ARTIKKELIT > EVVK 2021 – ETTÄKÖ VOISI VIELÄKIN KIINNOSTAA
↶ Takaisin Artikkeleihin

EVVK 2021 – ettäkö voisi vieläkin kiinnostaa

Kirjan kansi: EVVK – Erkki Vuokilan vuosikirja 2021

Erkki Vuokilan vuosikirja ilmestyi jo toisen kerran, tällä kertaa syyskuussa 2020 ja se on myynnissä lehtipisteissä vuodenvaihteeseen saakka. Kyseessä ei edelleenkään ole kooste vuoden ristikoista vaan yli 200 sivua täysin uusia tehtäviä. Eivätkä ne ole mitä tahansa tehtäviä vaan juuri tuolle viikolle suunniteltuja vaihtelevia tehtäviä. Kirjan julkaisija on laatukustantamo Teos ja se on tehty yhteistyössä Sanaris Oy:n kanssa. Kuvittajana on Heli Kärkkäinen, mutta mukana on mm. Teuvo Salmisen karikatyyreja ja useiden ihmisten ottamia valokuvia vuosikymmenten varrelta.

Tätä vuoden 2021 kirjaa on hieman säädelty toiveiden mukaan. Krypto sijaitsee helpommin ratkottavalla paikalla ja on aiempaa isompi eli täyttää ratkaisujen yllä olevan alueen. Kuvaristikko siirtyi kalenterin viereen. Yksi kokonainen sivu on omistettu muille tehtäville joka viikko.

Vuosi 2021 on myös Erkki Vuokilan juhlavuosi. Kirjan viimeisellä neljällä sivulla on hieman muistelua ja kuvia 50 vuoden ajalta ja ensimmäinen 20.2.1971 julkaistu ristikko. Mitäköhän muuta helmikuussa keksitään?

Kirjaa saa toki Suomalaisesta kirjakaupasta ja lehtipisteistä, mutta päätimme ottaa sitä myyntiin myös Sanaris Oy:n toimistolle osoitteessa Sturenkatu 31 C, 00550 Helsinki. Se sijaitsee Vallilassa aivan Mäkelänkadun risteyksen lähellä katutasossa. Tunnistat sen katutason ikkunassa olevista Sanarisin ja Pelikaani-ristikoiden logoista (joista isoin kuitenkin poistui, kun ikkuna rikottiin ja tilalle vaihdettiin uusi). Voit myös soittaa 0400-505055 kyselläksesi tarkemmin tai meilata sanaris.oy@gmail.com. Myymme kirjaa nyt samaan hintaan kuin lehtipisteissä eli 12,90 euroa. Supertarjouksemme on, että saat vuoden 2020 kirjan halutessasi kaupan päälle. Jos haluat kirjan/kirjat postitse suoraan kotiin, postimaksu on lisäksi 7 euroa. Jos otat vain uuden kirjan, sujautamme kuoreen haluamasi uuden vai vanhan Pelikaani-lehden. Kahden kirjan kirjeeseen se ei mahdu, koska paino nousee yli kilon.

”EVVK - koko vuoden ratkontapaketti; joulukuun Pelikaanit nyt vuodenvaihteen iloksi! Kaikkia näitä saa lehtipisteistä tai tilaajapalvelustamme toimitus@pelikaaniristikot.fi tai p. 0400-505055”
Uudessa Sanaseppo-lehdessä annetaan hyvät vinkit vuodenvaihteeksi ja ensi vuodelle.

↶ Takaisin Artikkeleihin