KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 38/2017

9401. SK 38/2017

Pr22.9.2017 klo 19:04
Pitihän tähän Keräsen (Vesannon kuvitus) 3-tähtiseen ristikkoonkin ryhtyä, kun taannoin oli häneltä aika sapekas tehtävä IS-koviksena. Oli nytkin pari aika häijyä temppua, ja sitten vielä sellainen sana, jonka merkitys avautui vasta hyvin perinpohjaisen hakemisen jälkeen. Vai avautuiko sittenkään? Nähtäväksi jää. Kiitos tekijöille.
2. O22.9.2017 klo 20:43
Pr.
Onneksi ei ollut ihan yhtä "sapekas", kuten se kovis. Löysin jopa kaksi samaa sanaakin, kun siinä edellisessä pahiksessa. Eipä tämäkään ristikko yhdellä istumisella täyttynyt. :)

Kiitos Jari Keränen ja Päivi Vesanto!
3. Heljä-Maija22.9.2017 klo 21:01
Olipa ovela ja tähtiensä arvoinen! Viimeinenkin solmu aukesi hetken pohtimisen jälkeen Yhdyn edellisiin kiitoksiin.
4. Pr23.9.2017 klo 06:37
Taas kerran kävin niin että aamu oli lltaa viisaampi, ja kaikki epävarmuus pyyhkiytyi pois!
5. joskus24.9.2017 klo 18:26
Ristikkoni on lopulta täysi, mutta parin sanan yhteys vihjeeseen ei ole vielä auennut. Slti; lisää tätä tasoa!
6. Tapio24.9.2017 klo 22:43
Samankaltainen tilanne, mutta minulle taisi jäädä virhe, sillä "< YIT" en saanut mitään järkevää. Pitää pohtia vielä alkuviikosta.
7. TU24.9.2017 klo 23:20
Mukava ristikko, oikein kutkuttavan viihdyttävä ja muutama juttu jäi vielä ihmeteltäväksi, koilliskulma, se nääs on avoin. Piiliksestä nautittu myös mökkisängyssä, vaikka taas itikat tuppasivat lukuvalooni. Argh. Hämähäkkejä EI pidä karkottaa huushollista, ovat ihmisen parhaita ystäviä, kuten gekko.
8. Tapio25.9.2017 klo 07:53
Sama kulma tuotti vaikeuksia. Oliko muillekin vaikein alue?
9. Tapio25.9.2017 klo 11:50
Aamu auttoi Pr:n tavoin minuakin, muttei täysin. Kaikki muut ihan selvää, paitsi tuo "< YIT" (piilokirjaimiseen pystysanaan sopisi kaksi eri vaihtoehtoa, joten tuo kohta meni arvaukseksi).
10. Tapio25.9.2017 klo 13:49
Pystysana olikin väärin ja keksin oikean. Ristikko on ratkottu, vaikka yhden vihjeen logiikka jäi keksimättä. Oli tämäkin Keräsen osalta PuPe:n tehtäviä vaikeampi.
11. Tapio6.10.2017 klo 17:50
Eki kerran mainitsi, että maanantaina postiin laitetut ja tiistaina perille tulleet ratkaisut huomioidaan. Posti lähtee yleensä klo 16, joten vasta maanantai ilta olisi aikaisin sopiva aika vihjeiden analysointiin.
12. Jukkis6.10.2017 klo 18:44
Uuden postilain mukaan postimerkillisistä kirjeistä 50 % pitää olla perillä viimeistään neljän päivän päästä lähettämisestä. Eli kun maanantaina laittaa laatikkoon, niin laki sallii, että 50 %:n todennäköisyydellä on perillä vasta seuraavana maanantaina tai myöhemmin. Sitten kun Posti alkaa tämän lain mukaan oikeasti toimimaan, niin postituksen deadlinet ei enää oikein toimi perinteisellä tavalla.
13. Tapio6.10.2017 klo 18:47
Olennaista tässä se, antaako Eki uuden ohjeistuksen.
14. Petri6.10.2017 klo 18:59
Jahas, minun kysymys sitten poistettiin kun yritin kysellä vastauksia liian aikaisin. Tässä tapauksessa se on tietenkin ymmärrettävää kun en ollut vain keskustelemassa vihjeistä vaan kysymässä ihan suoraan vastauksia (koska luulin että kilpailuun osallistumisaika loppuu oikeasti kahden viikon sisällä).
Mutta nyt kun pääsin vauhtiin niin kritisoin samalla sitä yleistä niuhotusta, ettei ristikoiden vihjeitä saisi käsitellä OLLENKAAN ennen ratkaisuajan päättymistä.
Ensinnäkin, ratkojat.fi ylläpitää ristikkosanastoa, jota täydennetään vapaasti. Usein sieltä löytää ratkaisusanoja ihan uusistakin ristikoista, eli ilmeisesti jotkut aktiiviharrastajat päivittävät sanastoa sitä mukaa kun ratkovat ristikoita.
Vihjeistä puhumiskielto täällä on täysin naurettava, kun toisesta osoitteesta löytyy ihan suoraan vastauksia.
Toiseksi, kukaan ei ratko vaikeita ristikoita mitättömästä 20 eurosta, jonka voi arvonnassa voittaa kerran kymmenessä vuodessa. Ja jos joku on todella niin kipeässä rahapulassa, että joutuu henkensä pitimeksi turvautumaan tällaiseen mahdollisuuteen, niin hänelle pitääkin antaa apua.
Ja niille, jotka lähettävät ratkaisun siinä toivossa että saisivat kunnian nähdä oma nimensä lehdessä ratkaisijana, luulisi olevan kunnia-asia myös olla fuskaamatta. Fuskaaminenhan olisi sama kuin huijaaminen pasianssissa: ei niitä nimiä kukaan muu edes katso kuin ne jotka ovat voittaneet, puhumattakaan että siitä olisi mitään hyötyä.

Ymmärrän kuitenkin, että Sanariksen omalla väellä täytyy pitää säännöstä kiinni, koska kysymyksessä on sentään virallinen raha-arvonta.
Muiden osalta kielto on kuitenkin merkityksetöntä nipotusta, ainakin jos vihjeistä ei anneta ihan suoraan vastauksia.
15. TU6.10.2017 klo 19:20
En koskaan lähetä vastauksia, mutta en myöskään ole aina välittömästi ristikkoa ratkomassakaan ja tuo vastausaika riittää hyvin siihen, kun en tahdo vinkkejä etukäteen. Ratkojia en katsele, koska siellähän on suoria vastauksia ja se lie kaikkien tiedossa. Vastaukset löytyvät myöhemmästä SK:sta ja sitten voikin kysellä, mikäli ei ole hoksannut jotakin.
16. Hannu6.10.2017 klo 19:22
Poistettiin myös vastaukseni Petrin kyselyyn, mutta lienee parempi olla lisäkommenteilla ärsyttämättä terävää päätä:-)
17. iso S7.10.2017 klo 10:43
Jos joku on niin kipeässä rahapulassa että 20 euron kertasumma pelastaa, olisi parempi pyytää vippiä tuttavalta tai käydä hattu kourassa sossussa. Ristikolla voittamisen todennäköisyys on sen verran pieni että tilapäisessä hädässä ei kannata laskea sen varaan.

Pitemmällä aikavälilläkään talouttaan ei kannata perustaa Hesarin ristikoiden varaan. Lähetettyjen ratkaisujen määrästä johtuen voittoja tipahtelee niin harvoin, että ne eivät kata lähetyskuluja.

Petrin logiikka ontuu kahdessa kohdassa.

1. Mikään ei hyvää ja oikeaa toimintaa vain siksi, että joku muukin tekee niin. Pitää pätevämpi perustelu. Muutenhan esimerkiksi jonossa etuileminen olisi ihan ok.

2. "Ei niitä nimiä kukaan muu edes katso kuin ne jotka ovat voittaneet." Mistä tietää voittaneensa, jos ei ensin katso?

Avoimesta neuvomisesta kinaaminen on ponnahtanut esiin säännöllisen epäsäännöllisesti siitä lähtien kun tämä sivusto perustettiin vuonna 2003. Osa vapaan linjan kannattajista ei halua ymmärtää vastapuolta. Jossain määrin sama pätee tietysti toisinkin päin. Olisi hienoa, jos kumpikin leiri pystyisi vastapuolta mollaamatta esittämään perustelunsa ja niiden pitävyydestä voisi keskustella kiihkottomasti. Kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että molemmat linjat eivät voi toteutua samanaikaisesti. Siksi pitäisi asiallisen keskustelun jälkeen selvittää, kummalla tavalla on enemmän kannatusta. Tämä olisi eräänlainen neuvoa antava kansanäänestys. Ylläpidolla on tietysti omistajan oikeus päättää, miten täällä huseerataan, ja moderaattorilla on oikeus valvoa että ylläpitäjän tahto toteutuu. Ratkojat.fi ei voi määrätä tämän sivuston tapoja.
18. Jaska7.10.2017 klo 12:03
Lisävinkkien pyytäminen ja antaminen HS-ristikkoihin on luvallista toimintaa siitä siunatusta hetkestä lähtien, kun ratkoja lehden käsiinsä saa. Ratkaisusanoja ei saisi kuitenkaan suoraan paljastaa ennen palautusajan päättymistä. Hän, ken näitä suosituksia vastustaa, lienee Petrin tarkoittama niuhottaja.

Muiden palkintoristikkojen osalta käytäntö on tiukempi. Uusvinkkejä, suorista ratkaisusanoista puhumattakaan, ei saa antaa ratkaisujen lähetysaikana. Säännön hyväksyminen ja kannattaminen ei ole niuhotusta, vaikka se johtuisi esim. IS-koviksen palkintoarvontaan osallistuvalla myös omanvoitonpyynnöstä. Itse en koskaan osallistu, mutta mielestäni satasen saakoon mieluummin itsenäisesti ratkonut kuin kiilusilmäinen siivestäjä.
19. hyvä kysymys ?9.10.2017 klo 20:38
Sain tämän lehtinumero 38 käsiini eilen (8.10.) iltapäivällä.Kun en millään saanut ristikkoa täyteen,ajattelin katsoa täältä vinkkiä.En saanut,koska ratkaisuaika on ilmeisesti kesken.Yritin tältä tehtäväaukeamalta (sivut 60-61) löytää jonkun päivämäärän,mihin mennessä ratkaisut pitää lähettää.Ei löytynyt.Mikähän näissä SK:n tehtävissä se takaraja yleensä on?
20. Tapio9.10.2017 klo 20:59
Lehden mukaan kaksi viikkoa lehden ilmestymisestä, mutta käytännössä puoli viikkoa tuon päälle. Viimeksi maanantai-iltana kysyin ja se hyväksyttiin. Itselleni jäi yksi kysymys.

< YIT > KAIT

Onko rakenne KA (keskiarvo) on pienempi kuin Y (ylin) + loppuun IT? Jos pitää ymmärtää näin, vähän tuntuu liian keinotekoiselta rakenteelta. Varmaan jokin muu selitys on olemassa.
21. Pr9.10.2017 klo 21:03
S
22. hyvä kysymys ?10.10.2017 klo 09:35
Sain viestini jälkeen ristikon täyteen,kun keksin mikä 'metallivirran mies' on.Siitä tuli alkukirjaimet monelle sanalle.
Tuo yit jäi myös vaivaamaan.Onko kyseessä rakennusfirma YIT ja haetaan jotain penemmän yhtiön nimeä?
23. joskus10.10.2017 klo 09:40
Pr antoi juuri edellä sujoran vastauksen.
24. joskus10.10.2017 klo 09:40
piti olla: suoran vastauksen
25. Tapio10.10.2017 klo 09:44
S pitää lisätä implisiittisesti molempiin sanoihin
< Y(S)IT > KA(S)IT

Rakennusyhtiö oli harhautus.
26. Tapio10.10.2017 klo 09:52
Menin minäkin harhautukseen, mutta sitten tajusin, että kyseessä pn jokin jekku, muuten hoksannut, mikä jekku.
27. -p-10.10.2017 klo 12:32
Mitä tulee ratkaisuksi vihjeeseen "antautui"?
28. östen10.10.2017 klo 12:35
Ihan lonkalta sanoisin iiri.
29. Tapio10.10.2017 klo 13:11
Joo. K eteen.
30. haha13.10.2017 klo 13:07
Selitys oli KANNETTAVA? ja ristikkoon tuli KORTE. Sanonta "kantaa kortensa kekoon" tarkoittanee kuitenkin sanaa KORSI.
31. Tapio13.10.2017 klo 14:00
Eipä tullut kiinnitettyä asiaan riittävästi huomiota.

Kannettava ei todellakaan ole KORTE. Jotta ratkaisusana olisi KORTE, sananlaskun tulidi mennä "kantaa KORTTEENSA kekoon".

Vaikka kielikorvassani ei ole kehumidta, olen haha kanssa samaa mieltä, että vihje ratkaisupari ei kielellisesti toimi.

Se IIRI meni

(K)ANTAUTUI > (K)IIRI
32. Tapio13.10.2017 klo 14:05
Tässä laatija on leikillisesti oikaissut, ottamalla pois vain sanasta "kortensa" sanan lopun. Koska lopussa on kyssäri, ehkä tällainen kielellisesti vähän kyseenalainen vihjeistys on hyväksyttävissä?
33. Aksu17.10.2017 klo 18:41
Palaan vielä tähän miulle ylivoimaiseen ristikkoon. Ylimmässä pitkässä vaakarivissä on vastaus ITIÖ. Sen vihjeenä on täysin tyhjä ruutu! Miksi?

Entä kuinka yhdistetään vihje MAKI vastaukseen MILA?
34. Jukkis17.10.2017 klo 18:49
Kerrankin realistinen vihjekuva, ei se ruutu ole tyhjä, selvästikin siinä on parin mikrometrin kokoinen itiö

MAKI -> MILA muistan aikoinaan ymmärtäneeni, en ymmärrä enää.
35. Jaska17.10.2017 klo 18:51
Ristikkoa en ole nähnyt, mutta oletan ko. ruudusta löytyvän ainakin luupilla pikkuruisen pisteen. MIKA MALI kirjainjärjestyksiä vaihtamalla.
36. vintilä17.10.2017 klo 18:52
Mika Mali (Turkan veli) vokaalit vaihdettuina
37. Tapio17.10.2017 klo 18:58
En minä itiötä erottanut, mutta ajattelin, että itiö on niin pieni, ettei sitä voi nähdä.
38. Aksu17.10.2017 klo 19:07
Kiitokset!
MAKI MILA tuli selväksi, mutta itiötä en hyväksy. Eli jos tyhjän ruudun perässä on seitsemän kirjainta, niin vastaus on sitten siittiö. Lisää tällaisia? Ei kiitos!
39. Jiikoo17.10.2017 klo 20:42
Aksu, tyhjän eli ”olematonta” itiötä kuvaavan ruudun perässä oli ainakin minun ristikossani neljä kirjainta, joten olen valmis hyväksymään sanan ITIÖ. Minun ongelmakseni muodostui, että tulkitsin kaikki tyhjät ruudut ratkaisukirjainta vaille oleviksi ruuduiksi. Sain perunaa muistuttavasta möykystä pystyyn sanan alkuosan SIIKLI ja vihjeestä USEIN ÄÄNELLÄ vaakaan sanan alkuosan EFEKTI, mutta en kuolemaksenikaan keksinyt näille järkeviä jatkokirjaimia (joita siis ei todellisuudessa kaivattukaan). Näille nurkille lähes kalkkiviivoille saakka päässyt ratkaisuyritykseni narahti ja karahti (ITIÖ-sanan puuttuessa myös ratkaisusanat IIRI, KÖLI ja ILLAT olivat vielä hakusessa).

Onnittelen itseäni siitä, että selvitin monen monta muuta sudenkuoppaa ja pääsin kolmitähtisessä näinkin pitkälle. Menköön itiön pienuus painotekniikan piikkiin ja saakoon laatija minulta puhtaat paperit.
40. Jukkis17.10.2017 klo 20:55
SK41:ssähän kerrotaan, että siinä piti olla piste, mutta se oli "poistettu painovaiheessa".
41. Aksu17.10.2017 klo 21:09
Jukkis, niinpä onkin kerrottu!
"Pari sanaa ristikoista" jää lähes aina lukematta, kun on kiire tosi toimiin eli ratkomaan.
42. Tapio18.10.2017 klo 11:11
Ristikkoa on siis "korjailtu", kosta pistettä on kaiketi luultu roskaksi tai tahattomasti laitetuksi - vastaavaa on eräitäkin kertoja tehty piiliksille.
43. tuula23.10.2017 klo 01:01
Voisiko joku ystävällinen ihminen pelastaa sielunrauhani ja palauttaa yöuneni kertomalla, millä perusteella ristikon oikeassa alareunassa vihjeisiin HÄNEN, NIIT,

ratkaisusanoiksi tulevat PAIMENTAA ja ELLE. Sain itse asiassa koko ristikon täytettyä runsaan ajan ja muutaman hermoromahduksen kanssa, mutta näihin kahteen sanaan en

löydä millään mitään järkiperäistä yhteyttä vihjeisiin.

Muutenkin olen vielä aloittelija näiden kolmetähtisten suhteen, joten konkareille täysin selvät kierot vihjeet eivät vain minulle vielä aukene, mutta aion kyllä jatkaa kiivaasti harjoituksia ja

mielellään näiden vaikeampien ristikoidenkin parissa. Oivaltaminen ja onnistuminen ovat paras palkinto. Ainakin minulle.
44. Pr23.10.2017 klo 01:25
Jopas nyt kun en enää muistakaan logiikkaa, mutta kuinka olisi (korjaa) NIIT+ELLEN (hänen). Paimentaminen olisi vain eräänlaista komentelua.
45. Siru23.10.2017 klo 07:18
Ellen Niit on virolainen kirjailija.
46. Tapio23.10.2017 klo 08:38
Löysin vielä tehtävän. Paimentaa liittyy ymmärtääkseni K----A... vihjeeseen kuten myös ORJA.

En oikein pitänyt tuosta ELLE ratkaisusanasta, koska etunimestä poistettu kirjain ikääkuin ELLEN olisi genetiivissä. Muiden kuin nimien kanssa tuon tapainen ratkaisu on kyllä mielestäni ok.
47. Eki23.10.2017 klo 09:03
Täytyy sanoa, että ELLE-ratkaisusanan negatiivisuutta en mitenkään ymmärrä.
48. TU23.10.2017 klo 10:08
ELLE nimenomaan on looginen ratkaisu vihjeeseen: HÄNEN NIIT.
49. isoäiti23.10.2017 klo 10:10
Elle on myös naisen etunimi, itse tunnen kaksi. Minusta vihje on silloin täysin looginen.
50. Siru23.10.2017 klo 10:38
Väestörekisterin mukaan Elle-nimisiä tyttöjä on tällä vuosikymmenellä nimetty jo 730. Mainiot vihjeet kaikkineen tuossa ruudussa! Kun löytyi kyseinen kirjailija, vihjeiden loogisuus selvisi oitis.
51. Clas23.10.2017 klo 11:24
"En oikein pitänyt tuosta ELLE ratkaisusanasta, koska etunimestä poistettu kirjain ikääkuin ELLEN olisi genetiivissä. Muiden kuin nimien kanssa tuon tapainen ratkaisu on kyllä mielestäni ok."

Noin ajattelee laatijoita opettava tapio;-) onhan tuo uskomatonta!
52. Tapio23.10.2017 klo 13:09
Etunimen oikea genetiivi on ELLENIN.

HÄNEN NIIT = Ellenin sukunimi on NIIT > hän, josta kyse on Ellen eikä Elle. Tässä vähän leikillisesti saatu nimi Elle. Tämä tyylisinä vihjeinä on usein "jonakin jotain", jossa sanan lopusta poistetaan "NA", jolloin ratkaisusana on esim. KUMI (KUMINA - NA). Mielestäni tämäntyyppiset leikilliset katkaisut toimivat paremmin muille kuin nimisanoille.
53. Hm.23.10.2017 klo 13:23
Eihän se toimi, kun ei älyä jutun juonta.
54. Pr23.10.2017 klo 13:32
Johan tulikin jälkipyykkiä! Se jos mikä on hienon tehtävän merkki. Kyllähän tuo virolaiskirjailija löytyy ainakin nyt jo Ratkojistakin, ja se on totta kai loogisin selitys. Mutta sain ylimääräistä hupia, kun vääntelin päässäni "korjaa niitellen". Toivon lisää tällaisia ristikoita Keräseltä.
55. TU23.10.2017 klo 13:35
Vihje kuuluu hänen niit, ei hän niit. Rautalangaa...
56. joskus23.10.2017 klo 13:37
ad 52: Luulen, etä viron kielessä nimen Ellen genetiivi on Elleni
57. Jaska23.10.2017 klo 13:38
Leikillisesti totean, että Tapio on pahasti hukassa. Siis Ison pahan suden (ei toki Jaskan) hampaissa.

Vihjeenä olisi muuten voinut olla myös SEN NIIT.
58. Tapio23.10.2017 klo 13:38
Ellen tuossa tulkitaan leikillisesti genettiviksi ja sen nominatiivi on Elle.
59. TU23.10.2017 klo 13:42
Jaska, kyllä, Elle on myös lehti.
60. TU23.10.2017 klo 14:19
Tapio, ei kannata jumittua aina yhteen näkökulmaan, sitä kannattaa vaihtaa. Teepä pieni kiekura aivoissa.
61. Tapio23.10.2017 klo 14:33
Satunnaisesti jumiutuu ja nyt en keksi, mikä tulkinnassani on sitten pielessä.
62. isoäiti23.10.2017 klo 14:36
Mikä siis on oikea genetiivi naisnimelle Elle? Kysyn ihan leikillisesti, kun haluan tuttujen nimen taivuttaa oikein. Lehden ostoonkin tarvitsen kielitieteilijältämme oikean vastauksen.
63. imx23.10.2017 klo 14:47
Väännetään rautalangasta pitkän kaavan mukaan: jos hänen, joka tulee tähän vastaukseksi, niin silloin yhtä kuin Niit.
64. Tapio23.10.2017 klo 14:54
Ok. Myönnän, että minua hämäsi erisnimen käyttö tämäntapaisessa vihjeessä.
65. TU23.10.2017 klo 15:03
Isoäidille, ostaisin Ellen tai ostaisin Elle lehden. Paco Rabannella oli ammoin 90-luvun alussa myös parfyymi, jonka nimi oli Elle, tykkäsin siitä aikoinaan ja sitten tuli Pour Elle, joka ei viehättänyt. Elle tarkoittaa ranskankielessa myös hän, naisesta puhuttaessa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *