KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 5.-7.1.2018

9501. IS Viikonloppu 5.-7.1.2018

Pr5.1.2018 klo 12:48
Loppiaisviikonlopun numero ilmestyi jo. Koviksena on Keräsen kolmonen Kärkkäisen kuvituksella. Laatu on priimaa, tietenkin! Mukavaa loppiaista!
2. anna h6.1.2018 klo 11:22
Eipä ole vielä kuulunut kommentteja tästä mukavasta ja sopivan visaisesta ristikkokoviksesta. Oli kiva ratkoa, olin jo yhtä ristikkosanaa odottanut tulevaksi ristikoihin ja nyt se sitten tuli, on sen verran hankala kirjoitettava, että vaatii harjoitusta tai tarkistuksen. Pari minulle outoa sanaa tuli myös, mutta uskon niiden olevan oikein. Rattoisasti meni perjantai-ilta, kiitos tekijöille!
3. Pr6.1.2018 klo 12:43
anna h, jaan mielipiteesi. Sainhan minäkin sen jo eilen täyteen, mutta en viitsinyt olla yksin äänessä. Se mainitsemasi ristikkosana tuli minun eteeni jo toistamiseen, enkä tainnut edes luntata ortografian suhteen. Muutamaa sanaa minäkin vähän hämmästelin, mutta yhtään kysymysmerkkiä ei jäänyt. Viimeksi aukesi kovin kryptinen vihje oo. Kiitän minäkin!
4. Joutilas6.1.2018 klo 15:15
Tämän höperön piti kuukkelilta udella turhan monta sanaa,mikä ei tietenkään ole laatijan vika,vaan ratkojan olematon yleissivistys aiheuttaa ammottavan tietovajeen. Kaiken kaikkiaan mukava,viihdyttävä ja pähkäilyttävä sanoitus. Siinäkin mielessä hyvä ristikko,ettei ratkettuaan jäänyt mikään kohta ymmärtämättömänä mietityttämään;eli kaikki ymmärretty ja toivottavasti vieläpä oikein. Kiitos!
5. Masa I6.1.2018 klo 17:01
Morjens !
Vaikka tykkään enemmän 2½ niin menee joskus 3:kin.
Tosin ylhäällä aukkoja,mutta pikku hiljaa hyvää tulee.
Mulle myös toistamiseen tuo talvinen 'ristikkosana' !
6. O6.1.2018 klo 19:44
Rattoisasti meni perjantai ja lauataikin. Paljon jouduin korjailemaan ns varmoja. Mukava tunne tuli, kun vihdoinkin sain ristikon täytettyä. :)

Kiitos Jari Keränen ja Heli Kärkkäinen!
7. tuula x6.1.2018 klo 19:52
Vietin minäkin viihdyttävän perjantai-illan ko. ristikon kimpussa. Muuten tuli täyteen suht kivuttomasti, mutta oikea yläkulma tekee tenää vieläkin. Ehkäpä se siitä vielä aukeaa.

Myöskään vihje oo ei ole vielä selvinnyt minulle ratkaisusanan pystysuorista sanoista muodostumisesta huolimatta.

Tämän talven keskipiste- sanan oikeinkirjoituksen opettelin jo ajat sitten, koska arvelin sitä jossain kuitenkin tarvittavan. Niinkuin kävikin.

Mukava ristikko oli tämäkin.
8. Tarja6.1.2018 klo 21:20
Oikea yläkulma minullakin täyttyi viimeisenä. Ei ihan yhtä vaikea ristikko ollut (luojan kiitos) kuin joulukovis. Mutta pohdittavaa riitti ihan kiitettävästi tässäkin. Monta hauskaa vihjettä jätti hyvän mielen. Kiitos.
9. tuula x7.1.2018 klo 10:26
Tulihan se oikea yläkulmakin selätettyä, kun korjasin ensin oman virheeni vihjeessä "sillan takana". Loppu täyttyikin sitten kuin itsestään.

Valaistuminen tuli myös vihjeeseen oo. Loppujen lopuksi aika helppo vihje, kun sen oikein vain osasi tulkita.

Nautin todellakin suuresti näistä pähkäilysessioista. Seuraavaa kovista odotellessa kiitos tästä.
10. Masa I7.1.2018 klo 21:24
Morjens !
Sama täällä : sillan takana alkuosa uusiksi,niin oikea yläkulma ratkesi ja vielä googlasin kansikuvapojan.
Vielä ihmetyttää vihje VERKKOA KÄYTTÄEN.
11. HM7.1.2018 klo 23:35
Saattoi vähän apuakin olla siitä toteamuksesta SILLAN TAKANA- ratkaisun vaihtamisesta. SAUNOJAn piilokirjain varmaan selviää huomenna.
Nautittava ristikko oli, kiitos Jari ja kaima!
12. isoäiti8.1.2018 klo 03:35
HM! Arvelen, että saunoja-vihjeen piilokirjain on jo sinulle selvinnyt. Jos ei, saattaa risteävissä olla pientä korjattavaa.f
13. isoäiti8.1.2018 klo 03:37
F lipsahti tekstin loppuun ihan omia aikojaan!
14. HM8.1.2018 klo 11:04
Ratkesi helposti, kun korjasin yhden logiikkavirheeni!
15. happonen9.1.2018 klo 10:58
Ihan hyvät tunnelmat jäivät tästä ristikosta. Jäi jumittamaan parista kohdasta kun ratkoin sitä päivän päätteeksi, mutta aamulla aukesivat oikea yläkulma ja pari muuta aukkoa. Oli jokunen aika eksoottinen sana, joita piti kyllä tarkistella eri lähteistä. Kuten moni muukin, niin tarjosin "SILLAN TAKANA"-vihjeeseen aluksi jotain virheellistä sanaa.
16. Rampe10.1.2018 klo 09:46
Ei mennyt yhdeltä istumalta tämä(kään) Keräsen kovis, vaan jätti ratkottavaa seuraavaksikin päiväksi.
Minulle vaikein osuus oli vasemman reunan keskivaiheilla, osaksi puutteellisen yleissivistyksenikin takia.
Monia ratkojalle mukavan ahaa-elämyksen tuottavia ratkaisuja. Mielestäni yksi "skytismikin" joukossa, vaikka Keräsen ristikosta onkin kyse.
Kun tuula.x ( 9 ) mainitsi "oo-vihjeen" kirkastumisesta, keksin sen itsekin puolessa minuutissa vaikkei kommentissa ollut pientäkään vinkkiä.
Sitä ennen olin asiaa ihmetellyt puolitoista päivää. Mikähän siinäkin on?
17. Ylläpito16.1.2018 klo 17:34
Anatomia luettavissa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *