KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 21/2021

9708. SK 21/2021

PM28.5.2021 klo 16:31
Piilosana tuntui sisältävän runsaasti vihjeiden ja vastaussanojen välisiä oivaltamistilaisuuksia. Olisiko Parkkisen edellisestä piilosanasta vierähtänyt jo tovi? Kahden ps sanan osalta jäi sitten kuitenkin pieni epätietoisuus vihjeyhteydestä, johtuneeko tietojeni vajavaisuuksista?
Kaksitähtiseksi arvioitu ristikko osoittautui ratkoessakin kaksitähtiseksi, ennakkoarvioon vaikeudesta voin yhtyä. Kahdesta sanasta jopa sain uutta tietoa asioista, kun tuntemani sana esiintyi uudessa merkityksessä ja toinen sana oli aivan uusi.
2. Elva28.5.2021 klo 23:21
Piilosanassa oli useita mainioita ratkaisuja, mm. ps 2, ps 7 ja vs 11. Pekka Joutsin ristikko oli kiva, vaikkakaan ei kovin haastava.
3. Tuikku29.5.2021 klo 11:36
Tämä Parkkisen piilis on taas niitä piiliksiä, jotka eivät saa minua heti ensi silmäyksellä huokaamaan epätoivosta, sillä oikeaan alanurkkaan tulevista lyhyistä ratkaisusanoista saa edes muutamia kirjaimia ratkaisuun. Tulee tunne, että kyllä tämä tästä, onhan minulla jo muutama kirjain. Toista on ne piilikset, joissa on 13 kirjainta vaakaan ja pystyyn.
Elvan tavoin nautiskelin ja naureskelin muutamalle ratkaisulle, esim ps 4, kun nuo levitteet eivät ole meidän kahden "vanhan" perheessä mitenkään tuttuja. Samoin ps 3 oli hassunhauska. Halvat on huvit näin korona-aikaan.
Joutsin ristikkokin tuli ratkaistuksi, muutamaa kohtaa jouduin kumittelemaan, kun turhan varman päälle kirjoittelin. Mutta olipahan ajankuluketta. Kiitos Joutsi ja Parkkinen.
4. Man30.5.2021 klo 21:06
Yksi sana ei auennut, ps7. Tai no joka toinen kirjain jo aukesikin, mutta ei. Itse sana ei millään.
Arvon ratkojat, onko se vastaus tuossa vihjeessä vai onko siinä joku kompa? Vai ...
5. Pike30.5.2021 klo 21:41
Varmaan olet arvannutkin jo, että jotenkin vastaus liittyy tuohon painovoimaan ja Newtoniin. Miten ne muuten mainittaisiin vihjeessä. Oikea vastaus on kuitenkin kaukana noista kahdesta sanasta. Revi siitä! Upea vihje, joka ei kuulu kaikkien tavallisten tallaajien kokemuspiiriin.
6. Anna-Liisa30.5.2021 klo 21:42
Hei Man, ei tässä mitään kompaa ole. Ihan peruspiilosanavihje, vaikeammasta päästä kylläkin.
7. Anna-Liisa30.5.2021 klo 21:43
Hei Man, ei tässä mitään kompaa ole. Ihan peruspiilosanavihje, vaikeammasta päästä kylläkin.
8. Tuikku30.5.2021 klo 22:44
Ps7vihjeessä kaikki tarvittava ratkaisuksi. Ei mitään kompaa, yleistietoutta ainoastaan.
9. Man1.6.2021 klo 18:16
Äh. Olin laittanut yhden poikittaissanan monikkoon, niin eihän se
siksi ratkennut. Lopulta selvisi, ja harmittavan helppo se olikin.
Hyvän ruuan ystävä olen itsekin
10. Man1.6.2021 klo 18:17
Eikun laitoin yksikköön, kun piti olla monikko
11. Anna-Liisa1.6.2021 klo 20:58
Hei, älkää nyt alkako ruotia näitä vihjeitä ennen kuin vastausaika on päättynyt!
12. JPR2.6.2021 klo 19:29
Ristikko ratkaistu ja aikaa kului minulle normi kolmisen tuntia. Kaksi tähteä ovat kohdallaan. Kiitos Joutsille!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *