ARTIKKELIT > SANASEPOT TAPASIVAT UUDESSAKAUPUNGISSA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Sanasepot tapasivat Uudessakaupungissa

Mukavan viikonlopun tapahtumat esitetään tuttuun tapaan kuvalkadin muodossa.

Kesäpäivien paikkana oli tällä kertaa hotelli Aquarius Uudessakaupungissa.

Uusikaupunki liputti saapuville sanasepoille.

Sanasepoille oli perjantaista sunnuntaihin varattu tilava sali, josta oli kaunis näkymä alusten ulosmenoväylälle.

Olin tuskin päässyt saliin (hieman myöhässä), kun puheenjohtaja alkoi puhua minusta. Minulle ojennettiin ilmeisesti palkinto siitä, että olin 30 hallitusvuoden jälkeen älynnyt viimein jättäytyä ulos. Palkinnon nimi on Eki sen teki.

Alkuillan ratoksi ratkottiin ensin Antin ja Pekan laatima huikean vaikea ristikko ja siitä tuskin toivuttua järjestettiin ensimmäinen tietokilpailu Antin johdolla.

Lauantaina oli vuorossa Piilosanan SM-kisa. Menossa alkukilpailu.

SM-piilosanojen toinen laatija Hannes tupakkitauolla.

Hallitus kokoontui välillä mm. pohtimaan Ristikkoakatemiaa (kunhan tekniset ongelmat saatiin ohitettua) ja Helsingin kirjamessujen järjestelyjä.

Loppukilpailutunnelmissa Aino…

…Arto…

…Marianna…

…Jorma…

…Antti…

…ja Jyrki.

Kesätapaamisen pääorganisaattori Taina ojentaa Jyrkille uuden kiertopalkinnon.

Jyrki ja kiertopalkinto. Tässä tulokset:

1. 8.34 Jyrki Hentunen
2. 12.05 Antti Skyttä
3. 15.26 Arto Sahamies
4. 16.04 Jorma Tuovinen
5. 17.10 Marianna Tudeer-Niemistö
6. 20.23 Aune Vesto

Ilta-Sanomat oli toimittanut 50 kappaletta viikonlopun lehteä kesäpäiväväelle jaettavaksi. Uusi laatija Unski Kivistö herätti mielenkiintoa.

Sanasepoilla oli myös iso terassi käytössä koko viikonlopun ajan. Antti jatkaa tietokilpailutusta.

Teppo esitteli väelle lautapelejä. Esittelyn jälkeen myös pelattiin. Pekka paparazzaa.

Illalla makkaramestarina toinen Erkki.

Sunnuntaina palaveerattiin vielä pienemmissä ryhmissä.

Tepon tyylikäs Dnepr herätti naisväen huomiota ja sen äärellä poseerattiin.

Tepolla olisi riittänyt sivuvaunukavereita. Eeva mielii mukaan.

Eeva, Riitta ja Taina vaihtavat nettikauppojen osoitteita.

Porukan nuorin Urho-Samuli, 1,5 vee, sekä Riikka-äiti ja Pirjo.

Puheenjohtaja Jari kiittelee kuluneesta.

Pauli selittää vielä viikonlopun arvoituksellisen esineensä salaisuuden. Kyseessä on laukunripustin. Pauli kertoi tuoneensa tahallaan naisille helpon esineen, jotta nämä kävisivät kuiskimassa hänen korvaansa.

Kolmas Erkki ja Marjut-armaansa lähtötunnelmissa.

Jari ja Seija-Riitta toivottavat hyvää matkaa.

Teksti ja kuvat: Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin