KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 28.-29.11.2015

8663. IS-viikonloppu 28.-29.11.2015

Eki28.11.2015 klo 07:12
Viikonlopun erikoisuus on Unski Kivistön paluu kolmipalloisen idiskoviksen kera.
2. Juha N28.11.2015 klo 14:50
Onko "Unski Kivistöltä" tätä ennen saatu muuta ratkottavaa kuin IS-kovis 28.07.2012? Ja onko jossain paljastettu, luuraako nimimerkin takana jokin useamman laatijan poppoo vai Eki yksinään?

Siinä Unski Kivistön edellisessä oli pääkuvana puhekuplat "Päätöntä menoa!" ja "Hyvinkö leikkaa?" ja ratkaisusanana MESTAUSLAVAKOOMIKOT. Laadinnan lähtökohtana lienee silti ollut vihjesanoihin

EI
PÄÄTY

liittyvä jippo. Tuo sanapari oli sijoitettu vihjeeksi kahteen eri ruutuun. Kummastakin lähti ratkaisusana sekä vaakaan että pystyyn. Toisessa tapauksessa ratkaisusanat olivat KESKIOSA (vihjeenä EI PÄÄTY) ja IANKAIKKINEN (vihjeenä EI PÄÄTY), toisessa tapauksessa KONSONANTITON (vihjeenä EI) ja TAKLAUSPAIKKA (vihjeenä PÄÄTY). Lisäksi esille tuotakoon vihje-ratkaisusanaparit LORVIKATARRI? > FEIKKIBURNOUT, MAALIVIIVA! > TULORAJA, HIIRENLOUKKU > ESITETYIN ja LASI KONEEN MENTYÄ LÄHELTÄ > HELISSYT. Etenkin kaksi viimeksi mainittua ratkaisusanaa johdattavat epäilemään laatijaksi Ekiä. Mutta olikohan tekijöitä silti muitakin? Laadintakudoksen poikkeuksellinen tiiviys ja orgaanisuus (versus lokeroisuus) tuovat mieleen Teemu Pallosen.
3. Juha N28.11.2015 klo 15:31
"Unskin" tämänkertaisessa pääkuvat (6kpl) veivät niin paljon ristikkotilaa, ettei ratkonta ainakaan itselläni vienyt täyskolmoselta edellytettyä aikaa. Pelkän ratkonta-ajan perusteella sanoisin: helpohko kolmemiikka. Vaikeinta oli loppuun viedyn ratkonnan jälkeen keksiä joidenkin pääkuvien yhteys ratkaisusanoihinsa. Jos tämä lisämietintäaika ynnätään ristikontäyttöaikaan, valittu pallotus on minunkin mielestäni oikeutettu.

Ristikon rakenne ja pääkuvien idea saa epäilemään, että laatijarintamalla olisi ollut ensi sijassa Eki. En silti pidä poissuljettuna, etteikö tähän epäilyyni voisi joiltakin tahoilta kuulua vielä vastaus: "Mutta olinhan siellä minäkin!"

Erityiskiitos siitä, ettei bändi/muusikkovihjeitä ollut, paitsi kaksi benigniä tapausta, joista toinen oikean yläkulmauksen aukiossa. Mikä se muuten on? :) Noh, älkää kuitenkaan vastatko.
4. Rampe28.11.2015 klo 19:42
Minulle tämä on kyllä täyskolmonen.
Lounaisnurkka on pakko jättää huomiseen , sillä olen sen kanssa aivan jumissa.
Oikeanpuoleisiin kuvavihjeisiin vastaukseni lienevät oikein, mutta tuo idis on toistaiseksi ymmärtämättä.
Juha N:n kanssa olen samaa mieltä siitä, että Vuokilalla tässä ainakin on näppinsä pelissä.
Kiitän ja kumarran niitä/sitä jo(i)lle kiitokset kuuluvat.
5. O28.11.2015 klo 19:49
Rampe.
Pakko laittaa pois silmistä ja jatkaa, kun olen nukkunut yön. Varmaankin näen tästä unia, sillä vasen alanurkka pahasti sotkussa. Olemmeko nyt samiksia? ;-)
6. O29.11.2015 klo 14:27
Kyllä se "yön(s)yli" sittenkin aina auttaa. Muutama kohta jäi vielä ymmärtämättä, mutta ehkä se vielä...

Kiitos vaikeasta laadinnasta Unski Kivistö / Heli Kärkkäinen :)
7. Lauri Kultti29.11.2015 klo 17:27
Tuo vasemman alakulman pääkuvasta tulevan sanan yhteys itse kuvaan antaa ilmeisesti odottaa valkenemistaan toisenkin yön yli. Eli siltä osin menee kyllä täyskolmosena, vaikka muuten olisi ehkä ollut 3-.
8. Tuomas L.29.11.2015 klo 22:40
Oli kyllä minulle täyskolmonen, etenkin vasemman reunan osalta. Osittain ristikko täyttyi aika helposti, lähinnä sieltä, missä ei ollut pääkuvasanoja. Pikkuhiljaa niidenkin salat aukenivat, mutta vasen laita ei millään meinannut ratketa. Syynä tähän oli lähinnä, että hahmotin vihjeen A----- väärin ja sijoitin siihen väärän ratkaisusanan, jossa oli kuitenkin myös oikeita kirjaimia. Täyteen tehtävä kuitenkin lopulta tuli.

Ymmärtämättä jäi asepuvun kuvan yhteys ratkaisusanaan; on aavistus, mistä ehkä olisi kyse, mutta täsmällistä yhteyttä en hahmota. No, aikanaan tuo varmaan selviää. Myös LAMA / EMRA on toistaiseksi hepreaa (hmm...)

(Lauri, mieti mitä tuon vasemmalle alas tulevan sanan vihjeenä voisi olla sanallisesti; sitä tuo kuvakin kai esittää.)
9. Tuomas L.29.11.2015 klo 22:41
Piti vielä sanoa, että parhaat vihjeet olivat ENNEN RIPPIÄ ja BASAARISSA KÄYNEEN YSTÄVÄ?
10. Rampe30.11.2015 klo 20:07
Vielä kun ymmärtäisin tuon jälkimmäisen. ENNEN RIPPIÄ kyllä selvisi.
Kaksi päivää jumissa samassa alanurkassa, saa nähdä..
11. iso S30.11.2015 klo 21:14
Täyteen tuli, alku jopa helpohkosti, mutta 3/4 tuskaisemmin ja loppu pikemminkin laatien kuin ratkoen. Pihtisynnytetyt sanat saattavat olla jopa oikein, mutta varsinkin pääkuvista lähtevien sanojen osalta ymmärrys ei asu täällä.

Tuomas L. sen sanoi, nuo vihjeet olivat kekseliäitä. Minulle vaikein pala oli alareunan vasen puolikas, siis täytettäväksi. Täyttä ja täysin ymmärrystä vailla olevia kohtia oli muuallakin.
12. Marco Poloinen1.12.2015 klo 01:06
Sama kaiku on askelten - siellä usein mainitussa vasemmassa nurkkamassa se tenkka tenkka poo meikälläkin tanssahteli. Jopa siinä määrin, että sunnuntai-illan Ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusneuvotteluissa piti ristikkoartikla aktivoida muutaman sanan osalta pöydälle. Onneksi neuvotteluosapuolilla oli yhteneväinen näkemys asiakokonaisuudesta (etevästi värkätty!) ja toisaalta häikkäisevämmät paikat sen verran eri seudulla, että vuorovaikutuksen tasapuolisuusolettama tuli tyydytetyksi.

Siniset sanat olivat sen verran veitikkamaisia, ettei niistä kotvaan ollut muulle ratkonnalle isommin avuksi. Vasta tajunnan pikkuhiljaa kirkastuessa saattoi oletusasetuksia muuttamalla päästä niidenkin osalta "voisko se tosiaan olla noin" -tasolle. Ko. sanojen "etymologia" on itselle kelpaavalla tavalla selvitetty, eikä muitakaan ihmetyksiä ole yhtä enempää. Kun meni vähän hapoille tämän kanssa niin täytyy kokeeksi elää välillä jokunen päivä tätä ristikoiden lisäksi hankittua elämää, eiköhän sekin vielä kirkastune.

Jotenkin erilaiseksi tämän koin, ja tunsin tulleeni sokerisuolaisen makuisesti yllätetyksi. Seuraavalla kerralla (ehkä) osaan pitää paremmin varani... :-)
13. Tarja1.12.2015 klo 08:49
Jos taitavammillakin on tehnyt noin tiukkaa, taviksen lienee paras nostaa kädet antautumisen merkiksi pystyyn tässä vaiheessa, kun puolet on ratkottuna. Vaikeusasteeksi arvioni 4.
14. iso S1.12.2015 klo 11:39
Vaikea on ratkaisusanan etymologiaa mutustella kun esimerkiksi siitä vasemman alanurkan kuvasta en pysty hahmottamaan edes kohteen kokoluokkaa, saati sitä mikä se on. Minun silmilläni katsottuna koko voi olla mitä tahansa 10 sentistä 10 metriin.

Peltipuvun osalta ymmärrykseni saattaisi kirkastua, jos kuva olisi rajattu hiukan toisin. Paperipalasen soisin olevan aivan toisin, ei noin vaan päinvastoin. Keksi on mysteeri, en keksi miten ehjästä keksistä tulee se mitä tulee. Postimerkkiinkin pitää ottaa mukaan kuudennella aistilla havaittavia osia että ratkaisusana olisi jonkinlaisessa yhteydessä vihjeeseen.

Kaiken kaikkiaan tässä on nyt joku juju joka menee minulta aivan yli ymmärryksen kuin täi. Hilsettäkään ei ole tarpeeksi että edes se pölähtäisi!

Ristikon oletettu sanoitus on moitteeton eikä vihjeissäkään luultavasti ole valittamista, jos ne ymmärtää. Minä en, mutta se on oma häpeä.
15. Tuomas L.1.12.2015 klo 13:07
Arvioisin lehtileikkeen kuvan olevan pääkuvista helpoimmin oivallettava. Enempää ei varmaan ole sopivaa vinkata.
16. Pedro1.12.2015 klo 14:46
Tarja! samma här! Mitähän haarniskaritarin keltamustat housutkin mahtavat tarkoittaa? Keskiosasta sain muutaman sävärin,muuten on korpivaellusta ja välillä tunnen olevani jyrkänteen reunalla. Odotan innolla mahdollista anatomiaa!
17. Mettalo1.12.2015 klo 19:27
Valmista tuli! Mitään en tajunnut vihjeistä, mutta kun sanat sopivat paikoilleen, niin minulle se tarkoittaa VALMISTA!
Innolla odotan laatijan selvitystä ristikon logiikasta.
18. O1.12.2015 klo 21:07
Samoin, odotan kovasti muutamiin kohtiin laatijan/laatijoiden(?) selvitystä.
19. Rampe2.12.2015 klo 07:40
Myyntipaikan ja tuon basaarijutun olen lauantain jälkeen saanut selvitettyä. Taitaa paperi kulua puhki ennen kuin vasen alanurkka valmistuu. Ristikko SM :n aikana ostan aina kaksi lehteä juuri tämän takia. Nyt en arvannut sitä tehdä.
20. Tarja2.12.2015 klo 08:28
Minä en mitenkään innolla odota anatomiaa, koska kokeneempien kommenttien perusteella vastaustenkaan näkeminen ei välttämättä tuo oivallusta. Minua ei hirveästi ilahduta todeta anatomiaa lukiessa, että en ikipäivänä olisi tuollaista voinut keksiä. Enemmän odotan jo ensi lauantain lehteä ja uutta ristikkoa, joka toivottavasti on selvitettävissä taviksenkin oivalluksilla.
21. Pedro2.12.2015 klo 10:30
Tarja kyllä joka päivä oppii jotain uutta,varmasti sinäkin.Tiedon ja kokemuksen myötä oivallus kehittyy tälläisilla taviksillakin ja onhan tämä ihanaa!
22. Tarja2.12.2015 klo 10:40
Totean erään toisen kirjoittelijan sanoin, ettei kaikkien tarvitse tykätä kaikesta. Oman tykkäämiseni raja menee siinä, että haluan ratkaisusanojen olevan sellaisia, että ne periaatteessa olisivat olleet minunkin rajallisten älynystyröitteni keksittävissä. En tarkoita, että ristikko olisi objektiivisesti määriteltynä huono, vaan kyse on vain henkilökohtaisesta mielipiteestä. Ja koska täällä enimmäkseen aina kiitellään ja kehutaan laatijoita, on mielestäni kohtuullista joskus ilmaista toisenlaisiakin mielipiteitä. Eli edelliset, Skytän ja Keräsen kolmepalloiset täyttivät tuon määritelmäni, kaikki ratkaisusanat olivat tajuttavissa. Toki en ole nähnyt vielä tämän ristikon ratkaisusanoja, mutta esim. iso S.n mielipiteisiin minulla on aika vahva luotto.
23. Tuomas L.2.12.2015 klo 10:56
Hoksasinpa viimein tuon asepuku-kuvankin logiikan. Alkuperäinen ajatuskulkuni oli hakoteillä.
24. Eki2.12.2015 klo 11:11
Pääkuviin laatija oli ihan harkiten ottanut uudenlaista näkökulmaa, kaukaa haettua, enkä yhden ekstrakulman takaa.
25. Jaska2.12.2015 klo 11:31
Ja laatijakin täällä vinkkailee hyvissä ajoin ennen näpyttelyajan päättymistä:)
26. Eki2.12.2015 klo 11:45
Eikö tuo ole jo käynyt aika selväksi, kun täällä on epätoivoisia ihmettelijöitä. Pientä uskon vahvistusta vain, että kannattaa etsiä vielä pikkasen kauempaa.
27. Marco Poloinen2.12.2015 klo 11:53
Meinasin jo tuon iso S:n "epätoivoisen ihmettelyn" jälkeen ehdottaa, että tarttis vaan asentaa laajennus päätietokoneeseen! :-)
28. Jaska2.12.2015 klo 12:23
Pyydän anteeksi totuudellista toteamustani, joka ei kuitenkaan ollut moitteeksi tarkoitettu. Arvelen kuitenkin edelleen, että iso S:kään ei liene oikeasti epätoivoinen. Vielä jonkin verran selvemmin on Marco Poloisen lamentaatio tunnistettavissa liioittelevaksi kielikuvaksi.
29. Rampe2.12.2015 klo 13:40
Mutta mitä vasemman alakulman kuva esittää, ihan alkuperäisessä näkökulmassa?
Kerrostalon autotalli?
30. Marco Poloinen2.12.2015 klo 13:58
[Kyllä on joskus nuo Jaskan -taatiot työläämmin tolkuttavia kun konsanaan Unskin ristikot. ;-)

Kielikuvat ja tykkäämiset - hyvät ja huonot, liioittelevat ja kutistavat - ovatkin lähestulkoon ainoaa käypäistä säiemateriaalia ratkonnan vaihe ja vastauspäivämäärä huomioiden. Eihän iso S minunkaan mielestäni oikeasti ole mitenkään erityisen epätoivoutuvaa sorttia, onpahan vain niin vaatimaton, että sananlaskun toteutuessa lienee kohta/jo Adoniksen veroinen. Julkiset näytöt kertovat hyvähermoisesta ja hoksaavasta ratkojasta. Ja juttunsa täällä kuuluvat ainakin minun mielilukemistooni!]
31. Marco Poloinen2.12.2015 klo 14:04
Et sitten Rampe malttanut pysyä tässä vaiheessa vain yleispiirteisemmällä linjalla...
32. Rampe2.12.2015 klo 14:43
Ai, pitikö sen olla piilokuva?
Minä luulin että Ekin uudenlainen näkökulma tarkoittaa jotain muuta.
33. amia3.12.2015 klo 10:50
Vasemmassa alakulmassa "uudenlainen näkökulma" tuo vain ikävästi mieleen Auliksen suttuiset kuvavihjeet, joista ensin pitää saada selville ratkaisusana ja sen jälkeen voi ryhtyä aprikoimaan, että voisiko kuvan tosiaan tulkita noinkin. Eikö vasempaan alakulmaan olisi tosiaankaan löytynyt parempaa fotoa moisen epämääräisen mötikän tilalle? Vihjeen ja ratkaisusanan suhde on toki mainio, mutta epämääräinen kuva ei tuo siihen mitään älyllisen oivalluksen lisäarvoa. Tuomas L:n toteamus, että "sitä tuo kuvakin KAI esittää", osui hyvin kohdalleen.
34. Rampe8.12.2015 klo 08:19
Nyt kai saa jo kysellä apuja. Jotta vasen alakulma aukeaisi minullekin, niin aloitetaan:
-SUPLIIKKI-IHMISEN PUHE ?
-VOI VALAHTAA?
Aukihan minulla on paljon muutakin, mutta jospa näillä pääsisin alkuun.
Onko muuten oikean alakulman vihje koolla pilattu, vai mikä siinä on ideana?
35. Tarja8.12.2015 klo 09:27
Ehdottaisin vuolas ja olkain, mutten ole lainkaan varma oikeellisuudesta.
36. Tuomas L.8.12.2015 klo 10:20
VUOLAS ja OLKAIN oikein.

SPOILEREITA LUVASSA!



Tässä olisivat omat selitykseni pääkuvien logiikkaan. Jos joku on päätynyt toisenlaisiin selityksiin, saa vapaasti korjata.

pelikortti = PAKAN A = PAKANA = EI-KRISTITTY

lehtileike = YKSI N = YKSIN = ORPO

postimerkki = leikkimielisesti "KOOKAS" = SUURI

asepuku = RITARI = ANSARI = KASVIHUONE (hain ensin ratkaisua jotenkin sanasta "panssari")

piparkakku = PI-PARI =PIPI = SAIRAS

vasen alakuva = jonkinlainen PERUSTA? = INKAKANSA (tästä en ole varma)

Yksi vihje jäi ymmärtämättä: LAMA / EMRA = ESRA.
37. Tarja8.12.2015 klo 10:40
Olin omaan suhtautumiseeni nähden oikeassa, eli minua ei mitenkään ilahduta nähdä ratkaisusanaa INKAKANSA, kun en millään pysty sitä kuvaan liittämään. SAIRAS oli koko ristikko. Mutta siitä olen ylpeä, että kykenin ratkomaan tuon pelikortin ympäristön, sillä vannoutuneelle Porin Ässien fanille olisi ollut nöyryyttävää olla keksimättä kaikki mahdolliset variaatiot tuosta patakuviosta.
38. Pedro8.12.2015 klo 10:56
Minusta tämä ristikko muistutti vähän shakkia: kylmää,raakaa,julmaa logikkaa ja hienoja harhautuksia.
Täydellisyyteen ainakin minulla on vielä pitkä matka.
39. Rampe8.12.2015 klo 11:02
Olkaimesta oli paljon kiinni. Vuolasta olin yritellyt, mutta en saanut vaakoihin sopimaan väärän kakkospystyni takia.
Kiitos Tarja ja Tuomas L.
Inkakansa on kyllä Perusta, mutta minun mielestäni kuvassa ei ole perustaa.
Onnittelut Tarjalle tuosta EI KRISTITYSTÄ. Itse en sitä keksinyt.
40. Jaska8.12.2015 klo 11:13
Kyllä se on perusta eli kivijalka, siis kerrostalon katutason kerros, jossa ei ole asuntoja. Vrt. kivijalkamyymälä. Meidän talomme kivijalassa on autotalleja ja kellartitiloja. Vertauskuvallisestikin kivijalka = perusta. Inkakansa on siis Perusta.

LAMA/EMRA -> ESRA on kyllä aika hirvittävä vihje, kun muun muassa Tuomas L on pudonnut kärryiltä paluumatkalla:)
41. Jaska8.12.2015 klo 11:33
Pitää vielä palata pipariin. Minä havaitsin sen oikeassa puoliskossa jonkinlaisen naarmun, ikäänkuin piparin pintaa olisi vähän raaputettu. Arvelin sen tarkoittavan kirjainten AR poistoa. Tuomas L:n ilmeisen oikeaa tulkintaa seuranneen tarkastuksen jälkeen totesin olleeni väärässä. Se jälki oi peräisin kopiokoneen lasin tuhrusta!

Unski Kivistön luomus epäsuorine kuvavihjeineen rymistää näyttävästi vuoden 2015IS-koviskärksijalle. Lyö kevyesti laudalta Vuokilan&Co tämänvuotisen tuotannon...
42. Eero8.12.2015 klo 12:13
Vielä:
Radan varrella ja Lkot?
43. Tuomas L.8.12.2015 klo 12:21
Harvoin sentään koviksissakaan näkee vihjettä, jossa mukana on sekä takaperinkirjoitus että kahden kirjaimen poisto. Mihin mahdetaan vielä päätyä?

Radan varrella = LOUHELA, tämä vaati minulta googletuksen

lkot = LEAT, tässä myös kahden kirjaimen poisto kolkot = koleat.
44. VL8.12.2015 klo 12:30
En vieläkään ymmärrä haarniskan logiikkaa. Miten ritarista tulee ansari?
45. VL8.12.2015 klo 12:36
No niin, selvisihän se kuitenkin!
46. anttyj8.12.2015 klo 12:41
Oma selitykseni ratkaisulle LAMA/EMRA oli se, että lisätään kirjain A kummankin vihjesanan alkuun ja K loppuun näin: AlamaK/AemraK -> AesraK ja luetaan kaikki lopusta alkuun.
Tässä on kieltämättä monta mutkaa päällekkäin, minkä ehkä ristikoiden etiikka kieltää, mutta en ole tästä luulostani varma.
Tuomas L. on hienosti oivaltanut pääkuvien selitykset, jotka varmaankin ovat oikein. Itselleni tuli pääkuvista mieleen eräs 80-luvun MAD-lehden numero; silloin musiikkivideot olivat juuri tulleet muotiin.
Lehden toimittaja(?) kävi haastattelemassa musiikkivideoiden ohjaajaa. Hän kysyi ohjaajalta suunnilleen näin: "Eikö olekin niin, että ohjaajan tehtävänä on huolehtia siitä, että videon kuvamateriaali tukee kappaleen lyriikassa esiintyviä ajatuksia?"
Ohjaaja vastasi tähän tapaan: "Päinvastoin! Ohjaajan tehtävänä on varmistaa, ettei videon kuvituksella ja kappaleen lyriikalla ole keskenään mitään tekemistä."
47. Tarja8.12.2015 klo 13:36
Minä en nähnyt tuossa vasemmassa alakuvassa minkäänlaista kerrostaloa tai kivijalkaa, vaan kuvittelin, että kuvassa on parakki tai tavarakolli, siis irrallinen iso esine, joka ei siten ole mitenkään liitettävissä perustaan.
Anttyjin kommentin viimeinen kappale on loistava!
Ei kai muuta, kuin että pipariksi meni tämän ristikon ratkonta. Onneksi tajusin ajoissa lopettaa ajan tuhlaamisen, ja sen sijaan käytin aikani tekemällä kaikki rästiin jääneet Pirkka-lehtien piilosanat. Se oli paljon hauskempaa.
48. Tulokas8.12.2015 klo 13:48
Minäkin yritin katsoa vasemman alakulman kuvaa joka kantilta, että näkisin siinä perustan. Silloin olisin ymmärtänyt sen INKAKANSAN. Mutta en nähnyt siinä kivijalkaa, pikemminkin samaa kuin Tarja. Oikean alakulman taas ajattelin niin, että siinä on merkki ja henkilö eli merkkihenkilö, siis SUURI. Oikeaan ratkaisusanaan vei sekin. Oikean yläkulman ORPO oli mielestäni helppo. Aikamoinen pähkinä oli tämä ristikko tosiaan, eikä se yksin ratkennutkaan vaan hyvällä yhteistyöllä.
49. anttyj8.12.2015 klo 14:03
Kiitos kehusta, Tarja, vaikka oma osuuteni jutussa onkin vaatimaton. Ristikosta sain työvoiton, mutta koko viikko siinä meni, kuten toisessa säikeessä olen maininnut. Tämä ristikko oli epäilemättä ainakin alkuvuoden ellei "vuoden vaikein" kuten takavuosina oli joidenkin koviksien kohdalla tapana ilmoittaa.
50. Rampe8.12.2015 klo 15:20
Louhela oli minullakin radan varressa, ehkä siksi että Louhelan asemalle on minulla matkaa vain parisataa metriä.
Mutta mikä pressa se sali on? Tai Sali?
51. O8.12.2015 klo 15:23
SAULI -U (uraani) .
52. Rampe8.12.2015 klo 16:49
Kiitos, O!
Minä poloinen vähensin uraanin vain sonnilta.
Nyt ei mennyt ristikko putkeen.
53. iso S8.12.2015 klo 19:02
Tuo uraanin vähennys sekä ylä- että alapuolelta saattoi olla tempun ensiesiintyminen. Harvinainen ainakin.

Joskus aikojen alussa oli sellaisia ristikoita joissa vihjeet oli sijoitettu varsin villisti, etenkin yläreunassa ja vasemmassa reunassa. Vähän liioitellen saattoi sattua että vasemmalla olevasta vihjeestä tuli pystysana oikeaan reunaan ja oikealla olevasta vasempaan reunaan. Nykyään vihjeiden sijoittelulla ei (yleensä) pyritä vaikeuttamaan ristikoita, vaan siinä noudatetaan yleisesti hyväksyttyä käytäntöä ja vaikeusaste säädetään paremmilla tavoilla.

Edelleen näkee sellaista, että vihjeruudussa on kolme allekkaista sanaa. Joskus vihjesanoja katsomalla on mahdoton arvata, kuuluuko keskimmäinen sana vaakasanan vai pystysanan vihjeeseen, kun riviväli ja fontti on vakio. Tämä voi olla ajattelemattomuutta tai tahallinen harhautus. Oli kumpi tahansa, se on mielestäni tuon sekavan sijoittelun lievennetty pikkuserkku.

Tässä siis keskimmäinen rivi liittyikin yllättäen molempiin suuntiin. Selvästi harkittu teko. Visaisissa ristikoissa täytyy niellä kaikenlaisia kampituksia, mutta en todellakaan toivo tämän jekun pesiytymistä laatijoiden vakioarsenaaliin.

Tuomaskuoman ansiokkaat selitykset vastannevat laatijan ajatuskulkua, mutta kasvihuoneen osalta jätän eriävän mielipiteen. Nähdäkseni asepuku (haarniska) oli vailla sisältöä, joten loikka haarniskasta ritariin on varsin mielivaltainen. Yhtä hyvin voitaisiin vihjata vaikkapa Armi uimapuvun kuvalla, koska missit esiintyvät yhdellä kierroksella uimapuvussa.

Aiempi viittaukseni kuvan rajaukseen liittyi siihen, että jos haarniskasta olisi rajattu pois hiukan ylhäältä (h) ja vähän enemmän alhaalta (ka), jäljelle olisi jäänyt aarnis joka on ansarin anagrammi. Lisäksi olisi tarvittu jonkinlainen vihjaus anagrammiin, vaikkapa spiraalinmuotoinen kiekura ohimon tienoille osoittamaan että sekaisin ollaan. Minullehan nuo spiraalit tulivat ihan luonnostaan, ainakin kuvaannollisesti.

Monipolviset vihjeet tuppaavat olemaan yhtä laveita kuin ETUNIMI tai SUKUNIMI. Ehkä sentään hauskempia, jos onnistuu seuraamaan oikeaa polkua. Voimakas paino sanalla jos.
54. Juha N8.12.2015 klo 20:02
iso S, kyllä tuolla haarniskalla vain onkin sisältöä, ja se sisältö näyttää pukeneen ylleen värilliset sukkahousut (tai leggingsit tai mitkä lie)!

Johan jo Pedro tuolla edellä 1.12.2015 klo 14:46 siitä huomautti: "Mitähän haarniskaritarin keltamustat housutkin mahtavat tarkoittaa?" :)
55. Jaska8.12.2015 klo 22:44
Rotestoikaa vaan vapaasti, että tässäkin ristikossa on paljon mälsää. Totuus on kuitenkin, että haarniska -> suoja oli logiikassaan kristallinkirkas epäsuora eli teemanmukainen kuvavihje ratkaisusanalleen.

On merkityksetöntä mitä suojan alta löytyy tai on löytymättä. Kun iso S tulee ulkoa sateesta ja asettaa sontsansa sisäsijalleen, se on edelleen suoja. Se ei siis tarvitse iso S:ää alleen ollakseen suoja. Kasvihuone on puolestaan suoja heti valmistuttuaan, ollen se tällöin vielä kliinisesti puhdas kaikenmaailman kukkasista, eikö vain.

Tekstivihjeenä tavallisessa koviksessa olisi kohtuullista varustaa haarniska epäsuoruusknoppiin viittavalla merkinnällä: HAARNISKA!? -> KASVIHUONE. Täysin huvikelpoinen olisi sekin, eiks je. Ai ei...
56. Jaska8.12.2015 klo 23:39
Joo ei. Olen nyt toista mieltä. Ei se toimi. Tulee olla yksinkertaiisesti SUOJAA. Ja se kuva on luontevampi tulkita niin ikään verbiksi. Haarniska suojaa., kasvihuone suojaa.

Hienoa, että nyt olemme yhtä mieltä!
57. Tarja9.12.2015 klo 09:29
Jos kukaan on seurannut "selitä sana väärin"-ketjua, ei ihmettele, miksi pelikortin ympäristö oli minulle helppo.
1.10.2015 klo22:14 pakanalla (oli pataässä piilotettuna)
3.11.2015 klo19:42 Egotripille (jos olen vain minä, lähden matkalle, jos minuja on monta, on syytä mennä papin puheille)
58. Tarja9.12.2015 klo 09:30
Molemmat siis minun selittämiäni.
59. iso S9.12.2015 klo 11:53
Juha N ja Jaska, nuo kaiken hyvän suojat: en siis katsonut aikanaan kuvaa kyllin tarkasti ja muistinvaraisesti kirjoittaessani sorruin ulkokultaisesti ulkokuoreen. Näin ollen sisältöön perustuva ajatuskulku rita(ri) => ansa(ri) on mahdollinen, samoin peltipuvun ja lasirakennelman suojavaikutukseen perustuva. Molemmat ovat kuitenkin sen verran löyhästi äärestä laitaan kytkeytyviä, että yksittäisenä vihjeenä huumori ontuisi. Kun nyt ristikossa oli vastaavaa teemaksi asti niin mikäpä siinä. Onnittelut kaikille ristikon oikein ratkaisseille ja syvä kunnioitus kaiken selittämättä ymmärtäneille!

Aiemmin tässä lehdessä viitattiin Mad-lehteen. Sen mottohan on (tai ainakin ennen oli): huumori voi olla hauskaa!
60. Mettalo9.12.2015 klo 19:47
Niin kuin aiemmin sanoin, etten tajunnut vihjeistä mitään, mutta muitten sanojen avulla ja harha-ammunnalla sain ristikon ratkaistua.
Nyt kun olen lukenut selitykset, niin selvää "pässinlihaahan" ne vihjeet on.
Aina ansa-rita yms.
Kitos!
61. amia9.12.2015 klo 22:14
Edellä on esitetty haarniskaRITArille eli ANSArille viisaita ortodoksisia ratkaisuja, ja kaikki kunnia niille, toki luotin niihin itsekin. Mutta kyllähän haarniskalla ja kasvihuoneella on myös arkisempia vastaavuuksia. Tiivis metallinen haarniska lienee käyttäjilleen jo sellaisenaan (erityisesti lämpimillä ilmoilla) monella tapaa kuin kasvihuone - kuuma, hikinen, epämukava, painostava. Herää kysymys, onko tämä liian helppo ja triviaali vastaavuus, jotta älykäs SANARIS-henkinen ratkaisija voisi mitenkään ottaa tätä ulottuvuutta huomioon? Vai onko fiksun ja filmaattisen sanasepon lähdettävä tulkinnassaan heti ritari-ansari-sanaleikkilinjoille? Ja onko tämä siis se Unskin perimmäinen ajatus?
62. iso S10.12.2015 klo 11:23
Optimaaliset olosuhteet eivät ole samat ihmisille ja kasveille. Kasvihuoneen ensisijainen käyttäjä on kasvi ja kasvihuoneen olosuhteiden on tarkoitus olla sellaiset että kasvi viihtyy, ei kasvattaja. Kasvihuoneesta poistuminen on kasvin kannalta ikävämpi juttu, ns. lopullinen ratkaisu. Sen toteuttaa kasvihuoneessa tilapäisesti käyvä "ylempi olento", jolle kasvihuoneen olosuhteet voivat olla epämukavat.

Haarniska toki palvelee ritarin hyvinvointia siinä mielessä, ettei miekka, peitsi, nuoli tai muu vierasesine pääse tekemään pipiä. Tuo tilapäistä mukavuutta tärkeämpi tavoite toteutuu valitettavan epämukavalla tavalla, joten ritarille haarniskasta poistuminen on onnen hetki, toisin kuin kasville ansarista poistaminen. Näin ollen olosuhteilla on jonkinlaista vastaavuutta, mutta kokemuksen tasolla myös oleellista eroa.

Sanaseppojen jäsenenä kannatan edelleen sanaleikkiin perustuvaa tulkintaa.
63. ihan pihalla10.12.2015 klo 13:10
Saisiko lisää vinkkejä? Esim siihen basaarivihjeeseen ja vasempaan yläkulmaan. Ja mikä on valiotuotteita?
64. Tarja10.12.2015 klo 13:46
Ystävä saa maton. Valio-tuotteita ovat meijerivoit.
65. Tarja10.12.2015 klo 14:08
Mikäli vasen yläkulma tarkoittaa esim. vihjeitä velkakirjoja ja linnun kuva, niin ne ovat poikkeuksellisesti ihan sitä, mitä ovat, siis ilman kikkailuja. Lintu on vanhalta nimeltään peltokana, ja toinen vihje on paremmin tunnettu joukkovelkakirjoina.
66. Jaska10.12.2015 klo 17:03
iso S on kiistämättä tänäänkin oikeassa. Rita-ri/ansa-ri on knoppina paljon hauskempi kuin suojamerkitysyhteisyys, joka on silti niin ikään oikea tulkinta. Hyvin uskottavaa, että laatijan selitys on sama kuin iso S:n, mutta täyttä vamuutta jäämme paitsi. Ristikon anatomiaa ei Unskilalta näet tule.

Tässä tapauksessa on hauskan knopin nimessä hyväksyttävä kuvan symbolinen ritari. Varsinainen ritari se ei siis ole, eihän haarniskan sisällä mitään ukkoa saati akkaa ole. Toki konkreettistakin ritaria olisi ollut mahdollista käyttää. Ensin tulee mieleen tarkastaja-Liisa, jonka lukuisat sanasepot kuvasta olisivat tunnistaneet. Mutta voi sitä pulinaa ja voihkinaa nilltä, jotka eivät olisi!

Entä joku yleisemmin tunnettu Ritari. Lätkä-Anssi? Tuskin. Ei nyt tule mieleen tarpeeksi tunnettua Ritari-nimistä. Mutta miljoonat tietävät jan tunteavat Ritari Ässän! David Hasselhoffin naama olisi siis ollut kelvokas. Mutta se kaikkein paras vihje löytyy jo kertaalleen ristikosta! Mikään ei olisi estänyt käyttämästö sitä toistamiseen!

Vinkki Unskille seuraavaa ristikkoonsa. Vihjekuvassa kaksi sydäntä (herttaa) ratkaisusanalle I - - - - - - - T. Saa hepittää.
67. Jaska10.12.2015 klo 17:03
-n.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *