KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 5/2018

9531. SK 5/2018

HHS1.2.2018 klo 21:56
Hankala kaksitähtinen, ei oikein tahdo aueta mistään kulmasta!
2. Jiikoo1.2.2018 klo 23:53
Oli tosiaankin aika kiperä kakkonen! Ilman apuja pääsin hädin tuskin puoliväliin ja 15 avainkirjaimestakin puuttui 6. Kun otin Ratkojat ja Ristikkorengin käyttöön, sain loput kasaan ehkä puolessa tunnissa.

Oskalan piilis oli odotusarvon mukaisesti laatutyötä. Ykkönen vaakaan osoittautui sanainhokikseni, varsinaista tiettyjen piirien nykyjargonia! Kakkonen pystyyn oudoksutti toiseen muotoon tottunutta ikääntyvää hieman, mutta näkyy olevan kielenhuollon nykysuositusten mukaista tavaraa.

Kiitokset laatijoille hienoista tehtävistä!
3. Juha N2.2.2018 klo 19:40
Sopisiko Tapio mitenkään, että ymmärtäisit olla änkeämättä jotain spesifiä ristikkoa koskevalle säikeelle ennen kuin olet tutustunut kyseiseen ristikkoon? Kun et ole SK 5/2018 ristikoita edes nähnyt eikä sinulla ole siis ollut niistä vielä mitään kommentoitavaa, niin miten olet voinut suoltaa tälle säikeelle jo 6 kirjoitusta? Yksi koskee Hannu Salokankaan ristikoiden vaikeustasoa, toiset ihan muita ristikoita, ja kolmannet ovat muuten vain turhia. Miten sinulla ei ole lähetä-käskyn antavasta sormesta yhteyttä niihin aivoalueisin, jotka mitään mistään ymmärtävät?
4. HM2.2.2018 klo 20:23
Kiitos, Juha N! Alkaa taas mennä liian kovaa Tapiolla.
5. O2.2.2018 klo 21:00
Juha N.
Kiitos myös minulta! (22)
6. TU2.2.2018 klo 21:05
Pike on oikeassakin kritiikissään välillä, mutta voi sanoa hui hai, mikäli mielensä pahoittaa turhasta länkytyksestä. Ei sen kummempaa, kyllä maailmaan sanoja mahtuu. Tapio vaan yrittää päteä ja tulokset näemme.
7. PM2.2.2018 klo 22:51
Ihan näistä kilpatehtävistäkin ne ratkottuani haluan lisätä pari sanaa muun keskustelun lomaan, etenkin kun toivoisin täällä pitäytymistä säikeen otsikon aiheissa!

Piilosana ei ratkennut yhdellä istunnolla, tauko ja mietintä välillä oli tarpeen. Paras vihje miestäni oli vs21. Minusta miellyttävä tehtävä ratkoa.
Ristikko oli vaikeustasoltaan SK:n "kaksitähtisiä" ja myös tämän ratkomisesta nautin. Hakukonetta tarvitsin vain vihjeen 'sama ilman neljättä' ratkaisusanan piilokirjaimen tarkistamiseen. Tehtävän/vihjeiden tyyli tuntui mielestäni tutulta erään toisen SK-laatijan ristikoista, mikä on mielenkiintoista!
8. Hannu3.2.2018 klo 22:59
"Miten sinulla ei ole lähetä-käskyn antavasta sormesta yhteyttä niihin aivoalueisin, jotka mitään mistään ymmärtävät?"

Tähän(kään) kysymykseen sinä tapio et ole vielä vastannut.

Monet muutkin kysymykset olet ohittanut tyyliin "kiireessä kommentoidessa tulee tehtyä virheitä ajattelemattomuuttaan". Pyytelet sitten sellaisia jatkuvasti toistuvia samoja mokia muka vielä anteeksi, jotta saisit jatkoa ja uskottavuutta pysyä kommentoijana säikeellä. Onhan sulle ohjeita annettu monien palstalaisten toimesta, mutta ei tunnu perille menevän, on se perkele jo kumma! Todella yksinkertainen ja ajattelematon tunnut olevan...väsytät ylipursuavilla samaa toistavilla kommenteillasi kaiken keskustelun ja normaalin ja iloisen yhteydenpidon monella säikeellä.
9. TU3.2.2018 klo 23:15
Mulle ristikko on aika vaikea. Hajasanoja vaan. Ei haittaa, haaste. Oskala on aina upea, tuskissani vilkaisin ja tykkäsin. Kun tuskastuttaa, käännän sivua/koko lehteä.
10. Juha N3.2.2018 klo 23:18
Hannu, katsos, Tapio jätti vastaamatta, kun ymmärsi, että vastaus olisi paitsi turhaa selittelyä myös ihan samalla tavalla otsikkoaiheen vierestä kuin ne kuusi aiempaa viestiä, joista häntä kritisoitiin. Eli se, ettei Tapio tuolloin enää vastannut, on minusta hyvä. Siihen pyrittiin. Sanoma meni läpi. Pisteet tapiolle. Hänen myöhemmät kommenttinsa ovat koskeneet tässä säikeessä käsiteltäviä ristikoita, niin kuin pitääkin.

Itse asiassa äskeinen kommenttisi yhtä lailla kuin tämä vastaukseni ovat nekin otsikkoaiheen kannalta turhia, enkä ihmettele, vaikka moderaattori poistaisi molemmat...
11. TU3.2.2018 klo 23:21
Mä en usko, että Tapio ratkaisi. Tapio, osallustupa kisaan. Ei ole häpeä, vaikka ei olisikaan parhaiden joukossa.
12. Tapio4.2.2018 klo 08:15
Oli tämä mielestäni SK:n keskivertokakkosta haastavampi, mutta niin saa välillä ollakin. Yhtään vihjettä ei kuitenkaan tarvinnut jälkikäteen jäädä pohtimaan saati että pitäisi kysyä jälkikäteen, kuten käy usein kolmosten kanssa. Vihjeen RAAKOJA ratkaisusanaa en ilman nettiä olisi ymmärtänyt ja saman tarkistuksen kuin PM tein minäkin. Jääkiekkoilijaa jouduin etsimään myös.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *