KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 26.-27.2.2022

10047. IS Viikonloppu 26.-27.2.2022

Ylläpito25.2.2022 klo 16:09
Onkin toisaalla jo kerrottu, että vuorossa on IJL, onko se sitten 3- vai 3, ratkoja vain tietää.
2. Jiikoo26.2.2022 klo 15:50
Eka istunnon perusteella 3+. Vaatii useamman istunnon, onnistuneeko sittenkään?
3. Saarivaari26.2.2022 klo 18:11
Luulen rakaisseeni...- "En sano tätä kerskatekseni - minä kerskailen aivan muilla asioilla." ( "Siunaton hulluuden saarnaaja Lempinen, poika hyvästä perheestä)
4. Rampe26.2.2022 klo 18:11
Täyttyi, ja luulisin olevan jopa oikein.
AHAA! HEUJO!-vihjettä en ainakaan toistaiseksi ole tajunnut, mutta odotellaan jos vaikka välähtäisi.
5. Ylläpito26.2.2022 klo 18:36
Ilmaratkojille tiedoksi, että ahaa-elämysvihjeen vastauksessa on 8 kirjainta.
6. Joutilas26.2.2022 klo 18:47
Ei lähtenyt hyvin käyntiin tämä kovis. Lukutaidottomana ostin Iltalehden. Ratkoin sen kaksi ristikkoa. Niistä ei kyllä jäänyt mitään kerrottavaa.
Takaisin kauppaan ja tällä kertaa onnistuin ostamaan oikean lehden. Kyllä oli haasteellinen ristikko. Teema kuvasta oikein mukava. Sama vihje minullakin vielä ymmärtämättä, kuin Rampella. Lisäksi kuvan alla aivan vasemmalla jotain, mitä en vielä tajua. Kyllä tämä ihan täysi kolmonen on vaikeudeltaan ja mielestäni vitonen laadultaan, vaikken ristikoista ja niiden rakenteista mitään ymmärräkään. Lämmin Kiitos!
7. Elva26.2.2022 klo 18:48
Olen saanut ristikkoni täyteen, mutta on lukuisia tsekkaamattomia sanoja joka puolella, kun samalla on seurattava uutistoimistojen lähetyksiä ympäri maailman. En ole kai koskaan ollut näin järkyttynyt.

Täytyy jossain vaiheessa käydä ristikkoa rauhassa.läpi.
8. Tarja26.2.2022 klo 20:09
Täydellistä vihjeiden ilotulitusta. Kerrankin sain makeaa mahan täydeltä. Ja nautin! Kiitos!
9. Rampe26.2.2022 klo 20:25
Ylläpito, kiitos! Katsellessani omaa kirjoitustani koin elämyksen itsekin!
10. Pike26.2.2022 klo 21:22
Ihan mahtava ristikko kaikkine kinkkisine vihjeineen. Merci!
11. Elva26.2.2022 klo 21:53
Kävin läpi ristikkoni, ihan ok on. Olipahan pullollaan kimurantteja vihjeitä. Mielestäni se on haastavampi kuin Kuviksen laatimus, vaikka onkin kolme miikka.
12. Ylläpito26.2.2022 klo 21:55
Kuiviksessa ei tunneta miikkoja, joten suoraa vertailua arvioista ei voi suorittaa. Kyllä tämä oli oletetusti hankalampi.
13. iso S27.2.2022 klo 10:16
Minulle kelpaavat hyvät pehmiksetkin oikein mainiosti ratkottavaksi. Nekin ylläpitävät päässä olevaa sanavarastoa ja niistäkin voi makustella laatijoiden osaamista monelta kantilta. Unilääkkeenä käytän mieluummin keskiksiä tai koviksia. Käytössä kuluneet tai vanhuuttaan ruostuneet olkapää jä kyynärpää eivät oikein kestä läpikirjoitettavia ilman yläpään kannalta tarpeettomia taukoja. Koviksissa kirjoituskäsi pääsee luonnostaan huilailemaan kun järki lyö tyhjää. Tämän kanssa askarteluun ei jäänyt eilen kovin kauan aikaa, kun uni alkoi painaa silmää. Sieltä täältä pääsin alkuun, laajempi vyöryttämine sai odottaa aikaa parempaa. AHAA! HEUJO! (8) oli yksi niistä aloituskohdista. Ratkaisu oli selvä hetken pyörittelyn jälkeen.
14. Tuomas L.27.2.2022 klo 11:00
Näin eri tavalla voi ratkojien ajatus juosta; minullekin, vanhalle Suomen mestarille, AHAA! HEUJO! oli yksi ristikon vaikeimmista hoksattavista.
15. Joutilas27.2.2022 klo 13:44
No niin, tulihan sitä ymmärrystä. Vasemmassa sinisessä oli 3. ja 4. kirjain väärin, mitkä aiheuttivat paljon probleemia vaakasanojen älyämiseen. Ja toisessa pimeässä paikassa lopulta minullakin sytytti ja ymmärsin tuon AHAA! HEUJO! vihjeen.
16. Jaska27.2.2022 klo 14:20
IJL pannut parastaan tähän täyskolmoseen. Monipuolista ja -mielistä knoppailua, mahdollisesti kovisutamin mielestä mielipuolistakin. Sinisille vahvaa suitsuketta ja muuta mirhaa. Hintana yläreunan repaleisuus, ja sanastokin osin tukee pitkään aikaan nokkelinta ideaa. Tässä tapauksessa se ei suinkaan tarkoita, että laadinta olisi mennyt metsään eikä edes laitaan. Täydet pisteet.
17. Jiikoo27.2.2022 klo 23:51
Olipas pirullisen työläs! Ehdin jo monesti luulla tämän olevan aivan liikaa minulle, mutta taisin onneksi erehtyä. Vastaustekstari lähti juuri ja kaikkiin muihinkin ruutuihin olen järkevän kirjaimen saanut. Vihjeen AHAA! HEUJO! ja siitä saatavan ratkaisusanan välisen yhteyden tajuaminen minulla on kuitenkin vielä edessä päin.
18. happonen28.2.2022 klo 11:03
Oikein mainio ristikko. Kun keksin pääkuvan idean, niin hetken jumittanut keskialue alkoi täyttymään. Toisaalta tarjosin pitkään vasemmanpuoleisimpaan pääkuvan sanaan hieman virheellistä asiaa (joka oli kyllä ihan teemaan sopiva validi sana, mutta löytyy vähän eri hyllyltä kuin oikea ratkaisu) ja en meinannut millään saada vasenta ylänurkkaa täyteen. Liityn myös AHAA...-vihjeen ihmettelijöihin, siitä olisi mielenkiintoista kuulla selitys myöhemmin.
19. jak28.2.2022 klo 11:21
Hauskaa vääntöä, kruununa ahaa-vihje. Näitä lisää!
20. Jiikoo28.2.2022 klo 11:59
Joutilas ja happonen: minullakin oli vasemmanpuoleisessa sinisessä aluksi kaksi väärää, teemaan sopivaa kirjainta. Huomasin kuitenkin onneksi aika pian, että risteävät vaativat niiden muuttamista ja oikeat kirjaimet löytyivät nopeastikin. Muualla olin sitten harhateillä sitäkin kauemmin. Vajakkina kaipaan ahaa-elämystä (heujon ohella) yhä myös vihjeiden VIMA TAI KUUE ja RIKILLÄ LEGENDAKSI kohdalla. Jospahan selvinnevät parin viikon kuluttua.
21. Jiikoo28.2.2022 klo 12:00
Heti kun olin äskeisen postannut, selvisi tuo RIKILLÄ LEGENDAKSI. Meninpä halpaan!
22. isoäiti28.2.2022 klo 12:05
Kerrassaan mainio ristikko! Hauska, monipuolisia vihjeitä, ei googlaamista vaativia vihjeitä paljon.
Ahaa-vihje ratkesi helposti, mutta takkusin pitkään usonto-ratkaisun kanssa. Sitä ei ole kukaan muu ihmetellyt, joten kaipa ratkaisu on kirkastunut muille nopeasti. Kiitos tekijöille!
23. Keltanokka28.2.2022 klo 18:11
Ahaa-vihje mulla vieläkin ymmärtämättä, muuten ristikko täyttyi yllättävän nopsaan.
Miten metsä liittyy sinisiin sanoihin?
24. Jaska28.2.2022 klo 18:26
IJL:ssa on metsäläisen piirteitä.
25. Ylläpito28.2.2022 klo 18:27
Liittyminen kerrotaan vasta viikon päästä tiistaiaamuna. Kannattaa kyllä miettiä sitä ennen!
26. Keltanokka1.3.2022 klo 07:49
Aargghh, johan selvis! Eikä tarvinnut miettiäkään kuin yhden yön yli..oon kyllä kanssa yks taukki!
27. Mörö1.3.2022 klo 08:47
Metsä selvisi nopeasti, mutta "AHAA!" työllisti päätä oikein urakalla. Mainio ristikko!
28. iso S1.3.2022 klo 11:02
Metsän oivaltaminen avitti jonkin verran ratkaisemista. Ensimmäisessä sinisessä minullakin oli ensin kaksi väärää kirjainta. Se virhe oikeni, kun tajusin mikä kaukainen maa on kysymyksessä. Oikea alanurkka oli viimeinen vastaan pyristellyt alue - osittain siksi että en osannut hahmottaa kuvasta sitä mitä oikea ratkaisu vaati. Usonto/nötilä oli hankala risteys. Sain siihen kirjaimen, jolla tuli hyvät sanat, mutta vaakasanan ja vihjeen välisen yhteyden hyväksyminen teki tuskaa. Yksi piilokirjain on edelleen auki. Vaakasanat ovat luultavasti oikein, mutta sillloin pystyyn ei synny mitään järjellistä (lue: tiedossani olevaa). Yhden vaakasana vihjeelle jos teen lievää väkivaltaa, ratkaisun viimeinen kirjain muuttuu ja sanakin hieman paranee. Silloin pystyyn saisi hyvän sanan, mutta sitä en saa mitenkään suostutelluksi vihjeestä juontuvaksi.

Hienoa, upeaa, mahtavaa, mutta riemuni ei ollut rajaton.
29. Kuju3.3.2022 klo 14:02
Runsaasti erilaisia lähteitä ja pitkällistä funtsimista on vaatinut, mutta siitäpähän tuo selvisi.
AHAA! HEUJO! on kyllä niin kinkkinen vihje, että sen merkityksen voi korkeintaan ymmärtää perästäpäin, kun oikein
rupeaa ajattelemaan. Jos samaa vihjemallia käytetään myöhemmin, niin saatan tästä oppineena keksiä ratkaisun helpommin. Tuo METSÄ oli mukava vihje pääkuvassa, hyvin looginen ja ristikon rakenteeseen sopiva.
30. Rampe3.3.2022 klo 14:21
METSÄ on minulta edelleen ymmärtämättä, kuvasta tulevat sanat syntyiväp pelkästään risteävien avulla.
AHAA! HEUJO! valkeni jo lauantaina, tämäntapaisia vihjeitä olen nähnyt enimmäkseen erään toisen laatijan ristikoissa.
31. ari8.3.2022 klo 09:08
Miten vihjeisiin usonto ja nötila tulee ratkaisut? Vastausaika pättyi eilen.
32. Ylläpito8.3.2022 klo 09:09
Uskonto on oppi, tuossa on otettu k opista. Välitön on vapaa, v pois ja takaa.
33. Jiikoo8.3.2022 klo 09:45
Voitaisiin varmaan vertailla saatuja avainjuttujakin?

MANDARIINI (monella muullakin kuin minulla aluksi MARGARIINI?)
EDAMJUUSTO
TALOUSPAPERIRULLAT
SIKANAUTAJAUHELIHA
ÄIDINMAIDONKORVIKE

METSÄ = edellisten pystysanojen alkukirjaimet vasemmalta oikealle.

1–9 = HEFIROKIA

Ovatko arvoisat kanssaratkojat päässeet samanlaisiin tuloksiin?
34. Jiikoo8.3.2022 klo 09:50
Ai niin, AHAA! HEUJO! = REKANAJO, mutta miksi näin? Kuulun niihin, jotka eivät jummartaneet.
35. IJL8.3.2022 klo 09:53
Tämän idea lähti siitä, että jäsen L kertoi joskus käyttävänsä kaupassa muistilappua, esim. TPS. Jäsen I sitten heti nappasi siitä idean ja alkoi keskinäinen pähkäily toteutuksesta. Tällainen kollaboraatio on todella hedelmällistä (siitä kai mandariini!).

Hyvin saatiin idea hämäävästi pääkuvaan, vaikka itse sanoisimmekin, Helikin teki hyvää työtä.

Jiikoo, AHAA! = HEUREKA! Tuossa rekana jo.
36. Jiikoo8.3.2022 klo 10:06
Kiitos, IJL! Aivokapasiteettini ei ratkoessa riittänyt äkkäämään tuollaista ratkaisua, mutta yritetään ottaa opiksi!
37. happonen8.3.2022 klo 10:41
Luulin jo harjaantuneeni spottaamaan skytismit, mutta nyt te konnat kyllä saitte ratkojan yllätettyä pahemman kerran :D :) ;)

Ehdottomasti paras yksittäinen vihje pitkään aikaan!
38. Rampe8.3.2022 klo 11:45
Minulle tuo METSÄ pysyi arvoituksena tähän päivään asti, mutta REKANAJOn arvoitus aukeni jo lehden ilmestymispäivänä.
Skytismejä täytyy varoa näköjään muidenkin laatijoiden ristikoissa. Antin ristikoissa niitä alkaa epäilemään heti oudon sanan kohdalla.
39. Jiikoo8.3.2022 klo 12:15
Tässä koko ratkaisuni, lieneekö sitten oikein?

https://aijaa.com/afZcaG
40. Elva8.3.2022 klo 12:34
Jiikoo, minulla on VIMA TAI KUUE ratkaisuna KIIA ja 1-0 6-5 ratkaisuna NIUKAT, muuten samat.
41. isoäiti8.3.2022 klo 12:36
Jiikoo, minulla on oikealla ylhäällä siian tilalla kiia eli kiima - m, kysymys ylälaidassa olisi miksi. Pampalla minulla on nandu ja sen mukaisesti niukat ristikon keskipaikkeilla. Lienevätkö nämäkään oikein?
42. Rampe8.3.2022 klo 13:32
Isoäiti, samat ratkaisut kuin sinulla. Luulisin että kyse on nimeenomaan kiimasta joka olisi sama kuin vimma.
43. Ylläpito8.3.2022 klo 13:35
Samoin kuume.
44. ari8.3.2022 klo 14:01
Kiitos ylläpidolle vastauksesta. Kiitos myös tämän palstan pitämisestä. Parastasta olisi heureka itse keksittynä, mutta ahaa oivallus toimii näinkin.
Hauska oli myös ILJ:n taustoitus.
45. Ylläpito8.3.2022 klo 14:23
Ilo on myös meidän puolellamme etenkin silloin, kun keskustelu sujuu näin asiallisesti. Tämä kovis tuntuu olleen kolmikolta erityisen onnistunut. Kuitenkin tässä on ehkä edellisen session huonoimpia sanoja, jotka panivat miettimään vastaanoton laatua. Ne johtuvat vain ja ainoastaan sikanautajauhelihan ja äidinmaidonkorvikkeen sijoittamisesta vierekkäin ja vielä talouspaperirullien läheisyydestä.
46. iso S8.3.2022 klo 14:26
Lainaus: 29. Kuju 3.3.2022 klo 14:02
AHAA! HEUJO! on kyllä niin kinkkinen vihje, että sen merkityksen voi korkeintaan ymmärtää perästäpäin, kun oikein rupeaa ajattelemaan. Jos samaa vihjemallia käytetään myöhemmin, niin saatan tästä oppineena keksiä ratkaisun helpommin.

Vihjetyypillä on ikää jo joitakin vuosia ja sillä on myös nimi: skytismi. Vihjetyypin isä on kunniaylisanaseppo Antti Skyttä, rakennevihjeiden vankkumaton kannattaja ja kehittäjä. Useat muut laatijat ovat oppineet käyttämään samaa harhautetta. Vihjetyyppi on ainakin toistaiseksi harvojen herkkua, sitä ei oikein voi käyttää keskiksissä eikä ainakaan pehmiksissä, herra paratkoon! Kovis on tyypin luontaista elinaluetta. Jos vihjetyyppiä ei enää käytetä niin saatte syödä hatullisen jotakin, valitkaa itse mitä ettei tunnu niin pahalta.

Vihjeestä on olemassa useita alalajeja, mutta kaikille on ominaista se että joku kirjain tai jotkut (peräkkäiset) kirjaimet ovat vaihtuneet joksikin muuksi kirjaimeksi tai joiksikin muiksi (peräkkäisiksi) kirjaimiksi. Yleensä skytismiä voi epäillä silloin kun vihjesana on epäsana, se ei tarkoita sellaisenaan mitään. Pahimmassa tapauksessa skytismi saattaa piileskellä ihan tavallisessa sanassa ja silloin ollaan pirullisuuden äärellä.

Skytismin alalajeja ovat ainakin joku jonakin, jonakin joku, joku on joku, joku joksikin ja jostakin joku. Tässä ristikossa ollut muuntunut heureka reka oli noista kakkosmallia. Reka oli lähtenyt kahvitauolle ja tuuraamaan oli tullut jo. Rekana oli siis jo, rekana jo, rekanajo. Yksinkertaista, rakas Watson, olisi Sherlock Holmes sanonut. Watson olisi ehkä pyöritellyt silmiään, kun hänen ajattelunsa oli hitaampaa laatua.

Laatija voi päätyä skytismin käyttöön kahdella tavalla. Joko hän haluaa nimenomaan monipuolistaa vihjevalikoimaansa ja sovittaa laatimukseen sanan johon ehkä jo keksinyt aiemmin sopivan skytismin, tai laatimukseen änkeytyy sana johon ei ole helppo keksiä tuoretta ja ymmärrettävää vihjettä. Oletetaan esimerkiksi että ristikkoon on putkahtanut skotlantilainen saari Iona ja laatija on jo aiemmin käyttänyt kätköä Fionan saari ja kaavaa I=A. Mikä neuvoksi? Skytismi! Kun vielä pitäisi saada edes jonkinlaista asiayhteyttä vihjeen ja ratkaisun välille, niin väännetään vihjeeksi SKOTLANTAA. Kaikkihan tajuavat ettei sellaista lantaa ole olemassa, vaan vihjesanan pitäisi olla Skotlantia. Nyt on kuitenkin käynyt niin että laatijalle on "vahingossa" tullu virhe, i on a. Iona, joka on osa Skotlantia. Pesivien merilintujen vuoksi lantaakin löytyy.

Nyt hyppään aiheen ulkopuolelle, voitte lakata lukemasta. Miksi käytin esimerkkinä juuri Ionaa? Siksi että voisin esittää kinkkisen kysymyksen, Mitä yhteistä on Colosseumilla, Ionalla ja Mendelssohnin säveltämällä Hebrideillä?
.
.
.
.
No, Skotlannin länsirannikolla on Oban, johon varakas herra rakennutti eräänlaisen Colosseumin kopion. Obanista pääsee Mullin kautta Ionaan ja sieltä paatilla Staffaan, joka kuuluu Hebrideihin. Saari on varsin erikoisen näköinen ja Mendelssohn oli siitä niin vaikuttunut että sävelsi Hebridit. Katsokaa Googlen kuvahausta jos kiinnostaa.
47. Ylläpito8.3.2022 klo 14:43
Skytismit ovat toisten aloituskohtia ja toisille toivottomia!
48. Jiikoo8.3.2022 klo 16:18
Lainaus: 46. iso S 8.3.2022 klo 14:26
”No, Skotlannin länsirannikolla on Oban, johon varakas herra rakennutti eräänlaisen Colosseumin kopion. Obanista pääsee Mullin kautta Ionaan ja sieltä paatilla Staffaan, joka kuuluu Hebrideihin. Saari on varsin erikoisen näköinen ja Mendelssohn oli siitä niin vaikuttunut että sävelsi Hebridit. Katsokaa Googlen kuvahausta jos kiinnostaa.”

[No, onhan siellä Obanilla myös kolmattasataa vuotta vanha pikku tislaamo, joka tuottaa Oban-nimistä maltillisesti nautittavaa tislettä. Henk.koht. olen ollut mieltynyt Skotlannin saaritisleisiin ja erityisesti Islayn savuisenturpeisenfenolisiin sellaisiin (Lagavulin, Laphroaig, Bowmore, Ardbeg, Caol Ila...). Skyen saaren Taliskeria otan myös mieluusti vastaan. Harrastus on pyrkinyt karkaamaan joutonomin käsistä turhan hinnakkaana, joten sponsorismille on tilausta.

Minulle on ihan anomatta ja varsin heppoisin perustein myönnetty elinikäinen maksuton vuokraoikeus neliöjalan suuruiseen Islayn maaplänttiin ja Laphroaig on luvannut antaa minulle lainaksi öljykangastakin, sydvestin ja kumisaappaat, jotta pääsisin tilustani tarkastamaan. Kamppeita palautettaessa voisi olla maistingitkin tarjolla. Mahtaneeko reissusta tulla mitään? Britannia on ollut minulle niin harvinaista herkkua, että olen käväissyt vain Lontoossa, Braintree-nimisessä pikkukaupungissa Essexissä ja Isle of Wightilla (yksi Kanaalin saarista), kaikissa samalla reissulla kolmannesvuosisata sitten.

Jos noissa saarissa riittää herkkua niin silmille kuin kurkullekin, niin näkisiköhän kiertueella myös Mullin mallin?]
49. Jiikoo8.3.2022 klo 16:28
Elva, isoäiti ja Rampe, kiitos ratkaisuni palautteesta! Hyväksyn korjausehdotuksenne ilomielin. Epävarmaksi jääneet ratkaisusanani olivat kuin olivatkin pielessä.

Ei varmaankaan ensimmäinen kovikseni, jossa pääsisin arvontoihin väärällä ratkaisulla kuin koira veräjästä kun kriteeriksi riittää yhdeksän avainkirjaimen oikeellisuus. Petrattavaa riittää.
50. Jaska8.3.2022 klo 17:08
SKOTLANTAA on aivan liian helppo skytismi ainakin täyskolmoseen. Hebridit on puolestaan useimmille kovistelijoile tuttu nimi, joten myöskään HEBRIDAT tai HEBRADIT menee hylkyyn. Staffalla on niin ikään liian kuuluisa Fingalin luola (M:n alkusoitto englanniksi Fingal's cave), joten FANGALIN LUOLA tulisi kyseeseen vain kakspuolosessa. Parasta luopua tyyten Skotlannista. Rapakon takaa löytyy näet kelvollinen paikka vihjeelle ADAHOA. Käyttö vapaa.
51. Eki8.3.2022 klo 18:14
SKOTLANTOA myös.
52. iso S9.3.2022 klo 10:20
Lainaus: 47. Ylläpito 8.3.2022 klo 14:43
Skytismit ovat toisten aloituskohtia ja toisille toivottomia!

Ah niin totta. Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään. Ensikertalaisuus nostaa kynnyksen korkealle, mutta kokemus auttaa. Siinä mielessä skytismi vertautuu tietovihjeeseen: helppo jos tietää, mahdoton (ilman poikittaisia) jos ei tiedä. Molempien suhteen ratkojat ovat eriarvoisessa asemassa. Molemmat myös lisäävät tasa-arvoa, jos ne alakynnessä olevat onnistuvat ratkaisussa eli täyttävät oikein ja ymmärtävät tuloksen.

Lainaus: 29. Kuju 3.3.2022 klo 14:02
AHAA! HEUJO! on kyllä niin kinkkinen vihje, että sen merkityksen voi korkeintaan ymmärtää perästäpäin, kun oikein rupeaa ajattelemaan.

Lainaus: 13. iso S 27.2.2022 klo 10:16
AHAA! HEUJO! (8) oli yksi niistä aloituskohdista.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *