KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 10.-11.6.2017

9300. IS Viikonloppu 10.-11.6.2017

Eki9.6.2017 klo 12:44
Koviksessa Unski Kivistön ja Heli Kärkkäisen kolmemiikka aktuellilla aiheella. Piiliksessä Parkkinen.
2. Pr10.6.2017 klo 13:39
Olipa urakka! tuli tavattoman helpottunut olo, kun lopulta täyttyi. Pelkästään alkuun pääsy vaati pidempään kuin mikään aiempi valmiiksi saamani IS-kovis. Piti aloittaa melkein alusta uudelleen. En halua sanoa enempää, etten pilaa muiden iloa. Mutta mitä se miikka siellä kolmosen perässä? Ihan turha! Kiitos!
3. Silia10.6.2017 klo 15:37
Koviksen voittaja ja ratkaisu puuttui lehdestä?
4. Ylläpito10.6.2017 klo 15:47
Kolme viikkoa sitten ei ollut kovista kömmähdyksen takia.
5. Rampe10.6.2017 klo 16:26
Täytyy panna sivuun ja yrittää huomenna uusilla aivoilla.
Alkuun pääsy kyllä onnistui, mutta sitten tyssäsi. Vasen alaneljännes täysin auki tai epävarmaa.
Älyämistäni vihjeistä suosikkini on PIIKIN TOISTA. Ilmeisesti yhtä hyviä tai parempia on niissä joita en ole (vielä) älynnyt.
6. Tarja10.6.2017 klo 17:39
Heh, minulla taas vasen alaneljännes on täynnä, mutta muualla tyhjää. Vaikea on.
7. O10.6.2017 klo 18:21
Minustakin se miinus kolmosen perässä oli turha. Tosi vaikean, mutta nautittavan ristikon, laatija oli meille täksi lauantaiksi laatinut.

Kiitos Unski Kivistö ja Heli Kärkkäinen!
8. Tarja11.6.2017 klo 00:31
Vaikeusaste pitäisi varmaan olla 3-4, mutta se nelonen on tipahtanut pois. Täyttyi lopulta, mutta kyllä teetti töitä.
9. Tarja11.6.2017 klo 10:51
Tuohon vaikeustason arviooni kuuluu hymiö perään. Kyse ei siis ole kritiikistä, vaan...hmmm...no vaikka varoituksesta vasta-alkajille ;) Tämä oli nyt sellainen kunnon kovis, jota viimeksi kerroin kaipaavani. Pohtimista ns. koko rahan edestä. Kiittäen!
10. yks nuiva Porista11.6.2017 klo 11:57
Eikös joku joskus epäillyt, että Unski Kivistö on Ekin alias. Useat tämän ristikon kommervenkit viittaavat samaan tai ainakin hengenheimolaisuuteen!
11. Jaska11.6.2017 klo 12:35
Unski, vitsikö?
12. Satunnainen ratkoja11.6.2017 klo 16:23
Paras kohta: 900 vuotta ennen lappuliisoja.
Siitä kiitos ja 10 pistettä.
13. Jukka13.6.2017 klo 02:10
Kiitokset todella visaisesta hilavitkuttimesta.Lisää näitä :)
14. Kike14.6.2017 klo 10:41
En ymmärrä, mistä miinus tuohon vaikeusasteeseen on tullut. Itselleni vähintäänkin 3,5, mutta mutta ... kun sai tehdyksi, ei voi kuin ihailla laatijan nokkeluutta ja kekseliäisyyttä. Iso kiitos välillä raivostuttavan vaikealta tuntuvasta ristikosta.
15. Mie17.6.2017 klo 21:22
Aku Ankkaa lainatakseni; kääk! Nyt tarvitsee hieman työntöapua :D

Muutama apusana auttaisi eteenpäin, kovin tyhjältä ristikko vielä näyttää.

pallo-
kalliitakin
suolattujakin
murtaa
ilman u:ta suomen poikia
16. Mie17.6.2017 klo 21:33
Kalliitakin selvisikin jo ;)
17. Tarja17.6.2017 klo 21:49
Ristikon viimeinen palautuspäivä on 19.6., joten apuja vasta tiistaina.
18. Mie17.6.2017 klo 22:00
Anteeksi enpä muistanut!
19. Tuttu18.6.2017 klo 16:14
On todella vaikea, mutta niin pitää ollakin! Olen tätä nyt tuijotellut viikon verran ja vielä puuttuu noin yksi kolmasosa! Ihailen kyllä henkilöitä, jotka tämän jo ovat ratkaisseet! Minulla ei ole kiire, kun tätä lähetä minnekään. Ihanaa ajanviettoa vaikka junassa, pitkäkin matka kuluu kuin siivillä. Viime maanantainakin olin ajaa pysäkin ohi!
20. Tuttu19.6.2017 klo 17:19
Valmis!
21. O19.6.2017 klo 18:26
20. Tuttu.
Onnitteluni. :)

Kaikille oikein mukavaa Juhannusta!!!
22. Tuttu19.6.2017 klo 19:58
O:lle kiitos????!
Hyvää ja toivottavasti aurinkoista ja lämmintä juhannusta kaikille myös minun puolestani??!
23. Tuttu19.6.2017 klo 20:02
Ohoh! Tulipa erikoisia merkkejä! Käytin kännykkäohjelman hymiöitä, mutta eivät toimineetkaan näissä säikeissä!

Siis uudestaan: O:lle kiitos :)! Ja kaikille hyvää juhannusta :)!
24. jussi vain19.6.2017 klo 22:51
Kysyn pari juttua

aika iso lajissaan nelostuho teho, mitä mahtaa tarkoittaa
titokin täällä utak? atak? Missä, miksi?
Ennen siljalla opora? Mikä oli?
25. Tarja19.6.2017 klo 23:13
Vieläköhän joku juoksee ennen keskiyötä postittamaan ratkaisua, jos nyt antaa vinkkejä. Ei kai. Mietipä, mikä iso kokous oli Helsingissä 1975. Ja Silja on laiva.
26. jussi vain19.6.2017 klo 23:24
Lainaus: 25. Tarja 19.6.2017 klo 23:13
Vieläköhän joku juoksee ennen keskiyötä postittamaan ratkaisua, jos nyt antaa vinkkejä. Ei kai. Mietipä, mikä iso kokous oli Helsingissä 1975. Ja Silja on laiva.

Kiitos!
Ei ollut hoksottimet hereillä. Aika visainen ristikko.
27. Tarja19.6.2017 klo 23:28
Ups, tekstiviestinähän voi vielä lähettää ratkaisuja keskiyöhön asti. Pyydän anteeksi liian aikaista vihjeen antoa.
28. Tarja20.6.2017 klo 00:12
No nyt ollaan tiistain puolella, joten muutama vinkki Mielle. Suolattuja ovat tietyt kalat, murtajaa pitää hakea naapurista, pojissa on kyse ihan yleisestä erisnimestä ja palloileva joukkue löytyy Länsi-Suomesta.
29. isoäiti20.6.2017 klo 01:51
Mie: suomalaisilla pojilla on nimipäivä pikapuoliin!
30. Mettalo20.6.2017 klo 13:26
Minä olisin kiitollinen vihjeistä: TORNIN LUONA
Meillä isoimmassa 2
NISKAN PÄÄLLÄ

Kiitti jo etukäteen!
31. Jaska20.6.2017 klo 13:50
Torni on kuuluisalla näköalapaikalla kaupungin laidalla keskellä järvimaisemaa.

Kaiva lompsaasi. Numero löytynee sen vetoketjuosastosta.

Unski Kivistön vihje on jäänyt vajaaksi. Loogisesti pitäisi olla ENNAKOIDUSTI NISKAN PÄÄLLÄ, kun urheilusta kyse..
32. Mettalo20.6.2017 klo 14:08
Kiitos Jaska! Olisi tuo torninpaikka pitänyt älytä, kun olen itsekin siellä asunut!
33. Mie20.6.2017 klo 21:53
En tiedä tuota näköalapaikkaa, jokin laakso se taitaa olla.

Jotkin ratkaisin itse mutta pari sanaa kiitos :)

juotavaa
missä mies menee ovesta sinisessä takissa
voimalapatojen luona
34. Tarja20.6.2017 klo 22:08
Torni on Savossa. Voimalapatojen kohdalla autetaan vaelluskalojen kulkua. Mies nojailee tiettyyn kohtaan ovella. Juotava on eräs teelaatu.
35. Pr20.6.2017 klo 22:08
ROOIBOSTEE
OVENPIELI
KALAHISSIT
36. iso S21.6.2017 klo 09:54
On olemassa monenlaista tarkkuutta: todellista tarkkuutta, puhekielen "tarkkuutta" ja ristikkotarkkuutta, jossa ei ole välttämättä ollenkaan tarkkuutta, pelkkä assosiaatio riittää. Teenjuojana olen joskus harmitellut/kummastellut mitä kaikkea kuppiin kaadetaan teen nimellä. Ihan kuin colaa pyytäisi, jaffaa saisi ja tyytyväinen pitäisi olla! Tässä vähän sitaatteja sieltä sun täältä ja kommentteja täältä.

"Tee on teepensaan (Camellia sinensis) lehdistä uuttamalla valmistettava juoma."
"Muiden kasvien kuin teepensaan lehdistä valmistettuja juomia kutsutaan yleisesti yrttiteeksi."

Siis kutsutaan. Saattaa johtua kutsujan tietämättömyydestä tai juojan oletetusta tietämättömyydestä. Kun kutsutaan teeksi, niin tuotteen ostaja arvaa miten sitä käytetään.

Entäpä sitten esimerkiksi ruusunmarjatee? Näin se syntyy:
"Keitä vesi.
Survo ruusunmarjat.
Keitä marjoja kiehuvassa vedessä noin 10 min.
Anna teen hautua vielä muutaman minuutin ajan ja kaada se sitten siivilän läpi kuppiin."

Ei käytetty teepensaan lehtiä eikä mitään muitakaan lehtiä. Miksi kutsutaan teeksi? Miksei yhtä hyvin kahviksi? Onhan pikakahveja olemassa, niissäkin liotetaan jotain mömmöä kuumaan veteen.

"Rooiboksen lehdistä valmistetaan kofeiinitonta teenkaltaista juomaa."
"Etelä-Afrikan khoisanit ovat käyttäneet rooibosta vuosisatojen ajan terveysjuomana."
"Eurooppalaiset tutustuivat rooibos-juomaan kylpylöissä 1920-luvulla."
"Rooibos-juoma ei ole teetä, vaan teen tapaan haudutettavaa yrttijuomaa."

Siis rooibos tai rooibos-juoma, ei rooibostee, kun se ei ole teetä!

Suomalaisille rooibos on uutta ja ihmeellistä, monille se tuli ehkä tutuksi Mma Ramotswe -nimisestä naisdekkarista kertovasta tv-sarjasta. En muista miten rooibos siinä käännettiin, mutta Etelä-Afrikassa lipitetään uskoakseni rooibosta kutsumatta sitä teeksi. Suomessa sen kutsumiseen teeksi on kai kaupallinen motiivi, useammat uskaltavat kokeilla kun nimessä on jotain tuttua. Ristikoissa vastaava tarvetta ei ole, joten voisi sanoa ruman sanan niin kuin se on. Koska tosielämässä kuitenkin tehdään tuo periaatteellinen virhe niin ei siitä voi laatijalle miinusta antaa.

Täsmennän vielä: ei minulla ole mitään (kaikkia) haudutettavia juomia vastaan sinänsä, rooibostakin olen juonut ihan irvistelemättä. Vain teeksi kutsuminen närästää jos juoma ei sitä ole. Rooibosta voi jopa suositella herkkävatsaisille ja -hermoisille iltajuomaksi:

"Rooibos ei sisällä tanniineja eikä kofeiinia, jotka tekisivät juomasta kuivakkaa tai kitkerää. Koska juoma ei sisällä piristäviä aineita, se ei myöskään vaikeuta nukahtamista."
37. Jukkis21.6.2017 klo 11:43
Paitsi että se on rooibos-teetä vaikka minkälaisen itkupotkuraivarin saisit. Kas kun sanan "tee" merkitys on tässä ajan mittaan laajentunut tarkoittamaan myös muista kuin teepensaan lehdistä tehtäviä teenkaltaisia juomia. Sanan "tee" eteen sitten laitetaan tarvittaessa lisämääre silloin, kun kyse ei ole teepensaan lehdistä tehtävä juoma.

Ja kyllä muuallakin kuin Suomessa sitä teeksi kutsutaan, mm. Botswanassa ja Etelä-Afrikassa.
38. Mie25.6.2017 klo 16:45
Lähes täynnä mutta pari kohtaa ei vain ratkea hmph. ...konkari pyhimyksenäkin, onko oikein ja mikä konkari?

Iivo ja Kerttu, urheilijat mutta etuliitettä en keksi, enkä myöskään alempana olevaa vihjettä laulun paikka.
39. Apuri25.6.2017 klo 16:49
Konkari kannattaa pinnistää itse! Muistele uraa!

Iivo ja Kerttu urheilevat yhä.
40. Tarja25.6.2017 klo 17:05
Ainakin yhdessä lastenlaulussa kyseisellä paikalla on puiset rattaat.
41. Hih.25.6.2017 klo 18:51
Tarjalle, tuolla ajellessa aikoinaan lauleskelin sitä ja mies ei reagoinut mitenkään. Kyselin pari kertaa, että kumma kun ei näy puisia rattaita. Ei reaktiota. Myöhemmin selvisi, ettei hän koskaan ollut kuullutkaan niistä. Ihme, kun oletin, että kaikki tietävät.
42. Hannu25.6.2017 klo 18:58
Tarjan 40 kommenttiin, että varsinaisesta lastenlaulusta ei ole kyse, vaikka se lasten leikkilauluna varmaan tietyllä alueella suosittu onkin ja kuukkeli sen esittäjäksi lapsiduon tarjoaa.

Kansanlaulusta on kyse, tai perinnelaulusta, ihan millä nimellä sitä nyt haluaakin kutsua. Vanhempi ja ainakin paikallinen polvi kuitenkin muistanee kvartetin Kylän Pojat, joka ainakin 1960 -luvulla esitti ja levytti suomalaisia kansanlauluja mm. tämän puisten rattaan paikan.
43. Hih.25.6.2017 klo 19:08
Hannu, samoin ajattelin, ettei ole pelkästään lasten luritus.
44. Mie25.6.2017 klo 20:11
Bond-konkarihan Moore on mutta ei sovi... hiihtäjäsisarukset, no pitää miettiä. Melkoisen ärsyttävää että kun kysyy jotain sanoja suoraan niin kerrotaan vain vihjeitä ;) Voihan sitä kysyä vain vihjeitä jos niitä halajaa ;) Kyllä näissä Koviksissa riittää pähkäiltävää vaikka jotkin sanat jäävätkin löytymättä joskus, kyllä sitä toisinaan nämä täyteenkin saa itsekin.
45. Tarja25.6.2017 klo 20:16
Vielä kuitenkin vihjeitä. Koviksissa voi olla numeroitakin kirjaimien tilalla. Ja Niskaset eivät todellakaan ole passiivisia. Lauluun kannattaa googlata "puiset rattaat", niin johan löytyy. Sori, jos ärsytin lisää.
46. Hannu25.6.2017 klo 20:25
Mie, osaat varmaan vähennyslaskun. Siitä se vaakakolmonen kolmannesta yläpystystä aukeaa.
47. Mie27.6.2017 klo 14:37
Juu. Lähes täynnä mutta muutama sana sitkeästi puuttuu, enkä keksi millään.

Maa kanissa?

oikea ylänurkka tökkii... numero?
48. O27.6.2017 klo 14:52
MAA KANISSA, ajattele vaikka kortteja.
NUMERO - pankisassa.
49. O27.6.2017 klo 14:55
po pankkiasia.
50. Mie27.6.2017 klo 15:05
Ei ollut apua.
51. Mie27.6.2017 klo 15:45
Selvennän vielä omalta osaltani tätä vihje vs. suora apu -asiaa :D

Jotkut tuntuvat sitkeästi tarjoavan vihjeitä vaikka pyytää suoria apusanoja, ilmeisesti heillä on luulo että joku nauttii siitä että osaa kirjoittaa sanoja ristikkoon eikä aio pähkäillä ollenkaan ;) Voin vakuuttaa että sellainen luulo on väärä, itse ainakin pähkäilen joskus päiväkausia ja nautin siitä kun oivallan jonkin asian vihdoin. Mutta joskus ei vain millään pääse eteenpäin, silloin pyydän apusanoja, kyllä, ihan suoria vastaussanoja, koska siinä ympärillä olevat sanat puuttuvat myös eli kun saan jonkin yksittäisen sanan tietooni pääsen pähkäilemään niitä ympärillä olevia. Joskus voi myös vihje olla paikallaan ja tuupata sopivasti eteenpäin, mutta jos pyydetään suoria apusanoja niin kertokaa niitä kiitos :)

Tosi kiva on että täällä autetaan.
52. keijo27.6.2017 klo 15:51
MAA KANISSA -> KRISTIAN
NUMERO -> IBAN
53. Rampe27.6.2017 klo 20:24
900 vuotta ennen lappuliisoja on kuulemma ristikon parasta antia. Joko minulla on siinä väärä vastaus tai sitten vain en tajua. Väärään viittaa outo 3-kirjaiminen konkarin alkuosa.
54. Tarja27.6.2017 klo 20:31
No sanotaan nyt sitten ihan suoraan, että konkari on 007 ja liisat ovat 1071. Numeroista ykköset ja nollat toimivat myös i- ja o-kirjaimina.
55. Pr27.6.2017 klo 20:34
Kokeile ihan muita merkkejä kuin aakkosia.
56. Rampe27.6.2017 klo 20:37
Kiitos, Tarja!
Eipä tarvinnut kuin yksi kirjain vaihtaa numeroksi. Mutta en muista ennen numeroita ratkaisuun tulleen. Eipä kai sitä ole missään kiellettykään.
57. Tää27.6.2017 klo 20:58
No ei kyllä mielellään kerrota. Kandee ratkoa ristikoita, joissa vastaus on valmiina sivulla sejase.
58. isoäiti27.6.2017 klo 21:52
Rampe!
Punainen Pelikaani sisälsi numerossa 3 saman numeroidean Holopaisen ja Kurkelan aukeamassa.
59. Siis27.6.2017 klo 22:51
En vieläkään tajua tuota lappuliisajuttua...
60. Tarja27.6.2017 klo 22:58
Ensimmäiset lappuliisat aloittivat työnsä vuonna 1971. Kun siitä vähennetään 900 vuotta, saadaan 1071.
61. Mie30.6.2017 klo 22:01
Nimimerkki Tää vaikuttaa kärttyisältä :D En minä ainakaan kaikkia ristikoiden sanoja pyydäkään ;) ja toiseksi, teen vain näitä Iltiksen viikonloppuristikoita koska en pidä muiden ristikoiden väreistä ja ulkoasuista, en toki ihan kaikkien Iltiksen ristikoidenkaan. Mutta nämä ovat siis minulle harvinaista ja tärkeää herkkua nämä Iltiksen Kovikset, lisäksi teen Piilosanan, tavuristikon ja kiertiksen.

On todella mukavaa että täältä saa tarvittaessa apuja niin että pääsee eteenpäin eikä ristikko jää turhaan käyttämättä. Ihan itsekin saan näitä Koviksia täyteen, aina en apua tarvitse.
62. Tarja30.6.2017 klo 22:14
Kysele vain, Mie, aina kun haluat. Tulee ensin annettua vihjeitä, koska itselle oman oivalluksen tuottama ilo on niin suuri, niin sitä haluaisi antaa toisellekin oivalluksen ilon. Mutta tottakai tarvittaessa valmis vastaus tulee myös. Pari vuotta sitten, kun itse aloittelin säännöllisemmin ratkomaan IS-koviksia, hain myös täältä apuja. Ja sain. Ja siten pikkuhiljaa opin niitä ratkomaan.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *