ARTIKKELIT > AINUTLAATUINEN RISTIKKORINKI APU.FI:SSÄ
↶ Takaisin Artikkeleihin

Ainutlaatuinen Ristikkorinki apu.fi:ssä

www.apu.fi:ssa avataan 2.2.2006 aivan uudenlainen nettiristikkopalvelu. Avun Ristikkoringissä ristikkoja ratkotaan yhdessä kavereiden kanssa. Kello tikittää, ehditkö keksiä sanan ennen kuin vuoro siirtyy seuraavalle?

Sivuilla voi ratkoa myös Avun palkintoristikkoja ja lähettää ne kilpailuun sähköisesti. Joka viikko netissä julkaistaan lisäksi aivan uusi ristikko, jonka voi ratkoa joko yksin tai yhdessä muiden käyttäjien tai omien kavereiden kanssa.

Ristikkoringin isä Arto Pöllänen ja potentiaalisia rinkiläisiä Ristikkorinki on saanut nimensä juuri tästä mahdollisuudesta ratkoa ristikkoja kimpassa. Sovellus on ensimmäinen laatuaan ainakin Suomessa. Idean isä on it-ammattilainen ja sanaharrastaja Arto Pöllänen. Hän on kehittänyt idean toimivaksi tuotteeksi yhdessä Erkki Vuokilan kanssa.

- Talvella 2004 sain idean ristikosta jota monta ihmistä pystyy ratkomaan netissä yhteistyössä, Pöllänen muistelee.

- Tein siitä prototyypin ja näytin Ekille. Eki tajusi heti sen mahdollisuudet, vaikka aluksi olin itse hiukan epäileväinen. Teimme palvelun valmiiksi ja aloimme etsiä sille riittävän näkyvää julkaisukanavaa. A-lehdet kiinnostui asiasta, ja yhdessä Sanaris Oy:n ja Frantic Media Oy:n kanssa olemme tehneet Ristikkoringistä Avun näköisen palvelun.

Toimi näin, kun haluat ratkaista ristikkoa yhdessä muualla asuvan kaverisi kanssa:

- Avaa uusi huone Ristikkoringissä ja aseta sille salasana, jotta ulkopuoliset eivät pääse häiritsemään ratkontaanne. Kerro sitten huoneen nimi ja salasana kaverillesi. Kun ratkotte ristikkoa, voitte samalla keskustella ringin Chat-ikkunassa.

- Jos huoneen perustaja on lukinnut huoneen, se ei ole näkyvissä eikä siihen voi liittyä. Salasanalla suojatut huoneet ovat listassa "Suljetut Ristikkoringit" ja niihin voivat mennä ne jotka tietävät huoneen salasanan. Muihin huoneisiin olet tervetullut, vaikka ristikkoa olisi jo ratkaistukin.

- Huoneessa saa pisteitä kaikista valmiiksi saamistaan sanoista niiden pituuden mukaan, esim. viisikirjaimisesta sanasta saa viisi pistettä. Yhdellä kertaa voi tulla montakin sanaa valmiiksi. Huoneen pelaajat kilpailevat pisteillä keskenään, pisteitä ei talleteta eivätkä ne näy huoneen ulkopuolelle.

- Ristikoita voi ratkoa yksinkin. Maistiaisristikoita voi mennä ratkomaan suoraan, mutta muut yksinpelattavat ristikot vaativat liittymistä A-lehtien verkkopalvelujen käyttäjäksi. Jos sinulla ei vielä ole verkkopalvelujen käyttäjätunnusta, saat sen ilmaiseksi linkin "Liity verkkopalvelun käyttäjäksi" takaa. Palkintoristikon ratkaisun voit lähettää napin painalluksella. Oikeat ratkaisut osallistuvat palkinnon arvontaan.

- Ristikkorinki ei vaadi hirviömäisiä nettiyhteyksiä, jopa tavallinen modeemi riittää. Palvelu avautuu tosin vikkelämmin ADSL-yhteydellä, eikä pitkäkään ratkominen ADSL:llä rasita puhelinlaskua.

Enemmän aiheesta nettiosoitteessa www.apu.fi. Suoraan Ristikkorinkiin pääset kirjoittamalla nettiselaimeesi osoitteen www.apu.fi/ajanviete/ristikot.

Toivomme että sanaristikkonettiläiset saapuvat sankoin joukoin Apuun harrastamaan rinkiratkontaa, niin saadaan palvelu vauhdikkaasti käyntiin! "Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu!"

↶ Takaisin Artikkeleihin