11.2018 klo 14:18
Ryan, D. R. (Black and Blue)
158. Eki4.11.2018 klo 14:28
Rachel Swift (How to Have an Orgasm . . . As Often as You Want)
159. Maikki4.11.2018 klo 14:50
Fritz Galt (Patient Zero: A Medical Thriller)
160. Eki4.11.2018 klo 14:55
Taillant, Jorge Daniel (Linking Human Rights and the Environment toinen tek.)
161. Maikki4.11.2018 klo 15:06
Lucy Carol (Hot Scheming Mess (Madison Cruz Book 1)
162. Eki4.11.2018 klo 15:10
Leopold, John (The Strategic Managing of Human Resources)
163. Maikki4.11.2018 klo 15:41
Huber, Jack (Pat Ruger: For Hire (Pat Ruger Mystery Series Book 1)
164. Eki4.11.2018 klo 15:50
Kugler, Florian (App Architecture: IOS Application Design Patterns in Swift; yksi tek.)
165. Maikki4.11.2018 klo 19:06
Adamson, D. J. (Admit to Mayhem: Lillian Dove Mystery (Book One)
166. Eki5.11.2018 klo 17:31
Jobson, Robert (Prince Charles at 70)
167. Maikki5.11.2018 klo 19:26
R. A. Wallace (Tempest in Teaberry (A Teaberry Farm Bed Breakfast Cozy Book 1)
168. Eki5.11.2018 klo 19:29
Charmaine Jobson (Chatty McNally: Prank the Prankster)
169. Maikki5.11.2018 klo 21:55
Nolan, Mark (Vigilante Assassin: An Action Thriller (Jake Wolfe Book 2)
170. Eki6.11.2018 klo 13:01
Katri Rauanjoki (Kotvimisen vallankumous; yksi tek.)

(ees tai taas)
171. Maikki6.11.2018 klo 14:13
Kirsch, Libby (The Stella Reynolds Mystery Series Books 1-3: The Stella Reynolds Mystery Series
172. Eki6.11.2018 klo 14:21
Brendan Gregg (DTrace: Dynamic Tracing in Oracle Solaris, Mac OS X and FreeBSD; yksi tek.)
173. Maikki6.11.2018 klo 14:51
Griffith, B. B. (Follow the Crow (Vanished, #1)
174. Eki6.11.2018 klo 16:19
Blunt, Martin J. (Multiphase Flow in Permeable Media)
175. Maikki6.11.2018 klo 19:12
Jaynes, Cayla (Trusting Danger; toinen tekijä)
176. Eki6.11.2018 klo 19:15
Liam Blunt (Advanced Techniques for Assessment Surface Topography)
177. Maikki6.11.2018 klo 19:26
Trisha Grace (A Fresh Start)
178. Eki6.11.2018 klo 19:38
Casse, Pierre (Leadership Without Concessions; toinen tek.)
179. Maikki6.11.2018 klo 19:56
Rebel Farris (Snapshot)
180. Eki7.11.2018 klo 13:02
Stoddard, Mark (Leadership Without Concessions; toinen tek.)
181. Maikki7.11.2018 klo 14:29
Kostakis. Joyce (Walk-In Investigations: Streaming Sarah)
182. Eki7.11.2018 klo 14:38
Carl-Johan Markstedt (Svenska impulser 3; toinen tek.)
183. Maikki7.11.2018 klo 14:43
Don Daglow (The Fog Seller)

()
184. Eki7.11.2018 klo 14:48
Westelius, Alf (Strategisk ekonomistyrning : Med dialog i fokus; yksi tek.)
185. Maikki7.11.2018 klo 15:02
LeGerrette, J. L. (Youre Clear)
186. Eki7.11.2018 klo 15:17
John Jackman (Lighting for Digital Video and Television)

(eestaas)
187. Maikki7.11.2018 klo 15:45
H. S. Clark (IMMORTAL FEAR: A Medical Thriller (A Dr. Powers Mystery)
188. Eki7.11.2018 klo 15:47
Kare Morstol (Beginning Swift; toinen tek.)
189. Maikki7.11.2018 klo 19:09
Linda Kurniadi (5-Ingredient One Pot Cookbook)
190. Eki8.11.2018 klo 17:07
Donner, Fred M. (Muhammad and the Believers)
191. Maikki8.11.2018 klo 18:37
Del Toro, John (Seeing Blood: A Collection of Thrillers)
192. Eki8.11.2018 klo 18:46
Haraway, Donna (Apor, cyborger och kvinnor - att återuppfinna naturen)
193. Maikki8.11.2018 klo 18:56
Alistair Collins (SLASH - A DCI)
194. Eki9.11.2018 klo 12:40
Svennevig, Birgitte (Hjärnans mysterier; yksi tek.)
195. Maikki9.11.2018 klo 15:20
Teresa Driscoll (I Am Watching You)
196. Eki9.11.2018 klo 16:00
Langer, Jerk W. (Hjärnans mysterier; yksi tek.)
197. Maikki9.11.2018 klo 19:16
Winters, Cyrus (You Won't Find Him)
198. Eki9.11.2018 klo 19:30
Sarah Ventress (Media and Values; yksi tek.)
199. Maikki9.11.2018 klo 19:57
Susan Bernhard (Winter Loon)
200. Eki10.11.2018 klo 10:21
Rasmus Kragh Jakobsen (Hjärnans mysterier; yksi tek.)
201. Maikki10.11.2018 klo 16:30
Baxter, Mandy (One Night More (US Marshals Book 1)
202. Eki10.11.2018 klo 16:44
David E Morrison (Media and Values; yksi tek.)
203. Maikki10.11.2018 klo 17:04
Noëlle de Beaufort (Secrets of Ravenshire)
204. Eki11.11.2018 klo 11:46
Thomas, Lars (Hjärnans mysterier; yksi tek.)
205. Maikki11.11.2018 klo 12:55
Sylvia McDaniel (The Rancher Takes A Bride)
206. Eki11.11.2018 klo 13:03
Edvardsson, Tobias (GDPR : - Juridik, organisation och säkerhet enligt dataskyddsförordningen; yksi tek.)
207. Maikki11.11.2018 klo 13:13
Savannah Kade (WishCraft)
208. Eki11.11.2018 klo 13:24
David Drebin (Beautiful Disasters)

(ees tai taas)
209. Maikki11.11.2018 klo 14:12
Donley, C. L. (Amaras Calling)
210. Eki11.11.2018 klo 14:36
Carl-Johan Petri (Strategisk ekonomistyrning : Med dialog i fokus; yksi tek.)
211. Maikki11.11.2018 klo 15:49
Ravyn Wilde (Zylan Captive)
212. Eki11.11.2018 klo 16:42
Drebin, Jeffrey A. (The Surgical Review; yksi tek.)
213. Maikki11.11.2018 klo 19:23
Ash Lingam (Ragged Ridge Creek)
214. Eki11.11.2018 klo 19:26
Matt Gallagher (App Architecture: IOS Application Design Patterns in Swift; yksi tek.)
215. Maikki11.11.2018 klo 19:38
Ruby Lionsdrake (Orion: Star Guardians, Book 1)
216. Eki11.11.2018 klo 19:50
Kieran, Matthew (Media and Values; yksi tek.)
217. Maikki11.11.2018 klo 20:02
White, D. L. (Brunch at Rubys)
218. Eki12.11.2018 klo 18:03
Leopoldo Gout (Genius: The Game)
219. Maikki12.11.2018 klo 18:59
Turner, Dawn M. (Keep Her)
220. Eki12.11.2018 klo 19:28
Michael Svennevig (Media and Values; yksi tek.)
221. Maikki12.11.2018 klo 19:57
Grayland, J. (Freedom)
222. Eki13.11.2018 klo 11:46
Jobson, Robert (Prince Harry and Meghan Markle - The Wedding Album)
223. Maikki13.11.2018 klo 13:54
Vaihdan säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *